Anne Rice

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Anne Rice

Anne Rice (s. Howard Allen O'Brien, 4. lokakuuta 1941) on yhdysvaltalainen kauhu- ja fantasiakirjailija, joka käsittelee teoksissaan pääasiassa perinteisiä kauhuolentoja kuten vampyyreita, muumioita ja noitia. Hänen teoksensa ovat vaikuttaneet goottialakulttuuriin merkittävästi, ja Rice on myös julkaissut useita teoksia jotka käsittelevät sadomasokistisia teemoja.

Rice kirjoitti ensimmäisen romaaninsa Veren vangit (Interview with the Vampire) vuonna 1973 ja julkaisi sen vuonna 1976.

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rice syntyi irlantilaiskatolisen perheen toisena tyttärenä. Hän oli naimisissa edesmenneen runoilija Stan Ricen kanssa ja on kirjailija Christopher Ricen äiti. Hänen tyttärensä Michelle syntyi syyskuussa 1966, mutta kuoli leukemiaan elokuussa 1972.

Rice syntyi ja on viettänyt suurimman osan elämästään New Orleansissa, jota hän on myös käyttänyt taustana useimmille tarinoilleen. Hänet tunnetaan taiteen ja kulttuurien tuntijana, ja Rice onkin perheineen matkustellut usein tutustumaan taiteeseen, jota hän on myöhemmin käyttänyt tarinoissaan.

Rice on myös julkaissut teoksia nimimerkeillä Anne Rampling ja A. N Roquelaure, joista jälkimmäistä hän käytti pääasiassa julkaisemaan enemmän aikuisille suunnattua materiaalia. Hänen proosaansa kuvataan usein sanoilla täyteläinen ja kuvaileva, ja hänen hahmonsa ovat usein seksuaalisesti vapaita. Hänen tarinoissaan on myös usein homoeroottisia sävyjä. Rice käsittelee teoksissaan myös filosofisia ja historiallisia teemoja, jotka hän punoo tarinoidensa paksuun juonistoon.

Kriittinen analyysi Ricen teoksista löytyy S. T. Joshin teoksesta The Modern Weird Tale (2001).

Rice kuvasi itseään aiemmin ateistiksi, mutta vuonna 1998 hän ilmoitti palanneensa katoliseen uskoon, jota oli harjoittanut viimeksi 18-vuotiaana. Lokakuun 2005 Newsweekin haastattelussa hän vahvisti uskonsa ja sanoi että kirjoittaisi vain Herralle. Vuonna 2005 hän julkaisi teoksen Christ the Lord: Out of Egypt, joka on ensimmäinen osa Jeesuksen elämästä kertovasta trilogiasta. Myöhemmin Rice kuitenkin kertoi jättäneensä järjestäytyneen kristinuskon.[1]

Teokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vampyyrikronikat

  • Veren vangit. (Interview with the vampire, 1976.) Suom. Hanna Tarkka. Otava, 1992 (2. painos: Seven, 2009). ISBN 951-1-12334-3.
  • Vampyyri Lestat. (The vampire Lestat, 1985.) Suom. Hanna Tarkka. Otava, 1993 (2. painos: Seven, 2010). ISBN 951-1-12733-0.
  • Kadotettujen kuningatar. (The queen of the damned, 1988.) Suom. Hanna Tarkka. Otava, 1994 (2. painos: Seven, 2010). ISBN 951-1-13095-1.
  • The Tale of the Body Thief (1992)
  • Memnoch The Devil (1995)
  • The Vampire Armand (1998)
  • Merrick (2000)
  • Blood and Gold (2001)
  • Blackwood Farm (2002)
  • Blood Canticle (2003)

New Tales of the Vampires (Vampyyritarinoita, jotka eivät sinänsä liity Kronikoiden jatkumoon, mutta sijoittuvat samaan fiktiiviseen maailmaan)

  • Pandora (1998)
  • Vittorio the Vampire (1999)

Lives of The Mayfair Witches

  • The Witching Hour (1990)
  • Lasher (1993)
  • Taltos (1994)

Christ the Lord

  • Christ the Lord: Out of Egypt (2005)
  • Christ the Lord: The Road to Cana (2008)

Itsenäisiä romaaneja

  • The Feast of All Saints (1979)
  • Cry to Heaven (1982)
  • The Mummy (1989)
  • Servant of the Bones (1996)
  • Violin (1997)
  • Angel Time (2009)
  • Of Love and Evil, The song of the Seraphim (2010)
  • The Wolf Gift (2012)

Novelleja

  • October 4th, 1948
  • Nicholas and Jean
  • The Master of Rampling Gate (Vampyyritarina)

Teoksia julkaistu nimimerkillä Anne Rampling:

  • Exit to Eden (1985)
  • Belinda (1986)

Eroottista kirjallisuutta julkaistu nimimerkillä A. N. Roquelaure:

  • The Claiming of Sleeping Beauty (1983)
  • Beauty's Punishment (1984)
  • Beauty's Release (1985)

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Halme, Jukka & Juri Nummelin (toim.): Ulkomaisia kauhukirjailijoita. Helsinki: BTJ Kirjastopalvelu, 2005. ISBN 951-692-595-2.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Jessie Kunhardt: Anne Rice: 'I Quit Being A Christian' The Huffington Post. 29.7.2010. Viitattu 19.12.2012. (englanniksi)

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]