Radio

Wikipedia
Ohjattu sivulta Radiovastaanotin
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Pasilan linkkitorni, Helsinki

Radio on tekninen laite, joka siirtää informaatiota (usein ääntä) paikasta toiseen radioaaltoja hyväksikäyttäen. Radioaallot siirtyvät sekä ilmassa että tyhjiössä, eli ne eivät tarvitse mitään väliainetta. Radioaalto syntyy varautuneen hiukkasen liikkuessa sähkömagneettisen spektrin radiotaajuusalueella (RF eli Radio Frequency).

Radioaallon ohittaessa sähköjohtimen se aiheuttaa johtimessa liikkuvan elektronivarauksen (jännitteen), joka voidaan muuttaa informaatiota välittäväksi ääni- tai muuksi signaaliksi. Vaikka sanaa radio käytetään tämän ilmiön kuvaamiseen, myös televisio, tutka ja matkapuhelimet käyttävät hyväkseen radiotaajuusaluetta.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Minerva Minola vuodelta 1962.
Philips BX645U putkiradion koneisto vuodelta 1956.

Sähkömagneettisen aaltoliikkeen teorian ja viestinnän mahdollisuuden esitti ensimmäisenä James Clerk Maxwell vuonna 1873. Heinrich Rudolf Hertz edisti vuosien 1886 ja 1888 välisenä aikana kokeellisesti Maxwellin teorian tutkimuksia ja osoitti sen toimivan. Hertz olisi voinut väittää olleensa radion keksijä, mutta hän ei nähnyt keksinnölleen käyttöä. Vuonna 1890 ranskalainen Edouard Branly rakensi ensimmäisen radioaaltoja vastaanottavan laitteen, Lodgen myöhemmin kohereeriksi nimeämän ilmaisimen, joka oli toinen suuri edistysaskel radion kehityksessä.[1]

Radion, jota aluksi kutsuttiin langattomaksi lennättimeksi, koska sen kautta viestittiin aluksi sähköttämällä, keksijästä on kiistelty useasti.[2]

  • Nathan B. Stubblefield on todistettavasti lähettänyt ihmisääntä langattomasti vuotta ennen Nikola Teslaa, vuonna 1892. Hänen käyttämänsä tekniikka ei ilmeisestikään toiminut sähkömagneettisen säteilyn radiotaajuuksilla vaan todennäköisesti induktiolla tai johtumalla maan kautta.
  • Vuonna 1893 serbialaissyntyinen Nikola Tesla teki St. Louisissa Missourissa ensimmäisen julkisen radiolähetysdemonstraation. Laite, jota hän käytti, sisälsi kaikki radion elementit, jotka olivat laitteissa ennen elektroniputken keksimistä.
  • Vuonna 1894 brittifyysikko Sir Oliver Lodge Oxfordin yliopistossa lähetti Hertziä käsittelevän luennon yhteydessä sanomia kahden huoneen välillä.
  • Venäläinen Aleksandr Popov esitteli myöhemmin parannetun version kohereerista. Popov teki radiolähetyskokeilujaan myös Suomessa vuonna 1900 ja hän olikin ensimmäisiä, joka kehitti kohereerista käytännölliseen radiotoimintaan soveltuvia laitteita.
  • Intialainen fyysikko Jagadish Chandra Bose esitteli radioaaltojen käyttöä Kalkutassa marraskuussa 1894, mutta hän ei ollut kiinnostunut patentoimaan keksintöään. Bosen kokeessa vuonna 1895 saatiin ruutia polttamalla aikaan mikroaaltoja, joiden vaikutuksesta saatiin kello soimaan.

Kansainvälinen tekniikan alan järjestö IEEE katsoo, että Aleksandr Popov osoitti ensimmäisenä radiotekniikan olemassaolon ja hyödyllisyyden. Tämä tapahtui 7. toukokuuta 1895 Venäjän fysiikan ja kemian seuran kokouksessa.[3]

Vuonna 1896 italialainen Guglielmo Marconi sai patentin radiolle Britanniassa (12039, Improvements in transmitting electrical impulses and signals and in apparatus there-for). Tätä pidetään usein maailman ensimmäisenä radiopatenttina. Seuraavana vuonna hän perusti maailman ensimmäisen radioaseman Isle of Wightin saarelle Englantiin. Samana vuonna Nikola Tesla patentoi Yhdysvalloissa eräitä radion varhaishistoriaan liittyviä keksintöjään, mutta vuonna 1904 US Patent Office peruutti nämä patentit, mikä teki Marconista radion keksijän. Tämä johtui mahdollisesti Marconin amerikkalaisista taloudellisista tukijoista, joihin kuuluivat muun muassa Thomas Edison ja Andrew Carnegie. Jotkut uskovat, että tämä tehtiin, ettei Yhdysvaltain hallituksen tarvitsisi maksaa Teslalle rojalteja hänen patenttiensa käytöstä. Marconi teki suuren työn kaupallistaessaan langattoman lennättimen, minkä vuoksi hän useimmiten saa kunnian radion kehittämisestä.[4]

"Radionkuuntelua" vuodelta 1959

Vuonna 1909 Marconi sai yhdessä Karl Ferdinand Braunin kanssa Nobelin fysiikanpalkinnon "ansioista langattoman lennättimen kehittämisessä". Kuitenkin vuonna 1943 Yhdysvaltojen korkein oikeus hyväksyi Teslan patentin numero 645576 ("System of Transmission of Electrical Energy") pian tämän kuoleman jälkeen. Päätös perustui Teslan ennen Marconin patentin julkistamista tekemään työhön. Joidenkin mielestä oikeus teki päätöksensä taloudellisista syistä: Yhdysvaltojen hallituksen ei nyt tarvinnut maksaa korvauksia Marconi Companylle Marconin patentin käytöstä ensimmäisen maailmansodan aikana.

Marconi avasi maailman ensimmäisen radiotehtaan ("wireless") Chelmsfordiin Englantiin vuonna 1898 työllistäen 50 ihmistä.[5] Nikola Tesla aloitti 1900 oman Wardenclyffe Towerinsa suunnittelun ja torni valmistui n. 1903.

Seuraava tärkeä radion kehitykseen vaikuttanut keksintö oli elektroniputken keksiminen 1900-luvun alkupuolella. Puheen lähettämiseksi tarvittiin mikrofoni, joka oli alkujaan keksitty puhelinta varten.

Maailman ensimmäinen audiolähetys radiolla oli jouluaattona 1906, jolloin Reginald Fessenden lähetti viulunsoittoaan ja luki Raamatun säkeitä Brant Rockissa Massachusettsissa. Kaupallinen radiotoiminta alkoi 1920-luvulla, jolloin vastaanottimina käytettiin kidekoneita.

1900-luvulla radion kehitykseen vaikuttaneita tärkeitä keksintöjä olivat mm. transistori, amplitudimodulaatio (AM), taajuusmodulaatio (FM) ja SSB. Nykyisin radio-ohjelmia voi kuunnella myös Internetin välityksellä (Internet-radio), jolloin valittavana on tuhansien radioasemien valikoima.

Tekniikka[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Radio.

Suomalaisia radiosivustoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Internet-radioportaaleja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Chaline, Eric: 50 konetta, jotka muuttivat maailmaa (50 Machines that Changed the Course of History). Quid Publishing, (suom. versio Moreeni 2013), 2012. ISBN 978-952-254-160-4. Suomi
  • Kemppainen, Pentti: Ain soi sävelradio: Radiomusiikista musiikkiradioon. Helsinki: Avain, 2010. ISBN 978-952-5524-86-4.
  • Vilkko, Arto: Soittolistan symbolinen valta ja vallankäytön mekanismit. Tampere: Tampereen yliopisto, 2010. ISBN 978-951-44-8294-6.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Chaline, sivu 74-5
  2. Chaline, sivu 75
  3. ?. Tiede, 2013, nro 6, s. 6. Helsinki: Tieteen tiedotus ry. / Sanoma Magazines Finland Oy. ISSN 1457-9030.
  4. Chaline, sivu 75
  5. Chaline, sivu 75