Peter Criss

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Peter Criss
Peter Criss 1995.jpg
Peter Criss vuonna 1995
Syntynyt 20. joulukuuta 1945 (ikä 68)
Kotipaikka New York
Tyylilajit hard rock, jazz
Ammatit muusikko
Soittimet rummut
Yhtyeet Kiss
Wicked Lester
Chelsea
Levy-yhtiöt Casablanca Records

Peter George John Criscuola (s. 20. joulukuuta 1945 New York, Yhdysvallat) on yhdysvaltalainen muusikko. Hänet tunnetaan parhaiten urastaan yhdysvaltalaisen Kiss-yhtyeen alkuperäisenä rumpalina. Hän vaikutti yhtyeessä vuosina 1973-1980, 1996-2001 ja 2002-2004 lavahahmonaan "Kissamies" eli The Catman. Criss soitti kaikkiaan kymmenellä Kissin studioalbumilla, mutta esimerkiksi albumeilla Dynasty ja Psycho Circus Criss soitti rumpuja vain yhdellä kappaleella ja vuoden 1980 Unmasked-albumilla hänet esitettiin yhtyeen jäsenenä, mutta todellisuudessa studiomuusikko Anton Fig soitti kaikki albumin rumpuosuudet.

Crissin varhaisia yhtyeitä olivat muun muassa The Barracudas, Lips ja Chelsea. Vuonna 1972 hän liittyi rumpaliksi Wicked Lester-yhtyeeseen, johon kuuluivat hänen lisäkseen laulaja ja rytmikitaristi Paul Stanley ja laulaja-basisti Gene Simmons. Soolokitaristi Ace Frehleyn liityttyä yhtyeeseen Wicked Lester vaihtoi nimensä Kissiksi ja julkaisi debyyttialbuminsa vuonna 1974. Vuonna 1980 hänet erotettiin yhtyeestä päihdeongelmien vuoksi, ja hänen korvaajakseen palkattiin Eric Carr. Kissin alkuperäisen kokoonpanon tehdessä paluun vuonna 1996 Criss palasi yhtyeeseen, mutta hän jätti yhtyeen lopullisesti vuonna 2004, jonka jälkeen hänen paikkansa täytti jo 1990-luvulla yhtyeessä soittanut Eric Singer.

Criss on ollut kolmesti naimisissa ja hänellä on toisesta liitostaan tytär nimeltä Jenilee.

Lapsuus ja nuoruusvuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Peter syntyi 20. joulukuuta 1945 New Yorkissa, Brooklynin Williamsburgin kaupunginosassa Loretta ja Joseph Criscuolan esikoispojaksi.[1] Peterin perheeseen hänen lisäkseen kuuluvat nuorempi veli Joey, sekä kolme nuorempaa sisarta: Nancy, Donna ja Joanne.[1] Criss vietti nuoruutensa omien sanojensa mukaan "tylyllä seudulla, eivätkä hänen vanhempansa tulleet kovinkaan hyvin toimeen".[1] Taloudellisesti heidän perheensä edusti alaluokkaa, ja seitsenhenkinen perhe asui neljän huoneen kokoisessa asunnossa.[1] Perheellä ei ollut kovinkaan suurta omaisuutta ja Peter käytti samaa paitaa päivittäin koulussa, sillä hänen äitinsä pesi ja silitti sen iltaisin seuraavaa koulupäivää varten.[1] Peterille nuoruus oli kovaa aikaa; hän kävi katolista koulua, joka oli hänen mukaansa "pikemminkin keskitysleiri eikä mikään koulu", sillä koululaitoksen nunnilla oli tapana rangaista oppilaita esimerkiksi lyömällä heitä viivoittimilla rystysille, lukita pimeään kaappiin tuntikausiksi ja laittaa väkisin istumaan roskikseen.[2] Peter pääsi lopulta äitinsä toimien johdosta tavalliseen kouluun, ja hänen koulumenestyksensä lähti välittömästi nousuun uudessa oppiympäristössä.[2]

»Kahdeksannella luokalla kotikulmieni meininki muuttui entistä rumemmaksi, ja jengit tulivat mukaan kuvaan. Pian ainoa tapa selviytyä oli kuulua johonkin jengiin - muuten sai turpaansa päivittäin. En olisi halunnut liittyä, mutta valinnanvaraa ei ollut. Jos ei pyörinyt isoissa porukoissa, nenään tuli päivittäin niin että soi. Jos halusi päästä jengiin, piti osallistua 'rytäkkään'. Jengitappelustahan siinä oli kyse, mutta uuden kaverin piti aina hyökätä etunenässä toisen jengin kimppuun, joka juoksi kadulla vastaan pesismailoin, roskiksenkansin ja autonantennein aseistautuneena. Sain monta venttiä veitsistä ja partakoneenteristä. Etunenässä sai tietenkin aina ensimmäisenä pataansa, mutta jos kaverilla oli pokkaa ottaa iskuja vastaan, oli päässyt jengiin»
(Peter Criss[2])

Kymmenvuotiaasta lähtien Peter asui pitkiä aikavälejä isoäitinsä luona korttelin päässä omasta kodistaan.[3] Hänen isoäitinsä teki kahta työtä ja jäi usein ylitöihin, jotta voisi hankkia Peterille samanlaisen Schwinn-merkkisen polkupyörän kuin muilla tämän ikätovereilla. Isoäidin kuoltua Peterin perheellä ei ollut varaa hankkia tälle hautakiveä, joten saatuaan ensimmäisen suuren palkkansa hän osti isoäitinsä haudalle suuren hautapaaden,[3] kiitoksena siitä että hänen isoäitinsä "oli jaksanut kuunnella Peterin tuntikausien rumpuharjoittelua".[3]

Poiketen muista Kissin alkuperäisen kokoonpanon muusikoista, Peterin musiikillinen kunnianhimo syttyi jo ennen The Beatlesin tuloa.[3] Nähtyään Elvis Presleyn esityksen The Jackie Gleason Show:ssa Peter vaikuttui Presleyn musiikista, ja sai äidiltään lahjaksi Elviksen "Hound Dog"-singlen. Rumpaliksi pienestä pitäen halunnut Peter soitti kattiloita perheensä keittiössä radiossa soitettujen Benny Goodmanin, Tommy Dorseyn ja Glen Millerin tahtiin,[4] ja sai lopulta lasten televisiosarja The Rootie Kazootie Club-aiheisen rumpusetin joululahjaksi.[4] Ensimmäistä kertaa rumpukapuloita käsissään pitänyt Peter sai rumpusettinsä kuitenkin hajalle lyömällä yhden rummun kalvon rikki ensimmäisellä lyönnillä.[4] Ensimmäisen kappaleensa Criss sävelsi kolmetoistavuotiaana, ja liittyi samoihin aikoihin myös ihmisille metroissa ja rakennusten käytävillä esiintyneeseen doo-wop-kuoroon.[4] Seuraavan rumpusettinsä Peter valmisti isänsä kanssa kotona armeijan vanhasta marssivirvelistä, maalipurkeista ja roskiksenkansista.[4] Kotitekoinen rumpusetti olikin Peterin käytössä aina high schooliin asti, kunnes hän meni viikonlopputyöläiseksi lihakauppaan, jonka eräällä teurastajista oli helmiäiskoristeinen rumpusetti joka oli täydellinen kopio rumpalilegenda Gene Krupan vastaavasta.[4] Kuukausien säästämisen tuloksena Peter osti setin kahdellasadalla dollarilla, ja liittyi kuusitoistavuotiaana ensimmäiseen oikeaan yhtyeeseensä, Barracudasiin.[5]. Eräänä iltana hän toimi In Crowd-yhtyeen rumpali Joey Grecon tuuraajana legendaarisella Metropole Cafe-klubilla Times Squaren liepeillä Broadwaylla.[5] Keikan jälkeen yhtye pyysi Peteriä liittymään yhtyeeseen, sillä oikea rumpali oli murtanut jalkansa eikä voisi soittaa. Peter tiesi ettei pesti olisi ikuinen, mutta tarttui tarjoukseen ja lopetti lihakaupassa työskentelyn sillä In Crowd suostui maksamaan hänelle 125 dollarin viikkopalkkaa, joka päihitti lihakaupan taksan.[5] Samalla hän päätti lopettaa koulunkäynnin ennen valmistumista, mikä aiheutti tunteiden kuumenemisen kotiväessä, mutta Peter vakuutti että saisi päästötodistuksen milloin tahansa.[5] Pian Joey Greco, In Crowd-yhtyeen varsinainen rumpali palasi ja Peter poistui yhtyeestä. Hän jatkoi työskentelyä Metropole-klubilla päivittäin ja tämän ansiosta pääsi jopa idolinsa Gene Krupan oppiin siihen asti, kunnes lopetti työskentelyn klubilla.[6]

Tästä eteenpäin Peterin aika kului etsiessä oikeaa yhtyettä.[6] Hän muutti myös väliaikaisesti asumaan Englantiin, jossa hän kierteli musiikkiklubeilla ja esimerkiksi seurasi joka ilta myös tuolloin täysin tuntemattoman Elton Johnin esityksiä.[7] New Yorkiin palattuaan vuonna 1972 Criss jatkoi soittamista pienen luokan yhtyeissä, mutta laittoi myös ilmoituksen Rolling Stone-lehden ilmaiselle “bändiä etsitään”-pikkuilmoituspalstalle. Teko kannatti, sillä tulosta tuli Crissin mukaan piakkoin;

»Meillä oli kotona pienet pippalot, kun puhelin soi. Olimme lipitelleet aika tavalla viiniä ja känni alkoi olla kova. Nostin luurin ja kuulin toisesta päästä hyvin kultivoituneen tervehdyksen; 'Terve'. Soittaja oli Gene, joka sanoi 'Näin sun ilmoituksen. Ootsä hyvän näköinen?' 'Venaa vähän', sanoin ja laskin luurin pöydälle. Huusin kovaan ääneen kaikille bileissä olijoile: "Hei, oonko mä hyvän näköinen?" Kaikki karjuivat: 'Joo!'. Sitten Gene kysyi, oliko mulla pitkä letti. Kysyin taas raadilta. Lisää kysymyksiä sateli. 'Ootsä laiha? Mitä kansalaisuutta? Osaatko laulaa?' Vastaukset kuuluivat "65 kiloa", "italialainen" ja "en pelkästään laulaa, vaan myös duunata biisejä!""»
(Peter Criss ensimmäisestä puhelinkeskustelustaan Kissin toisen perustajajäsenen Gene Simmonsin kanssa.[8])

Kiss (1973-1980)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Keskusteltuaan Gene Simmonsin kanssa puhelimen välityksellä hän tarjoutui tapaamaan Simmonsin sekä tämän yhtyetoveri Paul Stanleyn seuraavana päivänä Elctric Ladyland-studiolla.[8] Alun perin Criss ei ollut kiinnittänyt studion ulkopuolella seisoskelleisiin, olemukseltaan hippimäisiin miehiin huomiota, mutta kysyessään havaintoa Simmonsista ja Stanleystä hänet lähetettiin takaisin juuri kyseisten henkilöiden puheille.[8] Peter liittyi lopulta laulajabasisti Simmonsin ja laulajakitaristi Stanleyn Wicked Lester-yhtyeen rumpaliksi. Kolmihenkinen yhtye harjoitteli yhdessä kolmetoista tuntia päivässä, ja jo tuolloin yhtye kehitti idean lavahahmoistaan ja meikeissä esiintymisestä.[9] Vuoden 1972 joulukuussa kolmikko päätti, että yhtye tarvitsisi neljännen jäsenen.[9] Lopulta koesoittoon saapunut Ace Frehley teki soittotaidoillaan muihin jäseniin vaikutuksen, ja liittyi yhtyeeseen.[10]

Nelimiehiseksi kasvanut Wicked Lester vaihtoi nimensä vuonna 1973 Kissiksi. Yhtyeeseen juuri saapunut Frehley suunnittelu yhtyeen logon, ja Kissin ensimmäinen esiintyminen tapahtui New Yorkin Popcorn-klubilla 30. tammikuuta 1973.[11] Klubin nimenvaihdoksen myötä paikalle ei kuitenkaan saapunut yhtään kuulijaa. Samoihin aikoihin hahmotelma Kissin lavashow'sta alkoi kuitenkin kehittyä. Ensimmäinen "erikoisefekti" yhtyeen lavaesiintymisen yhteydessä tapahtui "Firehouse"-kappaleen aikana, jolloin Paul Stanley tarttui paperisilpulla täytettyyn sankoon viskoen silppua yleisön niskaan.[12]

Kissin menestystä vauhditti ehkä eniten nimenomaan Gene Simmonsin kunnianhimo.[13] Huolimatta kovasta panostuksesta alku oli kivikkoinen. Peterin silloinen vaimo Lydia, tämän sisko sekä Paul Stanley ja hänen äitinsä olivat valmistaneet yhtyeelle sen ensimmäiset lava-asut, jotka aiheuttivat yhtyeen keikalle saapuneissa kuulijoissa hämmennystä.[14] Ahkera esiintyminen kuitenkin herätti huomiota, ja yhtyeen ensimmäinen albumi Kiss (1974) julkaistiin 18. helmikuuta. Albumi ei menestynyt hyvin (debytoi USA:n Top100-listalla sijalla 87), mutta siitä nousivat Kiss-klassikoiksi kappaleet "Strutter", "Nothin' to Lose", "Firehouse", "Cold Gin", "Deuce", "100,000 Years" ja "Black Diamond". Kiss kasvatti hitaasti mainetta live-esiintyjänä, mutta pienten klubiesiintymisten ja lämmittely-yhtyeenä toimimisen lomassa manageri Bill Aucoin päätti, että yhtyeen on saatava levytettyä lisää materiaalia. Hotter Than Hell oli Kissin toinen albumi, joka julkaistiin vain kahdeksan kuukautta debyyttilevytyksen jälkeen 22. lokakuuta 1974. Hotter Than Hell myi noin 125 000 kappaletta ja ilman listasijoituksia, mutta erityisesti raidat "Hotter Than Hell", "Parasite", "Got to Choose" ja "Let Me Go, Rock N' Roll" päätyivät konserttien vakiokappaleiksi.[15]

Kolmas studioalbumi Dressed to Kill onnistui lyömään edeltäjiensä asettamat sijoitukset listoilla, mutta todellinen menestys lohkesi yhtyeelle vasta sen ensimmäisen konserttitallenteen, Alive!:n myötä. Levy-yhtiön riskinotto albumin julkaisemisen suhteen kannatti ja vuonna 1976 Kiss sai ensimmäisen platinalevynsä. Albumin myötä yhtyeen suosio kasvoi räjähdysmäisesti. Kissistä tuli yksi ajan suosituimmista, ellei jopa kaikkien aikojen suosituin rock-yhtye. Muun muassa musiikkilehti Rolling Stonen äänestyksessä 1977 parhaasta rock-yhtyeestä Kiss sai eniten ääniä (vaikka ei ollut ehdolla) ja Crissin tulkitsema hittiballadi "Beth" voitti arvostetun "People's Choice Award"-palkinnon. Vuoteen 2007 mennessä Alive! on myynyt pelkästään Yhdysvalloissa nelinkertaisesti platinaa, vuoden 1976 Destroyer kolminkertaista platinaa (yli 3 miljoonaa) ja Rock and Roll Over tuplaplatinaa (yli 2 miljoonaa). Vuonna 1976 julkaistiin myös albumit Kiss, Hotter Than Hell ja Dressed to Kill sisältävä kokoelma The Originals. Myös ennen vuotta 1976 julkaistujen albumien myynti kasvoi moninkertaisesti ja Kiss soitti loppuunmyydyissä konserttisaleissa, urheiluhalleissa ja stadioneilla.[16]

Vuoden 1977 Love Gun jäi viimeiseksi Kiss-studioalbumiksi, jolla koko alkuperäinen kokoonpano soittaa kaikilla raidoilla. Albumilla Criss vastasi myös "Hooligan"-kappaleen lauluosuuksista.[17] Myöhemmin samana vuonna julkaistiin myös uusi livealbumi Alive II

Vuonna 1978 Criss ja muut Kissin jäsenet julkaisivat samanaikaisesti omat sooloalbuminsa. Albumi poikkesi Kissin rokahtavasta materiaalista, ja on enemmänkin jazzia ja soulia edustava teos.[18] Albumin tuottanut Vini Poncia astuikin tuottajaksi myös seuraavalla Kiss-albumilla Dynasty, joka julkaistiin vuonna 1979. Verrattuna aiempaan Kissin materiaaliin, oli Dynasty lähinnä kevyttä popmusiikkia. Crissin henkilökohtaiset ongelmat alkoivat albumin nauhoitusten aikoihin kasautua, ja sessiomuusikko Anton Fig soitti albumin rumpuosuudet lukuunottamatta "Dirty Livin'"-kappaletta.[19] Vuoden 1980 Unmasked-albumilla yhtyeen musiikillinen suuntaus läheni entistä enemmän pop- ja diskomusiikkia, mutta Criss ei soittanut enää yhdelläkään raidalla koko albumilla. Crissin viimeiseksi esiintymiseksi Kissin riveissä jäikin albumin "Shandi"-kappaleen musiikkivideo.[20] Criss ei olisi alun perin ongelmistaan huolimatta jättää yhtyettä, mutta Simmons ja Stanley olivat vakaasti kannalla jonka mukaan hänen olisi poistuttava yhtyeestä, kun taas Frehley ja manageri Bill Aucoin vastustivat koko ajatusta.[20] "Shandin" musiikkivideon kuvausten päätyttyä Criss jätti Kissin virallisesti.[20]

Hahmotelma "The Catmanin" meikkikuviosta.

Sooloura (1980-1994)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jouduttuaan jättämään Kissin vuosikymmenen vaihteessa Criss päätti panostaa uraansa sooloartistina, ja jatkoikin tulevan Out of Control-sooloalbuminsa maaliskuusta lähtien käynnissä olleita nauhoituksia yhdessä tuottaja David Wolfertin kanssa.[21] Albumi julkaistiin Yhdysvalloissa vuoden 1980 syyskuussa, mutta se osoittautui kaupalliseksi epäonnistumiseksi eikä saavuttanut kovinkaan mainittavaa myynti- ja listamenestystä.

Crissin seuraava soolotuotos, vuoden 1982 Let Me Rock You oli samantapainen julkaisu kuin edeltäjänsä. Tällä kertaa tuottajaksi pestattiin myös Crissin vuoden 1978 sooloalbumilla sekä Kissin Dynasty- ja Unmasked-albumeilla työskennellyt Vini Poncia. Albumi sisälsi muun muassa Gene Simmonsin kirjoittaman kappaleen "Feel Like Heaven", ja myös Ace Frehleyn Kissin kitaristina korvannut Vinnie Vincent sävelsi albumille kappaleen "Tears" yhdessä Adam Mitchellin kanssa.[22] Simmons toimi albumilla myös taustalaulajana. Huolimatta albumin heikonpuoleisesta menestyksestä sen Japanissa julkaistu painos, jossa on alkuperäisestä versiosta poikkeava kansi, on useimpien Kiss-harrastajien keskuudessa haluttu keräilyharvinaisuus.[23]

Koska molemmat Crissin sooloalbumit olivat saaneet melko negatiivisen vastaanoton, hän vietti 1980-luvun lopun pääosin hiljaiseloa, mutta hän kuitenkin vieraili muiden artistien - kuten Ace Frehleyn, King Kobran ja Black 'n Bluen - tuotoksilla.[24] Lisäksi hän oli mukana satunnaisissa yhtyeprojekteissa, kuten The Alliance ja Balls of Fire,[25] mutta yksikään hänen kokeiluistaan ei noussut menestystasolle. Vuonna 1994 Criss julkaisi vihdoin uutta soolomateriaalia uuden yhtyeensä kera Cat #1-studioalbumin muodossa, ja myös Ace Frehley soitti albumin kolmella raidalla.[26] Lisäksi hän julkaisi myös rajoitetun ja numeroidun EP-levyn Criss EP.[27]

Kissin alkuperäisen kokoonpanon paluu (1996-2002)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Criss esittämässä "Bethiä" Kissin riveissä Music Televisionin MTV Unplugged-ohjelmassa vuonna 1995.

Kissin fanitapaamisia järjestettiin ympäri Yhdysvaltoja 1990-luvun puolivaiheilla, ja Simmonsin kanssa puhelinkeskustelun käynyt Criss halusi tyttärensä kanssa tulla vierailemaan kyseisessä tapahtumassa.[28] Kissin silloinen rumpali Eric Singer huomautti, että Peterin tulisi esiintyä tapahtumassa, joten Criss liittyikin lavalle soittelemaan muiden jäsenten kanssa.[28] Koska yhtye ei halunnut loukata sen toista alkuperäisjäsentä, he kysyivät myös Ace Frehleyn mukaan esiintymään myöhemmin New Yorkissa järjestettyyn tapahtumaan.[28] Kävi kuitenkin ilmi, että Crissillä ja Frehleyllä oli samana päivänä yhteinen klubikeikka New Yorkissa, eikä kumpikaan päässyt tapahtumaan. Niinpä yhtye päätti koota vanhan kokoonpanonsa esiintymään Music Televisionin MTV Unplugged-ohjelmaa varten, ja juuri kyseinen yhteisesiintyminen sai alkuperäisen kokoonpanon palaamaan yhteen.

Kissin alkuperäinen kokoonpano tekikin mittavan paluukiertueen, ja voittoisa kiertue käynnistyi vuonna 1996 yllätysesiintymisellä Los Angelesissa Grammy-palkintogaalassa.[28] Kyseistä esiintymistä seurasi huhtikuussa lentotukiaus USS Intrepidillä järjestetty paluukiertueen lehdistötilaisuus.

Paluun tehnyt alkuperäinen kokoonpano matkasikin nauhoittamaan uutta studioalbumia, ja Psycho Circus julkaistiinkin 22. syyskuuta 1998.[29] Vaikka albumia markkinoitiinkin alkuperäisen kokoonpanon paluualbumina, mutta todellisuudessa alkuperäiskokoonpanon yhteissoittoa kuullaan albumilla ainoastaan kappaleessa "Into the Void", jonka lisäksi kaikki neljä alkuperäismuusikkoa jakavat lauluvastuun kappaleessa "You Wanted the Best". Lisäksi Criss itse toimi laulajana albumin "I Finally Found My Way"-kappaleessa.[30]. Kokonaisuudessaan Crissin omia sävellyksiä ei kuitenkaan huolittu koko albumille.[31], ja myös Ace Frehley kertoi myöhemmin, että "hänen ja Peterin saapuessa nauhoittamaan albumia koko levy oli jo käytännössä valmis".[32]

Kiss sai tähden Hollywoodin Walk of Fame-kävelykadulle vuonna 1999.

Farewell Tour -kiertueen aikana vuonna 2000 Criss erosi jälleen Kissistä sopimusriitojen vuoksi. Tilalle otettiin Eric Singer, jonka Criss oli vuonna 1996 syrjäyttänyt yhtyeen rumpalin paikalta. Tällä kertaa vaaleahiuksinen Singer värjäsi hiuksensa mustiksi ja alkoi käyttää Crissin luomaa "The Catman"-lavahahmoa. Ace Frehleyn lähdettyä yhtyeestä ja Tommy Thayerin otettua hänen paikkansa, Peter Criss palasi vuonna 2003 takaisin yhtyeen Kiss Symphony -konserttien ajaksi Aerosmithin ja Kissin yhteiskiertueelle. Hänet kuitenkin erotettiin jälleen syksyllä 2003 heikentyneen soittokuntonsa vuoksi, ja Eric Singer palasi jälleen yhtyeen rumpaliksi.

Peter Crissin ja myös Kissin uran suurimpia saavutuksia on koskettava balladi "Beth" joka on Peterin käsialaa. Monet muistavatkin Crissin juuri "Bethin" sielukkaana tulkitsijana. Muita Peterin laulamia tunnettuja kappaleita ovat muun muassa "Strange Ways", "Hooligan", "Mainline", "Hard Luck Woman" ja "Black Diamond".

Uusi sooloura (2004-)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jätettyään Kissin lopullisesti vuonna 2004 Criss on jälleen keskittynyt panostamaan uraansa sooloartistina. Hän ei ole yhtyeestä lähtönsä jälkeen esiintynyt julkisuudessa kovinkaan paljoa. Hän asuu tätä nykyä New Jerseyn Wall Townshipissa. Musiikin säveltämisen ohella hän harrastaa myös ampumista.[33] Criss on ollut vuodesta 1998 naimisissa Gigi Crissin kanssa.[34] Aiemmin hän on ollut aviossa kahdesti, vuosina 1970-1979 Lydia Di Leonardon kanssa.[35] sekä vuosina 1979-1994 malli Deborah Jensenin kanssa.[35]

Vuonna 2007 Criss julkaisi ensimmäisen sooloalbuminsa pitkän tauon jälkeen, sillä Cat #1-studioalbumin julkaisusta oli ennättänyt vierähtää jo kolmetoista vuotta. One for All-albumi tuo musiikillisesti esille Crissin musiikillista jazz-taustaa, ja poikkeaa hänelle tavanomaisesta rockmuusikon maineesta. Albumi ei ollut kovinkaan suuri menestys kriitikoiden keskuudessa, mutta sitä pidetään Crissin omien musiikillisten tavoitteiden täyttymyksenä.

Vuonna 2008 Crissillä diagnosoitiin miesten rintasyöpää, josta hän kuitenkin toipui leikkauksen avulla.[36] Hän on sittemmin tehnyt miehille suunnattua valistustyötä rintasyövän vaaroista.[37]

Criss esiintyi vuonna 2009 John F. Kennedyn salamurhaa käsittelevässä elokuvassa Frame of Mind.[38] Aiemmin hän myös vieraillut piirrossarjassa Family Guy muiden Kissin jäsenten kanssa ja näytellyt sivuroolissa televisiosarjassa Millenium.[38]

Crissin omaelämäkerta Makeup to Breakup: My Life in and Out of Kiss julkaistiin Yhdysvalloissa 23. lokakuuta 2012.[39] Like Kustannus julkaisee kirjan suomeksi vuoden 2013 syksyllä nimellä Kissanaamion takaa - Kiss vs. elämä.[40]

Tällä hetkellä Criss työstää uutta sooloalbumia.[41]

Elokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kiss[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Sooloartistina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Chelsea[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sharp, Ken ja Leaf, David: Kiss - Maskin takaa. Like Kustannus, 2004. ISBN 987-952-471-950-6.
  1. a b c d e Sharp, Leaf s. 42
  2. a b c Leaf, Sharp s. 43
  3. a b c d Leaf, Sharp s. 45
  4. a b c d e f Leaf, Sharp s. 46
  5. a b c d Leaf, Sharp s. 47
  6. a b Leaf, Sharp s. 48
  7. Leaf, Sharp s. 50
  8. a b c Leaf, Sharp s. 50-51
  9. a b Leaf, Sharp s. 55
  10. Leaf, Sharp s. 57
  11. Leaf, Sharp s. 67
  12. Leaf, Sharp s. 68
  13. Leaf, Sharp s. 69
  14. Leaf, Sharp s. 71
  15. Leaf, Sharp s. 89
  16. Leaf, Sharp s. 96-99
  17. Leaf, Sharp s. 345
  18. Leaf, Sharp s. 389
  19. Leaf, Sharp s. 396
  20. a b c Leaf, Sharp s. 215
  21. Peter Criss Discography - Out of Control The KissFaq. (englanniksi)
  22. Peter Criss Discography - Let Me Rock You The KissFaq. (englanniksi)
  23. Peter Criss Discography - Let Me Rock You The KissFaq. (englanniksi)
  24. Peter Criss Discography The KissFaq. (englanniksi)
  25. Peter Criss Discography The KissFaq. (englanniksi)
  26. Peter Criss Discography - Cat #1 The KissFaq. (englanniksi)
  27. Peter Criss Discography - Criss EP The KissFaq. (englanniksi)
  28. a b c d Leaf, Sharp s. 143
  29. Leaf, Sharp s. 488
  30. Leaf, Sharp s. 495
  31. Leaf, Sharp s. 494
  32. Leaf, Sharp s. 489
  33. Leaf, Sharp s. 213
  34. Leaf, Sharp s. 159
  35. a b Leaf, Sharp s. 123
  36. Peter Criss reveals he was diagnosed with breast cancer Blabbermouth. (englanniksi)
  37. Kiss-rumpali valistaa machorokkareita rintasyövän vaaroista Helsingin Sanomat. (englanniksi)
  38. a b Peter Criss The Internet Movie Databasessa The Internet Movie Database. Viitattu 1.8.2013. (englanniksi)
  39. Kiss-rumpali työstämässä elämänkertaa Rytmi. (englanniksi)
  40. Criss, Peter & Sloman, Larry - Kissanaamion takaa Like Kustannus. Viitattu 1.8.2013.
  41. Richie Scarlet talks Peter Criss' new album Kissopolis. (englanniksi)