Kari Suomalainen

Kari Suomalainen vuonna 1993.

Kari Yrjänä Suomalainen, pilapiirtäjä Kari, (15. lokakuuta 1920 Helsinki – 10. elokuuta 1999 Valkeakoski) saavutti suosiota erityisesti Helsingin Sanomien poliittisena pilapiirtäjänä vuosina 1950–1991.

Kari Suomalaiselle myönnettiin professorin arvonimi vuonna 1977.

Yksityiselämä

Kari Suomalaisen isä oli musiikkikirjailija ja viulisti Yrjö Suomalainen ja äiti oli Estelle o.s. Wikström, suomalainen balettitanssija, jonka isä oli kuvanveistäjä Emil Wikström. Karin sisar oli laulaja ja oopperaohjaaja Maaria Eira.

Lapsuudessaan Kari vietti paljon aikaa äidinisänsä Emil Wikströmin ateljeessa Sääksmäen Visavuoressa. Jo koululaisena Kari piirteli karikatyyrejä ja pilakuvia. Hän opiskeli Ateneumissa Helsingissä 1936–1939 ja sodan jälkeen myös vielä vähän aikaa. Mallina oli usein Lyyli Metsämaa, joka oli ollut mallina myös Eliel Saarisen piirtämissä seteleissä. Samaan aikaan Ateneumissa opiskeli kuvanveistäjäksi myöhemmin valmistunut Kalervo Kallio, presidentin poika, joka teki Kariin voimakkaan vaikutuksen. Opiskeluaikanaan Kari oli jonkin aikaa kihloissa.

Ensimmäinen puoliso oli kirjailija Irja Salla, taidemaalari Tyko Sallisen tytär, joka oli Karia kahdeksan vuotta vanhempi. Avioliitto kesti vuodet 1943–1945. Irja Salla joutui sodan jälkeen Nikkilän mielisairaalaan, missä häntä hoidettiin kuolemaansa saakka. Vuonna 1955 Kari avioitui Liisi "Lippe" Hokkasen (s. 1931) kanssa, joka tunnetaan myös laulajana ja kirjailijana. Lippe Suomalaisen mukaan Kari oli hyvin mustasukkainen ja vaikeasti alkoholisoitunut, mikä teki perhe-elämän vaikeaksi. Heillä on kolme lasta: Petteri (s. 1955), Valtteri (1957–1995) ja Lilli, sittemmin Lilli Earl (s. 1964).

Kari asui eläkkeelle jäätyään entistä vakituisemmin kesäasunnollaan Visavuoressa, isoisänsä ateljeen naapurissa. Vuonna 1990 sinne avattiin Kari-paviljonki, jossa hänen elämäntyönsä on esillä.

Sota-aikana hän sanoi olleensa vapaa-ajattelija. Toisen lapsen syntymän aikoihin vuonna 1957 Kari halusi kääntyä roomalaiskatolisuuteen. Monien taivuttelujen jälkeen hänen vaimonsa suostui vaihdokseen.

Ura pilapiirtäjänä

Uransa alkuaikoina Kari kirjoitti ja piirsi paljon Lukemista Kaikille -lehteen. Uran ensimmäinen julkaistu kuva oli oman novellin "Tarkastaja Wilson-parka" ohessa Lukemista Kaikille -lehdessä numero 44/1937. Kari kirjoitti kolme Wilson-tarinaa. Jatkosodan aikana Kari oli rintamalla TK-piirtäjänä ja tämän kauden töitä on julkaistu myöhemmin kirjoissa Sotakuvia ja Karin sota. Kuvien selitteiden lisäksi Kari kirjoitti pakinatyylisen selostuksen sotakokemuksestaan. Sotilasarvoltaan Kari oli kersantti.

Seura-lehden taittaja ja kuvittaja (1948–1951)

Kari Suomalaisen otti Seura-lehden taittajaksi silloinen päätoimittaja Olli Ohtomies. Seurassa toimi tuohon aikaan myös taiteilijaystävä, joka oli tuttu sotavuosien rintamalta. Myös Seuran entinen päätoimittaja ja toimitussihteeri Olavi Järvi oli Kari Suomalaisen rintamamiesystäviä. Vänrikki Järvi oli jatkosodassa ollut yhtaikaa samoissa taisteluissa. Kari Suomalainen oli myös jonkin aikaa kihloissa Seuran toimittajan, Juliska Toivasen kanssa. Välirikko kihlatun Toivasen, Seura-lehden toimitussihteerin, kanssa johti myös siihen, että Kari Suomalainen jätti työnsä Yhtyneissä ja Seura-lehdessä. Kun Eljas Erkko tarjosi alkuvuodesta 1950 Suomalaiselle töitä Helsingin Sanomissa, siirtyminen toisen lehden palvelukseen alkoi. Kuitenkin Karin piirroksia nähtiin vielä noin vuoden ajan Seura-lehdessäkin.

Seurassa Kari Suomalaisen tehtäviin kuului piirtää pääkuva rakkaus-, jännitys-, seikkailu- ja salapoliisikertomuksiin sekä muotoilla jutun pääotsikko. Lisäksi taittaja vastasi lehden typografiasta. Kaikkiaan lähes 150 Karin piirrosta julkaistiin Seurassa vuosina 1948–1951. Kari Suomalainen kirjoitti Seuraan myös artikkeleita taiteilijoista ja piirtäjistä. Kari keksi Seuralle myös oman hahmon, Onnen Oskarin, isopäisen, rusettikaulaisen pilapiirroshahmon.

Helsingin Sanomien poliittinen pilapiirtäjä (1950–1991)

Kari valittiin Helsingin Sanomien pilapiirtäjäksi 1950-luvun alussa, ja työ jatkui 1990-luvulle asti. Kari tuli laajasti tunnetuksi poliittisista pilapiirroksistaan, joissa käsiteltiin politiikkaa vastoin ajan yleistä itsesensuuria. Poliittiset puolueet esiintyivät piirroksissa omina tyypiteltyinä hahmoinaan, joita olivat:

• Lihava kypäräpäinen pappi (Kokoomus). "Suomessa on piirtäjä Kari Suomalainen kypäräpappi-kokoomus hahmollaan vahvasti iskostanut ihmisten mielissä kirkon ja kokoomuksen erottamattoman liiton", kirjoitti Erkki Tuomioja.
• Laiha työmies (Sosialidemokraatit) (Kari kutsui itse sosialidemokraatteja "sosdemoiksi")
• Lihava resupekka (SKDL/SKP)
• Lihava isäntä (Maalaisliitto/Keskusta)
• Pieni viiksekäs nököhampainen mies mustassa puvussa (RKP)
• Pieni valkopukuinen ja leveäkauluksinen mies (Liberaalit)

50-luvun piirroksissa esimerkiksi SDP:n työmies oli vielä luonnollisen muotoinen, mutta tyylin kehittyessä harvojen viivojen tyyliksi siitä tuli absurdin laiha, samalla kun pyöreistä hahmoista tuli enemmänkin pallon muotoisia. Jonkin aikaa 1950-luvun alkupuolella kommunistien vertauskuvana oli silmäpuoli, koukkukätinen ja puujalkainen merirosvo (puuttuvat ruumiinosat olivat oikeanpuoleisia), jonka liinavyön alle oli tungettu sirppi ja vasara. Taiteilija hylkäsi hahmon pian liian operettimaisena ja tilalle tuli pitkäksi aikaa vakiintunut resupekka. Samoihin aikoihin Karin omakuvahahmo alkoi kehittyä alkuperäisestä hattu silmillä olleesta sittemmin käytetyksi "pieneksi mustaksi ukoksi".

Kaikille pienpuolueille Kari ei luonut omia hahmoja. TPSL:n edustajana oli joissain 1960-luvun pilakuvissa pieni lierihattuinen mies ja Kristillisellä liitolla 1970–1980-luvuilla pieni körttiläisasuinen mies. Sen sijaan esimerkiksi SMP:llä ja Perustuslaillisella Kansanpuolueella ei ollut koskaan omia hahmoja, vaan niitä edustivat niiden puheenjohtajat.

Hallituksen tai valtiovallan Kari kuvasi paksuksi frakkiasuiseksi mieheksi ja vastaavasti veronmaksajan (asiayhteydestä riippuen myös säästäjä tai kuluttaja) pienikokoiseksi ja laihaksi, repaleisiin vaatteisiin pukeutuneeksi ukoksi. Pari kertaa veronmaksaja kuvattiin pukeutuneena jopa olkaimin varustettuun tyhjään tynnyriin, mutta tämän piirrostavan taiteilija lopulta hylkäsi liian kärjistävänä. Eräs viimeisistä oli kuva, jossa valtion symboli resuisessa frakissa ja kolhitussa silinterihatussa käveli maantiellä tynnyriin pukeutuneen veronmaksajan kanssa, molemmilla kerjuupussi olalla ja alla teksti: "Monta mattia maantiellä".

Puolueiden lisäksi Kari kuvasi piirroksissaan usein myös riittävän värikkäitä yksittäisiä poliitikkoja. Mm. K.-A. Fagerholm, Taisto Sinisalo, Niilo Wälläri, Hertta Kuusinen ja monet muut olivat Karille soveltuvia kohteita puoluekarikatyyrien lisäksi.

1950-luvulla oli vielä vallalla kirjoittamaton sääntö, että valtionpäämiehestä ei tehdä pilakuvia, ja hänen tulee esiintyä piirroksissa positiivisessa mielessä. Kun Kekkonen valittiin presidentiksi, Kari piirsi itsensä itkemässä piirroksen ääressä, kun hän koki menettäneensä mehevimmän piirrosten kohteensa. Kauaa Kari ei kuitenkaan malttanut Kekkosta pitää poissa, ja niin tasavallan presidenttikin päätyi pilapiirrosten vakiokaartiin.

Melkoista kohua ulkomailla nousi eräästä piirroksesta: kaksi kliseistä valkoista hellepuvuissaan oli köytetty totemipaaluun ja ympärillä tanssi joukko mustia ihmissyöjiä ripaskaa luut hiuksissaan. Rumpalin isorummussa luki Mau Mau band. Toinen köytetyistä valkoisista totesi toiselle:

»Olisi hauska tietää mistä he oppivat tuon tanssin!»

- eli pilapiirtäjän vihje siitä että mau mau -liike olisi saanut tukea Neuvostoliitolta oli liiankin selvä.

Toinen Karin laajalti huomiota herättänyt pilapiirros, jonka aiheena oli Ilja Repinin maalaus Volgan lautturit, parodioi Neuvostoliiton pääministeri-puoluejohtaja Nikita Hruštšovia, jonka suuhun on pantu sanat: "Hävetkää, imperialistit!" Piirros oli esillä kansainvälisessä näyttelyssä Yhdysvalloissa syksyllä 1958, mutta Suomessa se julkaistiin vasta kokoelmassa Maxi-Kari vuonna 1985, jolloin Neuvostoliiton johtoon oli tullut Mihail Gorbatšov. Lisäksi vuonna 1966 ulkoministeri Ahti Karjalainen kutsui Helsingin Sanomien päätoimittajan nuhdeltavakseen Karin piirroksen Satu porkkanasta vuoksi; piirroksen aiheena oli kymmenen vuotta aiemmin tapahtunut Porkkalan vuokra-alueen palautus Suomelle.

Kari tehosti eräiden henkilöiden ulkonäössä olleita yksityiskohtia, mm. Mauno Koiviston hiustupsun ja Kalevi Sorsan solmion. Hän toi näyttävästi esille myös Johannes Virolaisen uuden kampauksen 1980-luvun alussa. Paavo Väyrysen nuoruutta (1980-luvulla) Kari kuvasi piirtämällä ministeriasemaa symboloivan silinterin absurdin suurikokoiseksi. Kari sanoi itse, että aiemmin poliitikot eivät pitäneet siitä, että he joutuivat pilapiirroksiin, mutta myöhemmin he loukkaantuivat, elleivät päässeet niihin.

Kari allekirjoitti Koiviston Baltian-politiikkaa käsittelevän piirroksensa tittelillä ulkopoliittisten ikkunoiden särkijä emeritus. Voidaan väittää, että Kekkonen viittasi Kariin Neuvostoliitolle pitämässään puheessa, vaikka Kekkonen toisaalta muotoili sanansa yleispätevästi.

Poliittisten pilapiirrosten lisäksi Kari kuvitti Helsingin Sanomiin kirjoittaneen Arijoutsin pakinat vuoteen 1971 saakka, jolloin Arijoutsi siirtyi eläkkeelle.

Rysänperäläiset ja muita piirroshahmoja

Kari loi 1970-luvulla hämäläisen Rysänperän kyläyhteisön, jonka henkilöitä olivat Verneri V. Römppä (joka tosin oli esiintynyt yksinään jo 1960-luvulla), katontekijä Hiski Kutiainen suurine perheineen, Karjalan evakko Ieva-Kaisa (jossain yhteyksissä Ieva-Stiina), asiasta kuin asiasta vitsaileva Puujalka-Atte ja yltiöisänmaallinen, muistoissaan elävä sotaveteraani Vilho Pahka. Kari kertoi itse panevansa "liian vaaralliset" repliikit oman piirroshahmonsa sijasta Römpän, Puujalka-Aten tai Pahkan suuhun. Kari sijoitti kuvitteellisen Rysänperän ajan tavasta poiketen Savon sijasta Hämeeseen, koska hän arvosti hämäläistä kuivan toteavaa, mutta asian ytimeen osuvaa huumoria. Lisäksi hänen mielestään "savolaiset kikkailevat liiankin kanssa eivätkä kaiken lisäksi osaa nauraa itselleen".

Muita piirroksissa usein esiintyneitä hahmoja olivat kaksi helsinkiläistä herrasmiestä, kaksi helsinkiläistä rouvaa, poliisit Koukku ja Väkä sekä puliukot Kustu ja Arska. Nämä henkilöt lausuivat omia huvittavia mielipiteitään kulloinkin ajankohtaisista asioista. Kustun ja Arskan sanailua vuodelta 1964: "Kuule, sanos mitä se kulttuuri oikeastaan on?" – "Emmä tiedä – sitä mä en ole koskaan juonu..." Tiedemaailman edustajana Karin pilapiirroksissa oli Paukikulan konttiyliopiston nollatutkimusta tekevä, risupartainen erikoistutkija Rauno Murju, jonka keksinnöt harvoin toimivat. Murju ilmestyi piirroksiin vasta 1980-luvun loppupuolella. Kirkon ja uskon tilaa kommentoi usein kaksi pappia, lihava ja laiha.

Eräs nimenomaan Karin luomista hahmoista on "laumasopuli", jonka hän keksi presidentti Mauno Koiviston tokaisusta, että lehtimiehet ovat kuin lauma sopuleita jotka ryntäävät sokeasti hukkumaan. Hahmoksi vakiintui kerralla lehtimiehen hatulla varustettu höröhampainen rotta, jota sitten viljeltiinkin ahkerasti aina uran loppuun asti. Teoksessa Ha! Ha! Hauska Kari hahmo esiintyy jopa shiialaismullahin asuun puettuna sapelia heiluttaen Pertti Paasion ja Ulpu Iivarin rinnalla, ja kaikki kolme kiljuvat ääneen osoittaen Keijo Korhosen kuvaa:

»Tuomitsemme hänet karkotettavaksi maasta koska hänen mielestään suomalaisten tulee olla isäntiä omassa maassaan!»

Hahmo oli niin herkullinen että Kari käytti sitä jopa suomettumisen pilkkaamiseen: eräässä piirrossarjassa vanhempi sopuli opastaa nuorempaa:

»Muista sitten että natokenraali uhoaa mutta neukkukentsu varoittaa!»

Isänmaallisuus ja perinteiset arvot ohjenuorina

Karin piirroksissa näkyi tämän tästä hänen luonteelleen ominainen vahva isänmaallisuus; hän arvosteli jyrkästi Neuvostoliitolle nöyristelyä ja suomettumista. 1950- ja 1960-luvuilla Kari syytti etenkin Maalaisliittoa epäisänmaallisuudesta ja asemansa pönkittämisestä Neuvostoliiton vaikutusvallalla pelottelemalla; hän piti keskenään veljeilleitä Maalaisliittoa ja SDP:sta vasemmalle irtautunutta oppositiota ("skogilaisia") suorastaan Neuvostoliiton kätyreinä. Kommunistien "räksytystä" Kari piti vastenmielisenä, mutta melko vaarattomana. Osansa Karin kritiikistä sai myös pääministeri ja presidentti Urho Kekkonen ja tämän vallankäyttö. Kari antoi piirroksissaan ymmärtää, että Kekkonen kaappasi itselleen poliittisen hyödyn Porkkalan vuokra-alueen palautuksesta varmistaakseen valintansa uudeksi tasavallan presidentiksi vuonna 1956 ja oli etukäteen tietoinen Neuvostoliiton nootista syksyllä 1961. Kari tuomitsi jyrkästi myös Kekkosen poikkeuslailla tapahtuneen uudelleenvalinnan vuonna 1973.

1960-luvun lopulla Karin kritiikin kohteeksi tulivat nuoret radikaalit, joiden pasifismi heikensi hänen mielestään maanpuolustuksen yleistä arvostusta. Aseistakieltäytyjiin hän suhtautui peittelemättömän halveksivasti. Toisaalta Kari piti aseellista maanpuolustusta nimenomaan miesten tehtävänä eikä hyväksynyt naisten 1990-luvulla toteutunutta vapaaehtoista asepalvelusta. 1980-luvun lopulla Kari alkoi pitää Euroopan yhdentymistä uutena uhkana isänmaallisuudelle. Hän kyseenalaisti myös Yhdistyneiden Kansakuntien merkityksen yksittäisten valtioiden turvallisuuden takaajana. Kansainvälisen Punaisen Ristin satavuotisjuhlan aikaan (1959) Kari piti järjestön tehtävää melko epätoivoisena: "On ehkä mahdollista parantaa ihmisten haavoja – mutta ei heidän pahaa sisuaan..." Aatteellisena esikuvanaan Kari piti ennen muita Johan Vilhelm Snellmania; Marja Ylönen on pitänyt häntä jopa "Snellmaniakin snellmanimpana".

Tammikuussa 1983 Kari kiivastui Pohjois-Atlantin liiton (NATO) Euroopan joukkojen yhdysvaltalaisen komentajan Bernard Rogersin lausunnosta, jossa tämä epäili suomalaisten maanpuolustustahtoa, mikäli Neuvostoliitto sodan tullen hyökkäisi Suomen kautta Norjassa olevia NATO:n kohteita vastaan. Aiheesta tehdyssä piirroksessa Vilho Pahka kysyy vihaisena: "Vai ettei me tarpeen tullen tapeltas! Miten monta näyttöä se Nato-kentsu oikein tahtoo?" Rogersin lausunto herätti Suomessa suuren hälyn ja se torjuttiin jyrkästi.

Kari toi suomen kieleen 70-luvulla termin "Hurraaisänmaattomuus", joka on johdettu "Hurraa-isänmaallisuudesta".

Snellmanin hengen mukaisesti Kari otti piirroksissaan kantaa myös yhteiskunnan sodanjälkeisessä murroksessa tapahtuneeseen kirkon maallistumiseen sekä naisen ja miehen roolien muuttumiseen. Karin mielestä miehellä piti olla auktoriteettiasema ja hänen oli elätettävä perheensä, kun taas naisen tärkeimpänä tehtävänä oli lasten kasvatus ja kodin hoito. Vanhempien oli kasvatettava lapsensa kunnioittamaan isänmaata ja perittyjä arvoja ja vastaavasti lasten oli kunnioitettava vanhempiaan. 1960-luvulta lähtien Kari irvaili "pehmomiehille" ja luonteeltaan hallitseville naisille. Kari vaati kirkon pysyttäytymistä perustehtävässään – professori Osmo Tiililän hengessä – ja vastusti naispappeutta. 1970-luvun lopulla syntyneen vihreän liikkeen kannattajia hän nimitti vähättelevään sävyyn "luontoilijoiksi". Feminismiä hän pilkkasi jatkuvasti. Häntä huolestuttivat kotien hajoaminen ja perheiden kasvatusvastuun hämärtyminen, mikä ei johtunut yksinomaan naisten yleistyneestä työssäkäynnistä, vaan myös yhteiskunnan lisääntyneestä holhouksesta.

Ero Helsingin Sanomista

Lilli Earlin mielestä Karin parhaat oivallukset syntyivät 1960- ja 1970-luvuilla. Kekkosen kauden loputtua Suomen sisäpolitiikka ei enää tarjonnut Karin kynälle yhtä herkullisia aiheita kuin ennen. Puolueiden väliset erot latistuivat, puoluehahmot lähes katosivat piirroksista 1980-luvun lopulla ja niiden sijasta alkoivat esiintyä yksittäiset poliitikot. Piirrosten huumori alkoi lakastua ja muuttua saarnaamiseksi; vielä 1990-luvun piirrosten joukossa on toki useita helmiäkin. Karin kannanotot ajan ilmiöihin eivät enää saaneet aivan varauksetonta vastaanottoa, ja varsinkin hänen somaliaiheiset piirroksensa talvella 1991 saivat Hufvudstadsbladetin päätoimittajan Håkan Hellbergin vaatimaan "piirtäjän panemista aisoihin" ja piirroksia "käsiteltäviksi". 28 oikeusoppinutta jätti oikeusministeriöön selvityspyynnön, loukkaavatko Karin somalipiirrokset painovapauslakia, mutta asia ei johtanut jatkotoimiin. Kari itse olisi halunnut oikeuteen, koska hän olisi ollut 1900-luvun ensimmäinen pilapiirtäjä, joka joutuu Suomessa vastaamaan töistään oikeudessa.

Kesäkuussa 1991 Kari jätti paikkansa Helsingin Sanomissa, kun hänen somaliaiheinen piirroksensa jätettiin julkaisematta; piirroksessa poliisi Väkä sanoi kaverilleen Koukulle:

»Minä vain kysyin onko heillä viisumia ja työlupaa - -»

- ja sermin takana oli lauma katketakseen nauravia, kalliisiin muotivaatteisiin pukeutuneita, karrikoidun kärjistävästi kuvattuja mustia miehiä.

Tätä lehden johto piti sopimattomana kannanottona, oikeastaan puolestapuhumisena, väitteisiin että pakolaisasioihin olisi liittynyt tarkoituksellisia väärinkäytöksiä.

Piirros poistettiin ladelmasta eikä sitä siis julkaistu Helsingin Sanomissa. Piirtäjä oli jo uhannut eroavansa jos hänen töitään sensuroitaisiin ja nyt toteutti uhkauksensa. Päätoimittaja Janne Virkkunen myönsi Karille eron ja antoi julkisuuteen lausunnon, jonka mukaan piirroksen hyllyttäminen ei johtunut itse sen aiheesta, vaan saman aiheen toistumisesta liian usein lyhyen ajan sisällä. Kari piirsi vielä tämän jälkeen eräisiin muihin lehtiin, joskin melko harvakseen.

Kari kuvitti 1990-luvulla myös kaksi poikansa Valtteri Suomalaisen muistelmateosta, "Kuolet vain kahdesti" (1994) ja "Sauna Syyriassa" (1995). Ensinmainitussa Valtteri kertoo työstään ruuminavaajana ja jälkimmäisessä osittain koomisistakin kokemuksistaaan YK-joukoissa.

Karin seuraajaksi Helsingin Sanomien poliittisena pilapiirtäjänä tuli aiemmin Uudessa Suomessa työskennellyt Terho Ovaska.

Kaikkiaan piirroksia Helsingin Sanomiin kertyi 7 500.

Taiteelliset esikuvat

Työvuosinaan Seura-lehdessä Karin esikuvana oli ruotsalainen piirtäjä Torvald Gahlin, joka oli Dagens Nyheterin taiteilija 43 vuotta (1932–1975) ja käytti nimimerkkiä Salon Gahlin. Suomalaisista piirtäjistä tamperelainen sarjakuvapiirtäjä ja kuvittaja Poika Vesanto miellytti Kari Suomalaista piirustustaidoillaan. Leonardo da Vincin taidetta Suomalainen ihaili erityisesti ja ylisti tätä maailmankuuluna pilapiirtäjänä. Ehkä Helsingin Sanomien tärkeimpään hahmoonsa ikinuoreen Römpän äijään idea tuli jo Seuran aikoina, kun Kari luonnehti englantilaista piirtäjää Gavarnia. Kari Suomalainen totesi urastaan vuonna 1984: En oikein tiedä mitä olen tavoitellut. Tuntuu, että olen väärällä uralla. Olisin halunnut olla säveltäjä tai muotokuvan maalari. Kari Suomalainen oli myös erittäin musikaalinen ja fagotin soittajana hän ylsi miltei puoliammattilaiseksi.

Myös amerikkalaisuus piirroskuvissa oli yksi Karin piirteistä Seura-vuosina. "Kari oli jenkkiystävällinen. Amerikkalaisuus oli vahvasti läsnä. Hän piirsi hahmoja, jotka olivat ulkomaalaisten näköisiä, cowboysankareita ja hoikkauumaisia neitoja. Hahmot olivat karrikoituja ja usein humoristisia, Tiina Kuivalainen kuvailee."

Kari ulkopuolisten silmin

Juho Gartz on tehnyt Karista elokuvan Kari ja hänen 9 presidenttiään. Se esitettiin televisiossa juuri ennen vuoden 1994 presidentinvaaleja. Elokuvan loppukommentti oli taiteilijalle tyypillisen sarkastinen:

»Mitä sitä turhia puhumaan "Ramista" ja "Marasta" tai "Patesta" – sanottaisiin vain reilusti "Pitkäkäinen", "Paksukainen" ja "Mökkiläinen"»

Tämän jälkeen mainittiin kukin taiteilijan antama liikanimi ja sen jälkeen kärjistetty pilakuva kustakin ehdokkaasta – Paavo Väyrynen kuvattiin vetämässä jalasmökkiä narusta olallaan kerjuupussi, jossa luki 'päivärahat'. Taiteilija oli siis loppuun asti täysin leppymätön, kun kysymys oli Väyrysen jo liki unohtumaan päässeestä päivärahatempauksesta. Niin kauan kuin Kari Suomalainen eli, hän ripusti aina ja ikuisesti jalasmökin Väyrysen niskaan, oli aasinsilta miten hatara tahansa. Toinen Karin Väyryseen jatkuvasti liittämä teema oli Väyrysen aikaisempi maininta "yön yli nukkumisesta".

Toimittaja Marja Ylönen teki Karin piirroksista vuonna 1995 Tampereen yliopistossa tiedotusopillisen väitöstutkimuksen Karin suomalainen – Pilapiirrokset suomalaisuuden legitimointina. Tutkimus on julkaistu myös WSOY:n kustantamana kirjana Karin Suomi – Karin piirrokset suomalaisuuden kuvana.

Palkinnot

Reuben-palkinto The National Cartoonist Society of USA (1959), Salon International de la Caricature (1967), Suomen kulttuurirahaston kunniapalkinto (1974), Aleksis Kiven seuran Esko-mitali (1976) , Suomen Kuvalehden journalistipalkinto (1982), Suomen sarjakuvaseuran Puupäähattu (1984), Suomalaisuuden Liiton Suomalaisuuspalkinto (1987), Kalevala-seuran mitali (1998).

Vuonna 1977 hänet nimitettiin professoriksi.

Kari Suomalainen kuoli 10. elokuuta 1999 Valkeakoskella, ja hänen tuhkansa siroteltiin hänen toivomuksensa mukaisesti Vanajaveteen.

Julkaisuja

Piirroksista on koottu yli 30 kirjaa.

• Herra Aasi, sarja Sirkka-lehdessä (1940)
• Yhdeksästoista askelma, nuorisoromaani nimimerkillä Jasper (1948)
• Välskärin kertomuksia, 25-sivuinen sarja Lukemista Kaikille -lehdessä (1949; julkaistu albumina Välskärin kertomuksia. Otava, 1987. ISBN 951-1-09691-5. )
• Karin parhaat (1953)
• Karin piirrosparaati (1955)
• Karin karuselli (1956)
• Hassu maailma (1958)
• Kakarakirja (1959)
• Pilkkakirja (1960)
• Löysin lännen, matkakirja (1960)
• Kerro, kerro kuvastin: valittuja pilapiirroksia (1961)
• Tappi auki (1963)
• Sotakuvia (1963)
• Nyyttikestit (1964)
• The Christmas Street (1964)
• Hirttämätön lurjus, näytelmä (1966)
• Slummisuutarit (1966)
• Kansa urhokas (1967)
• Tienaripojat (1969)
• Tää on kivaa (1971)
• Ihana aamu! (1973)
• Muisto Urholle (1974, teksti Jaakko Okker)
• Kalle-sedän jutut, näytelmä (1975)
• Täyskäsi (1975)
• Kolmivarpainen sammakko: humoristin päiväkirja 1975 (1976)
• Herran pelko on herran alku (1976, teksti Jaakko Okker)
• Lehti ja poliittinen pilapiirtäjä, artikkeli Mitä-Missä-Milloin -vuosikirjassa 1977 (1976)
• Ihmisen ääni (toim. Maarit Niiniluoto) (1977)
• Keisarivalssi (1977)
• Ei voi olla totta! (1979)
• Me tulemme taas! (1980)
• Vitsissä löytyy (1981)
• Hullunkuriset ehdokkaat, korttipeli (1981)
• Manu ja kultatupsu, sarjakuvakirja (1982)
• Meidän sakki (1982)
• Joutsenlampi jäässä (1983)
• Manun synttärialbumi, 60 (1983)
• Kuvassa mukana (1984)
• Maxi-Kari: 1000 piirrosta 1951–85 (1985)
• Tupla-Kari (1986)
• Kari-kanava (1987)
• Paksu Kari (1988)
• Ha! Ha! Hauska-Kari (1989)
• Karin sota (toim. Maarit Niiniluoto) (1989)
• Uusi uusi Kari (1990)
• Löysin Lännen ja Kolmivarpainen sammakko, yhteisjulkaisu (1990)
• Nämä nuo ne (1991)
• Karin lääkärikirja (toim. Maarit Huovinen) (1991)
• Kakarakirja 2 (1992)
• Vanhenemisen taito (toim. Maarit Huovinen) (1993)
• Sellaista sattuu (1995)
• Viha etsii kohdetta, pamfletti (toim. Maarit Huovinen) (1995)
• Vilho Pahkan veteraanikirja (1996)
• Kissa vieköön! (1996)
• Autokirja (toim. Ville Taajamaa) (1997)
• Vähäiset (1998)
• Menestyjän käsikirja (toim. Ville Taajamaa) (1998)
• Sammakoita (1999)
• Karin parhaat 1951–54 (toim. Lippe Suomalainen) (2000)
• Karin parhaat 1955–59 (toim. Lippe Suomalainen) (2001)
• Sarvia ja hampaita (toim. Lilli Earl) (2003)
• Saunapuhdas Suomi (toim. Lilli Earl) (2007)

Palkintoja ja tunnustuksia

• The National Cartoonist Society of USA (1959)
• People-to-People Cartoonists Committee Inc. of the US (1960)
• Salon International de la Caricature, Montreal (1967)
• Sanomalehtien liiton palkinto (1971)
• Suomen kulttuurirahaston kunniapalkinto (1974)
• Esko-mitali, Aleksis Kiven seura (1976)
• Otavan palkinto (1980)
• Suomen Kuvalehden journalistipalkinto (1982)
• Helsinki-palkinto (1983)
• Puupäähattu-palkinto, Suomen sarjakuvaseura ry (1984)
• Suomalaisuuspalkinto, Suomalaisuuden liitto (1987)
• Kalevalaseuran mitali (1988)

Lähteet

• Hannu Teider: Seuran oma Kari, s. 36–38, Seura nro 41, 8.10.2009

Kirjallisuutta

• Porvali, Seppo: Kari: Tasavallan hovinarri: Dokumentti maailman parhaimpiin pilapiirtäjiin kuuluneen Kari Suomalaisen elämästä. Tampere: Revontuli, 1999. ISBN 952-5170-10-1.
• Suomalainen, Kari: Karin ääni. Toimittanut Maarit Niiniluoto. Porvoo: Helsinki: Juva: WSOY, 1990. ISBN 951-0-16584-0.
• Suomalainen, Lippe: Vuosi Karin kanssa. Otava 1982. Helsinki.
• Suomalainen, Lippe: Elämässä kiinni. Helsingissä: Otava, 2009. ISBN 978-951-1-12896-0.
• Ylönen, Marja: Karin Suomi: Karin piirrokset suomalaisuuden kuvana. WSOY, 1998. ISBN 951-0-22884-2.

Aiheesta muualla

• Kari Suomalaisen muistokirjoitus Helsingin Sanomissa
• Kari Suomalainen Visavuori-sivuilla.
• Miksi Kari Suomalaiselle puupää? Suomen sarjakuvaseura.
• Marja Ylönen: Suomalainen, Kari (1920–1999) (maksullinen) Kansallisbiografia-verkkojulkaisu. 23.3.2007. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
• Yle.fi Häme, Kuvia