Lohtajan aselepo
Lohtajan aselepo oli Ruotsin ja Venäjän välillä Suomen sodan aikana 29. syyskuuta 1808 solmittu aseleposopimus, joka oli voimassa noin kuukauden ajan.
Tausta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Oravaisten taistelussa tappion kärsinyt Ruotsin armeija oli syyskuun jälkipuoliskolla 1808 perääntymässä kohti Pohjois-Pohjanmaata. Kenraali Nikolai Kamenskin komentama Venäjän armeija seurasi perääntyviä ruotsalaisia. Suomeen sijoitettujen venäläisten joukkojen ylipäällikkö, kenraali Friedrich Wilhelm von Buxhoevden saapui 24. syyskuuta rintaman lähelle Kokkolaan ja totesi armeijan kaipaavan hengähdystaukoa, jonka aikana voitaisiin järjestää armeijan huolto talven varalle. Hän lähetti Kamenskin ja kenraali Jan Pieter van Suchtelenin neuvottelemaan aselevosta ruotsalaisten ylipäällikön Wilhelm Mauritz Klingsporin silloiseen komentopaikkaan Lohtajalle.[1]
Aseleponeuvottelut ja -ehdot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Aseleponeuvottelut käytiin Lohtajan pappilassa, joka toimi Klingsporin päämajana.[2] Tappiomielialan vallitessa Klingspor joutui suostumaan lähes kokonaan venäläisten sanelemiin ehtoihin. Kesken neuvottelujen saapui Ruotsista kuningas Kustaa IV Aadolfin kirje, jolla Klingspor erotettiin ylipäällikkyydestä. Muut Klingsporin päämajassa olleet kenraalit – Ernst von Vegesack, Carl Nathanael af Klercker, Johan Fredrik Aminoff ja Carl Johan Adlercreutz – pitivät myös aselepoa tarpeellisena, joten he antoivat Klingsporin solmia sen ja allekirjoittivat sitä tukevan julistuksen. Itse aseleposopimuksen allekirjoittivat 29. syyskuuta Venäjän puolesta van Suchtelen ja Kamenski sekä Ruotsin puolesta Klingspor.[1]
Lohtajan aselepoehdot olivat periaatteessa Venäjälle edulliset aselepolinjan kulkiessa Kokkolasta Iisalmeen. Eniten Venäjää hyödytti se, että Savossa Johan August Sandelsin komentaman armeijan oli peräännyttävä sitkeästi puolustamastaan Toivalasta seitsemän peninkulmaa pohjoiseen Iisalmen kirkon luoteispuolelle. Pohjanmaalla hyöty oli vähäisempi: venäläiset saivat työntää kenttävartionsa Kokkolasta Lohtajalle ja ruotsalaiset joutuivat perääntymään Perhonjoen Kaukon sillan luota, johon he olivat varustaneet puolustusasemaa. Savossakin hyöty oli näennäinen, sillä venäläisten tietämättä Sandels oli jo 19. syyskuuta alkaen valmistellut salaa vetäytymistä Toivalasta purkamalla sotaleiriään ja tyhjentämällä sivuasemia. Aselevon solmimishetkellä Sandelsin asema Toivalassa oli käynyt jo kestämättömäksi ja hän perääntyi sieltä joka tapauksessa samana päivänä. Hän sai tiedon aselevosta vasta neljä päivää myöhemmin. Sandelsin armeija ryhmittyi 7. lokakuuta uusiin asemiin Iisalmen Koljonvirralle.[1]
Aselevon irtisanominen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Venäjän ylin sodanjohto Pietarissa oli tyytymätön Lohtajan aselepoon, sillä Sandelsin armeijan peräännyttyä siitä ei ollut enää Venäjälle hyötyä. Sotaministeri Aleksei Araktšejev määräsi Buxhoevdenin irtisanomaan aselevon.[1] Lisäksi Buxhoevden painostettiin eroamaan ylipäällikkyydestä virheellisenä pidetyn toimintansa vuoksi.[3] Sandelsille ilmoitettiin 19. lokakuuta, että aselepo päättyisi Savon osalta 27. lokakuuta. Aselevon rauettua Nikolai Tutškovin komentama armeija aloitti välittömästi Buxhoevdenin määräämän hyökkäyksen Koljonvirralla. 23. lokakuuta venäläiset ilmoittivat, että aselepo sanottaisiin irti myös Pohjanmaan pääarmeijoiden osalta 31. lokakuuta alkaen. Ruotsalaiset perääntyivät jo sitä ennen Himangalta Kalajoelle.[1]
Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]
- ↑ a b c d e Jussi T. Lappalainen, Lars Ericson Wolke & Ali Pylkkänen: Suomen sodan historia 1808–1809, s. 223–224, 233–234, 249. Suomalaisen Kirjallisuuden Seura / Karttakeskus, Helsinki 2008.
- ↑ Lohtajan pappila Lohtajan seurakunta. Viitattu 24.3.2022.
- ↑ Veli-Matti Syrjö: von BUXHOEVDEN, Friedrich Wilhelm (ruotsiksi) Biografiskt lexikon för Finland (2008). Viitattu 24.3.2022.
| |||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||||
