Julius Krohn

Wikipedia

Loikkaa: valikkoon, hakuun

Julius Leopold Fredrik Krohn (19. huhtikuuta 1835 Viipuri – 28. elokuuta 1888 Viipuri) oli suomalainen kansanrunouden tutkija, suomen kielen ja kirjallisuuden professori, runoilija, suomentaja ja lehtimies. Hän oli kotoisin Viipurista. Krohn toimi suomen kielen lehtorina Helsingin yliopistossa vuodesta 1875 ja ylimääräisenä professorina vuodesta 1885. Hän oli 1800-luvun merkittävimpiä suomalaisen kansanrunouden tutkijoita. Hän myös kirjoitti ensimmäisen suomenkielisen pro gradun vuonna 1857.

Krohnin äiti oli Viipurin lähellä sijainneen mahtavan Kiiskilän kartanon tytär, suomensaksalaista sukujuurta oleva Julie Dannenberg. Monipuolisesti lahjakas Julie osasi kahdeksaa kieltä ja soitti loistavasti pianoa. Saksalaista syntyperää oli myös isä Leopold Krohn, joka oli rakastunut Suomeen ja Julieen vieraillessaan Kiiskilässä. Julius Krohnin äidinkieli oli siten luonnollisesti saksa. Tätä pidetään yhtenä syynä siihen, että hän korosti kansanrunojen läntisiä, germaanisia ja skandinaavisia, aineksia.

Julius Krohn kehitti folkloristiikan alan ensimmäisen tieteellisen metodin. Krohnin menetelmällä pyritään selvittämään runon, myytin, legendan tai sadun varhaisia vaiheita sekä niiden kulkeutumista ja muuntumista. Menetelmä perustuu saman runon tai tarinan eri versioiden systemaattiseen vertailuun. Metodia kutsutaan nykyään maantieteellis-historialliseksi metodiksi tai suomalaiseksi tutkimusmenetelmäksi (The Finnish Research Method). Julius Krohnin poika, professori Kaarle Krohn (1863–1933) seurasi isänsä jälkiä, kehitti metodia edelleen ja teki siitä kansainvälisesti tunnetun.

Krohn kehitti myös suomen kirjakieltä ja loi uutta sanastoa. Tunnetuimpia Krohnin uudissanoista on elohopea, siihen asti oli puhuttu elävästä hopeasta. Hän myös suoritti Seitsemän veljeksen käsikirjoituksen ns. korjausluvun eli kielentarkastuksen. Krohn kuoli vuonna 1888, kun hän hukkui purjehdusmatkallaan Viipurinlahdella.

Sisällysluettelo

[muokkaa] Teokset

Krohn toimi useiden Johan Ludvig Runebergin teosten suomentajana, usein salanimellä, osin kollektiivisen fennomaaniryhmän johtavana jäsenenä. Myös Maamme-laulun suomenkielisten sanojen väitetään olevan hänen käsialaansa. [1] Kirjailijanimellä Suonio. hän julkaisi runoja (muun muassa teos Mansikoita ja mustikoita 1856–61) ja teoksen Kuun tarinoita sekä toimitti kuvalehtiä, kuten Suomen Kuvalehteä. Lisäksi Krohn suomensi useita Walter Scottin romaaneja.

[muokkaa] Tieteellisiä teoksia

  • Suomenkielinen runollisuus Ruotsin vallan aikana ynnä kuvaelmia suomalaisuuden historiasta, väitöskirja (1862)
  • Suomalaisen virsikirjan historia
  • Suomalaisen kirjallisuuden historia I: Kalevala (1883–1885)
  • Suomalaisen kirjallisuuden vaiheet (1897)

[muokkaa] Runoja, kertomuksia, elämäkertoja

  • Mansikoita ja mustikoita (1856–1861)
  • Runoelmia Suoniolta (1869, uudistettu 2-osainen painos 1869)
  • Yrjö Aukusti Wallin ja hänen matkansa Arabiassa. Elämäkerta (1880)
  • Maksimilian Aukusti Myhrberg. Elämäkerta (1881)
  • Suonion kootut runoelmat ja kertoelmat (1882)
  • Suonion lastenrunoja I–II (1898–1899)

[muokkaa] Uusintapainokset

  • Kertomuksia Suomen historiasta. 1, Pakanuuden aikakausi, I. Näköispainos. Alkuperäinen: Tampereella: Hagelberg, 1877. Helsinki: Salakirjat, 2008. ISBN 978-952-5774-02-3.
  • Suomen suvun pakanallinen jumalanpalvelus: Neljä lukua Suomen suvun pakanallista jumaluus-oppia. Näköispainos. Alkuperäinen: Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1894. Helsingissä: Salakirjat, 2008. ISBN 978-952-5774-00-9.

[muokkaa] Aiheesta muualla

Wikiaineisto
Wikiaineistossa on lähdetekstiä aiheesta:


Tämä kirjailijasta kertova artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.
Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/wiki/Julius_Krohn
Henkilökohtaiset työkalut