Kosketinsoitin
Wikipedia
Kosketinsoittimet ovat soittimia, joita soitetaan koskettimistolla. Eri kosketinsoittimet muistuttavat toisiaan lähinnä ulkonäöltään ja soittotavaltaan, mutta ääni voi niissä syntyä hyvinkin eri tavoilla: vasaroiden lyödessä kieliin kuten pianossa, ilmapatsaan värähtelystä kuten uruissa ja urkuharmonissa tai sähköisesti kuten syntetisaattorissa ja Hammond-uruissa. Niinpä useat kosketinsoittimet voidaan luokitella myös muihin soitinlajeihin, kuten kielisoittimiin, puhallinsoittimiin tai vapaalehdykkäsoittimiin. Nykyään yleisimmät kosketinsoittimet lienevät piano ja syntetisaattori.
Kaikissa tavallisimmissa kosketinsoittimissa on oktaavia kohti 7 valkoista ja 5 mustaa kosketinta, ja mustat koskettimet ovat lyhempiä, mutta korkeampia kuin valkoiset. Valkoisilla koskettimilla soitetaan diatonisen perusasteikon (C-duuriasteikon) sävelet, mustilla taas useimmat korotetut ja alennetut sävelet (poikkeuksena kuitenkin eis ja his sekä ces ja fes). Enharmonisten sävelten kuten gis'in ja as'in tai eis'in ja f:n välillä ei tehdä eroa, vaan niitä vastaa sama kosketin.
[muokkaa] Historia
Varhaisimpana kosketinsoittimena pidetään urkuja, jotka kehittyivät jo 500-luvulla eaa. Siitä renessanssin alkuun saakka urut olivat ainoa käytössä ollut kosketinsoitin. Renessanssin aikana kehittyivät klavikordi ja cembalo, joista erityisesti viimeksi mainitusta tuli barokin aikana hyvin suosittu. Pianoksi kehittyminen tapahtui 1600-1700-lukujen vaihteessa. 1900-luvun alkupuolella syntyivät sähköiset kosketinsoittimet, kuten ondes Martenot.
