Irja Salla

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Taju Birgitta Tiara Sallinen, tunnettu paremmin kirjailijanimellään Irja Salla, (5. tammikuuta 1912, Sortavala27. syyskuuta 1966, Sipoo) oli suomalainen kirjailija. Hän oli sotavuosina suosittu mutta jäi sitten unohduksiin.

Sallan vanhemmat olivat taidemaalari Tyko Sallinen ja Helmi Vartiainen. Taju oli äitinsä luona Sortavalassa ja Viipurissa, kun Tyko Sallinen asui Helsingissä ja ulkomailla. 1916 vanhemmat erosivat, ja 1917 Tyko Sallinen haki Tajun Viipurista luokseen Hyvinkäänkylään ateljeekoti Krapulaan.

Salla opiskeli Ateneumissa Taideteollisuusyhdistyksen Keskuskoulun Graafisessa osastossa vuosina 19291932 ja työskenteli tämän jälkeen jonkin aikaa mainospiirtäjänä. Hän avioitui 20-vuotiaana älykön ja filosofin Erkki Aleksanteri Rantalaisen (synt. 1908) kanssa, joka oli myös Sortavalasta kotoisin. Heille syntyi poika Mauno, joka kuitenkin kuoli jo muutaman kuukauden ikäisenä. Heidän liittonsa kariutui 1942, mutta he solmivat sen uudelleen toisen maailmansodan jälkeen vuonna 1950 ja olivat loppujen lopuksi naimisissa Rantalaisen kuolemaan saakka.

Salla julkaisi esikoisteoksensa Kaksi tietä vuonna 1939 kirjailijanimellään. Erityisesti vuonna 1943 ilmestynyt romaani Unissakävijä, joka oli romaanitrilogian päätösosa, sai tunnustusta.

Salla oli stipendiaattina Saksassa heinäkuusta 1943 tammikuuhun 1944. Tuona aikana hän joutui kokemaan pommituksia ja elämään raunioituneissa kaupungeissa, minkä uskotaan edistäneen hänen myöhempää henkistä luhistumistaan. Hän oli vuosina 19431945 naimisissa tulevan pilapiirtäjän Kari Suomalaisen kanssa, mutta liitto päättyi eroon.

Sodan jälkeen Salla joutui Nikkilän mielisairaalaan, jossa hän vietti loppuelämänsä. Siellä hän myös kirjoitti viimeisen teoksensa Isä ja minä ja aloitti jälleen maalaamisen, jonka oli jättänyt kirjailijan uran auettua.

Helsingin Sanomien Kuukausiliitteen toimittaja Ilkka Malmberg sanoo että Salla kuvaa kirjassaan Isä ja minä lapsuuttaan sellaisena kuin olisi sen halunnut olevan eikä sellaisena kuin se oli, sillä Sallan kuvaus on ristiriidassa muualla kerrottujen tietojen kanssa.[1]

Sallalla oli kaksi sisarta, täyssisar Eva (alkuun Varpu eli Tirsu), jonka Sallinen antoi adoptioon sisarelleen Tanskaan. Eva kuoli yllättäen 39-vuotiaana Suomessa kadulla sydänkohtaukseen. Toinen sisar oli Sallisen toisesta avioliitosta, Tirsi, joka myöhemmin kääntyi mormoniksi ja muutti Alabamaan.[1]

Bibliografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Kaksi tietä (romaani, 1939).
  • Romaanitrilogia Liisa-Beatan tarina:
    • Lisa-Beata (1940).
    • Kohtalon päivä (1942).
    • Unissakävijä (1943).
  • Rakkautta raunioilla (matkapäiväkirja Saksan-matkalta, 1944).
  • Hävityksen keskellä. Rakkautta raunioilla II (1947).
  • Lisa-Beatan tarina -trilogia yhteisniteenä (1952).
  • Isä ja minä, Muistelma Tyko Sallisesta (muistelma, 1957).
  • Kootut teokset 1−5 (1967).

Palkinnot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Irja Salla Kansallisbiografia-verkkojulkaisu (maksullinen). Helsinki: Suomalaisen Kirjallisuuden Seura.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Ilkka Malmberg, Helmi vai sika Kuukausiliite 6/2012 s. 56-61