Jalkaväkirykmentti 8 (jatkosota)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Jalkaväkirykmentti 8
Toiminnassa 1941–1944
Valtio Suomen lippu Suomi
Puolustushaarat Maavoimat
Aselajit Jalkaväki
Lempinimi Ukko
Komentajat
Tunnettuja komentajia eversti Pietari Aleksanteri Autti,
everstiluutnantti Viljo Laakso

Jalkaväkirykmentti 8 (JR 8) oli jatkosodan aikana toiminut Suomen armeijan rykmentti. Se muodostettiin Joensuun seudulla välirauhanaikaisesta 8. prikaatista liikekannallepanossa 17. kesäkuuta 1941.[1] Rykmentti kuului 11. divisioonaan, kunnes siitä tuli 7. divisioonan osa 16. kesäkuuta 1944 muun 11. divisioonan siirtyessä Karjalankannakselle.

Rykmenttiä kutsuttiin sen komentopaikan mukaan peitenimellä Ukko-rykmentti. Rykmentin vaiheita jatkosodan aikana on kutsuttu nimityksellä Ukon tie. Jalkaväkirykmentti 8 on tunnettu siitä, että Väinö Linna käytti rykmentin vaiheita romaanissaan Tuntematon sotilas. Romaanissa kuvatun yksikön esikuva on rykmentin I pataljoonan konekiväärikomppania.

Rykmentin yksiköt jatkosodan alkaessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jalkaväkirykmentti 8:aan kuuluivat sodan alkaessa seuraavat yksiköt:

  • Esikunta ja esikuntakomppania, rykmentin komentaja eversti Pietari Aleksanteri Autti
  • I pataljoona (I/JR 8), komentaja majuri R. Kalervo
  • II pataljoona (II/JR 8), komentaja kapteeni H. Väänänen
  • III pataljoona (III/JR 8), komentaja kapteeni R. Kivilahti
  • 13. Komppania (13./JR 8) eli Kranaatinheitinkomppania , päällikkö kapteeni E. Keijonen
  • 14. Komppania (14./JR 8) eli Tykkikomppania, päällikkö luutnantti H. Laiho[2]

Ryhmittyminen rajalle[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jalkaväkirykmentti 8 (JR 8) kuului osana 11. divisioonaa VI armeijakuntaan, jota komensi Paavo Talvela. 27. kesäkuuta 1941 voimaan tulleessa järjestelyssä divisioonan joukkoja sijoitettiin kahteen taisteluosastoon, osasto Susitaipaleeseen (komentajana Paavo Susitaival) ja osasto A:han (komentajana Pietari Autti). JR 8 kuului jälkimmäiseen [3] 2. heinäkuuta mennessä osasto A oli sijoittunut kolmen kilometrin etäisyydelle rajasta. Tällöin annettujen peitenimien joukossa oli myös JR 8:n komentajaa edustava Ukko. Rykmentin pataljoonat olivat vastaavasti Uuras (I P), Untamo (II P) ja Uikku (III P). II pataljoonaan kuuluva 4. komppania ylitti rykmentin joukoista ensimmäisenä rajan miehittäen vastustajan tukikohdan Kukkovaarassa 4. heinäkuuta.[4]

Etenemisvaihe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jalkaväkirykmentti 8 eteni divisioonansa kärkirykmenttinä Saarivaaran, Havuvaaran, Koirinvaaran ja Leppäsyrjän kautta Impilahdelle, ylitti Jänisjoen ja saavutti Läskelän 17. heinäkuuta. [5]

Syskyjärvelle ja maihinnousun torjuntaan Lunkulansaareen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rykmentti sai ensimmäiset laajemmat sodanaikaiset miehistöä koskevat ylennykset 23. heinäkuuta. Samana päivänä JR 8 siirtyi muun 11. divisioonan mukana Syskyjärven maastoon. Sieltä rykmentin pataljoonia kuitenkin komennettiin omia jälkiään takaisin, torjumaan Lunkulansaareen 24. heinäkuuta tehtyä maihinnousua.[6]

Maihinnousua oli suorittamassa Merijalkaväkiprikaatin pataljoona, jota tuki risteilijä ja kaksi torpedovenettä. Maihinnousu tapahtui useista kohdista, mutta hyökkääjän osastot eivät saaneet yhteyttä toisiinsa. Ne motitettiin ja tuhottiin yksitellen. Hyökkääjä koki 480:n kaatuneen tappiot; JR 8:n tappiot olivat 21 kaatunutta ja 33 haavoittunutta sekä yksi kadonnut.[7]

Maihinnousun torjuntaa seurasi 28. heinäkuuta - 10. elokuuta varmistustehtäviä ja lepoa. Tämän jakson lopulla tapahtui myös miehistön ja aliupseerien toinen ylennyskierros sekä kunniamerkkien jako: rykmentti sai osakseen 32 ensimmäisen ja 140 toisen luokan Vapaudenmitalia.[8]

Itä-Karjalaan, tavoitteena Petroskoi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Karjalan armeija perusti 11. elokuuta 1941 uuden VII armeijakunnan. 11. divisioona liitettiin siihen. Armeijakunnan tehtävänä oli toimia Itä-Karjalan korpialueella ja edetä Petroskoihin. Armeijakunnan komentajaksi tuli kenraalimajuri Woldemar Hägglund, osittain juuri alueen tuntemuksensa ansiosta.

11. divisioona suunnattiin Suojärvelle ja Hyrsylän mutkaan. Tässä yhteydessä JR 8 ylitti Tarton rauhan rajan Hyrsylän mutkan eteläpuolella.[9]

Viikkoa myöhemmin käynnistyi rykmentin osalta kohteena olleiden kylien mukaan nimetty Veskelys-Tsalkki-Pekkelä - operaatio. 11. divisioona alkoi edetä kohti Petroskoita.[10]

Suokoukkaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

JR 8:n tavoitteeksi tuli 25. elokuuta annetulla käskyllä Sotjärven-Vagatjärven kannaksen sulku. 28. päivänä tavoitteeksi muutettiin Säämäjärven kylän maaston valtaaminen. Reitti kulkisi joko Säämäjärven yli tai Popedan ja Ruptsoilan itäpuolisen suoalueen kautta kiertäen. Tuulinen sää ja liian kevyt kalusto eivät kuitenkaan sallineet järven ylitystä.

Miehille jaettiin kaksi tuliannosta ja lihasäilykkeillä vahvistettu kolmen päivän muona; raskasta aseistusta vähennettiin ja annettiin määräys kiinnittää selkämykseen valkea paperipala parantamaan osaston koossapysymistä.

Pioneerit merkitsivät kulku-uran, jolle työntyi ensimmäisenä rykmentin III pataljoona Popedan kylän maastosta.[11]

Säämäjärven itärannalla kulkevaa Säämäjärvi-Prääsä -tietä rykmentti ei saanut katkaistuksi. Säämäjärven kylä sen sijaan vallattiin 1. syyskuuta. Sotjärven-Säämäjärven kannaksella käydyt taistelut päättyivät kannaksen murtoon vasta kestettyään alun nopean etenemisen jälkeisine varmistusvaiheineen liki viikon. JR 8 kärsi 36:n kaatuneen ja 109 haavoittuneen tappiot.[12]

Kutismanjoen "Paskamotti"[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kutismanjoella 2. syyskuuta alkaen rykmentti sai vastaansa valioluokan NKVD-joukkoja ja niskaansa omaakin tykistötulta. Joen itärannalla käytiin taistelua sitkeästi puolustautuvaa mottia vastaan. Kun vielä eräs suomalainen tarkoituksellisesti ampui omia, alettiin tätä vaihetta nimittää Paskamotiksi: "Tämähän on oikea paskamotti, kun omatkin alkavat kavereitaan tappaa." Motti laukesi 6. syyskuuta. JR 8:lle tästä vaiheesta koitui 72:n kaatuneen ja 180:n haavoittuneen tappiot. Ne kohdistuivat raskaimmin II pataljoonaan.[13] Kutismalta JR 8 vietiin autokuljetuksin Kinnasvaaran kylän tuntumaan. Kutisman valtaus varmisti 11. divisioonan sivustan itään päin. Divisioona suuntasi voimansa Prääsän kauppalan ja tieristeyksen valtaamiseen.[14]

Hyökkäys Prääsään ja Pyhäjärven taistelu[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

JR 8:n III pataljoona saavutti Prääsä-Pyhäjärvi -tien 6. syyskuuta illalla ilman vastarintaa, II pataljoona oli tuolloin vielä levossa Kutisman operaation jäljiltä. Myös Prääsää kohti etenevä Jalkaväkirykmentti 29:n III pataljoona (III/JR 29) taisteli Prääsän kauppalan lounaispuolella ja Jalkaväkirykmentti 50 (JR 50) pohjoispuolella. Koska JR 8:n pataljoonat olivat hajallaan, sen huolto kohtasi vaikeuksia. Hyökkäys Prääsää kohti käynnistyi kolmelta eri suunnalta 8. syyskuuta kello 10.05. Niiniselän kylän valtaaminen iltapäivällä helpotti huolto-ongelmia. Prääsä vallattiin pääosin JR 50:n ja JR 29:n voimin saman päivän kuluessa.[15] Näin ollen JR 8:n tappiot Prääsän valtauksessa jäivät pieniksi, vain kolmeen kaatuneeseen.[16]

Prääsän teki merkittäväksi Tulemajärven, Säämäjärven, Aunuksen ja Petroskoin teiden risteys. Sitä pidettiin "Petroskoin porttina".[16]

Prääsän valtauksen jälkeen JR 8 suunnattiin kokonaisuudessaan Pyhäjärven valtaukseen. Operaatio käynnistyi valmistelupäivän jälkeen 10. syyskuuta. Rykmentin I pataljoona taisteli Kolmannen Ratkaisevan Kolhoosin kylän hallinnasta III pataljoonan tukemana useista suunnista saarrostavaa vihollista vastaan.[17] Rykmentti onnistui pitämään hallussaan Prääsän-Pyhäjärven tien pitkältä matkalta. Pyhäjärven pohjoispuolelle edennyt II P juuttui sitkeästi puolustettuun purolinjaan kohdaten tykistön ja ilmavoimien tukeman vastaiskun.

Pietari Autti arvioi Kaarlo Heiskaselle, että purolinjan valtaaminen saattaisi maksaa 200 kaatunutta. "Kylmä-Kalle" haki vuorostaan tukea Woldemar Hägglundilta, jonka päätöksellä rasittunut ja kehnosti huollettu JR 8 asettui puolustukseen puron varressa.[18]

Pyhäjärven-Peltoistenjärven alueelle oli muodostunut 11. ja 1.D:n puristukseen neuvostojoukkojen motti, jonka ainut avoin suunta johti itään suurille suoalueille. Tänne jalkaväkirykmenteistä 9, 1061 ja 1065 koostunut vastustaja lopulta painui 14. syyskuuta kuluessa. JR 8 majoittui Svjatjoelle Prääsän eteläpuolelle. Prääsän-Pyhäjärven taisteluissa JR 8 oli kärsinyt 31 kaatuneen ja 83:n haavoittuneen tappiot.[19]

Rykmentti sai lepotauolla osakseen 146 ylennystä sekä 56 ensimmäisen ja 161 toisen luokan Vapaudenmitaleita. Komentaja, eversti Autti sekä majuri Aho mainittiin henkilökohtaisesta esimerkistään VII armeijakunnan päiväkäskyssä 16. syyskuuta.

Djumenuskin hyökkäys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

20. syyskuuta JR 8 lähti valtaamaan Djumenuskin kylää Suojunjoen rannalla. Seuraavana päivänä II pataljoona oli valmistautumassa hyökkäykseen kranaatinheittimien tukemana havaitsessaan vastustajan vetäytyvän asemistaan. Tilannetieto ei mennyt perille kranaatinheittimille vaan ripeästi etenemään lähtenyt pataljoona sai niskaansa omien heitinten iskun.[20]Rykmentti kärsi Djumenuskin taistelussa 32 kaatuneen ja 135 haavoittuneen tappiot. Vastustaja käytti raskasta tykistöä ja liekinheittimiä sekä ansoitti maastoa. Pienoisheittimet eli nakut olivat aktiivisia. Neuvostohuollon myös huomattiin jakaneen miehilleen runsaskätisesti viinaa.[21]

Sambalskaja Isku, Rudan ja Vilga[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heti rykmentin pataljoonien päästyä Djumenuskin tapahtumien jälkeen koolle sen oli lähdettävä edelleen. I pataljoonan kohteena oli Rudanin, ja III P:n Sambalskaja Iskun kylä. II pataljoona jäi reserviin.

Sambalskaja Isku vallattiin 26. syyskuuta III pataljoonan voimin helpohkosti. Sen oli myös tuettava I pataljoonaa koillisessa sijaitsevan kukkulan valtauksessa. Neljän komppanian voimin illalla vallatun korkean kukkulan laelta saatiin ensimmäinen näkymä Petroskoin kaupungin laitamille noin 15 kilometrin päähän.

Sambalskaja Iskusta johti polku Petroskoin valtatielle, jonka katkaisuun lähetettiin polkua pitkin vahvennettu 9. komppania. Sen etenemisen katkaisi murros ja siitä selvittyä kaksi suorasuuntaustykkiä, jotka olivat asemissa puolustamassa valtatietä. Tien katkaisu onnistui toisaalla 5. komppanian iskulla.

Vilgan kylää tulitettiin armeijakunnan tykistökeskityksin. Siitä huolimatta valtaus onnistui vasta yön taistelun jälkeen. Vallattuun kylään ja valtatielle vastustaja teki vastaiskun 28. syyskuuta aamupäivällä. Seuraavana päivänä JR 29 vapautti Ukko-rykmentin rintamavastuusta. Se siirtyi takaisin Sambalskaja Iskun kylään odottamaan hyökkäyksen jatkamista.[22]

Muurmannin rata, Suojunjoki ja lopulta Petroskoi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

JR 8:n piti divisioonankomentaja eversti Heiskasen suunnitelman mukaan hyökätä Suolusmäkeen. Sen partioita kävikin tiedustelemassa sinne ja valmisteluja tehtiin tien raivaamiseksi Suolusmäen länsipuolen kukkulalle. Heiskanen piti tehtävää kuitenkin liian raskaana väsyneelle JR 8:lle ja määräsi tilalle JR 50:n. JR 8 palasi kuitenkin Sambalskaja Iskusta Vilgan-Suolusmäen tielle saaden pataljoonittain teiden varmistustehtäviä ja tehtävän edetä Muurmannin radalle. Rata katkaistiin I ja III pataljoonan voimin illalla 30. syyskuuta.

III pataljoona eteni Suojunjoelle iltapäivällä 1. lokakuuta mutta ei saanut kovassa tykistötulessa sillanpäätä joen toiselle puolelle. II pataljoona pyrki Solomannin niemeen, josta neuvostojoukot olivat juuri purkautumassa vesistön yli. Kuten III pataljoona Suojunjoella, myös II pataljoona oli uupunut eikä kyennyt luomaan sillanpäätä salmen toiselle puolen vaikka saikin itse Solomannin niemen ja kylän haltuunsa. JR 56 otti siltä hyökkäystehtävän.[23]

JR 8:n hyökkäysvaihe päättyi ja se siirrettiin Tomitsan aseman vaiheille lepoon. Seuraavana päivänä 4. lokakuuta rykmentti komennettiin Petroskoin varuskuntajoukoksi aiemman JR 60:n tilalle. Varuskuntajakso vartio- ja sisäpalveluineen jäi lyhyeksi. Jo 16. lokakuuta saatiin siirtokäsky kohti Syväriä, aluksi Polovinan kylään ja edelleen Prääsään.

Huonokuntoista tietä edeten JR 8:n autokolonnat saapuivat Pisin ja Kuuttilahden välimaastoon Laatokan rantaan 19. lokakuuta. Tehtäväksi tuli asemien kunnostaminen. Etenemisvaiheen jälkeen tämä oli rykmentille lepoa.

Asemasotavaihe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

JR 8:n asemasotavaihetta luonnehtii toiminta samalla rintamalohkolla. Rykmentin kolmesta pataljoonasta kaksi oli kerrallaan rintamavastuussa ja kolmas lepäsi eli muodosti taaempana olevan reservin. Vastaavasti linjassa olevien pataljoonien yksi komppania muodosti niiden reservin.[24]Vartiopalvelus, asemien kunnostaminen ja linnoittaminen, koulutus sekä partiointi olivat asemasotavaiheen keskeisiä toimintoja. Myös puhdetöille oli aikaa. Valppautta pyrittiin pitämään yllä toimintaohjein ja tarkastuksin. Esimerkiksi ase- ja ampumatarviketarkastus pidettiin tukikohdissa viikoittain.

Partiotoiminnan tarkoituksena saattoi tiedustelun ohella olla esimerkiksi vihollisen varustelutyön häirintä taistelupartioilla. [25] JR 8:n naapurirykmentissä JR 61:ssä astui toukokuun 1942 lopussa voimaan rykmentinkäsky, jonka mukaan rykmentin jokaisen komppania oli lähetettävä vähintään yksi partio vuorokautta kohti lähitiedusteluun ja tarvittaessa taistelupartio. Tiedustelupartion vahvuus oli tavallisesti 4-5 miestä. Taistelupartio oli suurempi, esimerkiksi 29 miestä mainitaan.[26]

I/JR 8 Goran operaatiossa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

11. divisioonan vasen naapuri, 7. divisioona, piti vuodenvaihteessa 1941-42 vaivoin hallussaan sillanpäätä Baranyissa. Sitä tukemaan lähetettiin 4. tammikuuta I/JR 8 eli pataljoona Uuras, jota komensi majuri Kalle-Ville Pakarinen. Alueella toimiviin suomalaisiin joukkoihin kuuluivat myös II/JR 51, I/JR 30, III/JR 30, rajajääkäripataljoona 4 sekä Kevyt osasto 10. Taisteluosastoa komensi everstiluutnantti Lauri Ruotsalo.[27]

Pataljoonan tavoitteeksi käskettiin Goran kylän valtaus. Eteneminen käynnistettiin aamulla 5. tammikuuta. Pataljoona suuntasi ensin Goraan johtavalle huoltotielle, jonne päästiin vihollisen huomaamatta äänettömästi, suksia olalla kantaen.[28]

Pataljoona piti yhteyttä naapurijoukko-osastoon III/JR 30:een partioiden avulla ja etsi välimaastossa toimivia vihollisosastoja samalla kun Goran kylää ja sen edustan korsukylää yritettiin sytyttää palamaan polttopulloilla ja sytytysluodeilla. Vastustaja todettiin hyvin varustautuneeksi ja sitkeäksi. Pataljoonaan kohdistunut rasitus oli suuri, sillä se joutui toimimaan viisi vuorokautta nukkumatta. JR 30 auttoi jalkineensa kastelleita pataljoonan miehiä merkittävästi antamalla 280 paria huopakenkiä. Langalliset viestiyhteydet voitiin turvata ainoastaan vetämällä ne kaksinkertaisina.[29]

Goran kylän puolustajat vetäytyivät korsukylään, joka kukistui lopulta 10. tammikuuta. I/JR 8:n tappiot Goran operaatiossa olivat 20 kaatunutta, 5 kenttäsairaalassa kuollutta sekä 100 haavoittunutta, sairasta ja paleltunutta. Pataljoona palasi varustelutöihin Pisiin. JR 8 siirtyi tammikuun lopulla Pertjärven maastoon Syvärin eteläpuolelle rintamavastuuseen. Asemasotavaihe alkoi ruotsinkielisen JR 61:n naapurina.[30]

Vetäytymisvaihe[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Neuvostoliiton suurhyökkäyksen valmistelu käynnistyi Kannaksella 9. kesäkuuta 1944. Varsinainen hyökkäys alkoi ja johti läpimurtoon seuraavana päivänä. Pääaseman murruttua Päämaja käski Aunuksen ryhmän komentajaa irrottamaan 4. divisioonan ja siirtämään sen Kannakselle. Koska myöskään VT-linjaa ei kyetty pitämään, annettiin Aunuksen ryhmälle 15. kesäkuuta uusi siirtokäsky, joka tuli vaikuttamaan myös JR 8:aan: 11. divisioona irrotettaisiin Kannakselle lukuun ottamatta juuri JR 8:aa.

Jalkaväkirykmentti 8 siirrettiin osaksi kenraalimajuri Selim Isaksonin 7. divisioonaa, joka puolestaan jaettiin kahdeksi taisteluosastoksi, Ryhmä Tikaksi (eversti Yrjö Tikka) ja Ryhmä Ikoseksi (eversti Bertel Ikonen). Jalkaväkirykmentti 8 kuului Ryhmä Tikkaan.[31]

Komentajat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jokipii, Mauno (toim.): Tuntemattoman sotilaan rykmentti - JR 8: jalkaväkirykmentti 8:n historia. Porvoo, Helsinki, Juva: Werner Söderström Osakeyhtiö, JR 8:n perinnetoimikunta, 1991.
  • Jokipii, Mauno (toim.): ”Kimmo Sorko: Hyökkäysvaihe 1941”, Tuntemattoman sotilaan rykmentti - JR 8: jalkaväkirykmentti 8:n historia. Porvoo, Helsinki, Juva: Werner Söderström Osakeyhtiö, JR 8:n perinnetoimikunta, 1991.
  • Jokipii, Mauno (toim.): ”Veli-Matti Syrjö: Asemasotavaihe”, Tuntemattoman sotilaan rykmentti - JR 8: jalkaväkirykmentti 8:n historia. Porvoo, Helsinki, Juva: Werner Söderström Osakeyhtiö, JR 8:n perinnetoimikunta, 1991.
  • Jokipii, Mauno (toim.): ”Pertti Alanen: Taistelut kesällä 1944”, Tuntemattoman sotilaan rykmentti - JR 8: jalkaväkirykmentti 8:n historia. Porvoo, Helsinki, Juva: Werner Söderström Osakeyhtiö, JR 8:n perinnetoimikunta, 1991.
  • Jokipii, Mauno (toim.): ”Sampo Ahto: Jalkaväkirykmentti 8 Lapin sodassa”, Tuntemattoman sotilaan rykmentti - JR 8: jalkaväkirykmentti 8:n historia. Porvoo, Helsinki, Juva: Werner Söderström Osakeyhtiö, JR 8:n perinnetoimikunta, 1991.
  • Jokipii, Mauno (toim.): ”Pentti Vainikka: Jalkaväkirykmentti 8:sta Karjalan prikaatiksi”, Tuntemattoman sotilaan rykmentti - JR 8: jalkaväkirykmentti 8:n historia. Porvoo, Helsinki, Juva: Werner Söderström Osakeyhtiö, JR 8:n perinnetoimikunta, 1991.
  • Järv, Harry: Etulinjan edessä : kuvapäiväkirja Syvärin rintamalta asemasodan ajalta 1942-1943. Vasa: Scriptum, 2004.
  • Welling, Tauno: JR 8:n miehiä Havuvaarassa. Kansa taisteli: miehet kertovat, 15.8.1974, 18. vsk, nro 8, s. 236-237. Helsinki: Sotamuisto-yhdistys ry.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Tuhtonen, Pentti: JR 8:n eli "Ukon rykmentin” vaiheet Jatkosodassa 1941-1944 27.4.2009. Tampere: Tampereen Suomalainen Klubi. Viitattu 1.5.2011.
  2. Sorko 1991, 32-36
  3. Sorko 1991, 38-39
  4. Sorko 1991, 41-42
  5. Sorko 1991, 74-75, 79, Welling 1974
  6. Sorko 1991, 79-82
  7. Sorko 1991, 93-97
  8. Sorko 1991,97-100
  9. Sorko 1991, 101-102
  10. Sorko 1991, 103-114
  11. Sorko  1991, 122-126
  12. Sorko 1991, 128-129
  13. Sorko 1991, 138-141
  14. Sorko 1991, 143
  15. Sorko 1991, 144-149
  16. a b Sorko 1991, 147
  17. Sorko 1991, 150
  18. Sorko 1991, 152
  19. Sorko 1991, 156-158
  20. Sorko 1991, 165-167
  21. Sorko 1991, 169-170
  22. Sorko 1991, 172-178
  23. Sorko 1991, 180-184
  24. Syrjö 1991, 231-232, 237.
  25. Syrjö 1991, 233.
  26. Järv 2004, 5, 23
  27. Syrjö 1991, 213.
  28. Syrjö 1991, 214
  29. Syrjö 1991, 213-217
  30. Syrjö 1991, 195-196, 213-217
  31. Alanen 1991, 294-295
  32. a b c d Jatkosodan tiellä, s. 241–259. 'Jatkosodan suomalaisjoukot ja niiden komentajat', laatinut Mikko Kohvakka. toim. Marko Palokangas. Helsinki: Maanpuolustuskorkeakoulu, Sotahistorian laitos, 2004. ISBN 951-25-1522-9.