Maaria Eira

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Maaria Eira (oik. Saskia Marjatta Donofrio, o.s. Suomalainen, 23. lokakuuta 1924 Helsinki – 19. kesäkuuta 1999 Rooma, Italia) oli suomalainen oopperalaulaja, joka Suomessa tunnettiin ennen kaikkea musiikkielokuvien tähtenä. Hänen äänialansa oli sopraano. Eiran ääni oli poikkeuksellisen laaja-alainen, se taipui sekä lyyrisiin että dramaattisiin tulkintoihin. Hän esiintyi nuorempana myös koloratuurilaulajana. Eira oli mukana neljässä suomalaisessa elokuvassa 1940- ja 50-luvuilla. Toisen maailmansodan aikana hän teki kiertueita rintamalla ja esiintyi muun muassa Aunuksen radiolähetyksissä.

Maaria Eiran isä oli musiikkikirjailija ja viulisti Yrjö Suomalainen ja äiti tanssitaiteilija Estelle Suomalainen. Hänen vanhempi veljensä oli 1900-luvun kuuluisin suomalainen poliittinen pilapiirtäjä Kari Suomalainen.

Sisällysluettelo

Ura ja elämä [muokkaa]

Eira kävi tyttökoulua 1935–1937 ja Suomalaisen Oopperan balettikoulua 1928–1936. Hän opiskeli laulua Helsingissä Olavi Nybergin oppilaana ja esiintyi Suomalaisessa Oopperassa jo 17-vuotiaana 1942 Giuseppe Verdin Rigoletton Gildana. Hän herätti huomiota korkealla koloratuuriäänellään ja musikaalisuudellaan. Eira esiintyi useissa oopperaosissa Suomessa ja hän matkusti Tukholmaan opiskelemaan. Hän opiskeli 1946–1950 von Vegesackin johdolla koloratuuritähdeksi ja oli 1948–1950 Tukholman Kuninkaallisen teatterin stipendiaatti. Tukholmassa Eira tutustui Beniamino Gigliin, mikä merkitsi ratkaisevaa käännettä uralla. Gigli oli sitä mieltä, että Eiran äänen väri oli koloratuurisopraanon sijasta pikemminkin dramaattinen sopraano.

Eira herätti huomiota myös kauneudellaan ja lavasäteilyllään, mikä sai suomalaisen elokuvan kiinnostumaan hänestä. Filmidebyytti tapahtui Toivo Särkän elokuvassa Ballaadi vuonna 1944. Arvostelijat ylistivät hänen roolisuoritustaan Ebba Dunckertina: "Maaria Eira osoittaa uuden puolen lahjoistaan. Harvoin näkee niin luontevaa, välitöntä ja valmista ensiesiintymistä kuin hänellä on Ballaadissa. Toinen kriitikko ihasteli Eiran olemusta ja lauluääntä: "Hän laulaa todellakin kuin satakieli, ja hänen kasvoissaan ja koko olemuksessaan on jotain niin raikasta ja virkistävää, ettei toivo muuta kuin sitä, että se kaikki olisi nopeasti haihtuvaa." Eiralla toivottiin kuitenkin vielä perusteellisempaa harjaantumista näyttelemiseen.

Hänen toinen pääosansa elokuvassa Miesmalli (1944) sai kritiikkiä puuttuvasta näyttelijäntekniikasta, joka tässä tapauksessa olisi vaatinut "kokenutta, kaikki keinot hallitsevaa komediennea." Kriitikot nostivat jälleen esille hänen kauneutensa sekä "olemuksessa sivistyneen, kultivoituneen leiman." Eräs arvostelija sanoi Eiran suoriutuvan roolistaan "valmennukseensa nähden joustavasti, paikoin ilmeikkäästikin." Hänen puhettaan pidettiin yleisesti vielä heikohkona. Eiran elokuvaura jatkui vielä kahdessa ensi-iltaelokuvassa: Onnelliset (1954) ja Mä oksalla ylimmällä (1954).

Giglin neuvosta Maaria Eira matkusti Roomaan professori Marcantonin oppilaaksi kouluttautumaan uudelleen. Marcantonin opissa Eira oli 1950–1954 ja 1951 hän voitti Rooman oopperan ja Santa Cecilia -akatemian kansainvälisen laulukilpailun. Vuonna 1956 hän sai toisen palkinnon Roomassa pidetyssä kansainvälisessä televisiokilpailussa. Eira lauloi useissa Euroopan maissa, Yhdysvalloissa ja Italian eri näyttämöillä. Eira asui Roomassa vuodesta 1950 lähtien.

Vuonna 1954 Eira tutustui italialaiseen sopraanoon Toti Dal Monteen (1893–1975), joka toimi laulupedagogina. Eirasta tuli tämän maailmankuulun diivan oppilas ja oikea käsi. Vuonna 1956 Eira seurasi opettajansa mukana Moskovaan ja toimi laulutuntien aikana malliksi laulajana. Eira myös konsertoi ja esiintyi vierailijana Moskovan ja Leningradin oopperassa.

Eiran ohjelmistoon kuului Tukholman aikoina koloratuuritehtäviä, kuten Ambroise Thomas'n Mignon-oopperan Philine ja Charles Gounod'n Romeon ja Julian Julia. Myöhemmin hän siirtyi esittämään dramaattisempia tehtäviä:

Vuodesta 1953 Maaria Eira oli naimisissa kirurgi, professori Giovanni D´Onofrion (k. 1998) kanssa. Laulajanuransa ohella ja jälkeen hän toimi oopperaohjaajana 1960-luvulta 80-luvulle.

Maaria Eira kuoli 74-vuotiaana sydänkohtaukseen Roomassa 19. kesäkuuta 1999.

Filmografia [muokkaa]

Lähteet [muokkaa]

  • Spectrum Tietokeskus 14, WSOY 1976, ISBN 951-0-07253-2
  • Elonet Maaria Eira
  • Lotta.yle.fi
  • Kuka kukin on 1954, Otava 1954
  • Charles Osborne & Hannu-Ilari Lampila: Ooppera, Gummerus 1984
  • Tuomi Elmgren-Heinonen (toim.): Suuri musiikkikirja, Otava 1959
  • Otavan iso musiikkitietosanakirja, Otava 1981

Aiheesta muualla [muokkaa]

Haettu osoitteesta http://fi.wikipedia.org/w/index.php?title=Maaria_Eira&oldid=12459791