Vampyyri

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee myyttiolentoa. Lepakoista katso verivampyyrit ja isoverenimijä.
Halloween-mainoksessa esiintyvä vampyyri.

Vampyyri on mytologiaan, kansanperinteeseen ja nyttemmin populaarikulttuuriin kuuluva olento, joka tyypillisesti syntyy henkiin heränneestä ruumiista ja juo ihmisten tai eläinten verta. Tarujen mukaan etenkin elämänsä aikana erityistä julmuutta osoittavat, muita kaltoin kohtelevat ihmiset muuttuvat vampyyreiksi, joilla on ehtymätön verenhimo.[1] Vampyyrillä on usein yliluonnollisia voimia kuten kyky muodonmuutokseen. Vampyyritarinoita on esiintynyt ympäri maailman ja kaikkina aikakausina. [2]

Sisällysluettelo

[muokkaa] Vampyyrimyytit

[muokkaa] Vampyyrit muinaisaikoina

Muinaisen Babylonian demonitarustoon kuului Lilu-niminen vampyyriolento. Se luultavasti periytyi juutalaiseen mytologiaan lapsia vainoavana Lilith-olentona. Muinaisten egyptiläisten jumalatar Sekhmet joi erään myytin mukaan vereen sekoitettua alkoholia. Homeroksen Odysseiassa Odysseuksen Manalassa kohtaamat aaveet joivat verta. Roomalaiset tunsivat Strix-linnun, joka joi verta ja söi ihmislihaa. Strix on romanialaisen Strigoi-vampyyrin edeltäjä. Varhaisissa slaavilaisissa myyteissä vampyyri joi verta ja pelkäsi hopeaa (vaikkakaan ei tuhoutunut siitä), ja se voitiin surmata leikkaamalla siltä pää irti ja asettamalla se jalkojen väliin, lävistämällä sen sydän tai jokin tärkeä elin miekalla (joissakin tapauksissa miekan pitää olla pyhitetty), tai lyömällä puuvaarna sen sydämeen.Joskus vampyyrien hautoihin laitettiin hiiliä sillä uskottiin että, vampyyrit eivät voineet nousta arkuistaan ennen kuin olivat tuhlanneet kaiken hiilen. Ensimmäiset englantilaiset vampyyritarinat on dokumentoitu 1100-luvulta. Vampyyrit eivät kestä päivänvaloa joten päivisin vampyyrit eivät voi satuttaa muita. Vampyyreitten yleisin tappokeino on lyödä puu vaarnalla rintaan.

[muokkaa] Vampyyrit myöhemmissä kansantarinoissa

Philip Burne-Jonesin vampyyri vuodelta 1897.

Rikkain vampyyritarinaperinne löytyy Itä-Euroopasta ja Kreikasta. Eri maailmankolkkien vampyyrimyytit poikkeavat toisistaan. Kaikkein kuuluisin vampyyrimuoto on transylvanialainen vampyyri. Se on punatukkainen, ristihuulinen, kolkon näköinen ja kalpea. Sillä on yhteenkasvaneet kulmakarvat, pahanhajuinen hengitys, karvaiset kämmenet, terävät kynnet ja kulmahampaat, täyteläiset, punaiset huulet ja kiiluvat silmät, joissa on tuijottava katse. Kiinalainen vampyyri saa voimansa kuunvalosta, kun taas määriläinen vampyyri jättää käärinliinansa hautaan ja karkaa uhriensa kimppuun alastomana. Baijerilainen vampyyri nukkuu vasen silmä auki ja peukalot yhteenliitettyinä.

Vampyyrin tuhoaminen vaarnalla.

Meksikolaisella vampyyrillä on lihaton kallo, bulgarialaisella vain yksi sierain. Brasilialainen vampyyri kietoo jalkansa plyysiin ja lähestyy uhriaan äänettömin, kissamaisin askelin. Venäläisellä vampyyrilla on purppuran väriset kasvot ja se on eläessään niskuroinut kirkkoa vastaan tai ollut noita.

Veren imeminen näkyy kuuluneen erityisesti itäeurooppalaisten vampyyrien perusolemukseen, vaikka monissa tarinoissa vampyyreilla ei ole mitään tekemistä veren kanssa. Joillakin alueilla vampyyrit tyytyivät vain karjaeläinten vereen tai lypsivät karjan kuiviin. Joissakin tarinoissa vampyyrin pureman aiheuttamaan verenhukkaan kuollut ihminen nousee haudastaan vampyyrina. Tämän voi ehkäistä, mikäli varmistetusti vampyyrin tappaman ihmisen pää leikataan ruumiista irti ja suuhun laitetaan valkosipulia. Jos vampyyrin ei haluta palaavan, haudataan sen ruumis tienristeykseen tai vatsalleen, ja isketään vaarna sen läpi maahan. Vampyyrin voi yleensä tappaa survaisemalla puuvaarnan sen sydämen läpi tai polttamalla sydämen. Krusifiksi, villiruusu, vihkivesi ja paksut valkosipuliköynnökset ehkäisevät tarinoiden mukaan vampyyrien saapumista taloon. Joidenkin myyttien vampyyrit eivät voi mennä taloon sisälle, jos niitä ei ole ensin kutsuttu sinne. Kastamalla minkä tahansa terävän esineen kuolleen miehen vereen ja tekemällä haavan vampyyriin se halvaantuu koska veri ei ole "puhdasta".

[muokkaa] Vampyyrimyyttien mahdolliset syyt

Vampyyrilasten patsas Indonesiassa.
Piirros lepakkomaisista vampyyreista.

Katalepsia aiheuttaa syvän tajuttomuustilan, josta herääminen voi kestää jopa viikkoja. Potilasta voitiin tässä tilassa kehittymättömämmän lääketieteen aikana luulla kuolleeksi, ja hänet saatettiin haudata elävältä. Herättyään arkussa hän luonnollisesti huusi, ja tällaisia huutoja pelättiin. Joskus hauta, jossa epäiltiin olevan vampyyri, kaivettiin auki ja huomattiin, että kalmo oli verentahrima, mikä tietenkin vahvisti uskomusta, että kyseessä oli vampyyri. Ihmiset pelkäsivät vielä 19. vuosisadalla elävältä hautaamista niin paljon, että hautoihin asennettiin laitteita, joilla saattoi ilmoittaa, että ei ollut kuollut. Ranskan akatemia palkitsi tohtori Jostin, kun tämä oli keksinyt nännien nipistämiseen tarkoitetut pihdit, joilla voitiin käytännössä varmasti osoittaa ruumis kuolleeksi.

Joskus kun avattiin hautoja, jossa epäiltiin olevan vampyyri, havaittiin hautojen olevan tyhjiä. Tästä pääteltiin, että vampyyri oli noussut haudasta imeäkseen verta. Tällaisista haudoista kalmot oli useimmiten todennäköisesti vienyt kalmovaras.

Epämuodostumat ja muut poikkeamat kasvoissa tai kehossa ovat mahdollisesti antaneet vaikutteita vampyyrimyyttiin. Kristinusko on aikanaan vahvistanut käsitystä siitä, että tietyllä tavalla synnissä kuollut ihminen voisi paholaisen vaikutuksesta joutua jatkamaan maanpäällistä vaellustaan muita vainoten. Toiseksi vampyyrimyyttien aiheuttajaksi on usein arveltu harvinaista perinnöllistä veritautia porfyriaa, joka aiheuttaa muun muassa vahvaa valonarkuutta ja jonka yleinen oire on anemia. Varsinaisia todisteita porfyrian yhteydestä vampyyrimyyttiin ei kuitenkaan ole, eikä selitystä pidetä enää yhtä uskottavana kuin aiemmin, kun sairauden esimerkiksi virheellisesti luultiin helpottuvan verta juomalla. Vampyyrien valonarkuus ei myöskään niinkään kuulu alkuperäisiin myytteihin, vaan on modernia perua. Myös vesikauhua eli raivotautia on pidetty mahdollisena vampyyrimyyttien syynä.

Vampyyri-nimitystä käytetään yleisesti myös verivampyyriheimoon (Desmodontidae) kuuluvista lepakoista, joiden on myös katsottu liittyvän vampyyrimyytteihin.

[muokkaa] Vampyyrit uudemmassa fiktiossa

[muokkaa] Kirjallisuudessa

Kirjailija Anne Rice tunnetaan muun muassa Vampyyrikronikat-kirjasarjastaan.
Nuori mielenosoittaja vampyyrimeikissä.

John Polidori julkaisi Englannissa New Monthley Magazinessa vuonna 1819 The Vampyre -novellinsa. Se oli ensimmäinen moderni vampyyrikertomus, ja se kertoi tarinan verenhimoisesta lordi Ruthvenista. Englanninkielisen kirjallisuuden ulkopuolella tunnettuja varhaisia vampyyritarinoita ovat muun muassa Nikolai Gogolin Viy (1835) ja Guy de Maupassantin Le Horla (1886).

Sheridan Le Fanun tunnettu vampyyrinovelli Carmilla puolestaan vaikutti vuonna 1897 ilmestyneeseen Bram Stokerin romaaniin Dracula, joka lienee vampyyrikirjallisuuden kuuluisin kirja. Dracula perustuu etäisesti historialliseen henkilöön Vlad Seivästäjään. Stokerin kirja loi modernin vampyyrimyytin ja teki siitä myöhemmin populaarikulttuurin osan. Stokerin luoma Dracula-hahmo vietti päivät ruumisarkussa ja nousi yöllä saalistamaan ihmisten verta. Hän kykeni muuntumaan lepakoksi, joka liiteli pimeydessä sopivaa uhria etsien.[1] Stokerin teokselle oli ominaista selvä eroottinen lataus: vampyyri valitsee mieluiten uhrikseen nuoren kauniin naisen, ja itse verenjuontitoimitus on hekumallinen kokemus niin vampyyrille kuin uhrillekin. Vampyyri onkin ajan saatossa muuttunut julmasta pedosta eräänlaiseksi kiehtovaksi, romanttiseksi ja traagiseksikin olennoksi.

Uudempaa vampyyrikirjallisuutta edustaa esimerkiksi kirjailija Anne Rice, joka on myös vaikuttanut vampyyrikuvaan Vampyyrikronikat-romaaneillaan. Kirjat kuvaavat perinteisiä vampyyrejä moniulotteisempia hahmoja, joilla on ihmisten tunne-elämä. Vampyyrikronikoissa vampyyrien seksuaalisuus korostuu vahvasti ja niissä on myös homoeroottisia vivahteita. Mormonikristityn Stephenie Meyerin luoma suosittu Houkutus-kirjasarja käsittelee vampyyrihahmojensa avulla pidättyväisyyttä ja muita kristillisiä hyveitä. Saksalaisen Angela Sommer-Bodenburgin Pikku vampyyri on suosittu lastenkirjasarja. Nuorille suunnattua vampyyrikirjallisuutta edustavat muun muassa Darren Shan ja R. L. Stine.

Suomalaista vampyyrikirjallisuutta edustaa Juha-Pekka Koskisen Paholaisen vasara. Koskisen kirjassa Vlad Seivästäjän autenttinen historia on kiinteä osa tarinaa, jossa on kauhu- ja jännityselementtien lisäksi vahva psykologinen jännite.

[muokkaa] Elokuvissa

Varhainen vampyyrielokuva oli vuoden 1922 saksalainen mykkäfilmi Nosferatu. Erityisesti Dracula-rooleista tuli tunnetuksi Bela Lugosi. Myöhemmin brittiläinen Hammer Film kuvasi kahdeksan Dracula-elokuvaa, joista kuudessa näyttelee pääosaa Christopher Lee. Mikään Hammerin tuottamista elokuvista ei ollut uskollinen Stokerin romaanille. Tom Holland ohjasi 1985 kaupunkimiljööseen modernisoidun Kauhun yön (Fright Night), jossa vampyyria näytteli Chris Sarandon.

Francis Ford Coppola ohjasi 1992 suurella rahalla Bram Stokerin romaanille hieman uskollisemman filmatisoinnin Bram Stokerin Dracula. Elokuva sai ristiriitaisen vastaanoton. Vuonna 1994 ilmestyi Anne Ricen kirjan pohjalta tehty Veren vangit (Interview with the Vampire: The Vampire Chronicles), jonka pääosissa nähtiin Tom Cruise ja Brad Pitt. Vampyyreitä voi nähdä myös venäläisessä elokuvassa Night Watch ja sen jatko-osissa sekä ruotsalaisessa elokuvassa Ystävät hämärän jälkeen. Stephenie Meyerin Houkutus-kirjasarjaan perustuvan elokuvasarjan ensimmäinen elokuva Twilight – Houkutus ilmestyi 2008 ja sitä on seurannut useita jatko-osia.

[muokkaa] Televisiossa

Suomen televisiossa vampyyrifiktiota ovat edustaneet muun muassa sarjat Buffy, vampyyrintappaja ja Angel sekä vuosina 1966–1971 tehty kauhusaippuasarja Dark Shadows, josta tehtiin vuonna 1991 uusi, 12-osainen sarja Yön vampyyrit. Uutuus vampyyriaiheisten tv-sarjojen joukossa on yhdysvaltalainen True Blood (2008-). Teinidracula-sarja on puolestaan nuorille suunnattu vampyyrisarja. Vuonna 2010 on alkanut uusi vampyyrisarja Vampyyripäiväkirjat.

[muokkaa] Moderni vampyyri

Vaikka vampyyreihin ei enää yleisesti uskota, on niillä vahva asema myyttisinä hahmoina. Nykyisen vampyyrikuvan mukaan vampyyri on mustaan, goottityyliseen pukuun pukeutunut elegantti ja oppinut mies tai nainen, joka kulkee öisin äänettömästi, kykenee lentämään ja nukkuu päivisin valolta suojassa, esimerkiksi ruumisarkussa. Vampyyri ei kestä suoraa auringonvaloa, sillä se saa hänen ihonsa höyrystymään ja muuttaa hänet tuhkaksi. Joissakin nykyaikaikaan sijoitetuissa versioissa tätä on muunnettu niin, että vampyyrit voivat pukeutua täysin peittävästi tai käyttää auringolta suojaavia voiteita ja meikkejä.

Vampyyrin kuvajaista ei näy peilissä, eikä olentoa voi valokuvata tai filmata. Selvä tunnusmerkki on terävät kulmahampaat, joilla vampyyri puree uhriaan kaulaan juodakseen tämän verta. Joissakin tarinoissa vampyyrinaiset pukeutuvat prostituoiduiksi houkutellakseen näin helpommin miehiä. Suurin osa näistä käsityksistä on myöhäistä perua; aiemmin vampyyri oli enemmänkin epäihmismäinen hirviö.

[muokkaa] Kirjallisuutta

[muokkaa] Tietokirjoja

  • Taylor, Joules: Vampyyrit. (Vampires, 2009.) Suomentanut Lotta Heikkeri. Helsinki: Nemo, 2009. ISBN 978-952-240-030-7.
  • Anna Höglund, Vampyrer. En kulturkritisk studie av den västerländska vampyrberättelsen från 1700-talet till 2000-talet. Väitöskirja. Växjön yliopisto 2009
  • Colin Wilson: Ovi tuntemattomaan I-II
  • Tuomas Hovi ja Merja Leppälahti (toim.): Vampyyrit kansanperinteestä populaarikulttuuriin. Folkloristiikan julkaisuja 1. Turun yliopisto 2011.

[muokkaa] Kaunokirjallisuutta

[muokkaa] Lähteet

  1. ↑ a b Suomen Punaisen Ristin veripalvelu
  2. ↑ Juplin.net: Vampyyrit Viitattu 29. maaliskuuta 2009.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Vampyyri&oldid=11377028
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet

Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä