Beatlemania

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
The Beatles John F. Kennedyn kansainvälisellä lentoasemalla 7. helmikuuta 1964.

Beatlemania on englantilaisen The Beatles -yhtyeen kiihkeälle ja ennennäkemättömälle fanisuosiolle vuodesta 1963 eteenpäin annettu nimitys. Sanaa käytettiin lehdistössä ensimmäisen kerran 2. marraskuuta 1963, kun brittiläinen Daily Mirror otsikoi uutisensa Beatlesin neljännen konserttikiertueen avauskonsertista Cheltenhamissa, Gloucestershiressa: ”BEATLEMANIA! Se on kaikkialla.. jopa rauhaisassa Cheltenhamissa”.[1]

Vuonna 1964 beatlemania levisi Yhdysvaltoihin, kun The Beatles saapui 7. helmikuuta 1964 John F. Kennedyn kansainväliselle lentoasemalle, missä heitä oli vastassa joukko kirkuvia faneja. Yhtye esiintyi Ed Sullivan Show’ssa 9. helmikuuta hysteerisen, lähinnä teinitytöistä koostuvan yleisön edessä. Beatles oli noussut Yhdysvaltain listaykköseksi edellisvuonna 26. joulukuuta julkaistulla singlellään ”I Want to Hold Your Hand”, joka oli nostanut yhtyeen suursuosioon vähän ennen Sullivanin ohjelmaa.[2]

Myöhemmin mania-sana on yhdistetty muihinkin samankaltaista suosiota nauttineisiin yhtyeisiin, kuten ”Rollermania” Bay City Rollersiin 1970-luvulla.[3]

Ensimmäinen Suomessa iskelmälistojen kärkeen noussut The Beatlesin levy oli ”Twist And Shout” joulukuussa 1963. Beatlemania oli Suomessa voimakkaimmillaan vuosien 1964–1966 aikana, jolloin kuukausittain laadituilla kymmenen myydyimmän singlelevyn listoilla oli yhteensä 16 yhtyeen levyä. Yhtyeen albumi ”Rubber Soul” oli Suomen eniten myyty LP-levy alkuvuonna 1966 sekä albumi ”Revolver” saman vuoden syksyllä.[4] Kun The Beatles esiintyi Tukholmassa heinäkuussa 1964, paikalla ollut Suomen Kuvalehden toimittaja kirjoitti tunnelmista: ”Heti ensimmäisestä kitaran vongahduksesta syntyy kiihko. Tytöt puristavat kouristuksenomaisesti polviaan ja kirkuvat. Muutamassa minuutissa katse muuttuu lasimaiseksi, tuijottavaksi. Siellä täällä hypähtelee tyttö pystyyn, kirkaisee, putoaa takaisin. Ohitseni suhahtaa mies lääkintälaukun kanssa ja kauempana syntyy pieni kasa ihmisiä. Hetken virvoittelun jälkeen pystyy neito jatkamaan nautintoaan. – – – Entä musiikki? Olen pahoillani, mutta emme kuulleet sitä.” Toimittajan mukaan soitto ja laulu jäivät yleisön äänten alle ja yleisölle riitti pelkkä Beatles-poikien näkeminen.[5]

Suomessa beatlemania herätti kuitenkin myös jyrkkää vastarintaa musiikkilehtien vanhempaa sukupolvea edustaneiden kriitikkojen keskuudessa samalla tavoin kuin Elvis Presley 1950-luvulla. Näkyvin ja kiihkein uuden popmusiikin vastustaja oli television Levyraadin vetäjä, tunnettu jazzmies Jaakko Jahnukainen, joka julisti Beatlesin musiikin olevan vain ”mölisevää karjuntaa, typerää, mautonta ja yksitoikkoista”. Jahnukainen jopa toivoi yhtyeen ”tukehtuvan letteihinsä tai kompastuvan korkoihinsa, mokomatkin nuorison irvikuvat”.[6] Toisaalta vanhempaa suomalaista muusikkosukupolvea edustaneet Teijo Joutsela ja Kullervo Linnan Humppa-Veikot parodioivat beatlemaniaa levyttämällä omaperäiset tulkinnat kappaleista ”She Loves You” (”Hän sinun on”) ja ”All My Loving” (”Kaikki rakkauteni”). Spede Pasanen ja Simo Salminen levyttivät kappaleesta ”Yellow SubmarineJuha Vainion laatiman humoristisen muunnelman ”Keltainen jäänsärkijä”. Beatlemania ja sitä edeltänyt rautalankavillitys synnyttivät Suomessa selkeän kahtiajaon ”uuteen” ja ”vanhaan” kevyeen musiikkiin ja jyrkän vastakkainasettelun, suorastaan avoimen vihamielisyyden nuorisomusiikin ja vanhan tanssimusiikin välille.[7]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Beatlemania! Gloucestershire On Screen. Viitattu 3.1.2013.
  2. Bruce Spizer: How Walter Cronkite jump-started Beatlemania in America 20.7.2009. Beatlesnews.com. Viitattu 3.1.2013.
  3. Terry Staunton: Bay City Rollers - Rollermania: The Anthology Record Collector Mag. Viitattu 3.1.2013.
  4. Jake Nyman: Suomi soi 4: suuri suomalainen listakirja, s. 110–116. Helsinki: Tammi, 2005.
  5. Beatlemania. Kuohuvat vuodet 1916–1986: Suomen Kuvalehti 37B/12.9.1986, s. 156. Helsinki: Yhtyneet Kuvalehdet.
  6. Nyman 2005, s. 102.
  7. Marko Tikka ja Toivo Tamminen: Tanssiorkesteri Dallapé: suomijatsin legenda, s. 252. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 2011.