Vilho Koskela
Sivulta puuttuu 
Vilho Johannes Koskela on fiktiivinen hahmo Väinö Linnan romaaneissa Tuntematon sotilas ja Täällä Pohjantähden alla. Tuntemattomassa sotilaassa Koskelan sotilasarvo on aluksi vänrikki ja myöhemmin luutnantti.
Sisällysluettelo |
[muokkaa] Fiktiivinen henkilöhistoria
[muokkaa] Lapsuus ja nuoruus
Vilho Koskela on hämäläisen pienviljelijän ja punapäällikön Akseli Koskelan ja Elina Kivivuoren esikoispoika. Hän syntyy kuvitteellisessa Pentinkulman kylässä vuonna 1913 ja kuolee jatkosodassa vuonna 1944.
Vilho tulee tarinaan mukaan Pohjantähti-trilogian toisen osan ensimmäisessä luvussa. Hän on syntyessään normaalikokoinen, painaa ”rohkeen kolme ja puoli kiloo”[1]. Hänen isovanhempansa ovat Johannes ja Alma Koskela sekä Otto ja Anna Kivivuori. Hänen kummeikseen valitaan eno Janne Kivivuori ja tämän Sanni-vaimo. Jannen ja Sannin poika Allan on Vilhon ainoa serkku. Vilhon toinen eno, Oskari Kivivuori, saa surmansa Suomen sisällissodan loppuvaiheessa. Hänen molemmat setänsä, Aleksis Johannes Koskela ja August Johannes Koskela, taistelevat sisällissodassa punaisella puolella ja heidät teloitetaan sodan päätyttyä. Vilholla on kaksi pikkuveljeä, Eero ja Voitto, jotka molemmat saavat surmansa talvisodassa. Hänen nuorin veljensä, vuonna 1927 syntyvä Juhani Koskela, ei joudu sotaan ja perii Koskelan tilan. Vilhon neljäs sisarus on pikkusisko Kaarina Koskela.
Koulussa Vilho on hiljainen ja hillitty, opettajan kannalta melko helppo oppilas. Koulun suhteen hänen toiveensa on lähinnä, että se loppuisi pian.[2] Opettaja Pentti Rautajärveen tekee vaikutuksen Vilhon kultamitali pitäjän poikien hiihtokilpailussa. Koulun päätyttyäkin hän on kiinnostunut urheilusta, mutta tietää toisaalta, että isä ei päästä häntä ”suojeluskunnan kentälle urheilemaan”.
Asevelvollisuutensa Vilho suorittaa Hennalassa Tampereen rykmentissä, samassa paikassa jossa hänen punakapinallinen isänsä oli sisällissodan loppuvaiheessa vangittuna. Rivissä Vilho ”oppii helposti kaiken”; hän jatkaa aliupseerikouluun. Komennusta sinne pidetään hieman erikoisena miehen edellämainitun ”suuren punaisen sukurasituksen” tähden: isä, setämiehet ja Oskari-eno taistelivat sisällissodassa punaisten puolella ja Janne-eno on pesunkestävä sosiaalidemokraatti. Ensisijaiset syyt komennukselle aliupseerikouluun ovat Vilhon menestyminen hiihtokilpailuissa ja muissa ”ruumiinharjoituksissa” sekä hänen erinomainen ampujantaitonsa.[3] Heti asepalveluksen jälkeen Vilho palaa kotitilalleen Koskelaan.
Pentinkulman rovasti Lauri Salpakari, jolla usein menee sukset ristiin Akselin kanssa, kunnioittaa Vilhoa ”Hän on rehti poika… Jotakin tämän kansan parhaimmiston ytimestä hänessä näkyy…” Salpakari katsoo, että Vilho veljineen on hyvittänyt isäinsä ”pahat teot” kansakunnalle.[4]
Akseli Koskelan ikäluokkaan kuuluva iloluontoinen Aune Leppänen vie juopuneen Vilhon eräänä iltana Leppäsen saunaan. Vilho nai Aunea samassa saunassa kuin Akselikin aikoinaan:
»[Aune:] ”Sinä olet kuule aika poika… Jumalavit minä aattelin kun sinä heitit sen yhden [Pikku-Toijalan] laattiaan, että tosta pojasta tulee mies.” Vilhon sameaan tajuun nousi kuva tappelusta. Hänen päänsä nousi, ja hän sysäsi Aunea voimakkaasti: ”Tosta noin saatana… Se on kuule… kun Koskelan ämmän poika tarttuu kiinni… [Aune:] ”…iih… älä minua töni… vai onko se lempee… haah…” Poika nuokahti Auneen päin ja tukeutui tämän polveen. Hän otti polven käteensä ja pusersi sitä.»
[muokkaa] Vilho Koskela toisessa maailmansodassa
Vilho Koskela on esimerkillinen hahmo ystävällisyytensä vuoksi, ja onkin miestensä ihannoima johtaja. Hän on mukana sekä talvi- että jatkosodassa. Talvisodan jälkeen Koskela komennetaan upseerikouluun ja hän jää armeijaan ylimääräisesti palkattuna vänrikkinä. Palveluksessa hän on vähä-ääninen, hieman kömpelö, mutta asiallinen ja saa miehensä opetetuiksi siinä missä muutkin.
Jatkosodan syttyessä Vilho Koskela on lähes 30-vuotias. Hänen alaisuudessaan palvelevat sotilaat ovat ymmärtäväisempiä Koskelaa kuin toista joukkueenjohtajaa, luutnantti Lammiota (joka myöhemmin aktiiviupseerina nousee kapteeni Kaarnan paikalle komppanianpäälliköksi) kohtaan. Koskela on hiljainen, rauhallinen ja ystävällinen, ja onnistuu siksi saamaan sotilaidensa luottamuksen. Vahäpuheisuutensa takia hän saa lisänimen Ville Vaitelias. Koskela on sangen vaatimaton, ja usein enemmän sotilas kuin upseeri. Hän ”kuolee turhaan”: Koskela ammutaan konepistoolilla hänen tuhottuaan neuvostoliittolaisen panssarivaunun kasapanoksella.
Linna kuvaa Koskelaa Sotaromaanissa: ”Tanakkaruumiinen, vaaleatukkainen, sinisilmäinen, lovileukainen ja niin vähäpuheinen, että oli saanut liikanimen Ville Vaitelias.”
[muokkaa] Murre
Kun kielitieteilijät suorittivat murteenkorjailua Linnan alkuperäiskäsikirjoitukselle, he pyrkivät mahdollisimman aitoon ja kielitieteellisesti perusteltuun murreasuun. Tuntemattoman sotilaan hahmojen murteenmuokkaus on Koskelan kohdalla kulkenut päinvastaiseen suuntaan kuin romaanin muiden hahmojen kieli. Alkuperäisessä käsikirjoituksessa Vilho puhuu lähinnä kansankieltä, kun taas painetussa Tuntemattomassa sotilaassa hän puhuu muiden upseerien tapaan lähes puhdasta yleiskieltä.
[muokkaa] Koskelan tulkitsijoita
Kenties tunnetuimman Vilho Koskela -tulkinnan teki Kosti Klemelä Edvin Laineen vuonna 1955 ohjaamassa Tuntemattomassa sotilaassa. Klemelä tulkitsi roolin myös eri teattereissa. Täällä Pohjantähden alla -romaanin kolmanteen osaan perustuvassa elokuvassa Akseli ja Elina (1970) roolin teki Ismo Vehkakoski. Vuonna 1985 Rauni Mollberg ohjasi Tuntemattoman sotilaan toisen elokuvaversion, jossa Koskelaa näytteli Risto Tuorila. Vuonna 2009 valmistuneessa Timo Koivusalon Täällä Pohjantähden alla -elokuvassa Vilhoa näytteli Sampo Sarkola.
[muokkaa] Lähteet ja viitteet
- Linna, Väinö: Tuntematon sotilas, 1954, 60. painos, WS Bookwell Oy 2004, ISBN 951-0-18212-5
- Linna, Väinö: Sotaromaani, WSOY 2000, ISBN 951-0-25187-9
- Linna, Väinö: Täällä Pohjantähden alla 1-2-3, 1959, 1960, 1962, 4. korjattu painos, WSOY 2007, ISBN 978-951-0-32854-5
