Urho Hietanen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ilkka Heiskanen (edessä) Hietasena Pyynikin kesäteatterin Tuntemattoman sotilaan dramatisoinnissa vuonna 1997.

Kersantti Urho Hietanen on fiktiivinen henkilö Väinö Linnan romaanissa Tuntematon sotilas.

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hietanen on varsinaissuomalainen optimisti ja aliupseeri. Hän on varsinainen hupiveikko ja suhtautuu kaikkeen hyväntahtoisesti. Alun perin Hietanen oli alikersantti, mutta hänet ylennettiin kersantiksi, kun hän onnistui räjäyttämään panssarivaunun miinalla. Hän auttaa aina nälkää näkeviä lapsia vallatussa Petroskoissa. Kun alikersantti Lehto ampuu antautunutta venäläissotilasta selkään, tulee Hietasen inhimillisyys hyvin esille. Hänen mielestään teko oli tarpeeton ja se painaa hänen mieltään. Lehto ei koe minkäänlaisia omantunnon tuskia, vaan toteaa olevan parempi tulla ammutuksi takaapäin kuin edestä, kun taas alikersantti Lahtisen mielestä on samantekevää, kuoleeko vihollinen kranaattitulessa vai ampumalla.

Hietanen haavoittuu kranaatin sirpaleesta rynnätessään auttamaan nuorta täydennysmiestä, jolloin hän menettää molemmat silmänsä. Hän kaatuu lopulta vihollistulessa astuessaan ulos palavasta ambulanssista yrittäessään auttaa muita ambulanssiin jääneitä pelastumaan (heidän joukossaan mm. molemmat jalkansa menettänyt sotamies, joka menehtyy liekkeihin ambulanssin palaessa).

Analyysia hahmosta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Käsikirjoittaja Tove Idström pitää Hietasta naisiin vaikutuksen tekevänä miehenä ja konekiväärikomppanian "hehkuvana kamiinana". Hietanen on luonteeltaan tunteellinen ja herkkä eikä häpeä sitä. Hän pelkää, mutta pystyy voittamaan pelkonsa vaikeissa paikoissa. Kapteeni Kaarna kuuntelee mielellään Hietasen vilkkaasti säksättävää turkulaispuhetta ja huomaa sen pitävän yllä koko joukkueen mielialaa.[1]

Savolaisen Rahikaisen kanssa Hietanen on romaanin alusta saakka huonoissa väleissä, koska heidän suhtautumisensa lähimmäisiin ovat täysin päinvastaiset. Hietanen ei etsi koko ajan omaansa. Sotavangin ampumisesta hän kiivastuu kaikkein eniten, koska hän näkee pelokkaassa vangissa ihmisen, samanlaisen kuin hän itse. Vaikka Hietanen tuhoaa raskaan neuvostoliittolaisen panssarivaunun miinalla, häntä ei missään vaiheessa kuvata tappamassa. Suhteessaan naisiin Hietanen on Rahikaisen täydellinen vastakohta sikäli, että hän ei lähde mukaan rivoihin juttuihin. Hietasen Petroskoissa tapaama itäkarjalainen opettaja Vera, joka on palavasieluinen kommunisti, saa hänet punastelemaan ja tuntemaan itsensä kömpelöksi ja alempiarvoiseksi.[2]

Hietasella on huono lauluääni, mikä käy romaanissa selväksi useaan kertaan.[3] Romaanin hahmoista Hietanen on melkeinpä ainoa, joka kehittyy ja muuttuu: puheliaasta ja lapsellisesta nuorukaisesta on keväällä 1944 tullut hiljainen ja usein jonnekin kaukaisuuteen tuijottava aikuinen mies. "Mekotuksen" tilalle ei kuitenkaan ole tullut masennus, vaan vakavuus ja vastuuntunto. Joukkueenjohtajaksi kohonneen Hietasen erityisen huolenpidon kohteena ovat nuoret ja kokemattomat alokkaat.[4] Hietasen haavoittumisessa ja kuolemassa romaanin kertoja näyttää koko sodan julmuuden. Kertoja on tarkoin harkinnut, kenet hän on valinnut kauheimman kohtalon uhriksi.[5] Hietasen, Sarastien ja Kariluodon kuolinpaikaksi on paikannettavissa Pultsoila Laatokan Karjalassa hieman Tarton rauhan rajan itäpuolella.[6]

Hietanen dramatisoinneissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Pyynikin kesäteatterin Tuntemattomassa Hietasen roolissa nähtiin muiden muassa Matti Varjo. Edvin Laineen vuonna 1955 valmistuneessa elokuvasovituksessa Hietasen roolissa oli Heikki Savolainen ja vuonna 1985 Rauni Mollbergin ohjaamassa elokuvassa Hietasen roolin tulkitsi Pirkka-Pekka Petelius.

Kulttuurisia viittauksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Myöhemmin Hietasen hahmo on esiintynyt runoilija Heli Laaksosen kokoelmaan Pulu uis sisältyneessä pitkässä runossa. Runossa Hietanen ja runoilija kulkevat junarataa pitkin Helsingistä kohti Turkua ja asettuvat asumaan kaksioon Aurajoen varteen lähelle Kakolaa.[7]

Hietasen esikuvat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hietasen esikuvana pidetään Väinö Linnan asetoveria, vehmaalaista kersantti Pauli Santasta (1919–1982). Toisin kuin Hietanen hän ei kuollut sodassa, vaan Linna oli tältä osin yhdistellyt ja muutellut tapahtumia vapaasti, ja joitakin piirteitä on saatettu ottaa myös parista muusta henkilöstä.[8]

Hietasen sankariteoksi kuvatun Klim Vorošilov -panssarivaunun tuhoamisen miinalla teki todellisuudessa eräs Jalkaväkirykmentti 8:n 1. komppanian pioneerikersantti Prääsän ja Pyhäjärven välisellä tiellä Neuvosto-Karjalassa 10. syyskuuta 1941.[9] Väinö Linna kertoi itse myöhemmin saaneensa eräiltä kriitikoilta arvostelua siitä, että hän olisi liioitellut Tuntemattoman sotilaan henkilöhahmojen urotekoja, mutta "minkä minä sille voin, kun minä omin silmin näin tämänkin tapauksen. Tämäntapaisen sankariteon luo usein itse tilanne enemmän kuin mies, mutta tarvitaan siinä luonnettakin ja neuvokkuutta." Hietasen tavoin myös panssarivaunun tuhonnut kersantti sai teostaan Vapaudenristin. [10]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Malmberg, Ilkka: Tuntemattomat sotilaat, s. 174. Helsinki: Helsingin Sanomat, 2007. ISBN 952-5557-04-9.
  2. Malmberg 2007, s. 177.
  3. Malmberg 2007, s. 174.
  4. Malmberg 2007, s. 177.
  5. Malmberg 2007, s. 179.
  6. Olli Helen: Tunnetko Tuntemattoman?, s. 138. Tampere: Kustannus Oy Aamulehti, 2005. ISBN 952-5601-00-5.
  7. Malmberg 2007, s. 177.
  8. Pihkala, Esko: Linnan sympaattisin sotilas. Turun Sanomat, 4.6.2011, 107. vsk, nro 152, s. 17.
  9. Pasi Jaakkonen: Tuntemattomien taival. Tuntematon: Ilta-Sanomien erikoislehti 29. marraskuuta 2012, s. 34. Helsinki: Sanoma News.
  10. Jaakko Syrjä: Muistissa Väinö Linna 1, s. 83–84. Porvoo-Helsinki: WSOY, 2004.