Tuntematon sotilas

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee romaania. Nimen muita merkityksiä on täsmennyssivulla.
Tuntematon sotilas
Tuntematon sotilas kansi.jpg
Kirjailija Väinö Linna
Kansitaiteilija Martti Mykkänen
Genre sotakirjallisuus
Kustantaja WSOY
Julkaistu 3. joulukuuta 1954
Sivumäärä 477
Nuvola apps bookcase.svg
Löydä lisää kirjojaKirjallisuuden teemasivulta

Tuntematon sotilas on vuonna 1954 ilmestynyt Väinö Linnan kirjoittama sotaromaani, joka kuvaa konekiväärikomppanian kokemuksia jatkosodassa. Esikuvana on Linnan oma sodanaikainen yksikkö, joka kuului eversti Pietari A. Autin komentamaan jalkaväkirykmentti 8:aan (JR 8). Kirja on julkaistu myös alkuperäisessä lyhentämättömässä muodossaan nimellä Sotaromaani (2000).

Kirjan piirteitä ovat värikkäät henkilöt, murteiden käyttäminen vuoropuhelussa ja sodan kuvaaminen rivimiehen näkökulmasta. Takakansitekstin mukaan romaani on ”sodan kritiikki ja suomalaisen sotilaan muistomerkki”.

Tuntematon sotilas on yksi kaikkien aikojen tunnetuimmista suomalaisista romaaneista, ja monet sen henkilöhahmoista ovat saavuttaneet arkkityyppisen aseman suomalaisessa kulttuurissa. Tuntemattoman sotilaan maineeseen ovat vaikuttaneet siitä tehdyt elokuva- ja teatterisovitukset. Kirjan pohjalta on tehty kaksi elokuvaa: Edvin Laineen vuonna 1955 ohjaama Tuntematon sotilas ja Rauni Mollbergin vuonna 1985 ohjaama samanniminen elokuva.

Myös Matti Mykkäsen suunnittelema kirjan kansikuva (kivääriä kantavan sotilaan valkoinen siluetti) on hyvin tunnettu.[1]

Synty[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Väinö Linna alkoi kirjoittaa Tuntematonta sotilasta ollessaan perheineen lomalla vaimonsa äidin kotona Kaarinassa kesällä 1953. Romaanin ensimmäinen lause oli ollut hänen mielessään jo useita vuosia. Ensimmäiset liuskat hän kirjoitti lehtiöön pihakivellä istuen ja palattuaan kotiin Tampereelle hän jatkoi kirjoittamista koneella. Perheen muutettua uuteen asuntoon syksyllä 1953 Linna kirjoitti päivätyönsä ohessa siten, että arkipäivisin käsikirjoitusta valmistui keskimäärin kolme liuskaa, pyhisin kuusi. Liuskat hän kirjoitti uudelleen keskimäärin 3–4 kertaa, muutamat kymmeneenkin kertaan. Asiatietoja hän tarkisti ja täydensi sodassa olleilta veljiltään ja JR 8:n asetovereilta. Käsikirjoitustaan Linna luki silloin tällöin ns. Mäkelän piirin jäsenille, joiden myönteiset kommentit kannustivat ja antoivat hänelle uutta puhtia. Tiivis kirjoittaminen väkevän mustan kahvin ja tupakan voimalla rasitti kuitenkin Linnan terveyttä siinä määrin, että hän joutui kesällä 1954 muutamaksi päiväksi sairaalahoitoon. Linna antoi käsikirjoitukselleen alun perin nimeksi Sotaromaani, mutta kirjailijaystävänsä Veikko Pihlajamäen ehdotuksesta hän muutti sen Tuntemattomaksi sotilaaksi.[2]

Linna lähetti käsikirjoituksen WSOY:lle 26. syyskuuta 1954 ja kirjoitti saatekirjeessään, että "nyt on kustantajan luo matkalla parikymmentä sellaista miestä, ettei heidän veroistaan joukkoa ole koskaan kavunnut Werner Söderströmin kunnianarvoisia portaita". Ensimmäisenä käsikirjoituksen luki kustannustoimittaja Mikko Kilpi, joka antoi siitä hyvin kielteisen lausunnon. Myös kirjallinen johtaja Eino E. Suolahti katsoi, ettei käsikirjoitusta voinut julkaista ainakaan sellaisenaan. On uskottu, ettei Suolahti lukenut käsikirjoitusta lainkaan, koska se lojui hänen työpöydällään useita päiviä koskemattoman näköisenä ja koska hän luotti täysin Kilven mielipiteisiin. Sen sijaan WSOY:n pääjohtaja Yrjö Jäntti ja hänen isänsä Jalmari Jäntti asettuivat käsikirjoitukseen tutustuttuaan varauksetta teoksen julkaisemisen kannalle. Tuntemattomasta sotilaasta otettiin varovasti vain 4 300 kappaleen ensipainos.[3] Vielä teoksen lähtiessä markkinoille Eino E. Suolahti ei uskonut sen saavuttavan kovin suurta menekkiä, koska jo aikaisempina vuosina oli ilmestynyt suuri määrä sotakirjoja ilman, että mikään niistä olisi noussut erityisen korkeisiin myyntilukuihin.[4]

Tuntemattoman sotilaan tarkaksi julkaisupäiväksi on kaksi vaihtoehtoa. Teos tuli yleisön saataville kirjakauppoihin 3. joulukuuta 1954. Toisaalta julkaisupäivänä voidaan pitää myös 26. marraskuuta 1954; tuolloin valmistuivat Tuntemattoman sotilaan ensimmäiset nidotut kappaleet, jotka postitettiin lehtien kirjallisuusarvostelijoille vielä saman päivän aikana.[5]

Keskeiset henkilöt[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Varoitus:  Seuraava kirjoitus paljastaa yksityiskohtia juonesta.

Upseeristo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Vänrikki (myöh. luutnantti) Vilho Koskela: yksi konekiväärikomppanian kolmesta joukkueenjohtajasta. Vaitelias kansanmies ja erittäin pätevä, miestensä ihannoima johtaja. Tuntee kuuluvansa enemmän miehistön kuin upseerien joukkoon ja lyökin humalassa yhtä jälkimmäisistä. Kaatuu kesällä 1944 tuhotessaan panssaria kasapanoksella. Koskelan suora esikuva on Väinö Linnan oman todistuksen mukaan ollut nilsiäläinen Einari Kokkonen, joka, toisin kuin Koskela, ei kaatunut sodassa[6].
  • Vänrikki (myöh. luutnantti ja kapteeni) Jorma Kariluoto: Konekiväärikomppanian kanssa toimivan jalkaväkiosaston joukkueenjohtaja, sittemmin komppanianpäällikkö. Idealistinen ja naiivi porvarisperheen poika, joka on ammentanut aatteensa kansallisromanttisesta propagandasta. Joutuu sodan aikana vähä vähältä luopumaan idealismistaan ja kasvaa samalla pelokkaasta nuorukaisesta urheaksi päälliköksi. Kaatuu vastahyökkäystä johtaessaan kesällä 1944.
  • Luutnantti (myöh. kapteeni ja majuri) Lammio: yksi konekiväärikomppanian kolmesta joukkueenjohtajasta, kohoaa kapteeni Kaarnan kaaduttua komppanianpäälliköksi. Ylimielinen ja pedantti helsinkiläinen ammattiupseeri, jolta puuttuvat ihmisten johtamiseen tarvittavat ominaisuudet. Vaatii jatkuvasti tiukkaa kuria ja ajautuu siksi riitoihin useiden alaistensa, huomattavimmin Lehdon, Rokan ja Honkajoen kanssa. Selviää sodasta.
  • Kapteeni Kaarna: iäkäs ja kokenut jääkäriupseeri ja konekiväärikomppanian alkuperäinen päällikkö. Isähahmo miehilleen ja jopa alokkaiden kesken arvostettu mies. Kaatuu komppanian ensimmäisessä taistelussa kesällä 1941. Roolihahmon esikuvana toimi jääkärikapteeni Toivo Kärnä.
  • Majuri Sarastie: pataljoonan komentaja. Sarastie pitää itseään sivistyneenä esimerkiksi Karjulaan verrattuna. Kaatuu kesällä 1944 neuvostoliittolaisten vallatessa Sarastien komentopaikan.
  • Everstiluutnantti Uuno Eemeli Karjula: talvisodassa kunnostautunut ammattiupseeri, joka johtaa Osasto Karjulaa, johon konekiväärikomppania sodan lopputaisteluiden aikana liitetään. Hän puhuu aina miltei huutamalla ja hänen suupielistään lähtee alaspäin kova ja julma vako. Karkea mies, joka on taipuvainen ankariin raivokohtauksiin. Yhden sellaisen aikana kesällä 1944 hän ampuu sotamies Viirilän, mutta kaatuu itse samassa taistelussa neuvostopanssarin ammuttua kranaatin hänen viereensä. Majuri Sarastien luonnehdinnan mukaan Karjula on ”niitä miehiä, jotka ilman armeijaa tai vanginvartijanvirkaa olisivat rikollisia”.
  • Vänrikki Jalovaara: kotirintamalta palaava upseeri, joka määrätään kolmannen joukkueen joukkueenjohtajaksi viimeisiin taisteluihin. Yrittää pitää aluksi kuria ja järjestystä, mutta kokee myöhemmin sen olevan turhaa. Kypsyy lopulta komppanian parhaimmaksi upseeriksi.
  • Luutnantti Ville Autio: on rauhallinen, luja nuori aktiiviupseeri, joka on hyvän päällikön maineessa. Hän on myös erittäin pätevä ja hänellä on ihailtavat hermot. Kaatuu syksyllä 1941 hyökkäysvaiheen lopussa pikakiväärin lävistämänä.

Teoksessa esiintyy yhden kerran ja pikaisesti myös JR 8:n komentaja eversti Pietari Autti, mutta henkilöiden fiktiotaustan idean mukaisesti nimettömänä rykmentin komentajana. Tämän kohtauksen tilanteen Autti on itse kokenut sodanaikaisessa elämässään.

Aliupseeristo[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mikko Kivinen Mäkilänä ja Ilkka Heiskanen Hietasena Pyynikin kesäteatteriin Tuntemattoman sotilaan esityksessä 1997.
  • Alikersantti Antero Rokka: kannakselainen maanviljelijä; alati äänessä oleva, pirteä vanhempi reserviläinen, joka saapuu täydennyksenä syksyllä 1941. Komppanian paras sotilas, joka muun muassa tuhoaa yksin kokonaisen neuvostoliittolaisen partion ja ottaa vangiksi puna-armeijan kapteenin. Rokka on kuitenkin piittaamaton armeijan kurista, mikä johtaa jatkuviin yhteenottoihin komppanianpäällikkö Lammion kanssa – ja Lammion mukaan estää Rokkaa saamasta Mannerheim-ristiä. Haavoittuu kesällä 1944 käsivarteen ja pääsee pois rintamalta. Rokan esikuva on samassa komppaniassa Väinö Linnan kanssa palvellut alikersantti Viljam Pylkäs.
  • Alikersantti (myöh. kersantti) Urho Hietanen: optimistinen ja maanläheinen varsinaissuomalainen aliupseeri, joka suhtautuu muihin ihmisiin, jopa vihollisiin, välittömästi ja hyväntahtoisesti. Rohkea soturi, joka ylenee kersantiksi tuhottuaan panssarivaunun miinalla. Haavoittuu kesän 1944 taisteluissa vakavasti, menettää molemmat silmänsä ja kaatuu pian tämän jälkeen häntä kuljettaneen ambulanssin joutuessa vihollisen väijytykseen.
  • Alikersantti Yrjö Lahtinen: juro ja hapan pohjoishämäläinen kommunisti, joka pitää hyökkäyssotaa pelkkänä rosvoretkenä ja ihailee ääneen Neuvostoliittoa. On silti yksi parhaista taistelijoista ja suorittaa tehtävänsä tunnollisesti. Kaatuu keväällä 1942 konekivääriä pelastaessaan.
  • Alikersantti Lehto: synkkä ja äärimmäisen kova tamperelainen aliupseeri, joka osoittaa säälimätöntä vihaa kaikenlaista heikkoutta ja ”henkevyyttä” kohtaan. Joutuu ilmiriitaan kapteeni Lammion kanssa jäätyään kiinni luvattomasta poistumisesta ja muonavarkaudesta. Syyllistyy julmuuksiin, kuten antautuneen sotavangin ampumiseen mutta ei joudu vastuuseen. Haavoittuu vaikeasti syksyllä 1941 edetessään pimeässä halki vihollisen miehitykseen ja tappaa tuskissaan itsensä omalla aseellaan.
  • Alikersantti Mäkilä: äärimmäisen saita laihialainen talousaliupseeri, joka pihtaa varusesineitä melkein henkensä kaupalla ja on sen vuoksi epäsuosittu sotamiesten keskuudessa. Harras uskovainen ja tarpeen vaatiessa rohkeakin mies. Kaatuu kranaatti-iskussa kesällä 1944 viedessään ruokaa etulinjaan.
  • Vääpeli Korsumäki: iäkäs kantavääpeli, joka suhtautuu asioihin maanläheisesti ja hoitaa työnsä hyvin. Kaatuu syksyllä 1941 ilmahyökkäyksessä.
  • Ylikersantti (myöh. vääpeli) Sinkkonen: kanta-aliupseeri, joka saapuu Korsumäen kuoleman jälkeen tämän tilalle. Painottaa kuria ja ohjesääntöjä Lammion tyyliin. Järjestyneisiin kasarmioloihin tottuneena ei pysty hoitamaan huoltotoimintaa sodan kaoottisissa oloissa, vaan huolto jää Mäkilän osaamisen varaan. Selviää sodasta.
  • Alikersantti Mielonen: hieman tärkeilevä taistelulähettialiupseeri. Joutuu usein tuomaan miehille ikävän tiedon määräyksestä lähteä uudelleen liikkeelle, jonka takia joutuu suureen epäsuosioon miehistön keskuudessa. Selviää sodasta.

Miehistö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Sotamies (myöh. korpraali ja alikersantti) Vanhala: alati hihittelevä, kaikkiaan asioihin huumorilla suhtautuva mies, jolle erityisesti propaganda, sekä neuvostoliittolaisten että suomalaisten, on suuri ilon lähde. Tosipaikan tullen rohkea taistelija, joka ylenee aivan sodan loppuvaiheessa alikersantiksi. Selviää sodasta.
  • Sotamies Rahikainen: hieman viheliäinen ja ilkikurinen pohjoiskarjalainen ”lunki ja pinnari”. Taitavana kauppamiehenä toimii joukkueensa epävirallisena muonanhankkijana. Välttelee joutumista ”kuulan tielle” eli taistelun keskelle ja selviää sodasta täysin naarmuitta.
  • Sotamies Aarne Honkajoki: omalaatuinen miekkonen, joka kuljeskelee rintamalla kaaripyssyn kanssa ja käyttää vapaa-aikansa ikiliikkujan keksimiseen. Saapuu joukkueeseen täydennysmiehenä kesällä 1942. On ottanut yleisen hauskuuttajan roolin olemalla suhtautumatta mihinkään vakavasti ja kiertelee korsuissa esittämässä esimiesten mielestä sodanjohtoa irvailevia näkemyksiä, mikä vie hänet ongelmiin kapteeni Lammion kanssa. Liittyy käpykaartiinkin kesän 1944 perääntymisvaiheessa, mutta palaa joukkueeseensa ja kunnostautuu varsinkin viimeisissä taisteluissa. Selviää sodasta.
  • Sotamies Susi: Antero Rokan pakkitoveri jo talvisodan ajoilta. Hiljainen kannakselainen, joka on kuin kumppaninsa varjo, ei tee mitään omin päin ja antaa yleensä Rokan puhuakin puolestaan. Haavoittuu kesällä 1944 samassa taistelussa kuin Rokka.
  • Sotamies (myöh. korpraali ja alikersantti) Määttä: vaitonainen ja eleetön kainuulainen pikkumies, joka valittamatta ja väsymättä hoitaa kaikki saamansa tehtävät. Kohoaa rivimiehestä ryhmänjohtajaksi sodan mittaan. Selviää sodasta.
  • Sotamies Riitaoja: arka ja heikko keskisuomalainen nuorukainen, joka joutuu kovan Lehdon simputtamaksi, koska uskaltaa ja jaksaa vähemmän kuin muut. Ei suoriudu tehtävästään eli ammuslaatikoiden kantamisesta, koska joutuu taistelun keskellä aina hallitsemattomaan paniikkiin. Kaatuu syksyllä 1941 samassa väijytyksessä kuin Lehto.
  • Sotamies Asumaniemi: nuori helsinkiläinen täydennysmies ja taitava taistelija, joka ei pelkää mitään ja pitää sotaa eräänlaisena urheilukilpailuna oikeastaan uskomatta, että hän itse voisi kuolla. Kaatuu kesällä 1944 viimeisissä taisteluissa romaanin viimeisenä kaatuneena.
  • Sotamies Salo: naiivi ja yksinkertainen keskipohjalainen mies, joka uskoo loppuun asti sodan oikeutukseen ja ottaa todesta sotapropagandan, vaikka muut sille nauravatkin. Soturina hän on lähinnä keskinkertainen. Tajutessaan sodan olevan hävitty uhraa itsensä ilmahyökkäyksessä kesällä 1944, minkä seurauksena haavoittuu ja menettää jalkansa mutta jää henkiin. Romaanin kertojan mukaan kaikille jää Salosta mielikuva lujana ja rohkeana miehenä, mutta kohta hänet on unohdettu kuten monet muutkin matkan varrelle jääneet.
  • Sotamies Viirilä: täysin ruokoton, hävytön ja mistään säännöistä piittaamaton resupekka, joka on kuitenkin samalla ilmiömäinen konepistoolimies ja aina vapaaehtoinen tunnustelijaksi. Hän on irvikuva sotilaasta, mutta silti erinomainen sellainen – ja näin suunnaton päänvaiva esimiehilleen. Viirilä vitsailee vielä silloinkin, kun jopa Rokka vakavoituu. Everstiluutnantti Karjula ampuu Viirilän kesällä 1944; romaanin kertojan mukaan Viirilä on jo toinen mies, jonka Karjula on ampunut. Edvin Laine ei ottanut Viirilää ohjaamaansa Tuntematon sotilas -elokuvaan – näin hän myös välttyi kuvaamasta tämän teloittamisen –, sen sijaan Rauni Mollbergin elokuvassa Viirilän roolissa oli Erkki Hetta.
  • Sotamies Ukkola: keskipohjalainen hyväkuntoinen ja reipas, joskin keskinkertainen sotilas. Kuuluu Kariluodon kiväärijoukkueeseen. Haavoittuu kesän 1944 suurhyökkäyksessä ja ampuu itsensä.
  • Sotamies Sihvonen: naiivi, parhaimmillaan keskinkertainen sotamies, ikuinen optimisti mutta säikky, koheltaja ja hieman hidas. Selviää sodasta.
  • Sotamies Korpela: täydennysmiehenä rintamalle tuotu yli neljänkymmenen vuoden ikäinen nostomies, joka esiintyy kirjan loppupuolella. Hän on misantrooppi ja suhtautuu sekä esimiehiin, lottiin että palvelustovereihin katkeruudella ja vihalla. Kaatuu pelastaessaan kuormahevosta ilmahyökkäyksen keskellä.
  • Sotamies Jukka Hauhia: Naiivi, innokas ja rintamalle tullessaan kokematon sotamies, joka tulee joukkoon täydennysmiehenä kesällä 1942. Haluaa osoittaa rohkeutensa ja sortuu varomattomuuteen, minkä seurauksena kaatuu jo ensimmäisessä vartiovuorossaan vihollisen tarkka-ampujan naruttamana.
Juonipaljastukset päättyvät tähän.

Teloituskohtaus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Romaanin yhdeksännen luvun alun teloituskohtaus perustuu tositapaukseen. Romaanin mukaan kaksi suomalaista sotilasta teloitettiin pikaoikeudenkäynnin jälkeen, koska he olivat poistuneet luvatta vartiopaikaltaan ja kieltäytyneet palaamasta sinne. Kohtauksen esikuvana ollut, jatkosodan hyökkäysvaiheessa ainutkertainen ja tarkasti dokumentoitu tapaus sattui 20. joulukuuta 1941 Baranin kylässä lähellä Syväriä.[7][8]

Kaksi Väinö Linnan naapurirykmentissä Jalkaväkirykmentti 9:ssä taistellutta sotilasta – korpraali ja sotamies – kieltäytyi jatkamasta taistelua väsymyksen, hirvittävän kylmyyden ja hermojen pettämisen vuoksi. Alun perin kieltäytyjiä oli ollut noin 50, mutta vain nämä kaksi olivat pysyneet kannassaan. Poliittisia syitä kieltäytymiseen ei kummallakaan ollut. Miehet tuomittiin pikaoikeudenkäynnissä kuolemaan, eikä tuomioita suostuttu kumoamaan. Divisioonan komentaja kenraali Antero Svensson ei suostunut edes lykkäämään toimeenpanoa, sillä jos se olisi mennyt yli vuorokauden, asia olisi pitänyt käsitellä uudelleen sotaylioikeudessa.[7][8]

Tuomio poikkesi jyrkästi siihenastisesta käytännöstä. Aiemmin syksyllä oli vastaavissa tapauksissa langetettu kuritushuonetuomioita. Lisäksi teloituksia ei edes yritetty salata, vaan päinvastoin niistä tiedotettiin tehokkaasti, koska tapauksesta haluttiin varoittava esimerkki.[9][8]

Oikeustieteen tohtori Jukka Lindstedtin mukaan syksyn 1941 aikana lisääntynyt sotilaskarkuruus ja tottelemattomuus – esimerkiksi 216 joukkokieltäytymisestä määrättyä kuritushuonetuomiota Jalkaväkirykmentti 29:ssä aikaisemmin syksyllä – oli alkanut huolestuttaa korkeinta upseeristoa, jonka mitta oli nyt täyttynyt. Virallisen ilmoituksen mukaan teloituksilla oli "erittäin terveellinen vaikutus kuriin", eikä karkuruutta tai niskoittelua enää sen jälkeen esiintynyt. Päätökseen pettyneen Linnan mielestä sen vaikutus sotilaiden mielialaan oli päinvastainen. Jaakko Syrjän mukaan "tämä oli täysin uusi ajatus miehille, jotka olivat ehkä purnanneet nälkää, levon puutetta ja tyhmää tai väärää käskyä vastaan, mutta olivat silti taistelleet tosissaan ja olleet maansa puolesta motivoituneita". Tapauksen aiheuttama järkytys kuvastuu sittemmin monessa kohdin romaania.[9][8]

Teoksen vastaanotto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Tuntematon sotilas ravisteli melko voimakkaasti ilmestymisajankohtansa suomalaista kulttuuri-ilmapiiriä. Väinö Linna itse piti teostaan vastavetona sivistyneistön runebergiläiselle näkemykselle Suomen kansasta. Teoksen vastaanotto oli kaksijakoinen: mm. ylemmän upseeriston mielestä sen katsottiin antavan virheellisen kuvan lähihistoriasta, kun taas sen suosio laajan yleisön keskuudessa osoitti koristelemattoman realismin saavuttavan vastakaikua.[10]

Kuuluisin Tuntematonta sotilasta kriittisesti tarkastellut arvio oli Helsingin Sanomien kirjallisuuskriitikon Toini Havun kirjoitus otsikolla ”Purnaajan sota”. Havu vertasi Tuntematonta sotilasta aiemmin samana vuonna ilmestyneeseen Jussi Talven romaaniin Ystäviä ja vihollisia.[11] Samansävyisen kritiikin (”Tuntemattomaksi maalattu sotilas”) teoksesta esitti majuri Pauli Marttina, joka päätti kirjoituksensa toteamukseen: ”Aika velikulta. Meinaan toi tekijä khi...khi...!”[12] HS:n poliittinen pilapiirtäjä Kari Suomalainen rinnasti Runebergin ja Linnan kommentein: ”On olemassa kahdenlaisia kirjailijoita: toiset luovat ravasta ihanteita (Vänrikki Stoolin tarinat) ja toiset tekevät ihanteista rapaa (Tuntematon sotilas) ... Kukin voi sitten oman luonteensa mukaisesti valita, kumpi valhe häntä enemmän miellyttää.” Lukuharrastuksestaan, mutta myös vahvasta isänmaallisuudestaan tunnetun Suomalaisen asennetta kuvasi, ettei hän koskaan lukenut Tuntematonta sotilasta.[13] Teoksen nostattamassa ”kirjallisessa jatkosodassa” myös sen puolustajat korottivat äänensä; esimerkiksi kirkkoherra Voitto Viro, joka oli sota-aikana toiminut sotilaspastorina, totesi omassa kirjoituksessaan (”Suomalainen Iliadi”), että ”tässä meillä on suomalaisen sotilaan eepos”.[14]

Eräs kriitikko laski sivumäärät, jotka Väinö Linna on Tuntemattomassa sotilaassa käyttänyt sodan eri vaiheiden kuvaamiseen. Tämän mukaan lähtö- ja hyökkäysvaihe vie kirjasta yli kolme kertaa enemmän sivuja (288) kuin asemasotavaihe (88), joka kuitenkin oli ajallisesti viisi kertaa pitempi.[15] Linna itse oli mukana molemmissa toisin kuin perääntymisvaiheessa, koska hänet komennettiin kesällä 1943 varusmieskouluttajaksi ensin Tammelan Mustialaan ja myöhemmin Miehikkälään.[16] Jaakko Syrjän mukaan sodan eri vaiheiden kuvausten sivumäärien suhde ei johdu niinkään siitä, ettei Linna ollut mukana perääntymisvaiheessa, vaan ennen kaikkea niiden luonne-eroista. Varsinkin sodan perääntymisvaihe oli ajallisesti lyhyt, mutta sen kuvaus on dramaattinen, nopeatempoinen ja paljon sisältävä. Väinö Linna sai tarkat selostukset perääntymisvaiheen tapahtumista siinä mukana olleilta JR 8:n asetovereilta Viljam Pylkäkseltä ja Paavo Tanskilta sekä kahdelta veljeltään.[17]

Teoksen ensipainos myytiin loppuun miltei silmänräpäyksessä ja siitä jouduttiin välittömästi ottamaan uusi painos. Vuoden 1955 aikana sitä myytiin 161 000 kappaletta. Sanomalehdissä Tuntemattomasta sotilaasta laskettiin kirjoitetun liki 300 palstametriä.[18] Aamulehden kulttuuritoimittajan ja toimituspäällikön Erkka Lehtolan mukaan Väinö Linnasta tuli Tuntemattoman sotilaan myötä julkisuuden henkilö nopeammin kuin kenestäkään suomalaisesta kirjailijasta ennen häntä.[19] Näin Linna saattoi siirtyä vapaaksi kirjailijaksi ja hänen suosionsa oli jo ennalta taattu Täällä Pohjantähden alla -trilogian ilmestyessä 1960-luvun alussa.[18] Vuoteen 2004 mennessä, jolloin Tuntemattoman sotilaan ilmestymisestä tuli kuluneeksi 50 vuotta, teosta oli painettu 615 000 kappaletta, mihin sisältyvät Kootut teokset II (5 000 kpl), englanninkielinen käännös The Unknown Soldier (27 000 kpl), Seura-lehden itsenäisyyden juhlavuoden 1967 erikoispainos (6 000 kpl) ja Suuren Suomalaisen Kirjakerhon painos (5 000 kpl). Jos mukaan lasketaan vielä alkuperäisversio Sotaromaani, painosmäärä nousee yli 700 000 kappaleeseen. Tuntemattomasta sotilaasta oli vuoteen 2004 mennessä otettu 60 painosta ja se oli käännetty 21 kielelle.[20]

Åbo Akademissa vuonna 1964 pitämässään esitelmässä Väinö Linna pohti itse Tuntemattoman sotilaan suosion syitä. Hän arveli, ettei teosta ostettu pelkästään sen sisältämien kirousten ja uskallettujen juttujen vuoksi, joihin kritiikki oli kiinnittänyt runsaasti huomiota: "Kirouksia ja uskallettuja juttuja on kuitenkin julkaistu ennen minua ja varsinkin minun jälkeeni, mutta samoihin levikkilukuihin ei ole päästy. Niin hyväksi kirjailijaksikaan ei kehtaa itseään kutsua, että levikin salaisuus siinä olisi. Yhtä vähän voi levikkiä selittää kirjan huonoudella, koska huonoja kirjoja on julkaistu paljon ilman suurta levikkiä. Jokin muu syy siis täytyy olla. Olen koettanut sitä itsekin ajatella ja tullut siihen tulokseen, että Runebergillä on kuin onkin osuutensa tuohon levikkiin. Suomen kansa ei ole viihtynyt noissa numero viistoista Stoltin vaatteissa, vaan ne ovat ahdistaneet ja kiristäneet. Runeberg vaati ihmisiltä liikaa, tai oikeammin sanoen hänen nimissään vaadittiin ihmisiltä liikaa. Minä päästin heidät noista kiristävistä vaatteista ja siitä johtuu kirjojeni suosio. Olen koettanut hyväksyä ihmiset täysien kansalaisoikeuksien perusteella, enkä ole pyrkinyt taputtamaan heitä päähän, vaan olen seisonut heidän rinnallaan... Tuntemattomassa sotilaassa minä annoin sitä paitsi suomalaiselle sotilaalle jotakin, jonka Runeberg oli unohtanut hänelle antaa, nimittäin pään."[18]

Elokuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjan pohjalta on tehty kaksi samannimistä elokuvaa, Edvin Laineen ohjaama vuonna 1955 ja Rauni Mollbergin ohjaama vuonna 1985. Laineen pyynnöstä Linna kirjoitti jokaiselle pääosan esittäjälle lyhyen luonnehdinnan kyseisestä roolihenkilöstä.[21]

Romaanin lyhentämättömästä alkuperäisestä versiosta Sotaromaanista on suunnitteilla elokuva, jonka valmistumisajankohdaksi on alustavasti esitetty vuotta 2017, Suomen itsenäisyyden juhlavuotta. Ohjaaja on Aku Louhimies. Kun tieto vuoti julkisuuteen, asianosaiset aluksi kielsivät tiedon. Myöhemmin Linnan oikeuksienomistajat ja Louhimies vahvistivat tiedon yhteisellä tiedotteella. Elokuva on saanut Elokuvasäätiöltä 30 000 euroa kehittämistukea. Julkisuudessa on laskettu elokuvan budjettiarvioksi neljä viisi miljoonaa.[22]

Teatteriversiot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pyynikin kesäteatterissa sai vuonna 1961 ensi-iltansa Edvin Laineen ohjaama teatterisovitus Tuntemattomasta sotilaasta, kuusi vuotta elokuvan valmistumisen jälkeen. Näytelmässä oli mukana monia elokuvan näyttelijöitä, muun muassa Kosti Klemelä, Veikko Sinisalo, Åke Lindman, Matti Ranin, Aarne Laine ja Olavi Ahonen. Rokkana nähtiin Tapio Hämäläinen ja Hietasena Matti Varjo, poiketen elokuvan näyttelijöistä. Esityksestä tuli Suomen kaikkien aikojen katsotuin kesäteatterinäytelmä: sitä esitettiin yhdeksänä kesänä, ja se keräsi yhteensä lähes 350 000 katsojaa.

Suomen Kansallisteatterin suurella näyttämöllä sai 28. marraskuuta 2007 ensi-iltansa näytelmäkirjailija-ohjaaja Kristian Smedsin sovittama ja ohjaama versio Tuntemattomasta sotilaasta. Versio on Kansallisteatterin Suomen itsenäisyyden 90-vuotisjuhlanäytelmä. Näytelmästä on tehty myös televisioversio, joka on esitetty Yle Teemalla.

Tuntematon sotilas on sovitettu teatteriin lukuisia kertoja myöhemminkin.

Ooppera[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Suomen Kansallisoopperassa kantaesitettiin vuonna 1967 Edvin Laineen ohjaama Tauno Pylkkäsen ooppera Tuntematon sotilas. Sen jälkeen se on esitetty ulkoilmaversiona Imatralla 1998. Ooppera esitettiin vuonna 2014 Oulussa, ja ohjaaja on Lauri Maijala.[23]

Kuunnelma[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ensimmäisen kuunnelmaversion sotaromaanista ohjasi Saulo Haarla vuonna 1966. Kuunnelmasarja oli kaikkiaan 19-osainen ja lähes 16 tuntia pitkä. Yle Tallennemyynti julkaisi kuunnelmasarjasta 10 CD:n kokoelman, joka on ostettavissa YLE Shopista.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Veriroiskeinen koivunkylki voitti HS:n Tuntematon sotilas –kansiäänestyksen, hs.fi
  2. Pertti Virtaranta: Kynällä kylmällä – kädellä lämpimällä: muistiinpanoja tapauksista ja tapaamisista, s. 316–317. Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura, 1993. ISBN 951-717-747-X.
  3. Pirjo Talvio (toim.): Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 68–70. Porvoo-Helsinki: WSOY, 1995. ISBN 951-0-20697-0.
  4. Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 77.
  5. Olli Helen: Tunnetko Tuntemattoman?, s. 12. Tampere: Kustannus Oy Aamulehti, 2005. ISBN 952-5601-00-5.
  6. Syrjä 2004: 67-68, 316, 333-336.
  7. a b Jatkosota-kronikka, s. 76. Atena, 1991, Helsinki.
  8. a b c d Teloitetut olivat korpraali Voitto Ahomäki ja sotamies Toivo Mäkelä, molemmat naimattomia ja kotoisin Ilmajoelta Pohjanmaalta. Tapauksen ovat kuvanneet muun muassa kenraali Yrjö Keinonen muistelmateoksessaan Kärkijoukkona Syvärille (1970) ja Jukka L. Mäkelä teoksessaan Marokon Kauhu (1969). Ilkka Malmberg: Tuntemattomat sotilaat, s. 110–111. Helsinki: Helsingin Sanomat, 2008. ISBN 978-952-5557-13-8.
  9. a b Syrjä 2004, s. 87−88.
  10. Seppo Zetterberg (toim.): Suomen historian pikkujättiläinen, s. 867–868. POrvoo-Helsinki: WSOY, 1987. ISBN 951-0-14253-0.
  11. Helsingin Sanomat 19. joulukuuta 1954.
  12. Ilta-Sanomat 31. joulukuuta 1954.
  13. Seppo Porvali: Kari: tasavallan hovinarri, s. 73–74. Helsinki: Kustannusyhtiö Revontuli, 1999. ISBN 952-5170-10-1. Kari Suomalaisen piirros Helsingin Sanomissa 30. tammikuuta 1955.
  14. Kotimaa 10. joulukuuta 1954.
  15. Syrjä 2004, s. 371.
  16. Syrjä 2004, s. 107.
  17. Syrjä 2004, s. 371–373.
  18. a b c Zetterberg (toim.), 1987, s. 868.
  19. Väpi: Linnan Väinöstä kerrottua, s. 155.
  20. Olli Helén: Tunnetko Tuntemattoman?,, s. 12. Tampere: Kustannus Oy Aamulehti, 2005. ISBN 952-5601-00-5.
  21. Virtaranta 1993, s. 318.
  22. Veli-Pekka Leppänen, Sotelokuva tarvitsee nyt miljoonia, Helsingin Sanomat 26.9.2014 sivu B 4
  23. Alikersantti Marko Siekkinen, Rokka laulaa taas Ylen uutiset 19.1.2014

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Jukka Sihvonen: Idiootti ja samurai - Tuntematon sotilas elokuvana. Turku: Eetos, 2009. ISBN 978-952-99461-6-7. [1]
  • Olli Helen: Tunnetko Tuntemattoman?. Tampere: Kustannus Oy Aamulehti, 2005. ISBN 952-5601-00-5.
  • Ilkka Malmberg: Tuntemattomat sotilaat. Helsinki: Helsingin Sanomat, 2008. ISBN 978-952-5557-13-8.
  • Petri Sarjanen: Tuntematon Rokka. Revontuli, 2000. ISBN 952-5170-17-9.
  • Einar Palmunen: Shemenskin - Pertjärven taistelut. Karisto, 1966.
  • Antti Arnkil: Tuntematon Kariluoto. Essee. Niin & Näin 2/2003.
  • Viljam Pylkäs ja Kaarlo Nuorvala: Rokka, Kertomus konekiväärimiehen sodasta. Pohjola ja Kumpp, 1955.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiquote-logo-en.svg
Wikisitaateissa on kokoelma Tuntematon sotilas -sitaatteja.