Kari Hotakainen

Wikipedia

Kari Hotakainen
Syntynyt	9. tammikuuta 1957 Pori, Suomi
Ammatit	kirjailija
Kansallisuus	Suomi
Ensiteokset	Harmittavat takaiskut

Kari Matti Hotakainen (s. 9. tammikuuta 1957 Pori)^[1] on suomalainen kirjailija. Toimittajana kirjoittamisen aloittanut Hotakainen aloitti Porissa, mutta on asunut Helsingissä jo vuodesta 1986. Hän siirtyi vapaaksi kirjailijaksi vuonna 1996. Hän on kahden lapsen isä ja ollut naimisissa äänitarkkailija Tarja Laaksosen kanssa vuodesta 1983 asti. Hän on myös ollut copywriter ja Helsingin Sanomien kolumnisti.

Hänen vanhempansa ovat kauppias, valokuvaaja Keijo Hotakainen ja myyjä Meeri Ala-Kuusisto. Kari Hotakainen kirjoitti ylioppilaaksi Rautalammin yhteislukiosta vuonna 1976. Hän on koulutukseltaan humanististen tieteiden kandidaatti.

Hotakainen aloitti kirjailijanuransa 1980-luvun alussa runoudella. Esikoisteos Harmittavat takaiskut ilmestyi vuonna 1982. Runoudesta Hotakainen siirtyi lasten- ja nuortenkirjojen kautta romaaneihin. Ennen vapaaksi kirjailijaksi ryhtymistään Hotakainen työskenteli muun muassa uutistoimittajana sekä WSOY:n mainososastolla. Hotakaisen varsinainen läpimurtoteos oli vuoden 1997 Finlandia-ehdokas, osin omaelämäkerrallinen Klassikko. Hotakaisen vuonna 2002 ilmestynyt romaani Juoksuhaudantie sai Finlandia-palkinnon, ja kirjasta tehtiin myös elokuva. Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkinnon Hotakainen sai 2004 ja pohjoismaisen näytelmäkirjailijapalkinnon näytelmästään Punahukka 2006.

Hotakainen on kirjoittanut myös lastennäytelmiä, kuunnelmia ja kolumneja sekä käsikirjoittanut kymmenenosaisen televisiosarjan Tummien vesien tulkit.

Sisällysluettelo 1 Kirjallisuus 2 Teokset 2.1 Romaanit 2.2 Runot 2.3 Lasten- ja nuortenkirjat 2.4 Kuunnelmat 2.5 Näytelmät 3 Lähteet 4 Aiheesta muualla

[muokkaa] Kirjallisuus

Hotakainen aloitti kirjailijanuransa 1980-luvun alussa runoudella. Hänen esikoisteoksensa on vuonna 1982 julkaistu runokirja Harmittavat takaiskut, joka on tunnelmaltaan, miljööltään sekä aiheiltaan hyvin suomalainen. Vuonna 1985 ilmestynyt teos Kuka pelkää mustaa miestä esittelee arkisia aiheita. Kirjojen teemoja ovat yksinäisyys ja rakkaus, mutta runojen perussävy ei ole pessimistinen tai surullinen, vaan lähinnä ironinen. Runoudesta Hotakainen siirtyi lasten- ja nuortenkirjojen kautta romaaneihin. Ennen vapaaksi kirjailijaksi ryhtymistään Hotakainen työskenteli muun muassa uutistoimittajana sekä WSOY:n mainososastolla.

Runokokoelmat Hot (1987) ja Runokirja (1988) ovat edellisiäkin vauhdikkaampia, arkisempia ja humoristisempia. Niissä on sama henki kuin hänen aikaisemmissa teoksissaan. Hotakaista on kutsuttu jo esikoiskokoelmastaan asti ”velmuksi kielipeluriksi”, joka käyttää paljon vertauksia ja sanaleikkejä ja vie niiden käytön pitkälle.

Vuonna 1990 runoilijan titteliä kantanut Hotakainen julkaisi Lastenkirjan, jonka on kuvittanut virolainen graafikko ja animaatio-ohjaaja Priit Pärn. Lastenkirja sopii hyvin sekä aikuisille että lapsille, sillä se vie aikuisen lasten maailmaan. Hotakainen tuntuu yhdistävän aikuisten maailman sekä lapsen ymmärryksen.

Buster Keaton - elämä ja teot (1991) voitti Savonia-palkinnon vuonna 1993 ja se oli myös Runeberg-palkintoehdokkaana. Se on tiiviimpi ja keskittyneempi kuin Hotakaisen muu tuotanto. Kirja on pienoisromaani ja sen kielellinen huumori on Hotakaista parhaimmillaan. Hän itse toteaakin eräässä haastattelussaan löytäneensä omalaatuisen kirjoittamistapansa vasta Lastenkirjassa, jossa vaistonvaraisuuteen sisältyy ajatuksia. Sama tapa hahmottaa maailmaa ja tehdä rinnastuksia on säilynyt läpi koko hänen tuotantonsa.

Romaani Bronks (1993) eroaa Hotakaisen muusta tuotannosta pituutensa vuoksi. Se on myös perussävyltään pessimistisempi kuin hänen aikaisemmat teoksensa. Bronks sijoittuu aikaan, paikkaan ja maailmaan, jota ei voi määritellä, mutta josta voi silti selvästi tunnistaa nyky-yhteiskunnan piirteitä. Se on yhteiskunnallinen romaani sekä kritiikki vallitsevia järjestelmiä kohtaan. Hotakainen ei kuitenkaan esitä yhteiskuntakritiikkiään realismin normaaliromaanin puitteissa, vaan on valinnut lajityypikseen fantasian ja tieteiskirjallisuuden sekamuodon.

Hotakaisen muissa romaaneissa ollaan arjessa, tavallisessa Suomessa. Hän kuvaa kirjoissaan maaseutua tai lähiöelämää sekä ruumiillista työtä tekeviä ihmisiä. Syntisäkki (1995), Klassikko (1997) ja Iisakin kirkko (2004) ovat kaikki kuvauksia suomalaisista miehistä. Hotakaisen Klassikko-romaanista on tehty myös elokuva vuonna 2001, ja se on Hotakaisen varsinainen läpimurtoteos ja vuoden 1997 Finlandia-ehdokas. Näytän hyvältä ilman paitaa (2000) on tarinakokonaisuus helsinkiläisistä nuorista ja heidän elämästään. Kirja palkittiin Topelius-palkinnolla vuonna 2000. Hotakaisen vuonna 2002 ilmestynyt romaani Juoksuhaudantie sai Finlandia-palkinnon, ja kirjasta tehtiin myös elokuva. Kirjan päähenkilö haluaa keskitasoisen, järkihintaisen omakotitalon, mutta Helsingin asuntomarkkinoilla se on melkein mahdotonta. Kun valtaosa suomalaisista haluaisi asua omassa talossa, romaani osuu suureen unelmaan.

Kari Hotakainen on saanut myös muita palkintoja, mm. Savonia- ja Suomi-palkinnot vuonna 1993. Hän on toiminut myös kommentaattorina MTV3:n Ensi-ilta -ohjelmassa.

[muokkaa] Teokset

[muokkaa] Romaanit

• Buster Keaton: elämä ja teot (1991)
• Bronks (1993)
• Syntisäkki (1995)
• Pariskunta, pukki ja pieni mies (1997)
• Klassikko (1997)
• Sydänkohtauksia, eli kuinka tehtiin Kummisetä (1999)
• Juoksuhaudantie (2002) – Finlandia-palkinto 2002
• Iisakin kirkko (2004)
• Huolimattomat (2006) – Finlandia-ehdokas 2006.
• Finnhits (2007)

[muokkaa] Runot

• Harmittavat takaiskut (1982)
• Kuka pelkää mustaa miestä (1985)
• Hot (1987)
• Runokirja (1988)
• Kalikkakasa, kootut runot (2000)

[muokkaa] Lasten- ja nuortenkirjat

• Lastenkirja (1990)
• Ritva (1997)
• Näytän hyvältä ilman paitaa (2000)
• Satukirja (2004)

[muokkaa] Kuunnelmat

• Puutteellinen, Radioteatteri (1996)
• Hurmaus, Radioteatteri (1997)
• Keihäänheittäjä, Radioteatteri (1997)
• Tulisuihku, Radioteatteri (1999)
• Sitten kun kaikki on ohi, Radioteatteri (2000)

[muokkaa] Näytelmät

• Hukassa on hyvä paikka, musiikkinäytelmä, Helsingin Kaupunginteatteri (1999)
• Sydänkohtauksia, Tampereen työväen teatteri (2002), Kuopion kaupunginteatteri (2003)
• Punahukka, KOM-teatteri (2005), Joensuun kaupunginteatteri (2007)
• Kuka kukin on, Kansallisteatteri (2009)

[muokkaa] Lähteet

Tähän artikkeliin tai sen osaan on merkitty lähteet, mutta niihin ei viitata. Älä poista mallinetta ennen kuin viitteet on lisätty. Voit auttaa Wikipediaa lisäämällä artikkelille asianmukaisia viitteitä. Lähteettömät tiedot voidaan kyseenalaistaa tai poistaa. Tarkennus: Puutteelliset

• Kari Hotakainen, Iisakin kirkko, WSOY, Juva 2004
• Ismo Loivamaa, Kotimaisia nykykertojia 1-2, BTJ Kirjastopalvelu, Helsinki 2003
• [1]
• [2]
• [3]

[muokkaa] Aiheesta muualla

• YLE Elävä arkisto - Kari Hotakainen keskustelee runoudesta 1983
• YLE Elävä arkisto - Kari Hotakaisen haastattelu vuodelta 1986
• Maria Loikkanen: Satukirja. Onnimanni 4/2006.
• Jari Olavi Hiltunen: Hotakainen ja seksin ylivalta – Huolimattomien sanoma ravistelee. Hiidenkivi 2/2007.