Kauhun yö

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Kauhun yö
Fright Night
Ohjaaja Tom Holland
Käsikirjoittaja Tom Holland
Tuottaja Herb Jaffe
Pääosat William Ragsdale
Amanda Bearse
Chris Sarandon
Roddy McDowall
Stephen Geoffreys
Valmistustiedot
Valmistusmaa Yhdysvallat
Tuotantoyhtiö Columbia Pictures
Ensi-ilta Yhdysvaltain lippu 2. elokuuta 1985
Suomen lippu 10. tammikuuta 1986
Kesto 106 min
Alkuperäiskieli englanti
Aiheesta muualla
IMDb
Elonet
Allmovie

Kauhun yö (Fright Night) on vuonna 1985 ensi-iltansa saanut kauhuelokuva. Elokuvan on ohjannut Tom Holland. Elokuva mukailee vampyyriperinnettä modernissa kaupunkiympäristössä. Esimerkiksi uskomus vampyyrin peilikuvattomuudesta esitetään diskon tanssilattian peileistä. Elokuvassa on parodia- ja komedia-aineksia.

Elokuvalle tehtiin jatko-osa Fright Night part 2 1988. Sen ohjasi Tommy Lee Wallace.

Juoni[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Elokuva kertoo Charley-nimisestä nuorukaisesta, jonka naapuriin muuttaa kaksi outoa miestä. Pian Charley huomaa, kuinka naapurissa alkaa tapahtua murhia, ja pian hän saakin selville että toinen miehistä on vampyyri. Charley ilmoittaa tästä poliisille, mutta ei kuitenkaan pysty todistamaan mitään murhista. Vampyyri päättääkin kostaa Charleylle tämän sekaantumisen hänen asioihinsa.

Tilanteen pahetessa vampyyri onnistuu sieppaamaan Charleyn tyttöystävän ja Charley tajuaa että hänen on toimittava nopeasti tämän pelastamiseksi. Charley ei kuitenkaan joudu kohtaamaan vampyyria yksin, sillä hän saa apua, vaikkakin pelokasta ja vastahakoista, omassa TV-showssaan vampyyrintappajaa esittävältä Peter Vincentiltä. Keinot ovat perinteisiä, mutta Vincent itse pitää niitä vain katsojia varten esitettävinä temppuina. Vampyyri toteaakin, että ristillä ei ilman uskoa ole mitään merkitystä eikä vaikutusta kaltaisiinsa.

Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Näyttelijät[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

 William Ragsdale  … Charley Brewster  
 Amanda Bearse  … Amy Peterson  
 Chris Sarandon  … Jerry Danridge  
 Roddy McDowall  … Peter Vincent  
 Stephen Geoffreys  … Ed Thompson  
Tämä elokuviin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.