Viaporin piiritys
| Viaporin piiritys | |||||||
|---|---|---|---|---|---|---|---|
| Osa Suomen sotaa | |||||||
| |||||||
| Osapuolet | |||||||
| Komentajat | |||||||
Viaporin piiritys tapahtui Suomen sodan aikana 2. maaliskuuta – 3. toukokuuta 1808, jolloin venäläiset piirittivät ruotsalaisten hallussa ollutta Viaporin linnoitusta Helsingin edustalla. Piiritys päättyi linnoituksen antautumiseen venäläisille 3. toukokuuta 1808.
Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Ruotsalaisten sotasuunnitelmien mukaan Viaporin linnoituksen olisi tullut sitoa Etelä-Suomeen hyökänneitä venäläisiä joukkoja, samalla kun pääjoukot vetäytyisivät pohjoiseen odottamaan lisävahvistuksia Ruotsista. Linnoituksen komendanttina toimi Ruotsinsalmen toisen meritaistelun aikana kunnostautunut vara-amiraali Carl Olof Cronstedt, sen varuskunnan vahvuus oli 6 750 miestä ja tykkejä oli käytettävissä maaliskuun alussa 734 kappaletta.[1] Linnoitukseen oli varattu riittävästi muonaa niin että se tulisi toimeen aina vesien avautumiseen saakka. Kullekin tykille oli käytettävissä yli 40 laukaukseen vaadittavat ammukset ja ruuti. Myös Ruotsin saaristolaivaston eskaaderi oli asettunut talven ajaksi linnoituksen suojiin.
Piiritys alkaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Venäläiset saapuivat Helsinkiin 2. maaliskuuta 1808, ja kaupunkiin jäljelle jääneet ruotsalaiset joukot vetäytyivät linnoituksen suojiin. Venäläisten joukkojen ylipäällikkö kenraali Friedrich Wilhelm von Buxhoevden jätti kaupunkiin vain 2 000 miehen vahvuisen osaston ja jatkoi matkaa pääjoukon kanssa kohti pohjoista. Venäläiset alkoivat saada vahvistuksia vasta maaliskuun puolivälissä, ja huhtikuun alussa piirittäviin joukkoihin kuului 6 500 miestä ja 59 tykkiä. Venäläiset rakensivat patteristoja nykyisen Kaivopuiston kalliolle ja Katajanokalle. He tulittivat niistä tykistöllä linnoitusta ensimmäisen kerran 19.–20. maaliskuuta ilman mainittavia tuloksia. Toisen kerran Viaporia pommitettiin 28.–31. maaliskuuta.
Neuvotteluja käydään[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Venäläisten aloitteesta käynnistettiin neuvottelut 21. maaliskuuta. Heti alussa Cronstedt suostui olemaan pommittamatta Helsinkiä, ja hän salli myös kaupungissa asuvien varusväen upseerien omaisten vierailut linnoituksessa. Näistä myönnytyksistä oli venäläisille hyötyä sikäli, että he saattoivat nyt majoittaa joukkojaan turvallisesti kaupungin rakennuksiin, vaikka ne olivatkin linnoituksen tykistön ulottuvilla, ja toisaalta omaisten vierailujen avulla voitiin vaikuttaa linnoituksen upseeriston mielialaan niin, että he alkaisivat suhtautua myönteisimmin antautumiseen. Venäläiset pyrkivät myös lahjuksien avulla vaikuttamaan Viaporin upseeriston mielipiteisiin.
Cronstedt torjui aluksi ehdottomasti venäläisten antautumisvaatimukset mutta ajan oloon hänen mielipiteensä alkoivat muuttua. Tähän vaikuttivat muun muassa uutiset muun armeijan jatkuvasta perääntymisestä, sekä eräät antautumista kannattaneet Cronstedtin alaiset, kuten eversti Fredrik Adolf Jägerhorn ja K. H. Klick; sekä upseerien omaisista Helsingissä asunut rouva Reutersköld, joka pääsi vierailemaan linnoituksessa. Cronstedtilla itselläänkin oli alusta lähtien hyvin pessimistinen käsitys linnoituksen puolustusmahdollisuuksista. Myös 18. maaliskuuta tapahtunut Loviisan edustalla sijainneen Svartholman merilinnoituksen antautuminen ilman taistelua venäläisille saattoi vaikuttaa asiaan.
Cronstedt suostui 6. huhtikuuta venäläisen kenraali Jan Peter van Suchtelenin ehdottamaan aselepoon ja lupasi, että linnoitus antautuu ellei Ruotsista saavu ennen 3. toukokuuta vähintään viittä linjalaivaa linnoituksen avuksi. Aseleposopimuksen pantiksi Cronstedt luovutti tykistöineen venäläisille kolme saarta, Länsi- ja Pienen Mustasaaren sekä Särkän. Aselevon ehdot olivat ruotsalaisille hyvin epäedulliset, sillä Viaporin ympäristön vedet vapautuivat 1800-luvun alussa jäistä hyvin harvoin vielä toukokuun alkuun mennessä, ja kulunut talvi oli ollut ankara. Saarten luovuttaminen heikensi myös huomattavasti linnoituksen mahdollisuuksia jatkaa puolustautumista.
Cronstedt lähetti Tukholmaan kaksi kuriiria kertomaan aselevon ehdoista, mutta venäläiset viivyttivät heitä niin, että ensimmäinen kuriiri saapui perille vasta aselevon päättymispäivänä 3. toukokuuta.
Linnoituksen antautuminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Kun 3. toukokuuta 1808 linnoituksen lähivedet olivat yhä jäässä, eikä kauempana avoimella merellä näkynyt laivoja, luovutti Cronstedt sopimusta noudattaen linnoituksen varastoineen ja aseineen venäläisille. Myös linnoituksessa talvehtinut saaristolaivaston eskaaderi siirtyi venäläisten haltuun. Linnoituksessa olleet suomalaiset saivat palata kotiseudulleen, mutta ruotsalaiset jäivät sotavankeuteen.
Cronstedt joutui antautumisen vuoksi voimakkaan arvostelun kohteeksi, ja hän vietti lopun elämäänsä syrjäänvetäytyneenä omistamassaan Herttoniemen kartanossa.
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Antautuminen – Komendantti Cronstedtin vaikea kevät 1808 Museovirasto. 6.5.2008, päivitetty 20.1.2009. Arkistoitu 5.5.2009. Viitattu 7.5.2020.
Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ Wuolijoki, Erkki: Cronstedtit – sankareita vai pelkureita?. Tulikomentoja – Tykkimiesten lehti, 2019, nro 3, s. 32–34. ISSN 1457-9715. Artikkelin verkkoversio. Viitattu 7.5.2020.
Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- Syrjö, Veli-Matti: Cronstedt, Carl Olof (1756 - 1820) Kansallisbiografia. Viitattu 7.5.2020.
- Lindfors, Jukka: Hovimäen aikaan: Miksi Viapori antautui Yle Elävä arkisto. 6.10.2008. Viitattu 7.5.2020.
- Ruotsalainen kausi – Viapori antautuu Suomenlinna. Viitattu 7.5.2020.
- Helsingin valtaus 2.3.1808, Hakkapeliitta, 20.02.1934, nro 8, s. 6, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot
- Nuorukainen, joka yritti pelastaa Viaporin, Suomen Kuvalehti, 16.07.1938, nro 28, s. 8, Kansalliskirjaston digitaaliset aineistot