Tämä on hyvä artikkeli.

Ace Frehley

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ace Frehley
AceFrehley.jpg
Syntynyt 27. huhtikuuta 1951 (ikä 64)
Kotoisin Flag of the United States.svg New York, Yhdysvallat
Kitaramerkki Gibson
Epiphone
Tyylilajit hard rock
glam rock
Yhtyeet Kiss (19731982, 19962002)
Frehley's Comet (19841989)
Cathedral
Levy-yhtiöt Megaforce Records
Casablanca Records
Aktiivisena 1965

Paul Daniel ”Ace” Frehley[1] (s. 27. huhtikuuta 1951[2] New York, Yhdysvallat[1]) on yhdysvaltalainen kitaristi. Hän oli Kiss-yhtyeen ensimmäinen soolokitaristi.[3]

Frehley tapasi Kissin laulaja-rytmikitaristi Paul Stanleyn ja laulaja-basisti Gene Simmonsin 1970-luvun alussa. Stanley, Frehley, Simmons ja rumpali Peter Criss muodostivat vuonna 1973 perustetun Kissin alkuperäisen ja kenties legendaarisimman kokoonpanon. Kississä Frehleyn lavahahmoksi muodostui "The Spaceman" (suom. avaruusmies). Se kuvasi Frehleyn kiinnostuksen kohteita: tähtitieteitä, ufoja ja eri salaliittoteorioita. Criss erotettiin yhtyeestä vuonna 1980, ja Frehley itse lähti yhtyeestä kaksi vuotta myöhemmin vuonna 1982 panostaakseen uraansa sooloartistina. Hän teki Crissin kanssa paluun yhtyeeseen vuonna 1996, mutta alkuperäinen kokoonpano erkani jälleen vuonna 2002 jäähyväiskiertueen jälkeen ja sittemmin Frehley on esiintynyt sooloartistina. Hänen tuorein studioalbuminsa Space Invader julkaistiin vuoden 2014 kesäkuussa.

Frehley on myös keksinyt savuavan kitaran, efektin, jossa kitaran sisälle asetetut savupommit alkavat savuta samalla kun mikrofoneissa palavat valot. Alive! Worldwide -kiertueella vuonna 1996 ja sitä seuranneilla kiertueilla Frehley ampui lavalla kitarastaan raketteja valorakenteisiin. Moni nykyinen huippukitaristi on kertonut juuri Frehleyn olleen heille aikoinaan suurin idoli.

Nuoruusvuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ace Frehleyn vanhempien nimet olivat Carl ja Eshter Frehley. Hän on kolmelapsisen perheen kuopus; hänellä on sisko Nancy ja veli Charles, joka soitti klassista kitaraa.[3] Frehley syntyi ja varttui New Yorkin Bronxissa, Mosholu Parkwayn asuinlueella, samoilla seuduilla mitä Steven Edward Duren eli Blackie Lawless, josta myöhemmin tuli W.A.S.P.-yhtyeen keulakuva. Lapsena musikaalinen Frehley lauloi koulunsa kuorossa, mutta teini-ikään mennessä hänestä oli tullut itseoppinut kitaristi. Hän mainitsee suurimmiksi musiikillisiksi vaikuttajikseen The Whon Pete Townshendin ja muun muassa The Yardbirdsissa soittaneen Jeff Beckin.[3]

Frehleyn ensimmäinen kitara oli japanilainen Zimgar-merkkinen kitara, jonka hän sai vuonna 1964 yhdistettynä joulu- ja 13-vuotissyntymäpäivälahjana.[3] Ensimmäinen hänen kitaralla oppimansa kappale oli Herman's Hermitsin hitti "Mrs. Brown, You've Got a Lovely Daughter" vuodelta 1968.[1] Hänen ensimmäinen yhtyeensä oli nimeltään The Exterminators, mutta hän soitti nuorena monissa yhtyeissä. High schoolissa Frehley soitti yhtyeessä nimeltä Cathedral.[3] (ei sama kuin englantilainen doom metal -yhtye Cathedral) Kun Cathedralille järjestyi muutamia esiintymisiä, hän jätti peruskoulun kesken. Ace ei ollut kovinkaan innokas oppilas koulussa, vaikkakin hänen älykkyysosamääränsä on 164, joka on huomattavasti keskitasoa parempi tulos.[3]

Frehleyllä oli erilaisia väliaikaisia töitä, esimerkiksi postinjakajana, viinakaupan juoksupoikana ja viimeisimpänä taksinkuljettajana. Hän toimi myös roudarina Jimi Hendrixin viimeisellä New Yorkin Randall's Islandilla pidetyllä keikalla, 17. heinäkuuta 1970. Ace sai laittaa paikoilleen Jimi Hendrix Experiencen rumpalin Mitch Mitchellin rummut.[4]

Musiikillinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiss (1973–1982)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hahmotelma Frehleyn The Spaceman -lavameikistä.
Frehley esittelee kehittämäänsä savuava kitara -efektiä Kissin Love Gun Tour -kiertueella vuonna 1977.

Cathedral -yhtyeen hajoamisen jälkeen Frehley vietti 1970-luvun alun monissa eri yhtyeissä. Yksi Frehleyn pisimmälle edenneistä yhtyeistä oli Molimo, joka myös pääsi levyttämään esikoisalbumiaan vuonna 1971 levy-yhtiö RCA Recordsille. Albumia ei kuitenkaan koskaan julkaistu.

Vuoden 1972 lopulla Frehleyn ystävä Chris Cassone oli kiinnittänyt huomiota The Village Voice -lehdessä julkaistuun ilmoitukseen, jossa nimetön yhtye ilmoitti hakevansa soolokitaristia.[5] Uutta yhtyettä ympärilleen etsinyt Frehley sai kutsun saapumaan yhtyeen koesoittoon, mutta törmäsi yllättäen taloudelliseen esteeseen: hänellä ei ollut rahaa matkustaa yhtyeen harjoitustiloissa järjestettyyn koesoittoon taksilla, eikä hän olisi saanut kuljetettua kitaraa ja vahvistintaan paikalle metrolla.[6] Niinpä hän suostutteli äitinsä kuljettamaan hänet koesoittoon vuoden 1973 tammikuussa.[6] Tunnetun kertoman mukaan Frehley saapui koesoittoon jaloissaan yksi punainen ja yksi oranssi tennari,[1][6] ja yhtyeen muiden jäsenten mielestä hän vaikutti ensinäkemän perusteella ”täydelliseltä idiootilta”.[6] Hänen kitaransoittonsa kuitenkin teki vaikutuksen yhtyeeseen, ja kaksi viikkoa koesoittotilaisuuden jälkeen Frehleystä tuli uusi soolokitaristi vielä nimettömään yhtyeeseen,[7] johon kuuluivat jo rytmikitaristi ja laulaja Paul Stanley, basisti ja laulaja Gene Simmons sekä rumpali Peter Criss.

Yhtyeen nimeksi valittiin myöhemmin Kiss.[8] Lahjakkaana piirtäjänä tunnettu Frehley suunnitteli pian yhtyeen nimeämisen jälkeen Kissin logon,[8] josta Paul Stanley muotoili lopullisen, yhä yhtyeen käytössä olevan version. Vuoden 1973 tammikuussa yhtye oli nyös päättänyt, että jokainen sen jäsenistä käyttäisi lavalla esiintyessään meikkiä ja että yhtyeen lavaimago ”tulisi olemaan synkän mystinen, jännittävä ja elämää suurempi”.[8] Frehleyn lavameikin muodostivat silmien ympärille maalatut hopeanväriset tähtikuviot,[9] ja hänen lavahahmonsa nimeksi yhtyeessä tuli The Spaceman (suom. Avaruusmies). Frehley alkoi kärsiä pian lavameikin aiheuttamasta allergisesta reaktiosta sen sisältämää hopean värin vuoksi, minkä takia hän joutui luopumaan hopeisesta meikistä silmiensä ympärillä. Niinpä hän värjäsi luomensa yhtyeen uran alussa mustiksi ja myöhemmin sinisiksi.

Uransa alussa Kissin esiintyessä New Yorkin alueen klubeilla Frehley pääsi Paul Stanleyn avustuksella töihin taksinkuljettaksi. Eräässä vaiheessa Gene Simmons oli ainoa yhtyeen työssä käynyt jäsen, joten häneltä lainattiin paljon rahaa.[9] Esimerkiksi Frehley joutui päivittäin lainaamaan Simmonsilta rahaa päästäkseen kotiin metrolla.[9] Vuoden 1973 syksyllä Kissin raivokkaasta ja energisestä lavaesiintymisestä vaikuttunut Bill Aucoin ryhtyi yhtyeen manageriksi,[10] ja alkoi maksaa yhtyeen jokaiselle jäsenelle 75 dollarin viikkopalkkaa, jotta yhtye voisi keskittyä täysipäiväisesti musiikin ja lavaesiintymisensä kehittämiseen.[10] Tämän jälkeen Frehley lopetti työnsä taksinkuljettana ja viinakaupan juoksupoikana, koska hän ansaitsi jo tarpeeksi musiikin soittamisella.[10]

Kiss julkaisi yhtyeen nimeä kantavan esikoisalbuminsa Kiss vuoden 1974 helmikuussa. Ace sävelsi ja sanoitti albumille metromatkallaan kappaleen ”Cold Gin”, josta muodostui myöhemmin yksi yhtyeen uran klassikkokappaleista.[11] Lisäksi hän osallistui muiden yhtyeen jäsenten kanssa kappaleen ”Love Theme from Kiss” säveltämiseen. Kiss oli kasvattanut nopeasti mainettaan näyttävänä lavaesiintyjänä, mutta yhtyeellä oli vaikeuksia ikuistaa live-esiintymisissään vahvasti läsnä ollut tunnelma studioalbumille. Kiss -albumia myytiin sen julkaisemisen jälkeen noin 75 000 kappaletta ilman hittisingleä, joka olisi tehostanut albumin myyntiä.[12] Albumin myynti takasi kuitenkin yhtyeelle mahdollisuuden toisen albumin levyttämiseen, ja yhtye julkaisi toisen albuminsa Hotter Than Hellin jo vuoden 1974 lokakuussa.[12] Frehley sävelsi ja sanoitti Hotter Than Hellille kappaleet ”Parasite” ja ”Strange Ways”,[13][14] ja lisäksi hän kirjoitti Paul Stanleyn kanssa kappaleen ”Comin’ Home”.[14] Hotter Than Hellin myynti oli noin 125 000 kappaletta, mikä oli merkittävä edistysaskel siihen nähden, ettei Kissin kappaleita soitettu lainkaan radiossa.[12]

Hotter Than Hell -albumia seuranneen kiertueen päätyttyä albumin myynti jämähti paikoileen, minkä vuoksi Kiss alkoi äänittämään kolmatta albumiaan Dressed to Kill. Koska Kissin levy-yhtiö Casablanca Records oli alun perin ollut Warner Brothers Recordsin rahoittama alamerkki, ei sillä ollut Warnerista erottuaan enää riittävästi rahaa Dressed to Killin kaipaamaan markkinointiin.[15] Frehley kirjoitti albumille kappaleen ”Getaway”, ja kappaleen ”Rock Bottom” hän kirjoitti Paul Stanleyn kanssa.[16] Casablanca Recordsin heikon taloudellisen tilan huomioon ottaen 200 000 kappaletta myynyt Dressed to Kill pärjäsi hyvin,[15] mutta yhtyeellä oli edelleen vaikeuksia tavoittaa yleisönsä julkaisemalla levyjä.

Kiss teki läpimurtonsa vuonna 1975.[15] Yhtyeen live-esiintymisten maine oli kasvanut valtavasti, joten yhtye ja levy-yhtiö Casablanca Records päättivät ottaa riskin ja äänittää livealbumin. Vuonna 1975 livealbumien äänittämistä ja julkaisua pidettiin ”yhtyeiden itsemurhana”, mutta Kissin ja Casablancan riskinotto albumin julkaisemisen suhteen kannatti: vuoden 1975 syyskuussa julkaistu livealbumi Alive! nousi myyntimenestykseksi, ja se ylitti kultalevyrajan Yhdysvalloissa joulukuussa.[17] Albumin versio Dressed to Kill -albumin kappaleesta ”Rock and Roll All Nite” muodostui valtavan suosituksi hitiksi ja koko ”rockmusiikin kansallislauluksi”. Alive!:n menestyminen pelasti Kissin uran, ja sen avulla Casablanca Records välttyi lähes varmana pidetyltä konkurssilta.[17] Albumi myi sekä platinaa että tuplaplatinaa vuonna 1976,[17] ja valoi pohjan sekä Kissin että Casablancan tulevaisuudelle.[18]

Vuoden 1975 syksyllä Kiss aloitti neljännen albuminsa Destroyer levyttämisen. Albumin oli tarkoitus tehdä selkeä ero yhtyeen kolmeen ensimmäiseen albumiin nähden, ja yhtye oli valinnut albumin tuottajaksi aiemmin Alice Cooperin kanssa työskennelleen Bob Ezrinin.[18] Frehley osallistui albumilla kappaleen ”Flaming Youth” säveltämiseen, mutta kappaleen lopullisessa versiossa soolokitaraa soitti hänen sijastaan sessiomuusikko Dick Wagner.[19] Kissin pitkäaikaisimmat fanit vieroksuivat aluksi Destroyerin aiempaa hiotumpaa ja huolellisempaa tuotantoa ja musiikillista linjaa, mutta albumi ylitti kultalevyrajan tästä huolimatta hieman yli kuukaudessa.[20] Albumin turvin Kiss pääsi ensimmäisen kerran urallaan esiintymään Eurooppaan.[18]

Destroyerin seuraaja Rock and Roll Over äänitettiin vuoden 1976 syys-lokakuussa ja julkaistiin jo marraskuussa. Albumin tuotti myös Alive!:n tuottanut Eddie Kramer, ja se oli Destroyeriin verrattuna hieman raaempi eikä yhtä hiottu tuotos. Albumi ylitti kultalevyrajan jo ennakkotilauksillaan, ja Destroyerin ylitettyä platinalevymyynnin syyskuussa Kissin asema Yhdysvaltojen suosituimpana yhtyeenä vahvistui entisestään.[20] Kissistä oli hetkessä kasvanut yhtye, joka täytti urheilustadionit ja -areenat ympäri Yhdysvaltoja.[20]

Ensimmäinen Frehleyn laulama kappale oli Kissin seuraavalla albumilla, vuoden 1977 Love Gunilla, julkaistu ”Shock Me”. Hän sai inspiraation kappaleen kirjoittamiseen saatuaan sähköiskun konsertissa Floridassa vuonna 1976 Rock and Roll Over -albumia seuranneella kiertueella.[21] Frehley jännitti kappaleen laulamista hyvin paljon, koska oli ennen laulanut yhtyeen kappaleissa vain taustalaulua.[21] Hän lauloi kappaleen valot himmennettynä, studion lattialla maaten.[21] Love Gunia seuranneella kiertueella aiemmin kappaleiden ”She” ja ”Cold Gin” päätteeksi Frehleyn soittama kitarasoolo siirtyi ”Shock Me” -kappaleen jälkeiseksi ohjelmanumeroksi.

Gene Simmons ja Frehley esiintymässä vuonna 1978.

Vuonna 1978 Frehley ja muut kolme Kissin jäsentä julkaisivat omat sooloalbuminsa, mikä oli musiikkialalla täysin ennenkuulumatonta. Neljästä albumista Frehleyn julkaisema Ace Frehley menestyi kaupallisesti parhaiten nousten Yhdysvalloissa listasijalle 26., ja Russ Ballardin kirjoittama single ”New York Groove” nousi Yhdysvalloissa listan sijalle 13.[22] Sooloalbumien julkaisun myötä yhtyeen jäsenten välille syntyi keskinäistä kilpailua albumien menestymisestä, mikä vaikeutti entisestään nelikon kiristyneitä välejä. Ongelmien läsnäolo oli yhä selvempi Kissin seuraavalla albumilla, vuoden 1979 pop rock -vaikutteisella Dynastylla. Frehleyn vastuu lauluntekijänä ja laulajana yhtyeessä kasvoi, kun taas Peter Criss soitti rumpuja ja lauloi ainoastaan omassa kappaleessaan ”Dirty Livin’”. Dynastylla Frehley sävelsi ja lauloi kappaleet ”Hard Times” ja ”Save Your Love” ja lauloi alun perin The Rolling Stonesin vuonna 1967 levyttämän kappaleen ”2,000 Man”.[23][24]

Dynastya seuranneella kiertueella Peter Crissin vaikeudet alkoivat vaikuttaa ylitsepääsemättömiltä, minkä vuoksi vuoden 1980 albumilla Unmasked rumpuja soitti jo Dynastylla ja Frehleyn sooloalbumilla soittanut sessiomuusikko Anton Fig. Frehley sävelsi ja lauloi Unmaskedille kappaleet ”Talk to Me”, ”Torpedo Girl” ja ”Two Sides of the Coin”.[25][26][27][28] Kissin aiemmasta tyylistä selkeästi eronneet Dynasty ja Unmasked menestyivät molemmat hyvin Euroopassa ja Australiassa, mutta aiempaa heikommin Yhdysvalloissa. Lopullisesti yhtyeestä erotetun Peter Crissin tilalle pestattiin ennen Unmasked Tour -kiertueen alkua Eric Carr.

Vuonna 1981 julkaistu progressiivinen konseptialbumi Music from ”The Elder” oli kaupallinen epäonnistuminen. Frehley vastusti albumin levyttämistä alusta lähtien, ja hän lauloi albumille vain kappaleen ”Dark Light”,[29] jonka lisäksi hän osallistui albumin tuottaneen Bob Ezrinin ja Eric Carrin kanssa instrumentaalikappaleen ”Escape from the Island” kirjoittamiseen. Kissin suosio oli kääntynyt Unmaskedin keveän popahtavan linjan ja epäonnistuneen Music from ”The Elder” -kokeilun myötä jyrkkään laskuun, ja Frehley alkoi ottaa etäisyyttä yhtyeen toimintaan albumin julkaisemisen jälkeen vuonna 1981. Hän esiintyi vuonna 1982 neljä uutta kappaletta sisältäneen kokoelma-albumin Killers ja uuden albumin Creatures of the Night kansikuvissa ja hänet esitettiin yhä yhtyeen jäsenenä, mutta hän ei ollut osallistunut kummankaan albumin levyttämiseen.[30] Frehleyn viimeiset velvoitteet Kississä olivat ”I Love It Loud” -kappaleen musiikkivideo ja Creatures of the Nightia markkinoineet esiintymiset Euroopassa vuonna 1982. Hän erosi yhtyeestä virallisesti vuoden 1982 marraskuussa, ja hänen korvaajakseen valittiin jo Creatures of the Nightilla soolokitaristina toiminut Vinnie Vincent.

Erostaan huolimatta Frehley omisti osan Kissistä ja oli mukana yhtyeen liiketoiminnassa vuoteen 1985 asti. Tämän ansiosta hän ansaitsi neljänneksen myös Kissin seuraavien albumien, vuoden 1983 Lick It Upin ja vuoden 1984 Animalizen kaupallisista tuotoista, vaikka ei osallistunut millään tavalla kummankaan albumin tekemiseen.[31]

Frehley’s Comet ja sooloura (1983–1995)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ace jäi Kissin jälkeen soolouralle ja perusti vuonna 1984 Frehley's Comet -nimisen yhtyeen, joka teki kolme studiolevyä 80-luvulla. Yhtyeen suurimpia hittejä olivat muun muassa "Into The Night", "Insane" ja ehkä suurimpana hittinä Kissin Alive II-albumilla jo aiemmin julkaistu "Rocket Ride". Yhtyeen alkuperäiskokoonpanoon kuului basisti John Regan, kitaristi ja laulaja Richie Scarlet, kosketinsoittaja Arthur Stead ja rumpalina Kissin kanssakin toiminut Anton Fig.[32] Yhtye esiintyi ensimmäisen kerran 30. marraskuuta 1984, S.I.R. Studiosilla, New Yorkissa. Alkuvuosinaan Frehley's Comet äänitti muutamia demoja yrittäen saada sopimuksen, kunnes vuonna 1986 Frehley teki sopimuksen Megaforce Recordsin Jon ja Marsha Zazulan kanssa.[25]

Yhtyeen debyyttialbumi, Frehley's Comet julkaistiin 7. heinäkuuta 1987 Megaforce Recordsin kautta melko uusitulla kokoonpanolla. Kitaristi ja laulaja Richie Scarlet ja kosketinsoittaja Arthur Stead erosivat molemmat vuonna 1985 ja heidän tilalleen valittiin Tod Howarth, joka toimi laulajana, rytmikitaristina sekä myös koketinsoittajana. Albumi kipusi Billboard 200-listalla sijalle #43, noin 500 000 kappaleen myynnillä[33] ja albumin single "Rock Soldiers" pääsi korkeimmillaan sijalle #27 Mainstream Rock Tracks-listalla. Kaikista Frehley's Cometin albumeista Frehley's Comet oli kaikista menestynein. Seuraavan vuoden helmikuussa julkaistiin EP Live +1, joka oli Billboardin listoilla kymmenen viikkoa, parhaimmillaan sijalla #84[34] ja saman vuoden toukokuussa julkaistiin Second Sighting, joka oli 13 viikkoa listoilla ja korkein sijoitus oli vain #81.[34] Kuitenkin muutama esiintyminen Iron Maidenin kanssa kokosi heille hieman albumin huonon menestyksen tuottamia menetyksiä takaisin.[4]

19. maaliskuuta 1988 yhtye esiintyi Hammersmith Odeonissa, Lontoossa, Englannissa, Jamie Oldaker rumpalina. Esiintyminen kuvattiin ja osa kappaleista taltioitiin Live + 4-kasettijulkaisulle, joka sisälsi niiden lisäksi Acen laulamia Kiss-klassikoita, kuten "Cold Gin" ja "Shock Me" ja kappaleiden "Into the Night," "Rock Soldiers", "Insane" ja "It's Over Now" musiikkivideot.[25] Se julkaistiin vuoden 1989 alkupuolella.[25]

Ace jätti Frehley's Cometin vuonna 1989 ja alkoi julkaista albumeita omalla nimellään, melkein samalla kokoonpanolla. Vain yhtyeen rytmikitaristi, laulaja ja kosketinsoittaja Tod Howarth jätti yhtyeen ennen Trouble Walkin' -albumin äänittämistä ja tilalle valittiin Richie Scarlet. Ensimmäisen soololevyn menestyksestäkään huolimatta Trouble Walkin' jatkoi Frehleyn menestyksen alamäkeä; vain 9 viikkoa listoilla ja korkein sijoitus oli 102#.[34] Ace yhtyeineen lähti seuraavana vuonna kiertueelle, mutta basisti John Regan jätti yhtyeen ja Ace menetti levytyssopimuksensa.[25]

Frehley jatkoi keikkailuaan huonosta menestyksestään huolimatta monilla eri kokoonpanoilla. Frehley's Cometin vuonna 1985 jättänyt kitaristi ja laulaja Ritchie Scarlet tuli takaisin ja toimi Frehleyn kanssa vuoteen 1996 saakka, kunnes Frehley palasi takaisin Kissiin. John Reganin lähdettyä basisteina toimivat Mark Normand, White Lionin James Lomenzo ja viimeisenä Karl Cochran. Rumpalina oli aluksi Sandy Slavin, joka jätti yhtyeen vuonna 1992. Hänet paikkasi myös White Lionissa soittanut Greg D' Angelo. Lopulta vuonna 1993 D' Angelon lähdettyä rumpaliksi valittiin Harry Slash & The Slashtonesissakin soittanut Steve "Budgie" Werner.[25]

Vuonna 1995 Frehley ja Kissin entinen rumpali Peter Criss sopivat välinsä ja ajattelivat lähteä yhteiskiertueella. Criss olikin jo laulanut Trouble Walkin' -albumilla "2 Young 2 Die"-kappaleen ja oli vieraillut Frehely's Cometin Los Angelesin Wiltern Theatressa pidetyllä keikalla vuonna 1987, soittaen rummut Kissin kappaleeseen "Deuce".[4] Frehley puolestaan oli soittanut kitarat Crissin vuonna 1994 julkaistulla Cat #1 -albumilla "Bad Attitude", "Walk the Line" ja "Blue Moon Over Brooklyn" -kappaleisiin.

Frehleyn ja Crissin "Bad Boys" -kiertue starttasi kesäkuussa 1995. Esiintymiset päättyivät aina Kissin klassikkokappaleisiin "Nothin' To Lose" ja "Rock and Roll All Nite".[4]

Kiss jälleen yhdessä (1996–2002)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiertueen alkupuolella Frehley ja Criss molemmat esiintyivät Kissin kanssa MTV:n Unplugged-ohjelmassa 8. elokuuta 1995, ilman maskeja kuitenkin. Yhtye oli viimeksi sitä ennen esiintynyt alkuperäiskokoonpanossaan melkein 20 vuotta sitten, Dynasty-kiertueella, vuonna 1979. Vuotta myöhemmin, 28. helmikuuta 1996 yhtye teki yllätysesiintymisen Grammy-palkintojen jakotilaisuudessa vanhat maskit ja asut päällä ja 15. kesäkuuta he soittivat KROQ-FM-radiokanavan KROQ Weenie Roast-konsertissa.[25]

Kiss järjesti tiedotustilaisuuden 16. huhtikuuta USS Intrepidillä New Yorkissa, jolloin he ilmoittivat lähtevänsä alkuperäiskokoonpanolla maailmankiertueelle. 28. kesäkuuta he aloittivat seuraavan vuoden heinäkuuhun asti kestäneelle Alive Worldwide -kiertueen vanhojen maskien ja lavashown turvin. Frehley kävi sitä ennen tammikuussa Seattlessa plastiikkakirurgilla sitä varten.[4] Kissin ensimmäinen esiintyminen pidettiin Detroitin, Tiger Stadiumilla.[25]

Vuonna 1997 Frehley julkaisi kokoelma-albumin 12 Picks, jonka hän tuotti John Reganin kanssa. Albumin materiaali koostui hänen Frehley’s Cometissa levyttämästä soolotuotannostaan ja vuonna 1988 Lontoon Hammersmith Odeonissa äänitetyistä live-kappaleista.[4] Albumi ylsi korkeimmillaan 77. listasijalle. Vuonna 1998 Frehley julkaisi kokoelma-albumin Loaded Deck.

Vuonna 1998 Kiss äänitti alkuperäiskokoonpanossaan Psycho Circus -albumin. Ainoa Frehleyn säveltämä kappale oli "Into the Void" ja hän lauloi sen ja Gene Simmonsin kirjoittaman "In Your Face" -kappaleen.[35] 12. marraskuuta he lähtivät uudelle maailmankiertueelle. Vuonna 2002 Ace jätti jälleen yhtyeen Farewell Tourin (jäähyväiskiertueen joka ei ollut Kissin viimeinen kiertue) ja "Rock And Roll All Niten" esittämisen jälkeen Salt Lake Cityn talviolympialaisissa.[35] Hänen tilalleen valittiin Tommy Thayer, joka oli jo aikaisemmin säveltänyt kappaleita Kissin Carnival of Souls: The Final Sessions -albumille ja toiminut Kissin kiertuemanagerina. Thayerin lavahahmona on myös Acen käyttämä "Spaceman".

Uusi sooloura (2003–)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Frehley esiintymässä vuonna 2011.

Jätettyään Kissin lopullisesti Frehley alkoi äänittämään uutta sooloalbumiaan kotitalonsa kellariin rakennuttamallaan äänitysstudiolla ja teki satunnaisia esiintymisiä sooloartistina.[32] Hän muutti vaimonsa Jeanette Trerotolan kanssa Floridaan.[35] Frehley oli 10. toukokuuta 1976 mennyt naimisiin hänen kanssaan, ja he saivat 9. heinäkuuta 1980 Monique -nimisen tyttären.[1] Frehley alkoi Kissistä tiettävästi lopullisesti lähdettyään vetäytyä pois julkisuudesta. Hän vieraili vielä kuitenkin satunnaisesti eri artistien albumeilla, kuten Frehley's Cometin entisen jäsenen Anton Figin Figments-albumilla[36] ja myös Frehley's Cometissa ja Acen soolouran yhtyeessä soittaneen Ritchie Scarletin The Insanity Of Life-albumilla.[37] Vuonna 2006 Frehley julkaisi Greatest Hits Live-albumin, jonka kymmenen ensimmäistä kappaletta oli nauhoitettu 19. maaliskuuta 1988, Lontoon Hammersmith Odeonissa pidetyllä keikalla. Osa näistä kappaleista olikin jo talletettu vuonna 1989 julkaistulle Live +4-videojulkaisulle.

Vuonna 2005 Frehley esiintyi pienessä huumekauppiaan roolissa rikosdraamaelokuvassa Remedy (2005).[38] Frehley esiintyi myös Dunkin' Donuts -televisiomainoksessa omana itsenään, tai oikeammin Kiss-hahmossaan, maskeissa ja Space Ace -puvussa.

Frehley palasi monen vuoden tauon, pois lukien vierailut muiden artistien esiintymisissä, jälkeen konserttilavoille 29. lokakuuta 2007, jolloin hän soitti yhden konsertin uuden yhtyeensä kanssa New Yorkissa. Konserttia edeltäneessä radiotoimittaja Eddie Trunkin haastattelussa Frehley totesi uuden levyn olevan työn alla ja ilmestyvän vuosien 2008 tai 2009 aikana. Haastattelun aikana Trunk ja Frehley myös vitsailivat Frehleyn tavasta poistua vuosiksi julkisuudesta ja palata aina uudestaan. Konsertin ja tulevan levyn humoristiseksi iskulauseeksi esitettiin ohjelmassa "Ace is back... again" (suom. Ace on palannut... taas). Anomaly-nimen saanut levy julkaistiin maailmanlaajuisesti syyskuussa 2009.

Uuden levyn kiertueen tiimoilta Frehley esiintyi myös Suomessa. Frehley konsertoi Helsingin Nosturissa 2. joulukuuta 2009.

Vuonna 2014 Frehley julkaisi kuudennen sooloalbuminsa Space Invader.

Kunnianosoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Frehley sai 25. heinäkuuta 1995 oman tähtensä Hollywood Rock Hall of Fameen[39] ja vuonna 2001 hän sai nimensä kotipiirikuntansa Bronxin The Bronx Walk of Fame-kadulle.[40]

Frehleyn säveltämän "Shock Me"-kappaleen kitarasoolo on valittu sijalle 50. Guitar World-lehden 100 Greatest Guitar Solos-listalla (suom. 100 parasta kitarasooloa).[41]

Frehleyn kunniaksi on julkaistu ainakin kaksi tribuuttialbumia. Vuonna 1996 julkaistulla Spacewalk: A Tribute to Ace Frehley-albumilla soitti ja lauloi monia tunnettuja rock-muusikkoja, kuten Panteran rumpali Vinnie Paul ja edesmennyt kitaristi Dimebag Darrell, Anthraxin kitaristi Scott Ian ja Skid Rown kitaristi Dave "The Snake" Sabo. Albumilla myös kuultiin ensimmäistä kertaa Ace Frehleyn säveltämä ennenjulkaisematon "Take Me To The City"-kappale.[42]

23. marraskuuta 1997 julkaistulla Return Of The Comet-albumilla soitti enimmikseen Acen soolouran yhtyeessä ja Frehley's Cometissa soittaneita muusikoita sekä rock-yhtye L.A. Gunsin jäsenet. Albumilla oli myös monia uusia kappaleita, joita oli säveltänyt muun muassa Kississä soittaneet kitaristit Bruce Kulick ja Kississä Frehleyn paikannut Vinnie Vincent.[43]

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiss[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Frehley's Comet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

VHS-julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ace Frehleyn omalla nimellä julkaisemat albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e Space Ace Online Viitattu 12.6.2007. (englanniksi)
  2. The KISSFAQ - Band Members - Ace Frehley
  3. a b c d e f David Leaf & Ken Sharp: Kiss - Maskin takaa. Like, 2005. ISBN 0-446-69524-6.
  4. a b c d e f Julian Gill: The KISSFAQ - The KISS Chronology/Timeline Viitattu 15.6.2007. (englanniksi)
  5. Leaf & Sharp, s. 63
  6. a b c d Leaf & Sharp, s. 64
  7. Leaf & Sharp, s. 65
  8. a b c Leaf & Sharp, s. 66
  9. a b c Leaf & Sharp, s. 69
  10. a b c Leaf & Sharp, s. 79
  11. Leaf & Sharp, s. 273
  12. a b c Leaf & Sharp, s. 89
  13. Leaf & Sharp, s. 284
  14. a b Leaf & Sharp, s. 286
  15. a b c Leaf & Sharp, s. 91
  16. Leaf & Sharp, s. 295
  17. a b c Leaf & Sharp, s. 93
  18. a b c Leaf & Sharp, s. 95
  19. Leaf & Sharp, s. 325
  20. a b c Leaf & Sharp, s. 96
  21. a b c Leaf & Sharp, s. 352
  22. CyList - Billboard Top 40 Hits 1979 Viitattu 7.6.2007. (englanniksi)
  23. Leaf & Sharp, s. 401
  24. Leaf & Sharp, s. 399
  25. a b c d e f g h Terri Bey: KISSin' UK - Ace Frehley Biography Viitattu 12.6.2007. (englanniksi)
  26. Leaf & Sharp, s. 406
  27. Leaf & Sharp, s. 407
  28. Leaf & Sharp, s. 408
  29. Leaf & Sharp, s. 415
  30. Leaf & Sharp, s. 135
  31. Gill, Julian: The Kiss Album Focus, Volume 1 (3. painos). Xlibris Corporation, 2005.
  32. a b Julian Gill: The KISSFAQ (Ace Frehley Family Tree) Viitattu 19.6.2007. (englanniksi)
  33. Shop Retro Active (Monthly Newsletter: Ace Frehley - Founding Member & Original Guitarist for KISS) Viitattu 15.6.2007. (englanniksi)
  34. a b c Julian Gill: The KISSFAQ - The Complete KISS Album Chart Action Viitattu 14.6.2007. (englanniksi)
  35. a b c Rock n Roll Hell Viitattu 12.6.2007. (englanniksi)
  36. KISS Related Recordings; Anton Fig - Figments (2002) Viitattu 21.6.2007. (englanniksi)
  37. KISS Related Recordings; Ritchie Scarlet - The Insanity Of Life (2002) Viitattu 21.6.2007. (englanniksi)
  38. Yahoo! Movies (näyttelijälista) Viitattu 8.6.2007. (englanniksi)
  39. Rock Walk - Ace Frehley Viitattu 27.6.2007. (englanniksi)
  40. Carol Kaye: KISS Asylum - Ace Frehley Inducted Into Bronx Walk of Fame Viitattu 25.6.2007. (englanniksi)
  41. About.com; Guitars (100 Greatest Guitar Solos - Part 5: Guitar Solos Number 41 - 50) Viitattu 22.6.2007. (englanniksi)
  42. KISS Related Recordings: Spacewalk - A Tribute to Ace Frehley Viitattu 25.6.2007. (englanniksi)
  43. KISS Related Recordings: Return Of The Comet - A Tribute to Ace Frehley Viitattu 25.6.2007. (englanniksi)
  44. a b c No Life 'til Metal - Ace Frehleyn/Frehley's Cometin diskografia Viitattu 12.6.2007. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]