Dracula

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee fiktiivistä hahmoa, historiallisesta henkilöstä katso Vlad III.

Dracula on irlantilaisen kirjailijan Bram Stokerin luoma fiktiivinen vampyyri. Ensi kerran hahmo esiintyy Stokerin vuonna 1897 julkaistussa romaanissa Dracula. Dracula on kenties kaikkien aikojen kuuluisin vampyyri ja hahmoa onkin käytetty laajasti esimerkiksi muissa romaaneissa ja niiden pohjalta tehdyissä elokuvaversioissa. Sana Dracula tulee romanian kielestä: Dracul merkitsee paholaista tai lohikäärmettä. Sanan loppuun liitetty -a tarkoittaa jonkin poikaa. Sana Dracula tarkoittaa siis Paholaisen poikaa. Bram Stoker keksi nimetä vampyyrinsa Draculaksi kuultuaan sanaa käytettävän valakian ruhtinaan Vlad III:n lempinimenä.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Romaani

Stokerin alkuperäinen romaani kuuluu niin sanottuun viktoriaaniseen kirjallisuuteen, jossa oleellista olivat siveelliset arvot ja Britannian ja länsimaiden mahdin esitteleminen. Draculan alkuperää ei ole sattumalta sijoitettu Itä-Eurooppaan, eikä Draculaa missään vaiheessa päästetä liian ylivertaiseksi sankareihin nähden (useimmissa elokuvaversioissa Dracula on voimakkaampi hahmo). Myös sukupuoliroolit ovat hyvin vanhoilliset ja siinä mielessä opettavaiset: modernia naista edustava Lucy joutuu pian Draculan pauloihin.

Romaanin rakenne muodostui henkilöiden päiväkirjamerkinnöistä, eikä sitä välttämättä enää pidetä kovin tehokkaana kauhuromaanina. Myöhemmin romaanin on tulkittu sisältävän freudilaisia piiloviittauksia seksuaalisuuteen, joiden pohjana on ajateltu olleen Stokerin oma, viktoriaanisten siveellisyysnormien kahlitsema elämä.

[muokkaa] Elokuvaversiot

Dracula-hahmo on ylivoimaisesti kaikkien aikojen filmatuin kauhuelokuvahahmo. Arvellaan, että Dracula-aiheisia elokuvia olisi tehty jopa 200. Draculan tekijänoikeus on jo kauan ollut vanhentunut, joten Dracula-hahmoa on voitu käyttää elokuvissa jo pitkään. Tämän johdosta vain kourallinen Dracula-elokuvista perustuu itse Stokerin pohjatekstiin.

Ensimmäinen Dracula-sovitus nähtiin vuonna 1920-luvulla, kun saksalainen F.W. Murnau ohjasi mykkäelokuvan Nosferatu. Tekijäoikeuskiistan takia elokuvassa ei voitu käyttää Bram Stokerin tarinaa, mutta tämä ei kuitenkaan tekijöitä liikuttanut: Nosferatun tarina on periaatteessa suoraan Draculasta, ainoastaan nimet on vaihdettu. Se aiheutti oikeusjutun Stokerin lesken kanssa. Tekijät hävisivät oikeusjutun, ja elokuvan kaikki kopiot tuomittiin hävitettäväksi. Kaikkia kopioita ei kuitenkaan saatu tuhottua, vaan elokuva säilyi ja sitä pidetään nykyään kauhuelokuvan klassikkona.

Tunnetuimmat valkokankaan draculat lienevät unkarilaissyntyinen Bela Lugosi, joka esitti Draculaa samannimisessä elokuvassa vuonna 1931, sekä brittiläinen Christopher Lee, joka esiintyi kuudessa Hammer Film Productions-yhtiön Dracula-elokuvassa, joita tehtiin yhteensä seitsemän.

Romaanille kenties uskollisin elokuvaversio on Francis Ford Coppolan 1992 ohjaama Bram Stokerin Dracula, jossa Draculaa esitti Gary Oldman.

Myös japanilainen anime on ottanut osansa: mm. animaatiossa Hellsing esiintyvä Hellsing-organisaation vahvin vampyyri Alucard on itsensä Abraham Van Helsingin voittama ja vangitsema kreivi Dracula, joka nyt palvelee Hellsing-organisaation johtajaa, Sir Integraa.

[muokkaa] Pelit

Dracula on esiintynyt myös monissa peleissä, ehkä tunnetuin on Castlevania-sarja, jossa se on (melkein) aina loppuvastus, osa peleistä sijoittuu Draculan linnaan tai sen lähettyville.

[muokkaa] Hahmo

[muokkaa] Kyvyt

Elokuvien ja kirjallisuuden Dracula on varsin voimakas hahmo. Hänen hypnoottinen tuijotuksensa ottaa ihmisen valtaansa ja vetoaa myös eroottisesti naisiin. Stokerin mukaan Draculalla on kahdenkymmenen miehen voimat, kyky liikkua lähes ihmissilmää nopeammin ja kiipeillä seinillä painovoimaa uhmaten. Dracula komentaa lisäksi metsän petoja, kuten susia, ja osaa vaikuttaa säätilaan. Kreivi osaa muuttua lepakoksi, sudeksi tai näiden ja ihmisen risteymiksi. Alkuperäinen Dracula voi — useiden muiden tarinoiden vampyyreistä poiketen — liikkua myös päivällä, mutta on silloin heikompi. Auringonvaloon tuhoutuva vampyyri esiteltiin vasta Nosferatu-elokuvassa. Hahmo on usein kuvattu vahvat aristokraattiset piirteet omaavana tummana ja hoikkana miehenä, joka suosii pukeutumisessa viittaa tai pitkää takkia ja ainakin 1800-luvulla silinteriä.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Henkilökohtaiset työkalut