Roudari

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Roudari on yleisnimitys show-alalla, pääasiassa live-musiikin ja festivaalijärjestelyjen parissa työskenteleville tekniikan alan ihmisille. Roudari-nimikkeen alle voidaan luokitella PA-laitteiden asennuksesta ja soinnista huolehtivat äänimiehet, tapahtuman valaistuksesta huolehtivat valomiehet, soitinteknikot jotka huolehtivat esiintyjien soittimien kunnosta ja vireestä, bussikuskit, nk. apukädet jotka tyhjentävät autot ja auttavat nostoissa ym. asioissa, paitamyyjät sekä monet muut tapahtuman kannalta tärkeät ihmiset. Roudarin arkeen kuuluu myös olla henkisenä tukena ja tarvittaessa välillä jopa psykologisena apuna.

Roudarien työhön on liitetty usein glamouria ja juhlintaa, mutta totuus on juuri päinvastainen. Työajat ovat pitkiä, työ likaista ja rankkaa, sekä jatkuva matkustaminen kuluttavaa.

Jotkut "työnantajat" eli muusikot eivät juurikaan arvosta roudareitten eli teknikoidensa työtä, mutta viime aikoina kyseinen ammattikunta on alkanut saada arvostusta jopa Suomessakin. Hyvät roudarit ovatkin kysyttyjä bändien keskuudessa, ja usein tapaa samoja miehiä/naisia eri yhtyeiden matkassa.

Festivaalit, oli sitten kyse musiikki-, tanssi-, teatteri- tai elokuvafestivaalista, eivät pärjäisi ilman kullanarvoista roudareiden armeijaa. Yksikään teatteriesitys ei alkaisi ajallaan, jos kamoja, laatikoita, lamppuja, piuhoja ja lavasteita ei joku olisi kantamassa. Olisi tuottajan painajainen, jos roudarit päättäisivät mennä lakkoon.

Jotkut roudarit puhuvat ammatista elämäntapana, jotkut vain mielenkiintoisena tapana nähdä silloin tällöin kulissien taakse.


Tämä ammattiin tai työhön liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Henkilökohtaiset työkalut