Foo Fighters

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo rockyhtyeestä. Valoilmiöstä kertoo artikkeli Foo-hävittäjät.
Foo Fighters logo.svg
Foo Fighters esiintymässä vuonna 2007.
Foo Fighters esiintymässä vuonna 2007.
Tiedot
Toiminnassa: 1995
Tyylilaji: hard rock, post-grunge, grunge, alternative rock, punk rock, heavy metal
Kotipaikka: Flag of the United States.svg Seattle, Washington, Yhdysvallat
Laulukieli: englanti
Sivusto: FooFighters.com
Jäsenet
Dave Grohl laulu, kitara
Chris Shiflett kitara, taustalaulu
Taylor Hawkins rummut, lyömäsoittimet, laulu
Nate Mendel basso
Pat Smear kitara, taustalaulu (1995 – 1997, 2006-2007, 2010-)
Entiset jäsenet
William Goldsmith rummut, lyömäsoittimet (19951997)
Franz Stahl kitara, taustalaulu (1997 – 1999)
Levy-yhtiöt
RCA Records  
Capitol Records  

Foo Fighters on Dave Grohlin, entisen Nirvana-rumpalin, vuonna 1994 perustama rockyhtye. Yhtyeen nimi tulee toisen maailmansodan aikaisista "foo-hävittäjistä". Aluksi se oli Grohlin sooloprojekti, mutta ensimmäisen albumin, Foo Fightersin, ilmestyttyä vuonna 1995 hän kokosi ympärilleen yhtyeen, johon kuului basisti Nate Mendel, rumpali William Goldsmith sekä Nirvanankin keikkakitaristina toiminut Pat Smear. Yhtyeen rumpali Goldsmith jätti yhtyeen toisen albumin, The Colour and the Shape (1997), nauhoitusvaiheessa, joten Grohl joutui itse nauhoittamaan uudelleen suurimman osan rumpuraidoista. Pian Goldsmithin jälkeen lähti myös kitaristi Smear. Heidän tilalleen tulivat Taylor Hawkins ja Franz Stahl, joskin Stahl erotettiin yhtyeestä ennen kolmannen, There Is Nothing Left to Lose (1999), albumin nauhoituksia.

Stahlin erottamisen jälkeen yhtye jatkoi soittamista kolmistaan There Is Nothing Left to Lose -albumin valmistumiseen asti, jolloin Chris Shiflett liittyi yhtyeeseen soolokitaristiksi. Yhtyeen neljäs levy, One by One, julkaistiin vuonna 2002. Vuonna 2005 ilmestyi seuraava, kaksiosainen levy, nimeltään In Your Honor, joista toinen sisälsi akustisia kappaleita ja toinen hieman raskaampaa materiaalia. Vuonna 2007 ilmestyi Foo Fightersin seuraava levy, Echoes, Silence, Patience & Grace. Vuonna 2010 julkistettiin virallinen tieto Smearin paluusta yhtyeen viralliseen kokoonpanoon, hänen ollessa siihen asti epävirallinen keikkakitaristi vuodesta 2006 vuoteen 2009 asti. Yhtyeen viimeisin albumi, Wasting Light, julkaistiin vuonna 2011.

Ennen yhtyeen seitsemättä albumia kaikki sen kuusi albumia ovat olleet ehdolla Grammy-palkinnon saajiksi parhaasta rock-albumista. Kyseisen palkinnon yhtye on voittanut neljä kertaa. Foo Fighters on myös julkaissut vuonna 2009 kokoelmalevyn Greatest Hits, joka sisältää vanhojen kappaleiden lisäksi myös kaksi uutta kappaletta, "Wheels" ja "Word Forward".

Yhtyeen musiikilliset esikuvat ovat muun muassa Queen, Cheap Trick, Ramones, Dead Kennedys ja The Wholähde?. Yhtyeellä on myös vaikutteita myös heavy metal yhtyeiltä, jonka vuoksi yhtyeen joissain kappaleissa esiintyy heavy metal riffejä.

Yhtyeen tunnetuimmat kappaleet ovat "Big Me", "Monkey Wrench", "Everlong", "Learn to Fly", "All My Life", "Times Like These", "Best of You", "The Pretender", "Rope" ja "Walk".

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dave Grohl tuli tutuksi grunge-yhtye Nirvanan rumpalina vuosina 1991–1994, jolloin yhtye oli suosituimmillaan, varsinkin toisen albumin Nevermindin aikoihin. Yhtye hajosi 1994 kun yhtyeen keulahahmo, laulaja-kitaristi Kurt Cobain, teki itsemurhan. Grohl oli viikkokaupalla terapiassa ystävänsä takia, mutta toipui nopeasti. Alun perin oli tarkoitus että Grohl ja Nirvanan basisti Krist Novoselic perustaisivat uuden yhtyeen, mutta ajattelivat että media ja Nirvana-fanit pitäisivät sitä jonkinlaisena huonona Nirvana-kopiona, joten Novoselic päätti jäädä sivuun.

1990-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1994 Dave Grohl aloitti sooloprojektin ja levytti vuosina 19941995 albumin Foo Fighters, jossa hän soitti kaikki basso-, rumpu- ja kitararaidat lukuun ottamatta kappaletta "X-static", jossa kitaraa soitti Greg Dulli. Albumi äänitettiin samassa studiossa missä Nirvana nauhoitti viimeisen studiokappaleensa You Know You're Rightin, joka julkaistiin singlenä vuonna 2002. Grohl alkoi tämän jälkeen muodostaa yhtyettä ja otti ensimmäiseen kokoonpanoon basistiksi Nate Mendelin, joka on ollut yhtyeessä näihin päiviin saakka, rumpaliksi tuli William Goldsmith ja toiseksi kitaristiksi Nirvanan kiertuekitaristi Pat Smear.

Vuonna 1997 yhtye julkaisi yhtyeen monesti varsinaisena debyyttialbumina pidetyn The Colour and the Shape, joka oli myyntimenestys ja sitä pidetään yhtyeen eräänä parhaimpana teoksena. Se sisälsi singlehitit "My Hero", "Monkey Wrench" ja "Everlong", joista kaikista tehtiin musiikkivideot. Samana vuonna yhtyeeseen tuli Alanis Morrisetten bändissä soittanut rumpali Taylor Hawkins. The Colour and the Shape albumille Hawkins ei kuitenkaan ehtinyt.

Vuonna 1999 yhtyeen kolmas albumi There Is Nothing Left to Lose julkaistiin, joka sisälsi suuren hitin "Learn to Fly", josta myös tehtiin hyvin tunnettu musiikkivideo, jolla esiintyi huumorirock-yhtye Tenacious D. Albumilla yhtye siirtyi hieman pop-musiikin suuntaan. Myös singlet kappaleista "Next Year" ja "Breakout" saivat huomiota: "Next Year" oli televisiosarja Edin ensimmäisen kauden tunnuskappale ja "Breakout" oli Me kaksi ja Irene elokuvan soundtrackilla.

2000-luku[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2001 yhtye oli hajoamisen partaalla mm. liiallisesta esiintymisestä ja jäsenten välisistä riidoista johtuen. Rumpali Taylor Hawkins otti samana vuonna yliannostuksen heroiinia. Yhtyeen hajoamisesta huhuttiin vuonna 2002 kun Dave Grohl liittyi rumpaliksi Queens of the Stone Age-yhtyeeseen. Myöhemmin Dave mainitsi, että hän vierailisi ainoastaan yhtyeen albumilla Songs for the Deaf. Saman vuoden aikana Foo Fighters julkaisi neljännen pitkäsoittonsa One by One, jolloin spekulaatiot yhtyeen hajoamisesta loppuivat. Albumilta nousivat suuret hitit "All My Life" ja "Times Like These". Myös kappaleet "Low" ja "Have It All" saivat radiosoittoa osakseen. One by One albumia pidetään yhtenä Foo Fightersin huonoimmista ja Grohl onkin sanonut että albumilla on neljä hyvää kappaletta, mutta levyn muita kappaleita hän ei soittaisi enää ikinä. One by One -albumista tuli toinen Grammy-palkinto (paras rock-levy) Foo Fightersille. Lisäksi myös hitti All My Life palkittiin Grammyllä parhaana hard rock-esityksenä.

Vuonna 2004 yhtye julkaisi ensimmäisen live-DVD:nsä Everywhere But Homen, joka sisältää neljä keikkaa yhtyeen One by One -kiertueelta. Keikat ovat mm. Torontosta, Washingtonista, Slane Castlesta ja Reykjavikista.

2005 yhtye levytti tupla-albumin In Your Honor, jonka ensimmäinen levypuolisko oli raskasta rockia kun toinen puolisko paljasti yhtyeen herkän ja akustisemman puolen. Albumilla vierailivat muun muassa Led Zeppelinin basisti John Paul Jones ja jazz-laulaja Norah Jones.

Foo Fighters aloitti kesäkuussa 2006 akustisen kiertueen. Kiertueella oli mukana Foo Fightersin jäsenien lisäksi myös Foo Fightersin entinen kitaristi Pat Smear sekä viulisti Petra Haden. Myös Rami Jaffee The Wallflowers yhtyeestä soitti koskettimia ja pianoa. Yhtye on tehnyt myös muutaman sähkoisen keikan kiertueen aikana. Samana vuonna yhtye julkaisi myös ensimmäisen live-albuminsa Skin and Bonesin joka julkaistiin marraskuussa 2006. Siitä julkaistiin myös DVD-versio.

Syksyllä 2007 yhtye julkaisi singlen "The Pretender", jonka jälkeen julkaistiin albumi Echoes, Silence, Patience & Grace.

Marraskuussa 2009 yhtye julkaisi kokoelma-albumin, jolle on kerätty yhtyeen tunnetuimmat kappaleet. Albumi sisältää myös ennen julkaisemattomat kappaleet, "Wheels" sekä "Word Forward".

Yhtyeen uran kattava dokumenttielokuva, Foo Fighters: Back And Forth, julkaistiin 6. huhtikuuta 2011 ja yhtyeen uusin albumi "Wasting Light" julkaistiin 12. huhtikuuta 2011.

Vuonna 2013, Dave Grohl ilmoitti yhtyeen aloittavan kahdeksannen levyn äänittämisen ja samalla ilmoitti että levy tulee vuonna 2014.

Kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyinen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vanhat jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aikajana[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokoelma-albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Live-albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

DVD:t[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

EP:t[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Kappale Listasijoitukset Albumi
US Hot 100 US Modern Rock US Main- stream Rock UK singlelista
1995 "This Is a Call" 2 6 5 Foo Fighters
"I'll Stick Around" 8 12 18
"For All the Cows" 28
1996 "Big Me" 3 18 19
1997 "Monkey Wrench" 9 9 12 The Colour and the Shape
"Everlong" 3 4 18
1998 "My Hero" 6 8 21
"Walking After You" 12 20 The X Files soundtrack
"Baker Street" 34 "My Hero" [single]
1999 "Learn to Fly" 13 1 2 21 There Is Nothing Left to Lose
2000 "Stacked Actors" 25 9
"Generator"
"Breakout" 8 11 29
"Next Year" 17 42
2002 "The One" 14 20 Orange County soundtrack
"All My Life" 43 1 3 5 One by One
2003 "Times Like These" 65 5 5 12
"Low" 15 23 21
"Have It All" 37
2004 "Darling Nikki" 15 "Have It All" [single]
2005 "Best of You" 18 1 1 4 In Your Honor
"DOA" 68 1 5 25
2006 "Resolve" 32
"No Way Back" 2 6 64
"Miracle"
2007 "The Pretender" 37 1 1 8 Echoes, Silence, Patience & Grace
2007 "Long Road to Ruin" 23 31
2008 "Cheer Up, Boys (Your Make Up Is Running)" 194
2008 "Let It Die" 106 1 5
2009 "Wheels" 72 3 3 4 Greatest Hits
2011 "Rope" 8 Wasting Light
"–" tarkoittaa, että single ei päässyt listoille.

Foo Fighters Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kinnunen, Terhi: Koff tuo Foo Fightersin keikalle Suomeen Taloussanomat.fi. 19.8.2003. Viitattu 4.4.2014.
  2. Merimaa, Juha: Foo Fighters villitsi Provinssin ennätysyleisön HS.fi. 15.6.2008. Viitattu 4.4.2014.
  3. Foo Fighters veti liki 30 000 Kalasatamaan HS.fi. 26.6.2011. Viitattu 4.4.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]