Tavastia-klubi

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tavastian sisäänkäynti Urho Kekkosen kadulla.

Tavastia-klubi on Helsingin Kampissa Urho Kekkosen kadulla sijaitseva rock-klubi.

Toimintaa harjoittaa Helsingin Rock & Roll Oy, jonka toimitusjohtaja on Juhani Merimaa. Tavastian yhteydessä toimivat myös pienempi klubi Semifinal ja ravintola Ilves. Klubin oma jalkapallojoukkue FC Tavastia pelaa Helsingin piirin Viitosessa.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Historia

Hämäläis-Osakunnan rakennuttama Hämäläistentalo valmistui 1931. Siinä toimi jo 1950-luvulla suosittu tanssipaikka Hämis ja vuonna 1970 nimeksi tuli Tavastia-klubi. [1] Pelkästään elävän musiikin klubiksi Tavastia muuttui 1990-luvun alussa.

Tavastia on nykyisin yksi Euroopan vanhimmista edelleen toimivista rock-klubeista ja siitä harvinainen, että se sijaitsee kaupungin keskustassa. Bam Margera sanoo Tavastiaa maailman parhaaksi rock-klubiksi, ja HIM esiintyy aina Tavastialla perinteisellä uudenvuodenkeikallaan.

[muokkaa] Tavastia-palkinto

Tavastia-klubi vietti vuonna 2010 40-vuotisjuhlaansa. Juhlavuoden kunniaksi Tavastia perusti nimeään kantavan palkinnon, joka "tulee edistämään elävää musiikkia ja tukemaan nousevia tähtiä."[2]

Ensimmäiset Tavastia-palkinnot jaettiin 19. lokakuuta 2010. Palkinnon saivat Villa Nah, Lighthouse Project ja Kumpulan bändikerho.

Palkinto on 1 000 euroa.

[muokkaa] Lähteet

[muokkaa] Aiheesta muualla

Tämä musiikkiin liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia tai muita samantapaisia artikkeleita.
Henkilökohtaiset työkalut
Nimiavaruudet
Muuttujat
Toiminnot
Valikko
Osallistuminen
Tulosta tai vie
Työkalut
Muilla kielillä