Rammstein
Rammstein esittämässä kappalettaan "Engel" Madison Square Gardenissa, New Yorkissa joulukuussa 2010. |
||||||||||||||
| Tiedot | ||||||||||||||
| Toiminnassa: | 1994– | |||||||||||||
| Tyylilaji: | Neue Deutsche Härte industrial metal shock rock |
|||||||||||||
| Kotipaikka: | ||||||||||||||
| Laulukieli: | saksa | |||||||||||||
| Sivusto: | rammstein.de | |||||||||||||
| Jäsenet | ||||||||||||||
|
||||||||||||||
| Levy-yhtiöt | ||||||||||||||
|
||||||||||||||
Rammstein on saksalainen industrial metal -yhtye, joka yhdistelee perinteistä raskasta metallia elektronisen musiikin aineksiin. Rammstein esittää useimmat kappaleensa saksan kielellä. Yhtye on tunnettu myös mahtipontisesta lavaesiintymisestään, jossa pyrotekniikkaa ei säästellä. Kappaleet ovat aiheiltaan synkkiä ja musiikki mahtipontista. Yhtyeen perusti kitaristi Richard Kruspe tammikuussa 1994.
Rammstein on julkaissut kuusi studioalbumia, kaksi livealbumia ja kahdeksan DVD:tä. Yhtye työsti kuudetta Liebe ist für alle da -studioalbumiaan vuosien 2007–2009 aikana Los Angelesissa ja San Franciscossa sekä Berliinissä. Albumi julkaistiin 16. lokakuuta 2009. Rammsteinin levyjä on myyty lähes 3 miljoonaa kappaletta Yhdysvalloissa ja yli 14 miljoonaa kappaletta ympäri maailmaa[1]. Suomessa Rammsteinin neljä edellisintä albumia, Reise, Reise, Rosenrot, Völkerball ja Liebe Ist Für Alle Da, ovat olleet listasijoituksessa ensimmäisiä.[2] Rammsteinin kaikissa kuudessa studioalbumissa on yksitoista kappaletta.
Rammstein on saanut kahdeksan platinalevyä, kuusi kultalevyä, kahdeksantoista palkintoa ja ollut ehdokkaana kahdeksan kertaa. Yhtye on ollut kahdesti Grammy-ehdokkaana parhaasta metallikappaleesta. Rammsteinin tuottajana toimii Jacob Hellner, joka on tuottanut Rammsteinin kaikki albumit. Reise, Reise -albumin julkaisun jälkeen Rammsteinista tuli kaikkien aikojen toiseksi menestynein saksalainen yhtye levymyynnillä mitaten (yli 14 miljoonaa myytyä levyä). Ainoastaan Scorpions on myynyt enemmän levyjä (yli 150 miljoonaa myytyä levyä). Albumi Mutter sijoittui Radio Rockin 100 kaikkien aikojen parasta rock-albumia -listassa kymmenenneksi.
Yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat: "Rammstein", "Du Hast", "Engel", "Links 2 3 4", "Sonne", "Ich Will", "Reise Reise", "Keine Lust", "Mein Teil", "Ohne Dich", "Benzin", "Pussy", "Ich tu Dir Weh" ja "Mein Land".
Sisällysluettelo |
Historia [muokkaa]
Rammstein on perustettu tammikuussa 1994, Berliinissä. Riedel, Schneider ja Kruspe olivat ensimmäiset varmistuneet jäsenet, myöhemmin he kutsuivat Till Lindemannin liittymään yhtyeeseen laulajaksi. Lindemann oli soittanut rumpuja aikaisemmin yhtyeessä "First Arsch." Nelikko osallistui bändikilpailuun, jonka he voittivat. Tämä sai Paul Landersin kiinnostumaan yhtyeestä, ja hän liittyi pian mukaan. Christian "Flake" Lorenz liittyi viimeisenä jäsenenä kosketinsoittajaksi. Live aus Berlin -DVD:n haastattelussa Flake on sanonut, että hänen mielestään koskettimien soittaminen oli tylsää, ja hän ei ollut aluksi kovin kiinnostunut Rammsteinista. Yhtyeen jäsenet ovat kotoisin entisestä Itä-Saksasta, erityisesti Itä-Berliinistä. Yhtyeen kokoonpano on alusta asti ollut:
- Till Lindemann – laulu (1994–)
- Richard Kruspe – kitara, taustalaulu (1994–)
- Paul Landers – kitara, taustalaulu (1994–)
- Christian Lorenz – kosketinsoittimet (1994–)
- Oliver Riedel – basso, ylimääräinen taustalaulu (1994–)
- Christoph Schneider – rummut (1994–)
Yhtyeen ura lähti nopeasti nousuun, kun elokuvaohjaaja David Lynch innostui yhtyeen musiikista ja halusi heidät soittamaan elokuvansa Lost Highway ääniraidalle. Heidän läpimurtonsa tapahtui kuitenkin toisen albumin julkaisun jälkeen. Myöhemmin Rammsteinin on päässyt tekemään musiikkia myös elokuviin Resident Evil, Matrix, xXx ja Hellboy II: The Golden Army. xXx-elokuvan avauskohtauksessa bändin pystyy näkemään pari kertaa vilauksella heidän soittaessaan lavalla pyroefektien keskellä.
Keväällä 2005 Rammstein otti kiertueensa lämmittely-yhtyeeksi suomalaisen Apocalyptican. Yhtyeet soittivat myös yhdessä Rammsteinin kappaleet Mein Herz brennt ja Ohne dich. Rammstein oli kuullut Apocalyptican ja Nina Hagenin tekemän coverin Rammsteinin Seemann-kappaleesta, ja oli hyvin vaikuttunut siitä. Yhteinen esiintyminen johti Apocalyptican tekemään Rammsteinin Benzin-singlelle Kerosiini-remixin. Yhteistyön on sanottu olleen toimivaa ja se jatkui vuonna 2007; Apocalyptican uusimmalla albumilla Worlds Collide Till Lindemann tulkitsee vanhan David Bowie -kappaleen "Heroes" saksankielisenä ("Helden"). Rammstein oli tauolla vuoden 2006.
Rammstein aloitti 8. marraskuuta 2009 uuden kiertueen, joka kattoi 30 keikkaa, joista muun muassa 12 Saksassa. Pohjoismaista 2009-vuoden puolella oli mukana vain Tanska.[3] Kiertue jatkui joulutauon jälkeen pitkälle vuoden 2010 puolelle. Rammstein kiersi vuoden 2010 puolella muun muassa Pohjoismaat.[4] Rammstein saapui Suomeen Hartwall Areenalle 22. helmikuuta 2010. [5] Liput myytiin 21. syyskuuta 2009 loppuun kuudessa minuutissa. Tämä aiheutti kohun muun muassa siitä, että lippuja oli myyty konserttiin 5 päivää ennen virallisen myynnin alkua.[6] Vuoden 2009 kiertueen ajan Rammsteinin lämppärinä toimi norjalaislähtöinen elektronista musiikkia soittava Combichrist -yhtye.[7]
"Till Lindemann eroaa" -pila [muokkaa]
16. päivä heinäkuuta 2007 Blabbermouth.net-sivusto oli julkaissut artikkelin, jonka mukaan Till Lindemann lähtisi yhtyeestä heti kuudennen studioalbumin jälkeen, ja tilalle olisi jo valittu uusi laulaja, En Esch, entinen KMFDM:n jäsen. Monet tiedotusvälineet ympäri maailmaa uutisoivat aiheesta, vaikka lausunnon alkuperää ei tiedetty. Seuraavana päivänä Blabbermouth olikin vetänyt artikkelin pois. Rammsteinin johtajisto Pilgrim Management vahvisti, että kyseessä oli vain pelkkä huhu. 19. päivä heinäkuuta Emanuel Fialik oli postittanut viestin rammstein.de-sivustolle, jolla kerrottiin, että Till Lindemannin lähtö oli todellakin pilaa. Koko aiheen alkuperäistä kehittäjää ei tiedetä tarkalleen. En Esch oli imarreltu uutisesta, ja hän oli jopa leikillään sanonut, että astuminen Till Lindemannin saappaisiin olisi ollut hänen unelmansa.
Albumi Liebe ist für alle da 2009 [muokkaa]
Yhtye työsti kuudetta studioalbumia nimeltä Liebe ist für alle da vuosien 2007-2009 aikana Los Angelesissa ja San Fransicossa, Yhdysvalloissa, sekä Berliinissä, Saksassa. Levy julkaistiin 16. lokakuuta 2009. Kitaristi Paul Landers kertoi haastattelussa, että levystä tulisi rankin yhtyeen siihen astisista julkaisuista. Paul kertoi, että Reise, Reise ja Rosenrot olivat olleet Rammsteinin romanttinen hetki ja se hetki tulee olemaan uudella albumilla ohi ja Rammsteinin aloittavan uuden ajanjakson. Myös kitaristi Richard Kruspe kertoi, että he käyttäisivät hienojen laitteistojen sijaan vain pieniä vahvistimia ja sähkörumpuja. He kertoivat myös, että Rammstein tekisi kahden vuoden laajan kiertueen albumin julkaisun jälkeen ja myös uudesta kiertueesta uuden DVD:n.[8][9]
Made in Germany [muokkaa]
Vuonna 2011 yhtye julkaisi Made in Germany nimisen kokoelma-albumin ja aloitti myös samana vuonna saman nimisen kiertueen, joka pohjautui kyseisen albumin kappalelistaan. Albumilla julkaistiin myös aivan uusi kappale, jonka nimi on Mein Land.
Musiikki [muokkaa]
Rammsteinin musiikkityyliä on luokiteltu uran aikana Neue Deutsche Härteksi ja Industriaaliseksi metalliksi. Rammstein yhdistää musiikissaan Industriaalia, heavy metallia, alternative metallia, progressive metallia ja groove metallia.
Nimi [muokkaa]
Yhtyeen nimi tulee Ramsteinin lentotukikohdasta, jossa sattui vuonna 1988 tuhoisa lento-onnettomuus lentonäytöksessä esiintyneiden italialaisten koneiden törmättyä ilmassa. Rammsteinin ensimmäinen kappale, sekin nimeltään Rammstein, kertoo tästä tapauksesta. Saksan verbi rammen tarkoittaa törmäämistä kohteeseen, joten yhtyeen nimessä oleva ylimääräiseltä vaikuttava m-kirjain muodostaa sanaleikin.
Rammsteinin mukaan on nimetty asteroidi 110393 Rammstein.
Tekstit [muokkaa]
Rammsteinin kappaleille on yleensä tyypillistä kertosäkeen iskulausemaisuus, johon yhdistyy usein jokin sanaleikki. Yhtye on alusta asti pyrkinyt tekemään tahallisen provosoivia ja synkkiä kappaleita, joiden aiheet ovat moraalisesti arveluttavia. Till Lindemann on sanonut haluavansa kertoa kappaleillaan "rakkaudesta kaikissa variaatioissaan." Tekstit käsittelevät muiden muassa sadomasokismia (Bück dich, Bestrafe mich, Feuerräder, Rein Raus ja Ich tu dir weh), insestiä (Spiel mit mir, Wiener Blut ja Tier), kannibalismia (Mein Teil ja Eifersucht), elävältä hautaamista (Spieluhr), homoseksuaalisuutta (Mann gegen Mann), pyromaniaa (Hilf mir ja Benzin), nekrofiliaa (Heirate mich) ja muita seksuaalisia, yleisesti sairaiksi käsitettyjä mieltymyksiä kuten pedofilia (Hallelujah ja Wiener Blut ).
Lisäksi Rammstein kertoo kappaleillaan yleensä tarinoita, joihin liittyy jotenkin myös rakkaustarina. Rammstein tahtoo ensisijaisesti tehdä omanlaisiaan kappaleita, mutta omalla tavallaan myös herättää keskustelua. Esimerkiksi kappale Amerika on pääsääntöisesti yhteiskuntakriittinen kappale. Yhtyeen laulaja Till Lindemann sanoittaa kaikki Rammsteinin kappaleet, mutta muutkin jäsenet vaikuttavat sanoituksiin.
Rammstein laulaa suurimman osan kappaleista saksan kielellä, mutta laulavat joissain kappaleissa eri kielillä. Kappaleissa "Amerika", "Stirb nicht vor mir/Don't Die Before I Do," ja "Pussy" lauletaan myös englantia saksan lisäksi, "Moskau" kappaleessa on taustalaulu venäjäksi, "Te Quiero Puta" kappale lauletaan kokonaan Espanjaksi ja "Frühling in Paris" kappaleessa kertosäe on ranskaksi.
Show [muokkaa]
| Tämä osio sisältää luettelon nippelitietoa. Voit auttaa Wikipediaa yhdistämällä oleelliset tiedot artikkelin muihin osioihin ja poistamalla merkityksettömät tiedot. |
- "100 Jahre Rammstein"-konsertissa 27. syyskuuta 1996 jäsenet ripustivat palavan laudan lavan yläosaan, josta se putosi Heirate Mich:in aikana palavana lavalle ja siitä yleisön sekaan eturiviin. Muutama katsoja sai palovammoja. Yhtye sanoi tämän tapauksen opettaneen heitä suhtautumaan pyrotekniikkaan vakavammin.
- Live aus Berlin -konsertissa Lorenz lähti viimeisen kappaleen aikana (Seemann) kumiveneellä liikkeelle lavalta ja kierteli yleisön kannattelemana muutaman minuutin kestävän reitin yleisön seassa palaten turvallisuushenkilökunnan auttamana takaisin lavalle. Sama temppu nähtiin myös vuonna 2010 Provinssirockin konsertissa Seinäjoella tosin kappaleen Haifisch aikana. Lorenz "veneili" koko biisin ajan.
- "Spiel Mit Mir" -kappaleen aikana Till Lindemannilla oli aikaisemmissa esiintymisissä pieni nukke, jota hän piti sylissään. Bizarre Festival -tapahtumassa vuonna 1997 Christian "Flake" Lorenz otti käyttöönsä jättimäisen sahan ja esiintyi "soittaen" sitä kitarasoolon jälkeen pienen hetken.
- "Mein Herz Brennt": Mutter-kiertueella vuosina 2001–2002 Till Lindemannilla oli vasemman rintansa kohdalla punainen valo, joka kuvasi hänen sydäntään. Kappaleen loppua kohden Lindemann nykäisi ”sydämensä” irti rinnasta, ja piti sitä kädessään katsoen samalla pois kirkkaan valon takia. Samantapaista kirkasta valoa käytettiin myös Morgenstern -kappaleessa.
- Live in Nimes -konsertissa basisti Oliver Riedel lähti niin ikään viimeisen kappaleen aikana (Stripped) kumiveneellä yleisön sekaan. Tämä tapahtuma voidaan nähdä Völkerball-DVD:llä.
- Kappaleen Mein Teil aikana laulaja Till Lindemann on moneen otteeseen raahannut lavalle aluksi suunnattoman suuren padan, jonka sisällä olevan kosketinsoittaja Lorenzin hän lopuksi "keittää" liekinheittimellä.
- Feuer Frei! -kappaleen livenä esittämisen aikana laulaja Till Lindemann, kitaristit Richard Kruspe ja Paul Landers asettavat päähänsä "liekinheitinnaamarit", joista he kertosäkeen aikana ampuvat tulta useita metrejä yleisön ylle.
- Weisses Fleisch -kappaleen esittämisen alussa Lindemannilla on useimmiten jalassaan jalkineet, joista syöksyy kipinöitä metrien päähän. Usein Lindemann pyrkii tekemään erilaisia liikkeitä (muun muassa kuperkeikkoja), jotta kipinät näyttäisivät vaikuttavilta. Kappaleen soolo-osuuden jälkeen Flake alkaa tanssia lavalla. Big day out 2001 -konsertissa Flakella on kädessään robottimainen käsine, josta lentää kipinöitä muutaman sekunnin ajan tanssin lopussa.
- Sehnsucht-kappaleen alussa Till lyö itseään mikrofonilla päähänsä, minkä seurauksena pieni väripanos aukeaa mikrofonin sisällä ja Till värjäytyy "vereen".
- Asche Zu Asche -kappaleen soolo-osuuden jälkeen kummankin kitaristin mikrofoni syttyy tuleen. Ne palavat kappaleen loppuun asti. Mikrofonit on peitetty sellaisella materiaalilla, että liekit palavat kappaleen loppuun asti eikä tuli leviä taustoja laulavien kitaristien hiuksiin.
- Ohne dich -kappaleen toisen soolon aikana lavan katosta sataa kipinöitä laulaja Till Lindemannin päälle. Spieluhr-kappaleessa taas laulajan päälle sataa tekolunta lähes täysin samalla tavalla.
- Mutter-kiertueella soitetun Adios-kappaleen kitarasoolon aikana kitaristi Richard Kruspen kitaran kaula syttyy palamaan. Kruspe soittaa soolon sävelasteikolta niin korkealla, etteivät liekit polta hänen käsiään.
- Rammstein-kappaleen aikana laulaja Till Lindemann on pukenut päällensä palavan takin. Takki on valmistettu tulta kestävästä materiaalista, joten painava takki pitää kuumuuden poissa laulajan iholta. Ahoi-tourilla takin on korvannut kaksi valtavaa käsiin kiinnitettyä liekinheitintä, joilla Lindemann sinkoaa liekkejä metrien korkeuksiin yleisön yläpuolelle.
- Bück dich -kappaleen esittämisen aikana laulaja Till Lindemann vetää kosketinsoittajaa Flakea talutushihnassa. Noin kappaleen keskivaiheilla Lindemann ohjaa Flaken nelinkontin lavan keskelle, repii auki Flaken pitkiä kalsareita muistuttavien housujen takavetoketjun, aukaisee housujensa vetoketjun, jolloin sieltä tulee esiin tekopenis, josta roiskuu valkoista nestettä. Sitten hän "alistaa" Flaken ja ruiskuttaa nestettä yleisöön sekä suuhunsa.
- Ahoi-kiertueella Flake ajaa Amerika-kappaleen aikana kaksipyöräisellä Segwaylla. Flaken kosketinsoitin on kiinnitetty käsikahvojen päälle ja Flake soittaa laitteen päällä koko kappaleen liikkuen samalla ympäri lavaa. Ruotsin konsertissa kesällä 2005 tapahtui onnettomuus, jossa Flake ajoi Segwaylla laulaja Till Lindemannin jalan päälle niin, ettei tämä voinut enää esiintyä kiertueen tulevissa konserteissa. Tämän vuoksi Rammstein peruutti loput Ahoi-tourista.
- Live aus berlin konsertissa Bestrafe mich -kappaleen aikana Tillillä on kädessään ruoska, jolla hän ruoskii itseään. Tämäkin voidaan nähdä Live aus Berlin -DVD:llä.
Rammsteinin konsertit Suomessa [muokkaa]
Rammstein on esiintynyt Suomessa seitsemän kertaa. Rammstein saapui Suomeen Hartwall Areenalle 22. helmikuuta 2010[5]. Liput myytiin loppuun 21. syyskuuta 2009 kuudessa minuutissa. Tämä aiheutti kohun muun muassa siitä, että lippuja myytiin konserttiin 5 päivää ennen virallisen myynnin alkua.[6] Rammstein esiintyi Seinäjoen Provinssirockissa kesäkuussa 2010.[10] Yhtye vierailli Suomessa viimeksi vuonna 2012 Made in Germany kiertueella. Liput myytiin loppuun n.10-15 minuutissa.
- 25. marraskuuta 2001 – Jäähalli, Helsinki
- 15. kesäkuuta 2002 – Provinssirock, Seinäjoki
- 24. marraskuuta 2004 – Hartwall-areena, Helsinki
- 8. heinäkuuta 2005 – Ruisrock, Turku
- 22. helmikuuta 2010 – Hartwall-areena, Helsinki
- 20. kesäkuuta 2010 – Provinssirock, Seinäjoki
- 15. helmikuuta 2012 – Hartwall-areena, Helsinki
- 26. kesäkuuta 2013 - Hietaniemen uimaranta, Helsinki
Palkinnot [muokkaa]
Platinalevy [muokkaa]
Kultalevy [muokkaa]
Tunnustukset [muokkaa]
- 1998 - Echo : Video (Engel)
- 1998 - Viva Comet : Live-yhtye
- 1999 - Echo : Yhtye
- 2002 - Echo : Nu-Metal
- 2002 - Kerrang! Awards : Kansainvälinen Live-yhtye
- 2002 - Kerrang! Awards : Kansainvälinen Konsertti
- 2004 - MetalHammer : Paras Video (Mein Teil)
- 2004 - MetalHammer : Paras Albumi (Reise, Reise)
- 2004 - MetalHammer : Paras Kappale (Mein Teil)
- 2005 - Echo : Paras vaihtoehtoyhtye
- 2005 - Echo : Paras kansallinen live
- 2005 - Viva Comet : Paras video (Keine Lust)
- 2005 - MTV Europe Music Awards : Paras saksalainen artisti
- 2005 - Krone : Paras live-esiintyminen
- 2006 - LEA Awards : Paras manageri (Emanuel Fialik, Pilgrim)
- 2006 - Echo : Paras artisti/saksalainen bändi
- 2006 - Emma Gaala : Paras kansainvälinen artisti
- 2006 - Edison Awards : Paras vaihtoehtomusiikki (Rosenrot)
Ehdokkuudet [muokkaa]
- 1998 - MTV European Music Awards : Paras rock-kappale
- 1999 - 42e`me Annual Grammy Awards : Paras metalli-esiintyminen
- 2002 - Paras video (Sonne)
- 2005 - Kerrang Awards : Paras live-esiintyminen
- 2005 - Neo Award : Paras TV albumi
- 2005 - Viva Comet : Paras live-esiintyminen
- 2006 - Grammy Awards : Paras metalli-esiintyminen
- 2006 - Echo : Paras kansallinen live-esiintyminen
- 2009 - Emma-gaala: Paras ulkomainen artisti
Albumien sijat eri maissa [muokkaa]
| Albumi | Sija | ||||||||||||||||||||||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|---|
| GER |
AUT |
SUI |
NED |
FRA |
SWE |
NZL |
USA |
NOR |
FIN |
POL |
BEL |
SPA |
DEN |
HUN |
ITA |
EST |
IS |
MEX |
CZE |
POR |
AUS |
GBR |
|||||
| Herzeleid | 6 | 11 | 20 | 72 | 85 | - | - | - | - | - | - | - | - | - | - | - | - | - | - | - | - | - | - | ||||
| Sehnsucht | 1 | 1 | 3 | 40 | 76 | 17 | 23 | 45 | 47 | - | - | - | - | - | - | - | - | - | - | - | - | - | - | ||||
| Live aus Berlin | 1 | 2 | 8 | - | 97 | 42 | 46 | 179 | 29 | 35 | - | - | - | - | - | - | - | - | - | - | - | - | - | ||||
| Mutter | 1 | 1 | 1 | 4 | 23 | 2 | 12 | 77 | 12 | 7 | 4 | 7 | 9 | 22 | 33 | 68 | - | - | - | - | - | - | 86 | ||||
| Reise, Reise | 1 | 1 | 1 | 2 | 3 | 2 | 17 | 61 | 4 | 1 | 4 | 6 | 4 | 3 | 21 | 35 | 1 | 1 | 1 | 3 | 4 | 19 | 17 | ||||
| Rosenrot | 1 | 1 | 2 | 4 | 5 | 2 | 38 | 47 | 4 | 1 | 7 | 3 | 9 | 2 | 18 | 11 | 1 | 1 | 2 | 3 | 7 | 44 | 29 | ||||
| Völkerball | 1 | 3 | 7 | 7 | 54 | 11 | - | 147 | 24 | 1 | - | 48 | 22 | 9 | - | 61 | 1 | - | - | 11 | 6 | - | - | ||||
| Liebe Ist Für Alle Da | 1 | 1 | 1 | 1 | 2 | 3 | 15 | 13 | 4 | 1 | 2 | 3 | 5 | 1 | 10 | 14 | - | - | 1 | 1 | 4 | 9 | 16 | ||||
Julkaisut [muokkaa]
Studioalbumit [muokkaa]
- Herzeleid (1995)
- Sehnsucht (1997)
- Mutter (2001)
- Reise, Reise (2004)
- Rosenrot (2005)
- Liebe ist für alle da (2009)
- Made In Germany 1995-2011 (2011)
Livealbumit [muokkaa]
- Live aus Berlin (1999)
- Völkerball (2006)
DVD:t [muokkaa]
- Live aus Berlin (1999)
- Links 2-3-4 (2001)
- Lichtspielhaus (2003)
- Amerika UK (2004)
- Keine Lust UK (2005)
- Rosenrot (2005)
- Völkerball (2005)
- Live at Madison Square Center, New York 2011
Epäviralliset DVD:t [muokkaa]
Muut [muokkaa]
- Rammstein (demo) (1994)
- Original Single Kollektion (1998)
- Schtiel (2003)
Singlet [muokkaa]
- Du riechst so gut (1995)
- Seemann (1996)
- Engel (1997)
- Engel, Fan-Edition (1997)
- Du hast (1997)
- Das Modell (1997)
- Du riechst so gut '98 (1998)
- Stripped (1998)
- Asche zu Asche (2001)
- Sonne (2001)
- Links 2-3-4 (2001)
- Ich will (2001)
- Mutter (2002)
- Feuer frei! (2002)
- Mein Teil (2004)
- Amerika (2004)
- Ohne dich (2005)
- Keine Lust (2005)
- Benzin (2005)
- Rosenrot (2005)
- Mann gegen Mann (2006)
- Pussy (2009)
- Ich tu dir weh (2010)
- Haifisch (2010)
- Mein Land (2011)
- Mein Herz Brennt (2012)
Musiikkivideot [muokkaa]
- "Du Riechst So Gut" (1995)
- "Seemann" (1996)
- "Rammstein" (1997)
- "Stripped" (1998)
- "Du Hast" (1997)
- "Engel" (1997)
- "Du Riechst So Gut '98" (1998)
- "Links 2-3-4" (2001)
- "Mutter" (2001)
- "Ich Will" (2001)
- "Sonne" (2001)
- "Feuer Frei!" (2002)
- "Mein Teil" (2004)
- "Amerika" (2004)
- "Keine Lust" (2005)
- "Ohne Dich" (2005)
- "Benzin" (2005)
- "Rosenrot" (2005)
- "Mann Gegen Mann" (2006)
- "Pussy" (2009)
- "Ich tu dir weh" (2009)
- "Haifisch" (2010)
- "Mein Land" (2011)
- "Mein Herz Brennt (Piano Versio)" (2012)
- "Mein Herz Brennt (Explicit version)" (2012)
Kirjat [muokkaa]
- Rammstein: Les Crasheurs De Feu
- Till Lindemann: Messer
- Tourbook Germany 2001
- Ursprung Punkszene
- Feeling B: Mix Mir Einen Drink
- Rammsteinbook
- Letzte Ausfahrt: Germania
- Rammstein: Liederbuch
- Völkerball Tourbook
Elokuvat, joissa on Rammsteinin musiikkia [muokkaa]
- Mortal Kombat: Annihilation (1997) – "Engel"
- Lost Highway (1997) – "Rammstein"
- For the Masses (1998) – "Stripped"
- Wing Commander (1999) – "Eifersucht"
- Matrix (1999) – "Du hast"
- CKY, Vol. 2 (2000) – "Du hast"
- How High (2001) – "Du hast"
- Fear Dot Com (2002) – "Sonne"
- xXx (2002) – "Feuer frei!"
- Lilja 4-ever (2002) – "Mein Herz brennt"
- Resident Evil (2002) – "Hallelujah"
- Resident Evil: Apocalypse (2004) – "Mein Teil"
- Big Nothing - Epäonnen Konnat (2006) – "Engel"
- Hellboy 2: The Golden Army (2008) – "Mein Herz Brennt"
- Same Same But Different (2010) – "Amour"
Viitteet [muokkaa]
- ↑ The Gauntlet: Rammstein signs with Vagrant Records 5. elokuuta 2009. thegauntlet.com. Viitattu 6. elokuuta 2009. (englanniksi)
- ↑ YLE ja Ääni- ja kuvatallennetuottajat ry: Suomen virallinen lista yle.fi. Viitattu 20. elokuuta 2008. (suomeksi)
- ↑ Rammstein: Rammstein Tour 4. toukokuuta 2009. rammstein.com. Viitattu 5. toukokuuta 2009. (englanniksi)
- ↑ Rammstein: Additional concerts in planning 24. kesäkuuta 2009. rammstein.com. Viitattu 2. syyskuuta 2009. (englanniksi)
- ↑ a b Imperiumi: RAMMSTEIN Suomeen helmikuussa 14. syyskuuta. imperiumi.net. Viitattu 14. syyskuuta 2009.
- ↑ a b Vartti: Rammstein-lippuja myytiin jo 5 päivää etukäteen 24. syyskuuta. vartti.fi. Viitattu 25. syyskuuta 2009. (suomeksi)
- ↑ V2: Rammstein julkisti lämppärin 1. lokakuuta 2009. v2.fi. Viitattu 16. lokakuuta 2009.
- ↑ The Gauntlet: Rammstein Interview 31. lokakuuta 2007. thegauntlet.com. Viitattu 20. elokuuta 2008. (englanniksi)
- ↑ Vampire Freaks: Rammstein Interview 08. marraskuuta 2007. vampirefreaks.com. Viitattu 20. elokuuta 2008. (englanniksi)
- ↑ Rammstein Provinssirockin pääesiintyjäksi 3. joulukuuta. provinssirock.net. Viitattu 3. joulukuuta 2009. (suomeksi)
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Rammsteinin virallinen sivusto (saksaksi) ja (englanniksi)
- Rammstein MySpace-sivustolla (englanniksi)
- Herzeleid.com – englanninkielinen uutissivusto (englanniksi)
- Rammstein HQ – suomenkielinen fanisivusto
- Rammstein Last.fm-sivustolla (englanniksi)
Sivulta puuttuu