Rautalankamusiikki

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Sähkökitara

Rautalankamusiikki on alun perin 1960-luvun instrumentaalimusiikkia, jota esitetään neljän soittajan voimin: kahdella sähkökitaralla (soolo- ja komppikitara), sähköbassolla sekä rummuilla. Rautalankamusiikki voi sisältää myös muita soittimia sekä laulua. Nimi "rautalankamusiikki" tulee sähkökitaran kielistä. Melodinen instrumentaalimusiikki oli 1960-luvun alussa suosittua kaikkialla Euroopassa, mutta Suomessa se vaikutti pitkällisesti populaarimusiikkiin vielä varsinaisen suosion hiipumisen jälkeenkin.

Rautalankamusiikki-termiä käytetään vain Suomessa. Englannin kielellä puhutaan sen sijaan vain "instrumentaalirockista", kun viitataan The Shadowsin kaltaisten yhtyeiden musiikkiin.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1960-luvun alussa Yleisradiosta kuuli hyvin vähän kevyttä musiikkia eikä muuta suomalaista radio-ohjelmien tarjontaa ollut. Lähinnä Lauantain toivotut levyt -ohjelmassa soitettiin noin 20 minuuttia kevyttä musiikkia. Ulkomailla soitettiin kevyttä musiikkia ympäri vuorokauden. Suomessakin kuunneltiin näitä asemia ja suosituin oli Radio Luxembourg. Siellä soitettiin vetävää kitaramusiikkia, joka innosti suomalaisiakin nuoria yhtyeitä kokeilemaan tätä musiikkia 60-luvun alussa.

Rautalanka oli Suomessa ensimmäistä massalevitykseen päässyttä musiikkia, jota nuoret esittivät itse toisille nuorille. Tätä ennen musiikin levyttäminen ja esittäminen tanssilavoilla oli ollut (usein jo vanhemman polven) ammattimuusikoiden yksinoikeus.

Ensimmäinen rautalankayhtye Suomessa oli ilmeisesti sessiokokoonpanoksi jäänyt Guitar Strangers [1]. Se esiintyi toukokuussa 1961 Helge Siimeksen rockshowssa Salossa. Guitar Strangersiin kuului ainakin soolokitaristi Tommie Mansfield, ja yhtye soitti mm. kappaleen Apache. Ensimmäinen tunnettu yhtye oli The Strangers. Se oli Jussi Itkosen johtama yhtye, joka harjoitteli elokuvayhtiö Veikko Itkosen studioilla Helsingin Haagassa. Vuoden 1962 aikana perustettiin useita yhtyeitä, kuten The Avengers (yhtye), The Esquires, The Scaffolds, The Saints, The Sounds , The Blazers ja monia muitakin. Ensimmäisenä levytyssopimuksen sai The Sounds ja näin syntyi Emma-levy, joka nostatti nuorisossa valtavan innostuksen rautalankamusiikkiin.

Helsingissä Expo-hallissa Leo Lindblom järjesti keväällä 1963 ensimmäiset rautalangan SM-kilpailut. Sen voitti The Esquires. mutta tuomaroinnilla voittajaksi selviytyi The Saints. Toiseksi tuli The Islanders. Voittaja pääsi esiintymään Tesvision (tuolloin ainoa kaupallinen TV-asema suomessa) Nuorten tanssihetken suoraan lähetykseen ja lisäksi palkintona silloisen johtavan nuorten vaatemyymälän Teinitalon esiintymisasut. Linnanmäellä pidettiin toukokuussa 1963 ulkoilmanäyttämöllä "Kitarayhtyeiden SM-kisat" jotka voitti The Savages. Kausi huipentui, kun samalla lavalla esiintyivät 28.5.1964 Cliff Richard ja The Shadows

Rautalankamusiikin kultakausi Suomessa kesti vain parisen vuotta, 19611963, mutta vielä vuonna 1965 Suomessa tehtiin kohtalaisesti rautalankalevytyksiä. The Beatles -yhtyeen esikuvan mukaan yhtyeet alkoivat joko laulaa itse stemmalauluja tai hankkivat vokalistin. Alan kotimaisista pioneereista The Sounds-yhtyeen rumpali Johnny nostettiin laulusolistiksi. The Scaffolds pestasi Cay Karlssonin ja The Strangers levytti Timo Jämsenin kanssa, joka oli toiminut myös oman yhtyeensä The Esquires laulusolistina. Alettiin puhua "beat-musiikista", jota esitti rautalankayhtye, jonka ohjelmistossa oli sekä instrumentaalia että laulettua popmusiikkia. Vähitellen instrumentaalirautalanka jäi taustalle, ja vuoden 1964 paikkeilla alkoi tulla yhtyeitä joka oli muodostettu suoraan vokaalipohjalle (Danny and The Islanders, Jim and The Beatmakers, Topmost, ) Islandersista ja Beatmakersista muodostettiin myöhemmin Suomen ensimmäinen "superyhtye" Jormas.

Artisteja ja äänitteitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maailmanlaajuisesti rautalankamusiikin tunnetuin esittäjä lienee englantilainen The Shadows, joka on konsertoinut Suomessakin vielä 2005 ja "Final tour" marraskuussa 2009 Cliff Richardin kanssa. Shadowsin tunnetuin kappale on Apache. Kuitenkin ensimmäisenä rautalankayhtyeenä pidetään The Ventures -yhtyettä USA:sta. Heidän Walk, Don't Run -kappaleensa oli myös hitti Suomessa hieman ennen Apachea. Suomalaisista rautalankalevytyksistä merkittävimpänä voidaan pitää The Soundsin tammikuussa 1963 levyttämää Emmaa, josta tuli esikuva suomalaiselle rautalankamusiikille, joka ammentaa materiaalinsa pitkälti kansansävelmistä sekä iskelmistä. Muotiin tuli Suomessa letkajenkkamusiikki ja säveltäjä Rauno Lehtinen teki myös rautalankayhtyeelle kappaleen, jota soitettiin paljon radiossa.

Muoto- ja tyyliseikkoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rautalankasoundiin kuuluu oleellisesti varsinkin soolokitaran kanssa käytetty delay-tyyppinen nauhakaikulaite (vrt. surf-musiikki ja reverb-tyyppinen jousikaiku). Aitoja nauhakaikulaitteita käytetään usein, eikä alan tapahtumissa ja perinnetietoisilla yhtyeillä oikeastaan digitaaliversioita näekään kuin korkeintaan varalaitteina.

Rautalankamusiikkiin ja -kulttuuriin kuuluu myös muita seikkoja, jotka juontavat osin kunnioituksesta perinteitä kohtaan, ja osin ne ilmentävät hyväntahtoista huumoria. Rautalankayhtyeiden nimet ovat usein s-päätteisiä englanninkielisten sanojen monikkomuotoja, mutta poikkeuksiakin on runsaasti. Monet käyttävät myös yhdenmukaisia esiintymisasuja pikkutakkeineen 1960-luvun tyyliin ja lisäksi esittävät kappaleiden aikan jonkinlaista yhdessä tehtyjä tanssiaskeleita.

Rautalanka tänään[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Rautalankamusiikki perinteisessä muodossaan on nykyään suhteellisen pienen mutta innokkaan piirin marginaalimusiikkia. Se ei kuitenkaan kadonnut vuoden 1963 lopulla, vaan on nykyäänkin laajalti läsnä. Sitä esitetään paitsi instrumentaalimuodossaan, mutta ennen kaikkea se on myös fuusioitunut monenlaiseen iskelmä- ja tanssimusiikkiin, ei vähiten Topi Sorsakoski & Agentsin 1980-luvulla tekemän työn ansiosta. Kaikuva sähkökitara tanssiorkesterissa saattaa olla enemmänkin sääntö kuin poikkeus. On havaittu, että rautalankamusiikin suosio on taas hiljalleen nousussa.

Rautalankamusiikkia on myös käytetty osana muita, uudempia musiikkityylejä. Kouvolalainen Viikate esittää rautalankametallia, musiikkia jossa rautalankakitarat, Suomi-iskelmä ja heavy metal yhdistyvät.

Myös nostalgia on nostanut suosioon erilaisia tapahtumia, kuten "Back to 60's". Niissä on esiintynyt paljon alkuperäisiä ja uusia rautalankaa soittavia yhtyeitä.

Alan harrastajilla on oma yhdistys (Rautalankamusiikin Ystävät ry) ja lehti. Lehti on nimeltään Rautsikka. Sen numerossa 2/2010 esitellään kesällä 2010 olevan yli 10 rautalankaa soittavaa tapahtumaa. Vuonna 2011 on luvassa Nastolassa festivaalilla 2.7.2011 The Soundsin uudelleen herääminen yli 40 vuoden tauolta. WEB: www.ramy.fi

Sumiaisissa vietetään joka vuosi SHAKE-nimistä rautalankafestivaalia, joka on Suomen pienin rautalankafestivaali.

Yhtyeitä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hannu Nyberg: Rockista rautalankaan. Otava 1984.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Vienonen, Mikko; Lähteenmäki, Timo: Koit ny rauhottu!, s. 61. Helsinki: Teos, 2009. ISBN 978-951-851-150-5.

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]


Viittausvirhe: Artikkelissa on viitteitä (<ref>), mutta ei viitelistaa {{Viitteet}}.