Vänrikki Stoolin tarinat

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Vänrikki Stoolin tarinat, Albert Edelfeltin kuvittaman laitoksen kansi.

Vänrikki Stoolin tarinat (ruots. Fänrik Ståls sägner, uusimmassa suomennoksessa Vänrikki Stålin tarinat) on Suomen kansallisrunoilija Johan Ludvig Runebergin kirjoittama laaja runoteos, joka ilmestyi ruotsinkielisenä kahdessa osassa vuosina 1848 ja 1860. Runot kertovat vuosina 1808–1809 käydystä Suomen sodasta, joka oli Ruotsin Venäjää vastaan käymä tappiollinen puolustussota. Runeberg tekee eeppisissä sankariballadeissaan kunniaa sekä todellisille upseereille että keksityille suomalaisille kansanmiehille, jotka velvollisuudentuntoisesti puolustivat isänmaataan. Teos ilmensi ja voimisti suomalaisen kansallistunteen heräämistä 1840-luvulla. Se on Runebergin päätyö ja Suomen kirjallisuuden historian keskeisimpiä ja luetuimpia teoksia.

Teokseen kuuluu yhteensä 35 runoa. Ensimmäisen kokoelman avausruno Maamme (Vårt land) tunnetaan nykyään Suomen kansallislauluna. Muita tunnettuja teokseen sisältyviä runoja ovat muun muassa yksinkertaisesta sotilaasta kertova Sven Dufva ja valmiiseen sävellykseen kirjoitettu laulunsanoitus Porilaisten marssi.

Vänrikki Stoolin tarinat suomennettiin ensimmäisen kerran kollektiivisena käännöstyönä vuosina 1867–1877. Nykyään tunnetuin suomennos on Paavo Cajanderin ensimmäisestä käännöksestä vuonna 1889 muokkaama versio. Teokseen yhdistetään nykyään yleisesti myös taidemaalari Albert Edelfeltin 1890-luvulla siihen toteuttama kuvitus.

Teoksen ensimmäinen osa ilmestyi vallankumouksistaan tunnetun ”Euroopan hullun vuoden” aikana joulukuussa 1848. Toinen osa ilmestyi vuonna 1860. Kummankin osan ilmestyminen herätti lukijakunnassa valtavan innostuksen.[1]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen sodan aikana pääosa Suomen virkamiehistöä ja säätyläisiä oli varsin nopeasti ollut valmis hyväksymään maan liittämisen Venäjään. Nuorempaan sukupolveen kuulunut Runeberg omaksui tapahtumista myöhemmin kriittisen näkemyksen ja halusi asettua taistelua jatkaneiden puolelle. Muun muassa ruotsalainen sotahistorioitsija Gustaf Montgomery esitti vuonna 1842 ilmestyneessä Suomen sodan historiassaan Historia öfver kriget emellan Sverige och Ryssland åren 1808–1809, että Ruotsin armeijan rivimiehet olisivat olleet valmiita taistelemaan ja uhrautumaan maansa puolesta ja tappio oli ollut huonon hallituksen ja sodanjohdon syytä. Myös useat muut 1800-luvun alkupuolella ilmestyneet teokset esittivät suomalaiset sotilaat hävityn sodan jonkinlaisina moraalisina voittajina. Montgomeryn teos oli eräs Runebergin tärkeimmistä lähteistä ja hän vakuuttui siitä, että vuosina 1808–1809 Suomen kansa oli ollut isänmaallisempaa kuin johtajansa.[2] Vuonna 1808 yhteistoiminnan johtohahmona oli Turun piispa Jakob Tengström, joka oli Runebergin vaimon sukulainen ja hänen oma varhainen tukijansa.[3]

Vänrikki Stoolin eräänä todennäköisenä esikuvana pidetään vänrikki Carl Gustaf Polvianderia, joka otti osaa 1807 Ruotsin käymään sotaan Napoléonin sotajoukkoja vastaan Saksassa sekä 1808–1809 käytyyn Suomen sotaan, jossa hän toimi kuninkaallisen Porin Rykmentin lipunkantajana. Toisena vänrikki Stoolin esikuvana on mainittu entinen aliupseeri ja vänrikki Fredrik Adolf Pelander, joka asui Ruoveden Ritoniemen talossa samoihin aikoihin kuin Runeberg oli siellä kotiopettajana.

Runebergin poliittisista motiiveista Vänrikki Stoolin tarinoiden kirjoittamiseen on esitetty monelaisia näkemyksiä. Varsinkin on kiistelty siitä, haastoiko teos ja sen vastaanotto Venäjän imperiumin edut Suomessa vai oliko se sopusoinnussa niiden kanssa.

Ensimmäisen osan kirjoittaminen ja julkaisu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Muutamat Vänrikki Stoolin tarinoiden ensimmäiseen osaan sisältyvät runot Runeberg oli kirjoittanut jo paljon ennen kuin alkoi suunnitella itse teosta. Runot ”Pilven veikko”, ”Torpan tyttö” ja ”Kuoleva soturi” hän kirjoitti ilmeisesti jo vuosina 1834–1835. ”Pilven veikko” ilmestyi ensimmäisen kerran 1835 ja ”Kuoleva soturi” seuraavana vuonna. Ennen suurta isänmaallista runokokoelmaa Runebergin suunnitelmissa oli myös toisenlaisia sota-aiheisia hankkeita: 1830-luvun puolivälissä hän suunnitteli ilmeisesti humoristista sotaromaania ja syksyllä 1845 hän kirjoitti kesken jäänyttä huvinäytelmää Belägringsen (”Piiritys”), joka olisi sijoittunut suuren Pohjan sodan aikaan.[4]

Vänrikki Stoolin tarinoiden syntyvaiheita ei varmuudella tunneta, mutta ilmeisesti Runeberg sai innoituksen ryhtyä kirjoittamaan Suomen sotaan sijoittuneita isänmaallisia runoja talvella 1845–1846. Porvoolaisen Öhmanin suvun perimätiedon mukaan Runebergin lähtökohtana oli hänen kustantajansa Alexander Constantin Öhmanin pyyntö kirjoittaa tekstejä sodan keskeisistä henkilöistä sittemmin julkaisematta jäänyttä teosta varten. Saatuaan virikkeen Runeberg tutustui aihetta käsittelevään kirjallisuuteen. Tässä vaiheessa hänen näkemyksensä vuosiin 1808–1809 liittyneestä isänmaallisuuden ja opportunismin vastakkainasettelusta ilmeisesti jyrkkeni. Talven ja kevään 1846 aikana Runeberg kirjoitti useat tulevan teoksen keskeisistä runoista. Tuolloin syntyivät muun muassa ”Vänrikki Stool”, ”Otto von Fieandt”, ”Sven Dufva” ja ”Maamme” sekä alkuaan julkaisematta jäänyt ”Viapori”.[4]

Runeberg kirjoitti loput kirjan ensimmäisen osan runoista vuosina 1847 ja 1848. Mahdollisesti saadakseen kokoelman täyteen hän päätti liittää siihen vielä edellä mainitut kolme jo edellisellä vuosikymmennellä kirjoittamaansa runoa. Hän julkaisi useita uusistakin runoista erikseen ennen valmiin kokoelman ilmestymistä. Constantin Öhmanin kuoltua keväällä 1848 kustantajaksi piti tulla hänen veljensä Mauritz Öhman. Mahdollisesti Euroopan levottoman tilanteen vuoksi runokokoelman käsikirjoitus juuttui kuitenkin sensuuriin marraskuussa 1848, ja Mauritz Öhman peräytyi. Runeberg päätti ryhtyä painattamaan teosta itse ja asetti sensuuriviranomaiset tapahtuneen eteen. Kirja ilmestyi 12. joulukuuta, ja julkaisulupa heltisi jälkeenpäin lopulta helposti. Puolet kahdentuhannen kappaleen painoksesta myytiin ensimmäisen kolmen päivän aikana. Runeberg kertoi vuosia myöhemmin taivutelleensa henkilökohtaisessa tapaamisessa sensuuriylihallituksen päällikön, kenraali J. M. Nordenstamin antamaan ratkaisevan julkaisuluvan. Nordenstam oli vaatinut häntä muuttamaan ”Döbeln Juuttaalla” -runon loppusanat, joissa epäiltiin olisiko Suomen kohtalo osana Venäjää onnellinen, mutta runoilija oli oman kertomansa mukaan kieltäytynyt ja huomauttanut teoksen joka tapauksessa jo olevan painossa.[4]

Teos painettiin Petter Widerholmin kirjapainossa Porvoossa. Ensimmäiseen painokseen sisältyivät liitteenä myös Fredrik Paciuksen aiemmin saman vuonna säveltämät Maamme-laulun nuotit. Vuonna 1850 ilmestyneeseen toiseen painokseen liitettiin myös kolme vaihtoehtoista sävellystä.[5]

Toisen osan kirjoittaminen ja julkaisu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vänrikki Stoolin tarinoiden ensimmäisen osan menestyksen jälkeen yleisö odotti Runebergilta jatko-osaa, mutta ideat olivat lopussa ja uutta aineistoa syntyi hyvin verkkaiseen tahtiin. Vuosina 1850–1851 ja 1853 syntyi muutamia uusia runoja, mutta sen jälkeen Runeberg keskeytti kirjoittamisen kolmeksi vuodeksi, mahdollisesti Krimin sodan vuoksi. Työ jatkui vuodesta 1856, ja neljän vuoden päästä toinenkin kokoelma oli valmis – Runeberg halusi ilmeisesti siihen yhtä monta runoa kuin ensimmäiseen. ”Porilaisten marssiin” hän aikoi alun perin lainata Zachris Topeliuksen kirjoittamia sanoja, mutta päättikin lopulta kirjoittaa sanat itse. Runeberg oli luvannut tärkeälle innoittajalleen Gustaf Montgomerylle kirjoittaa myös tästä oman runon, mutta se jäi tekemättä.[6]

Vänrikki Stoolin tarinoiden toisen osan julkaisi kustantaja Theodor Sederholm. Runeberg kävi jättämässä käsikirjoituksen hänelle 1. lokakuuta 1860, mutta lisäsi siihen vielä marraskuussa yhden runon, ”Maaherran”. Tällä kertaa sensuurin kanssa ei syntynyt hankaluuksia.[6] Toinen osa ilmestyi 14. joulukuuta 1860.[1] Oltuaan jonkin aikaa epävarma Runeberg päätti, ettei kirjoittaisi enää kolmatta osaa, sillä hän katsoi ammentaneensa aiheen tyhjiin.[6]

Suomennokset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vänrikki Stoolin tarinoiden yksittäisiä runoja suomennettiin jo pian teoksen ensimmäisen osan ilmestymisen jälkeen. Vuonna 1835 ensimmäisen kerran julkaistu ”Pilven veikko” oli ehditty kääntää jo 1846. Koko teoksen suomentaminen käynnistyi 1860-luvun puolivälissä Julius Krohnin johdolla. Ensimmäisen osan suomensivat pääosin Krohn itse sekä Antti Törneroos, mutta mukana olivat myös Bernhard Godenhjelm, Kaarlo Slöör ja Aleksanteri Rahkonen. Tämä piiri kokoontui viikoittain tarkastamaan toistensa työtä. Krohn julkaisi teoksen ensimmäisen osan omalla kustannuksellaan vuonna 1867. Toisen osan suomentamiseen osallistuivat edellä mainittujen ohella myös Karl Fredrik Eneberg, Viktor Löfgren, K. Suomalainen ja Paavo Cajander. Kriitikkoina kääntämiseen vaikuttivat myös useat muut henkilöt, kuten Georg Zacharias Forsman. Yksi vihko toisesta osasta ilmestyi 1870, mutta koko teos julkaistiin suomeksi ensi kerran vasta 1877 Kansanvalistusseuran julkaisusarjan yhdeksäntenä osana.[1]

Cajander muokkasi suomennoksen uudelleen vuonna 1889 ilmestynyttä viidettä painosta varten ja julkaisi sen omissa nimissään.[1] Kansanvalistusseura otti tästä versiosta poikkeuksellisen suuren 35 000 kappaleen painoksen.[7] Tämä käännös on edelleen tunnetuin. Suomenkielisten lukijoiden parissa Vänrikki Stoolin tarinat oli tuossa vaiheessa jo jäämässä suomenkielisten kansallisteosten, kuten Kalevalan ja Aleksis Kiven Seitsemän veljeksen varjoon, mutta Cajanderin käännös teki siitä yhtä ahkerasti lainatun kuin alkuperäisteksti jo oli ruotsinkielisille.[1]

Seuraavana Vänrikki Stoolin tarinat suomensi Otto Manninen, ja suomennos ilmestyi vuosina 1902–1909 julkaistuissa Runebergin kootuissa teoksissa.[1] Myöhemmin ovat uusia suomennoksia tehneet Juhani Lindholm vuonna 2007 ja Teivas Oksala vuonna 2008.

Myöhemmät painokset ja kuvitus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Edelfeltin kuvittaman laitoksen kansi.

Vänrikki Stoolin tarinat julkaistiin Ruotsissa ensi kerran jo vuonna 1849. Suomessa päästiin vuonna 1852 kolmanteen painokseen. Teoksen toinen osa julkaistiin samanaikaisesti Suomessa ja Ruotsissa. Vuodesta 1861 uusia painoksia julkaisi G. W. Edlund -kustantamo.[8]

Ensimmäisen kuvituksen Vänrikki Stoolin tarinoihin teki vuosina 1862–1863 Ruotsissa ilmestyneeseen painokseen ruotsalainen hovimaalari Carl Theodor Staaff (1816–1880). Värillisiä litografioita pidettiin onnistuneina, joskin niitä on myöhemmin luonnehdittu jotenkin ”epäsuomalaisiksi”.[9] Laajemman kuvituksen teki 1880-luvun alussa ruotsalainen historiamaalari Johan August Malmström (1829–1901). Siihen kuului noin sata yksityiskohtaista piirrosta ja vinjettiä. Malmströmin kuvittama laitos ilmestyi vuonna 1883 Ruotsissa.[10] Suomessa tunnetuin on taidemaalari Albert Edelfeltin (1854–1904) 1890-luvulla tekemä kuvitus.[11] Edelfeltin kuvittama laitos ilmestyi alkujaan WSOY:n julkaisemana kymmenenä vihkona vuosina 1898–1900.[12] Edelfelt teki kirjankuvituksen ohessa myös useita aihetta kuvaavia maalauksia.

Ruotsinkielisestä alkuteoksesta on otettu Suomessa ainakin 50 uutta laitosta ja Ruotsissa saman verran; suomenkielisiä laitoksia on ilmestynyt ainakin sata. Lisäksi Vänrikki Stoolin tarinoita on julkaistu erilaisissa kokoomateoksissa.[13]

Teoksen rakenne[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vänrikki Stoolin tarinat koostuu kahdesta osasta, joista kummassakin on seitsemäntoista runoa. 1880-luvulla teokseen lisättiin vielä yksi runo, Viapori (Sveaborg), jonka Runeberg oli kirjoittanut teosta varten mutta jättänyt pois ensipainoksista. Nykyisessä asussaan kokoelmassa on siis 35 runoa.

Teoksen kehyskertomus on ensimmäisen kokoelman toinen runo ”Vänrikki Stool” (Fänrik Stål). Sen minäkertoja on nuori ylioppilas, joka työskentelee kotiopettajana maaseudulla ja tutustuu vanhaan vänrikki Stooliin, Suomen sodan veteraaniin. Stool kertoo ylioppilaalle tarinoita sodasta ja sen sankareista. Viimeisessä säkeistössä annetaan ymmärtää, että kaikki kokoelman runot pohjautuvat vänrikin kertomuksiin:

Ja ukon suust' on tarutkin
ne, joita laulan tässä.
Niit' usein öisin kuuntelin
pärehen liekinnässä.
Ne korutont' on kertomaa,
ne ota, kallis synnyinmaa!
(suomennos Paavo Cajander)

Suurin osa Vänrikki Stoolin tarinoiden runoista kertoo joko todellisista tai keksityistä Suomen sodan sotasankareista. Kaikkiaan 22 historiallista henkilöä on saanut kokoelmaan nimikkorunon. Heistä valtaosa eli 19 on Ruotsin armeijan upseereita: tässä joukossa on sekä korkeinta sodanjohtoa, kuten ylipäällikkö Klingspor, Viaporin komendantti Cronstedt ja kenraalit Adlercreutz, von Döbeln ja Sandels, että myös alempaa upseeristoa. Nimikkorunot ovat saaneet myös Ruotsin kuningas Kustaa IV Aadolf, maaherra Olof Wibelius sekä jopa yksi vihollissotilas, ritarillisuudestaan tunnettu Venäjän armeijan kenraali Jakov Petrovitš Kulnev.

Oheisessa taulukossa on lueteltu runojen suomenkielinen ja ruotsinkielinen nimi, päähenkilö tai päähenkilöt sekä runossa mahdollisesti kuvattu taistelu. Tähdellä merkityt henkilöt ovat Runebergin mielikuvituksen tuotetta, muut aitoja historiallisia henkilöitä. Myös runoissa esiintyville kuvitteellisille henkilöille on 1800-luvulta alkaen etsitty mahdollisia todellisia esikuvia. Tarinoiden alkuperistä on esitetty myös muita tulkintoja, esimerkiksi von Konowista ja hänen korpraalistaan[14].

Runojen suomennosnimet ovat Paavo Cajanderin käännöksen mukaisia.

Ensimmäisen kokoelman (1848) runot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albert Edelfelt: Sven Dufva
Albert Edelfelt: Döbeln Juuttaalla
Suomenkielinen nimi Ruotsinkielinen nimi Päähenkilö(t) Sotatapahtuma
Maamme Vårt land
Vänrikki Stool Fänrik Stål vänrikki Stool*
ylioppilas*
Pilven veikko Molnets broder Pilven veikko*
Sotavanhus Veteranen sotavanhus* Alavuden taistelu 17. elokuuta 1808
Luutnantti Zidén Löjtnant Zidén luutnantti Jakob Henrik Zidén Koljonvirran taistelu 27. lokakuuta 1808
Torpan tyttö Torpflickan Torpan tyttö*
Sven Dufva Sven Dufva sotamies Sven Dufva*
Von Konow ja hänen korpraalinsa Von Konow och hans korpral majuri Carl Johan von Konow
korpraali Brask*
Kuoleva soturi Den döende krigaren kuoleva soturi* Lemun taistelu 20. kesäkuuta 1808
Otto von Fieandt Otto von Fieandt everstiluutnantti Otto von Fieandt Karstulan taistelu 21. elokuuta 1808
Sandels Sandels kenraali Johan August Sandels Koljonvirran taistelu 27. lokakuuta 1808
Kaksi rakuunaa De två dragonerne rakuuna Stool (Stål)*
rakuuna Luoti (Lode)*
Hurtti ukko Gamle Hurtig sotamies Hurtti*
Kulnev Kulneff kenraali Jakov Petrovitš Kulnev
Kuningas Konungen kuningas Kustaa IV Aadolf
Sotamarski Fältmarskalken sotamarsalkka Wilhelm Mauritz Klingspor
Döbeln Juuttaalla Döbeln vid Jutas kenraali Georg Carl von Döbeln Juuttaan taistelu 13. syyskuuta 1808

Toisen kokoelman (1860) runot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albert Edelfelt: Lotta Svärd
Suomenkielinen nimi Ruotsinkielinen nimi Päähenkilö(t) Sotatapahtuma
Sotilaspoika Soldatgossen sotilaspoika*
Porilaisten marssi Björneborgarnas marsch
Vänrikin markkinamuisto Fänrikens marknadsminne vanha krenatööri*
Lotta Svärd Lotta Svärd muonittaja Lotta Svärd
Ukko Lode Gamle Lode everstiluutnantti Karl Leonhard Lode
Matkamiehen näky Främlinges syn majuri Anders Wilhelm Ramsay
luutnantti Carl Gustaf Ramsay
Vänrikin tervehdys Fänrikes hälsning everstiluutnantti Gregori Tigerstedt Revonlahden taistelu 27. huhtikuuta 1808
Von Törne Von Törne kapteeni Johan Reinhold von Törne Lapuan taistelu 14. heinäkuuta 1808
Heinäkuun viides päivä Den femte juni everstiluutnantti Joachim Zachris Duncker
Munter Munter sotamies Hans (Hannu) Munter*
Von Essen Von Essen eversti Odert Reinhold von Essen
sotamies Matti*
Kuormarenki Trosskusken kuormarenki Spelt*
Wilhelm von Schwerin Wilhelm von Schwerin vänrikki Wilhelm von Schwerin Oravaisten taistelu 14. syyskuuta 1808
Numero viistoista Stolt N:o femton, Stolt kenraali Georg Carl von Döbeln
sotamies Stolt*
Veljekset Bröderna Juhana (Johan) Wasastjerna
everstiluutnantti Carl Wilhelm Wasastjerna
Maaherra Landshöfdingen maaherra Olof Wibelius
Adlercreutz Adlercreutz kenraali Carl Johan Adlercreutz Siikajoen taistelu 18. huhtikuuta 1808

Viapori-runo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomenkielinen nimi Ruotsinkielinen nimi Päähenkilö(t) Sotatapahtuma
Viapori Sveaborg amiraali Carl Olof Cronstedt Viaporin antautuminen

Teemoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yksi Vänrikki Stoolin tarinoissa toistuva ja ilmeisesti Runebergille läheinen teema on köyhien ja vähäisten ihmisten vilpitön isänmaanrakkaus ja siitä seuraava onni, joka kompensoi heidän osattomuuttaan.[15]

Vaikutus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vänrikki Stoolin tarinoiden on sanottu olleen ilmestymisestään alkaen aina toisen maailmansodan loppuun saakka aattelliselta ja poliittiselta merkitykseltään vaikutusvaltaisin suomalainen kirjallinen teos. Sen poliittinen käyttö loi teokselle ajan kuluessa poliittista painolastia. Myöhemmin se on usein yhdistetty lähinnä konservatiiviseen kansallisuus- ja sotakiihkoon ja jopa suoranaiseen taantumuksellisuuteen.[16] Kirjallisuuskriitikkojen ylistyksen seurauksena Vänrikki Stoolin tarinoista ja Runebergista tuli myös sukupolvien ajaksi Suomessa kaikkien runoilijoiden pakollinen esikuva, mikä johti aikanaan vastareaktioon.[1] Varsinkin 1900-luvun alkupuolella teosta käytettiin paljon kansakouluopetuksessa ja oppilaat joutuivat lukemaan sen kannesta kanteen ulkoa.[17]

Vänrikki Stoolin tarinoihin vedottiin paljon varsinkin sortovuosien aikana, ja yksin vuonna 1899 sitä on sanottu myydyn 75 000 kappaletta. Suomen sisällissodassa Runebergin teksti valjastettiin nimenomaan valkoisten propagandan käyttöön, ja maailmansotien välisenä aikana se oli valkoisen Suomen keskeisiä symboleita. Lotta Svärd -järjestö nimettiin yhden sen runon mukaan. Teos alettiin yhdistää oikeistolaiseen militarismiin. Talvisodan aikana sen on sanottu olleen Suomen myydyin kirja Raamatun ja erään ilmasuojeluesitteen ohella. Toisen maailmansodan jälkeen teoksen poliittisesta leimasta tuli sille rasite, ja sen vaikutus väheni. Muun muassa Raoul Palmgrenin ja Väinö Linnan mukaan työväestö oli oppinut pitämään Vänrikki Stoolin tarinoita etujensa vastaisena kirjana.[17]

Populaarikulttuurissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vänrikki Stoolin tarinoista on tehty useita elokuvia. Ruotsissa tehtiin jo vuonna 1910 mykkäelokuva Vänrikki Stoolin tarinat ja vuonna 1926 kaksiosainen, niin ikään mykkä Vänrikki Stoolin tarinat 1 ja Vänrikki Stoolin tarinat 2.[18][19][20] Jälkimmäistä kuvattiin myös Suomessa, ja siinä esiintyi useita suomenruotsalaisia näyttelijöitä. J. L. Runebergia esitti hänen pojanpoikansa Carl-Michael Runeberg. Jäger Filmi Oy julkaisi elokuvasta Suomessa vuonna 1939 Roland af Hällströmin leikkaaman lyhyemmän version, johon oli jälkiäänitetty puhetta ja musiikkia. Lisäksi runo Sven Dufvasta antoi aiheen Edvin Laineen ohjaamalle sotaelokuvalle Sven Tuuva (1958).[21]

Petri Hiltusen piirtämä ja P. A. Mannisen käsikirjoittama sarjakuva Edestä maan ja kuninkaan. Vänrikki Stoolin korkeajännitys (2004) käsittelee vapaasti muun muassa runojen Viapori, Sandels, Sven Dufva ja Numero viisitoista Stolt tapahtumia ja henkilöhahmoja.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Leena Tiirakari: Runebergin Suomen sota, s. 8–21 teoksessa Vanha kunnon vänrikki (toim. Kai Linnilä). Tammi, Helsinki 2004. ISBN 951-31-3012-6
  • Johan Wrede: Se kansa meidän kansa on: Runeberg, vänrikki ja kansakunta (suom. Timo Hämäläinen ja Risto Hannula). Gummerus, Helsinki 1988. ISBN 951-20-3278-3

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g Wrede 1988, s. 9–12.
  2. Wrede 1988, s. 28–29.
  3. Wrede 1988, s. 41.
  4. a b c Wrede 1988, s. 38, 40–45.
  5. Tiirakari 2004, s. 8.
  6. a b c Wrede 1988, s. 45–47.
  7. Tiirakari 2004, s. 11.
  8. Tiirakari 2004, s. 11.
  9. Tiirakari 2004, s. 9–10.
  10. Tiirakari 2004, s. 13–14.
  11. Tiirakari 2004, s. 16–18.
  12. Bibliografia J. L. Runebergin teosten suomennoksista Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.
  13. Wrede 1988, s. 9.
  14. Jarmo Hakala: Korpraali Karl Heikinpoika Rask (Brask) Jarmohakala.com.
  15. Wrede 1988, s. 33.
  16. Wrede 1988, s. 7.
  17. a b Wrede 1988, s. 13–14.
  18. Fänrik Ståls sägner (1909) Elonet. Viitattu 7.8.2012.
  19. Fänrik Ståls sägner 1 (1926) Elonet. Viitattu 7.8.2012.
  20. Fänrik Ståls sägner / del II (1926) Elonet. Viitattu 7.8.2012.
  21. Vänrikki Stoolin tarinat (1939): Huomautukset Elonet. Viitattu 7.8.2012.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Runeberg, Johan Ludvig: Vänrikki Stoolin tarinat. (Fänrik Ståls sägner, 1848, 1860.) Suomennos: Teivas Oksala. Alkuteksti ja suomennos rinnakkain. Espoo: Artipictura, 2008. ISBN 978-952-5347-17-3.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiaineisto
Wikiaineistossa on lähdetekstiä aiheesta:
Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Vänrikki Stoolin tarinat.