Wurlitzer
Rudolph Wurlitzer Company oli yhdysvaltalainen vuonna 1853 perustettu yritys, joka tuli tunnetuksi viihdealan soitinten kuten automaattipianoiden ja teatteriurkujen sekä jukeboxien eli levyautomaattien valmistajana. Toisen maailmansodan jälkeen se valmisti myös sähköurkuja ja sähköpianoja[1]. Wurlitzer-tuotemerkin omistaa nyt Gibson Guitar Corporation, mutta Wurlitzerin jäljellä oleva tehdas ei valmista enää soittimia vaan erilaisia myyntiautomaatteja ja ”digitaalisen jukeboksin” kaltaisia ravintoloiden ja baarien viihdelaitteita[2].
Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Soitinrakentajasukua jo 1600-luvulta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wurlitzer-yhtiön juuret juontavat 1600-luvun alkuun, jolloin saksalainen Heinrich Wurlitzer (1595–1656) tuli tunnetuksi luuttujen rakentajana. Soitinrakennus kulki suvussa, ja muuan suvun vesa Rudolph Wurlitzer (1831–1914) lähti 24-vuotiaana siirtolaiseksi Yhdysvaltoihin. Hän asettui Ohion Cincinnatiin ja toimi pankkivirkailijana, mutta alkoi sivutoimenaan tuoda maahan sukulaisilta Saksasta tilaamiaan soittimia[3]. Vuonna 1890 hän perusti toimintaa jatkamaan yhtiön nimeltä The Rudolph Wurlitzer Company, joka toimi 1930-luvulle asti etupäässä soitinten vähittäiskauppiaana. Soitinten valmistukseen se laajeni kuitenkin jo 1908 ostamalla New Yorkin osavaltion North Tonawandassa toimineen DeKleist-pianotehtaan ja paria vuotta myöhemmin Hope-Jones-nimisen pilliurkutehtaan.
Automaattipianoja ja teatteriurkuja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Wurlitzerin päätuotteeksi muodostuivat aluksi soittorasian kaltaiset automaattipianot ja sitten niin sanotut teatteriurut, mykkäfilmejä esittävien elokuvateattereiden säestyskäyttöön tarkoitetut pilliurut, joissa oli myös kelloja, torvia ja sireenejä erilaisia äänitehosteita tuottamaan. Niitä markkinoitiin nimellä The Mighty Wurlitzer. Perinteisempiä pilliurkuja Wurlitzer rakensi kirkkoihin ja vauraisiin yksityiskoteihin. Yhtiö teki myös karusellien posetiivin kaltaisia automaattiurkuja. Vuonna 1919 Wurlitzer osti Illinois’n DeKalbissa toimineen Melville-Clark-pianotehtaan. Sen pianomerkeiksi tulivat edullisen pään Apollo, keskihintaluokan DeKalb ja flyygeleiden Wurlitzer. Rudolph Wurlitzer kuoli 1914 ja siitä lähtien yritystä johtivat hänen kolme poikaansa.[1]
Jukebokseja ja sähköpianoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Äänielokuvan syrjäyttäessä mykkäelokuvat Wurlitzer-yhtiölle oli käydä huonosti, kunnes se keksi uuden menestysartikkelin levyautomaateista. Se ei ollut niiden ensimmäinen valmistaja, mutta nousi pian markkinajohtajaksi. Vuonna 1933 Wurlitzer myi 300 jukeboksia, mutta kolme vuotta myöhemmin vuosimyynti oli jo 44 000 kappaletta[4]. Yhtiö omisti jonkin aikaa myös jääkaappeja ja radiovastaanottimia valmistavan All-American Mohawk Corporationin. Wurlitzerilla oli myös omia myymälöitä, kunnes 1930-luvun mittaan yritys rationalisoitiin ja rönsyjä karsittiin. Sota-aikana yhtiön tehtaat olivat sotilastarvikkeiden tekijöitä, mutta toisen maailmansodan jälkeen se esitteli uusina tuotteinaan sähköurut ja sähköpianon.[1]
Vuosina 1954–1983 valmistetusta Wurlitzer-sähköpianosta tuli jazz-, rock- ja fuusiomuusikoiden suosikki Fender Rhodes -sähköpianon rinnalla Rhodesia tummemman äänenvärinsä ansiosta. Sen soundi on saatavilla digitaalisessa muodossa monissa nykyajan sähkösoittimissa ja soitinohjelmistoissa.
Baldwinin, sitten Gibsonin omistukseen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Vuonna 1956 Wurlitzer Company täytti sata vuotta ja avasi uuden tehtaan Mississippin osavaltion Corinthissa. 1960-ja 1970-luvulla tehtaita perustettiin myös Utahiin sekä Länsi-Saksan Hüllhorstiin samalla kun Tonawandan ja DeKalbin tehtaat suljettiin ja levyautomaattien valmistus Yhdysvalloissa lopetettiin. Wurlitzer ehti valmistaa niitä vuodesta 1933 vuoteen 1972 kaikkiaan noin 650 000 kappaletta. Saksan-tehdas on jatkanut jukeboksien tekoa läpi äänitallenteiden formaattimuunnosten tähän päivään asti[4][4][1] Vuonna 1988 yhdysvaltalainen Baldwin-pianovalmistaja osti Wurlitzerin Amerikan-toiminnot ja siirsi valtaosan soitinvalmistuksestaan Yhdysvaltojen ulkopuolelle.[5] Baldwinin puolestaan osti Gibson Guitar Corporation vuonna 1996. Vuonna 2006 Gibson osti itselleen myös Baldwin-kaupan jälkeen muuhun omistukseen ajautuneen Wurlitzerin Saksan-yhtiön, joka toimii yhä ja työllistää noin 260 henkeä. Sen päätuotteita ovat nyt erilaiset digitaaliset jukeboksit ja muut ravintoloiden ja baarien viihdelaitteet, joita se tuottaa yhdessä Ecast-yrityksen kanssa, sekä etenkin kierukkatoimiset mutta myös muunlaiset myyntiautomaatit.[2]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d Inventory of theWurlitzer Company, DeKalb, Illinois Northern Illinois Regional History Center. Viitattu 1.12.2017. [vanhentunut linkki]
- ↑ a b Wurlitzer Jukebox Company Gibson Guitar Corporation. Arkistoitu 18.11.2017. Viitattu 1.12.2017.
- ↑ Wurlitzer Family Encyclopedia Britannica. Viitattu 1.12.2017.
- ↑ a b c Avomaa, Pentti: Onko kotonasi tuhansien eurojen musiikkiaarre? ET-lehti. 12.6.2015. Viitattu 1.12.2017.
- ↑ Wurlitzer Sale To Baldwin The New York Times. 24.12.1987. Viitattu 1.12.2017.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Wurlitzer Wikimedia Commonsissa
| ||||||||||