Väinö Linna

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun
Väinö Linna
Syntynyt 20. joulukuuta 1920
Urjala, Suomi
Kuollut 21. huhtikuuta 1992 (71 vuotta)
Kangasala, Suomi
Ammatit kirjailija, akateemikko
Aikakausi 1947–1992

Väinö Valtteri Linna (20. joulukuuta 1920 Urjala – 21. huhtikuuta 1992 Kangasala) on tunnetuimpia suomalaisia kirjailijoita ja akateemikko. Hänet tunnetaan erityisesti Suomen historiaa kuvaavista teoksistaan Tuntematon sotilas ja Täällä Pohjantähden alla.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Elämänvaiheet

[muokkaa] Tausta, lapsuus ja nuoruus

Väinö Linnan suku edusti niin isän kuin äidinkin puolelta hämäläisiä torppareita ja maatyöläisiä.[1] Vanhemmat Vihtori ja Maija Linna menivät naimisiin 1907. Joulukuun 20. päivänä 1920 Urjalassa syntyi Väinö Linna, joka oli heidän kymmenlapsisen perheensä seitsemäs lapsi. Tuleva kirjailija oli jo lapsikatraan kolmas Väinö: kaksi vanhempaa veljeä, Väinö Ilmari ja Väinö Olavi, kuolivat tuberkuloosiin kuten myös Armas-veli.[1]

Vihtori oli Urjalan kunnassa sijainneen Honkolan kartanon torpparin poika, mutta tienasi itse elantonsa teurastajana sisaren ja tämän miehen jatkaessa Linnan torpan pitoa. Isä-Linna ei osallistunut politiikkaan, mutta kunnioitti presidentti K.J. Ståhlbergia ja tämän oikeudenmukaisuuspyrkimyksiä.[2] Kun kirjailijalta vuosikymmeniä myöhemmin Suomen Kuvalehden yleisönosastossa kysyttiin hänen poliittisesta ajattelustaan, hän vastasi, ettei omaa henkilökohtaista kantaa veljessotaan, mutta voi sanoa, että hänen isänsä oli lahtari.[3]

Vihtori Linna menehtyi kuumereumaan, kun Väinö oli vasta seitsenvuotias, ja perheen ylläpito jäi kokonaan äidin harteille.[1] Isä jätti jälkeensä niin paljon velkoja, että äiti joutui niin sanotusti muonamuijan pestiin kartanolle ja alkoi käydä töissä Velkalan ulkotilalla.[1] Silloin perheelle tarjottiin asuttavaksi mökki kartanon mailta.

Linna aloitti koulunkäyntinsä kahdeksanvuotiaana, ja jo viisivuotiaana[4] lukemaan oppinut Väinö sai käydä kaksi ensimmäistä luokkaa yhdessä vuodessa. Jo varhain Väinö kiinnitti huomiota kykenemällä uppoutumaan esimerkiksi lehden lukemiseen, vaikka ympärillä meluttiin.[5] Hänen ensimmäisiä kirjallisia löytöjään olivat Aarresaaren kaltaiset poikien seikkailukirjat sekä suomalaiset historialliset romaanit ja kertomuskokoelmat kuten Suomalaisia sankareita tai Karoliinit.[5] Pian pojan lukemisto laajeni venäläisten klassikoiden kuten Dostojevskin, Gogolin ja Tolstoin suuntaan.[6] Linna ei ollut erityisen innostunut oppilas, vaikka koulunkäynnistä suoriutuikin hieman keskivertoa paremmin. Myöhemmin kirjailija muisteli varhaisten aineidensa olleen kieliopillisesti moitteettomia, mutta mitään erityistä eloa tai ilmeikkyyttä niihin ei sisältynyt.[7]

Hän kävi kuusi luokkaa silloista kansakoulua, mutta halusi mennä töihin. Koska Urjalassa ei ollut tarjolla vakinaista työtä, hän muutti Tampereelle 17-vuotiaana vuonna 1938. Jo edellisenä vuonna perhe oli muuttanut Velkalasta Villamon ulkotilalle, jossa Väinö kävi auttelemassa tilan töissä.[8] Tampereella nuorukainen sai sukulaistensa avulla työpaikan Finlaysonin kehräämöstä. Aluksi toimena oli karstaamon apupoikana eli kärrärinä olo. Myöhemmin hänestä tuli karstaaja ja korjausmies.[9] Linna kuului tehtaassa tiiviiseen "neliapilaan", jonka muut työmiehet olivat Kosti Itäluoto, Rauni Ollikka ja Reino Sirén.[10]

Väinö Linnan ensimmäinen kortteri oli hänen tätinsä Anna Vertamon luona Puuvillatehtaankadulla.[8] Hän aloitti jälleen lukemisharrastuksensa ja luki kaikki käsiin saamansa kirjat.

[muokkaa] Armeija ja sota

Talvisodan päätyttyä Linnan ikäluokka kutsuttiin tarkastukseen. Huhtikuun 4. päivänä 1940 Linna lähti armeijaan Riihimäen jalkaväkeen, josta hänet jo kahden viikon kuluttua siirrettiin aliupseerikouluun, ensin Launoisiin ja sitten Ryttylään. Komennusta edesauttoivat alokas Linnan laajat tiedot sotataktiikasta ja aseista.[11] Keväällä 1941 Linna kohosi korpraaliksi ja seuranneena kesänä alikersantiksi jatkosodan alkaessa.[12] Alikersanttina hänen tehtäväkseen tuli kouluttaa seuraavan vuoden alokkaat. Työ jatkui kesään 1941 asti, jolloin alkoi jatkosota.

Linna sijoitettiin eversti Pietari Autin komentaman Jalkaväkirykmentti 8:n ensimmäisen pataljoonan konekiväärikomppaniaan, jossa hän osallistui etenemisvaiheen kamppailuihin ja asemasotaan Syvärillä. Linna koki sodan kauhut venäläisen bunkkerilinjan miehityksessä. Ryhmän kohdalle iski sulkutulen kranaatti. Tultuaan tajuihinsa Linna näki miehiä, jotka makasivat joko kuolleina tai tuskissaan verisohjon ja aivomassan peittämässä maassa. Ainoastaan Linna ja toinen sotilas säilyivät vahingoittumattomana.

Asemasotavaiheessa kesällä 1942 jäi sotamiehille paljon aikaa vartiovuorojen väliin. Silloin Linna päätti kokeilla ensimmäisen kerran kirjailijan kykyjään laatimalla kertomuksen rykmentin etenemisestä ja taisteluista rajalta Syvärille. Hän lähetti sen toiveikkaana WSOY:lle, mutta kustantaja palautti sotakuvauksen takaisin todeten, että teksti oli liian kehittymätöntä ja kömpelöä. Linna ei pahastunut vaan päinvastoin sisuuntui ja uhosi mielessään, että jonakin päivänä hänenkin naamansa vielä paistaisi kirjakauppojen ikkunoista. Hänen ensimmäinen tekstinsä julkaistiin Hurtti-Ukon joulunumerossa 1942, jossa se voitti kirjoituskilpailun.[13] Kevättalvella 1943 alikersantti Linna siirrettiin koulutustehtäviin ensin Mustialaan ja sitten Miehikkälään, jossa oli sodan loppuun asti.[12] Siellä hän kohtasi lottana toimineen maanviljelijän tyttären Kerttu Seurin, jonka kanssa meni naimisiin 1945. Linna kotiutettiin syksyllä 1944.

Jo armeijavaiheessa keskusteluissa ilmeni Linnan veto ammattiyhdistysliikkeeseen ja vasemmistolaisuuteen, vaikka hän ei ollut politiikkaan osallistunutkaan.[14]

[muokkaa] Kirjailijakokeilut

Väinö Linnan hauta Tampereen Kalevankankaan hautausmaalla.

Sodan jälkeen Linna ryhtyi kirjoittamaan palattuaan Finlaysonille entiseen työhönsä karstaajaksi.[15] Työpaikallakin hän kirjoitti irtolehdille ja ruutupaperille.[9] Kunnianhimoisena päämääränä oli kirjoittaa oma romaani. Hän itse opiskeli kaunokirjallisuutta, filosofiaa, psykologiaa ja kirjoittamisen tekniikkaa. Linna riimitteli myös runoja, joista hän kehitteli kokoelman ja lähetti kustantajalle. Runot palautettiin ja Linna totesi, ettei hänestä ollut runojen kirjoittajaksi.

Väinö Linna osallistui myös Nuoren Voiman Liiton toimintaan. NVL:n ystäviensä kanssa hän keskusteli kirjoittamisesta ja kirjallisuudesta.[16]

[muokkaa] Päämäärä ja Mäkelän piiriin pääsy

Esikoisteos Päämäärä valmistui 1946, mutta hän ei ollut siihen tyytyväinen, joten hän kirjoitti sen uudelleen. Se saatettiin matkaan suurieleisesti kustantajalle Runebergin päivänä. Päämäärä julkaistiin syksyllä 1947. Se arvosteltiin lupauksia herättäväksi, joskin vain kohtuulliseksi romaaniksi. Kirjan ilmestymisen huomattuaan tamperelainen kirjailijapiiri Mäkelän piiri pyysi Linnan mukaan toimintaansa. Joukosta muodostui hänelle tärkeä kirjallinen ystäväpiiri ja taustaryhmä. Mäkelä muun muassa vetosi kustantaja WSOY:hyn ennakoiden maksamiseksi Linnalle apurahojen saannin ollessa epävarmaa.[17]

Työpaikalla "kirjailijan syntymiseen" reagoitiin siirtämällä Linna varastoon "kympiksi" työnjohdollisiin tehtäviin.[18] Omistuskirjoituksia Linnalta haettiin työpaikalta paljon, joskus signeerattavia teoksia tuotiin kassikaupalla.[19]

Vuoden 1947 aikana Linnoille syntyi myös esikoinen Sinikka.

[muokkaa] Musta rakkaus - vastenmielinen myyntimenestys

Kalevi Jäntin apurahan turvin ilmestyi 1948 Linnan toinen romaani Musta rakkaus, joka oli jo kohtalainen myyntimenestys. Linna itse hämmästyi kirjan saamasta vastaanotosta. Kustantajan edustajalle hän uskoutui pitävänsä teosta epäonnistumisena. "...minä inhoan sitä kuin vastateurastettua sianlihaa. On niin kovin surkeaa nähdä miten se suuri näkemys kuivuu tuollaiseen muruseen."[20] Joka tapauksessa hänet palkittiin Kalevi Jäntin palkinnolla ja nuorille kirjailijoille tarkoitetulla akatemia-apurahalla vuonna 1952.

[muokkaa] Messias ja henkinen kriisi

Kolmannen teoksen nimeksi oli suunniteltu Messias. Sen teema oli kuolemansairas nuori mies, jonka sielun syvyyksiin uppoutuminen kuitenkin ajoi Linnan Messias-kriisiin, kun hän ei saanut luotua teokseen sen paremmin itseään kuin kustantajaakaan tyydyttävää loppua.[21] Elokuussa 1952 hän hakeutui Helsinkiin tutun psykiatrin luo apua saadakseen.[22] "Analyseeraamisen" seurauksena hän päätti "ottaa persoonallisuutensa omiin käsiinsä", eikä Tampereelle palattuaan pystynyt palaamaan romaaninsa maailmaan, vaikka kustannussopimuksen velvoittamana olikin ehtinyt kokeilla kolmea erilaista ratkaisua päähenkilön ongelmiin.[23] Messiaan käsikirjoitus eteni tiettävästi 83. liuskalle, mutta sittemmin luonnokset ovat ilmeisesti kadonneet.[23]

Linnan mukaan päähenkilöltä olisi puuttunut maailmankatsomus, tai oikeammin se oli särkynyt. Teoksen pohjaa hän luonnehti "eksistentiaaliseksi".[24]

[muokkaa] Tuntematon sotilas

Pääartikkeli: Tuntematon sotilas
Tuntematon sotilas on yksi Väinö Linnan tunnetuimpia teoksia.

Linnan mielessä oli jo kauan kypsynyt ajatus kirjoittaa sodasta. Messiaan hylkääminen kirja-aiheena vapautti hänet monien sotajuttujensa ja -kokemustensa kehittelyyn uuden teoksensa teemoiksi.[23] Teoksen ensilukija Mikko Kilpi antoi uudesta sotakirjasta melkoisen kielteisen arvion WSOY:lle. Yrjö Jäntin isä taas innostui realistisesta sotakuvauksesta.[25] Jäntti itse kertoo kirjailijan maininneen, että kustantamoa kohti oli matkalla parikymmentä miestä niin elävän tuoreita, ettei heidän veroistaan joukkoa vielä koskaan aikaisemmin ole kavunnut ylös Werner Söderströmin kunnianarvoisia portaita.[26]

Tuntematon sotilas ilmestyi vuoden 1954 joulumarkkinoille. WSOY:n johtaja Yrjö A. Jäntti otatti tuolloin suuren 8000 kappaleen ensipainoksen.[21] Teos koki saman tien vyörynomaisen myyntimenestyksen sekä keräsi arvosteluja ainakin 300 palstametriä.[27] Kielteistäkin arvostelua esiintyi, mutta Linna itse sydämistyi tiettävästi vain Eeva-lehden tekemään vaimonsa henkilökuvaan, johon haastattelu oli tehty kirjailijan selän takana.[28] Tunnetuin Tuntemattoman "teilaus" ilmestyi Helsingin Sanomissa 19. joulukuuta.[21] Kyseisessä arvioinnissaan Purnaajan sota Toini Havu vertailee romaania Jussi Talven teokseen Ystäviä ja vihollisia.[29] Seurauksena kuitenkin myös kirjan ymmärtäjät korottivat äänensä.[30]

Tampereen kaupunki muisti uutta kulttuurikansalaistaan kirjallisuuspalkinnolla vielä vuonna 1954.[31]

Teos laukaisi jatkosotaa ja suomalaisen sotilaan identiteettiä koskevan "kirjasodan". Kirjasodan synnyttämän julkisuuden ansiosta Tuntemattomasta tuli heti myyntimenestys, ja kirjailijaa alettiin kysyä erilaisiin tilaisuuksiin ja alustajaksi. Kirjailijat ja lukijat kohtasivat useimmin ajalle ominaisissa matineioissa, joissa kaavana oli yleensä kirjailijan esittely, tämän pitämä puheenvuoro sekä vielä mahdollisesti musiikkiesitys tai muu ohjelmanumero.[32] Kun kirjallinen työ viimeinkin oli alkanut tuottaa maineen lisäksi rahaa, hän erosi Finlaysonin palveluksesta ja osti Hämeenkyröstä Käkisaaren tilan 1955.[33] Väinö Linna viljeli tilaa kymmenen vuotta ja kirjoitti samalla Pohjantähti-trilogiaansa.[33] Hän kuitenkin säilytti myös kaupunkiasuntonsa Tampereella.[33] Linna myi Käkisaaren 1964 terveytensä heikennyttyä.[33]

[muokkaa] Vapaa kirjailija teki torpparitrilogian

Linna sai mahdollisuuden nyt jättäytyä vapaaksi kirjailijaksi. Hän ryhtyi toteuttamaan ajatustaan kirjoittaa lapsuuden ajan miljööstä. Se syveni pidemmälle menneisyyteen ja laajeni koko suomalaista yhteiskuntaa kuvaavaksi historialliseksi eepokseksi. Ensimmäinen osa romaanitrilogiasta Täällä Pohjantähden alla ilmestyi 1959. Samana vuonna syntyi myös Linnan toinen lapsi Petteri. Vuonna 1960 ilmestyi kansalaissotaa käsittelevä toinen osa. Trilogian päätösosa ilmestyi vuonna 1962. Linnan terveys kärsi vakavasti raskaasta työprosessista, ja hän päätti lopettaa kaunokirjallisen tuotantonsa. Hän otti osaa kuitenkin vielä pitkään yhteiskunnalliseen ja kirjalliseen keskusteluun.

Ohjaaja Edvin Laine teki Pohjantähti-trilogiasta kaksi elokuvaa: vuonna 1968 valmistui Täällä Pohjantähden alla sekä 1970 Akseli ja Elina.[34] Näistä yhdistelemällä leikattiin vielä 1973 elokuva Pohjantähti.[34]

[muokkaa] Esseisti ja keskustelija

"Pohjantähden" jälkeen Linna kirjoitti esseitä, joiden valikoima Oheisia julkaistiin 1967. Toinen esseekokoelma Murroksia ilmestyi 1990.

Maaliskuussa 1972 Väinö Linna osallistui WSOY:n yhtiökokoukseen, jota edelsi kuohunta kustantamon johdossa: hallintoneuvosto oli tammikuussa erottanut pääjohtaja Hannu Tarmion äänin 5–3; seurauksena kustannusliikkeen kirjailijat kärkiniminään Linna ja Mika Waltari asettuivat puolustamaan Tarmiota.[35] Yhtiökokouksessa Linna määritteli puheessaan kirjailijan ja kustantajan roolit sekä kirjallisen arvovallan jota kustantajalta vaaditaan, jotta kirjailija voisi sitoa nimensä ja asemansa yhtiön asemaan.[35] Tämän arvovallan horjuttaminen oli hänestä omiaan syömään kirjailijan ja kustantajan herkkää luottamussuhdetta.[35] Voimakkaat suosionosoitukset saanut puhe saattoi olla vaikuttamassa siihen, että yhtiökokous lopulta hyvin niukalla enemmistöllä päätti kumota erottamispäätöksen.[36]

Väinö Linna menetti kokonaan puhekykynsä aivoveritulpan vuoksi vuonna 1984. Huhtikuun 21. päivänä 1992 hän menehtyi keuhkosyöpään.

[muokkaa] Merkitys, vaikutus ja kirjailijakuva

Ohjaaja Jouko Turkka kertoo Linnan tavallisesti pidättäytyneen liittämästä aatetta tai filosofiaa itseensä tai teoksiinsa, mutta myöntäneen henkilökohtaisesti ainakin Tuntemattoman sotilaan pohjan olevan tietyllä tavalla eksistentialistinen.[37]

Kirjallisuudentutkija Jyrki Nummi on pitänyt Linnan uraa tavallaan Aleksis Kiven kohtalon käänteiskuvana: itsetuntoinen ja menestystä tavoitellut Linna ei murtunut henkisesti professorien arvostelusta.[38] Kiven muista perillisistä Maiju Lassilasta, Pentti Haanpäästä ja Hannu Salamasta hänet erottaa se, etteivät Linnaa kustantajat boikotoineet tai mielipiteenvartijat vetäneet oikeuteen - ampumisesta nyt puhumattakaan.[38] Runebergia, Ahoa ja Koskenniemeä paremmin Linna menestyi Nummen mukaan sikäli, että hän turvasi taloutensa kirjojensa myynnin ansiosta ja sai useita palkintoja. Alkuhankaluuksien jälkeen nopeasti kansalliseen suurmiesgalleriaan kohonnut kirjailija sai nimikkoseuransa, kesäiset kulttuuritapahtumansa ja pääsi lopulta Suomen Akatemian jäseneksi.[38]

Jyrki Nummen mukaan Väinö Linna ei ole runoilija, romantikko tai esteetikko; hänen suuria romaanejaan ei voi tulkita yksin taideteoksina vaan ne ovat enemmän, teosten vaikutus ulottui sodanjälkeisessä Suomessa yhteiskunnan ja kulttuurielämän kaikille alueille.[39] Julkiseen keskusteluun osallistunut Linnan oli enemmän kuin taiteilija: osallistuja, keskustelija, poleemikko ja kansalainen.[39]

Antti Arnkilin ja Olli Sinivaaran Kirjoituksia Väinö Linnasta -antologia vuonna 2006 avasi Linna keskustelua uudesta näkökulmasta. Arnkil ja Sinivaara (toim.) esittivät, että Linna näyttäytyy paitsi suurena tarinankertojana myös temaattisen kehittelyn mestarina.[40]

[muokkaa] Linna elokuvakäsikirjoittajana

T.J. Särkkä teki Väinö Linnan kanssa Tuntemattoman sotilaan filmaussopimuksen vain muutama viikko kirjan ilmestymisen jälkeen.[34] Käsikirjoituksen laativat hänen kanssaan ohjaaja Edvin Laine ja toimittaja Juha Nevalainen.[34] Ongelmaksi oli nousta puolustusvoimien penseys kirjasodan nostattaneen teoksen filmatisointia kohtaan, ja pulma kierrettiin lainaamalla rajavartiolaitokselta aseita, panssarivaunuja ja muuta kalustoa.[34] Elokuva valmistui 1955, vain vuosi kirjan tulon jälkeen.[34] Elokuvaa levitettiin ulkomailla ja se sai Berliinin elokuvajuhlilla palkinnon. Suomen ulkopuolella esitettiin yleensä lyhennettyä, "suomalaisuuksista" karsittua versiota.[34]

Vuonna 1958 Edvin Laine ohjasi teoksen Musta rakkaus elokuvaksi, mutta sen menestys jäi vaatimattomaksi.[34]

Linna on tehnyt alkuperäiskäsikirjoituksen Edvin Laineen elokuvaan Sven Tuuva (1957), josta Juha Nevalainen muokkasi varsinaisen elokuvakäsikirjoituksen. Elokuva perustui yhteen Johan Ludvig Runebergin runokokoelman Fänrik Ståhls sägner (1848–1860) runoista. Tämän lisäksi Linna toimi myös omien romaaniensa elokuvasovituksien (Täällä pohjantähden alla [1968], Akseli ja Elina [1970], Tuntematon sotilas [1985]) yhtenä käsikirjoittajana. Tämän lisäksi Linna oli myös kirjoittanut suomalaisen dialogin suomalais-venäläiseen yhteistyöelokuvaan Luottamus (1976).

[muokkaa] Teatteri

Päämäärää lukuun ottamatta kaikki Linnan teokset on nähty näyttämöllä.[41] Elokuvankin ohjanneen Edvin Laineen näyttämöversio Tuntemattomasta sotilaasta Pyynikin kesäteatterissa muodostui suorastaan legendaariseksi ja produktion näki vuoden 1961 ensi-illan jälkeen yhdeksän vuoden aikana kaikkiaan 347 241 katsojaa 372 esityksessä.[41] Tampereen lisäksi Tuntematon on nähty Joensuussa, Oulussa, Kouvolassa ja Helsingissä; Jouko Turkka on tehnyt Tuntemattoman sotilaan kahdesti, Joensuuhun 1971 ja Helsinkiin 1979.[41] Suomen Kansallisteatterissa marraskuussa 2007 ensi-iltansa saanut Kristian Smedsin Tuntematon sotilas -ohjaus oli ensimmäinen kyseisessä teatterissa esitetty Linnan näytelmä.[42] Näytelmää kritisoitiin siitä, että siellä ammuttiin nyky-Suomen "ikonien", kuten presidenttien ja kulttuurivaikuttajien kuvia.[43][44]

Useimmin estradilla on Linnalta nähty Täällä Pohjantähden alla.[41] Se on esitetty lähes jokaisessa suuressa ja keskisuuressa teatterissa.[41] Tampereen Työväen Teatterissa Täällä Pohjantähden alla II oli ensi-illassa 30. marraskuuta 1961. Sovituksesta vastasivat Väinö Linna ja ohjaaja Eugen Terttula.[41] Täällä Pohjantähden alla I sai samojen tekijöiden toteuttamana ensi-iltansa 6. joulukuuta 1962. Sarjan osa III oli vuorossa vasta 24. maaliskuuta 1977, jolloin sen sovitti ja ohjasi Lasse Pöysti.[41]

Musta rakkaus on tehty näyttämölle vain kerran.[41] Se sai ensi-iltansa Tampereen Työväen Teatterissa 27. syyskuuta 1988.[41] Arto Seppälän sovituksen ohjasi Juhani Niemelä.[41] Saara Kesävuori kirjoitti Tuntematon Väinö Linna -näytelmän Tampereen Työväen Teatterille. Se sai ensi-iltansa 5. lokakuuta 1995 TTT:n suurella näyttämöllä Jussi Helmisen ohjaamana. Näytelmän työstäminen innoitti tekijöitä Väpi-kirjoituskokoelman julkaisemiseen vielä samana vuonna.[45]

[muokkaa] Postuumit teokset

Väinö Linnan alkuperäinen käsikirjoitus Tuntemattomasta sotilaasta julkaistiin nimellä Sotaromaani vuonna 2000. Sotaromaani sisältää Tuntemattomana sotilaana tunnetun tekstin lisättynä niillä kohdilla, jotka kustantaja jätti pois Tuntemattomasta sotilaasta.

Linna ei ollut tyytyväinen esikoisteokseensa Päämäärä, eikä siitä hänen pyynnöstään otettu uusintapainoksia hänen eläessään. Kirjan toinen painos ilmestyi vasta vuonna 2000.

[muokkaa] Huomionosoitukset

[muokkaa] Teokset

[muokkaa] Elokuvat

[muokkaa] Katso myös

[muokkaa] Lähteet

  • Pirjo Talvio (toim.): Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua. Porvoo: WSOY, 1995. ISBN 951-0-20697-0.

[muokkaa] Viitteet

  1. ↑ 1,0 1,1 1,2 1,3 Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 17
  2. ↑ Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua,s. 18
  3. ↑ Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 120
  4. ↑ Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 26
  5. ↑ 5,0 5,1 Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 20
  6. ↑ Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 20-21
  7. ↑ Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 22
  8. ↑ 8,0 8,1 Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 29
  9. ↑ 9,0 9,1 Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 153
  10. ↑ Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 151
  11. ↑ Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 39
  12. ↑ 12,0 12,1 Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 37
  13. ↑ Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 49
  14. ↑ Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 38
  15. ↑ Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 52
  16. ↑ Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 71, 72
  17. ↑ Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 61
  18. ↑ Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 55
  19. ↑ Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 155
  20. ↑ Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua s. ??
  21. ↑ 21,0 21,1 21,2 Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 70
  22. ↑ Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua | Selite=s. 65
  23. ↑ 23,0 23,1 23,2 Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 67
  24. ↑ Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 74
  25. ↑ Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 68
  26. ↑ Hanna Korsberg: Ne parikymmentä miestä Kansallisteatterin näyttämöllä. Hiidenkivi, 2008, nro 2, s. 34.
  27. ↑ Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 68, 69
  28. ↑ Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 69
  29. ↑ Purnaajan sota. Helsingin Sanomat julkaisee Toini Havun alkuperäisen arvostelun Väinö Linnan Tuntemattomasta sotilaasta.. Helsingin Sanomat, 19.12.2004. Artikkelin verkkoversio.
  30. ↑ Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 70, 71
  31. ↑ Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 79
  32. ↑ Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 158
  33. ↑ 33,0 33,1 33,2 33,3 Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 111
  34. ↑ 34,0 34,1 34,2 34,3 34,4 34,5 34,6 34,7 Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 103
  35. ↑ 35,0 35,1 35,2 Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 100
  36. ↑ Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 101
  37. ↑ Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, =s. 93-95
  38. ↑ 38,0 38,1 38,2 Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 162
  39. ↑ 39,0 39,1 Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 163
  40. ↑ ISBN 951-851-071-7
  41. ↑ 41,0 41,1 41,2 41,3 41,4 41,5 41,6 41,7 41,8 41,9 Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 107
  42. ↑ Tuntematon sotilas Kansallisteatteri. Viitattu 25.12.2007.
  43. ↑ Markus Haapamäki: Suomen sankarit teloitetaan Tuntemattomassa. Iltasanomat, 28.11.2007. Artikkelin verkkoversio.
  44. ↑ Elina Jäntti: Presidentti, Niinistö ja Lenita tuhotaan. Iltalehti http://www.iltalehti.fi/uutiset/200711286904790_uu.shtml, 28.11.2007.
  45. ↑ Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 7
  46. ↑ Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 91

[muokkaa] Kirjallisuutta

  • Yrjö Varpio: Väinö Linnan elämä (WSOY, 2006) ISBN 951-0-32494-9
  • Kirjoituksia Väinö Linnasta [toim. Antti Arnkil, Olli Sinivaara] (Teos, 2006) ISBN 951-851-071-7
  • Risto, Lindstedt: Väinö Linna: kansakunnan puhemies (WSOY, 2004) ISBN 951-0-28752-0 (sid.)
  • Jaakko Syrjä: Muistissa Väinö Linna 1 (WSOY, 2004) ISBN 951-0-29646-5
  • Pirjo Talvio (toim.): Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua. Porvoo:WSOY, 1995. ISBN 951-0-20697-0 (nid.).
  • Yrjö Varpio (toim.): Väinö Linna – Toisen tasavallan kirjailija (WSOY, 1980) ISBN 951-0-10081-1 (sid.)
  • Nils-Börje Stormbom: Väinö Linna: Kirjailijan tie (WSOY, 1963) Syst nro kr2023791X
  • Jyrki Nummi: Jalon kansan parhaat voimat, WSOY 1993, ISBN 951-0-19017-9

[muokkaa] Aiheesta muualla

Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon saajat

1962: Eyvind Johnson | 1963: Väinö Linna | 1964: Tarjei Vesaas | 1965: William Heinesen & Olof Lagercrantz | 1966: Gunnar Ekelöf | 1967: Johan Borgen | 1968: Per Olof Sundman | 1969: Per Olov Enquist | 1970: Klaus Rifbjerg | 1971: Thorkild Hansen | 1972: Karl Vennberg | 1973: Veijo Meri | 1974: Villy Sørensen | 1975: Hannu Salama | 1976: Ólafur Jóhann Sigurðsson | 1977: Bo Carpelan | 1978: Kjartan Fløgstad | 1979: Ivar Lo-Johansson | 1980: Sara Lidman | 1981: Snorri Hjartarson | 1982: Sven Delblanc | 1983: Peter Seeberg | 1984: Göran Tunström | 1985: Antti Tuuri | 1986: Rói Patursson | 1987: Herbjørg Wassmo | 1988: Thor Vilhjálmsson | 1989: Dag Solstad | 1990: Tomas Tranströmer | 1991: Nils-Aslak Valkeapää | 1992: Friða Á. Sigurðardóttir | 1993: Peer Hultberg | 1994: Kerstin Ekman | 1995: Einar Már Guðmundsson | 1996: Øystein Lønn | 1997: Dorrit Willumsen | 1998: Tua Forsström | 1999: Pia Tafdrup | 2000: Henrik Nordbrandt | 2001: Jan Kjærstad | 2002: Lars Saabye Christensen | 2003: Eva Ström | 2004: Kari Hotakainen | 2005: Sjón | 2006: Göran Sonnevi | 2007: Sara Stridsberg | 2008: Naja Marie Aidt | 2009: Per Petterson

Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/V%C3%A4in%C3%B6_Linna
Henkilökohtaiset työkalut