LSD

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli kertoo yhdisteestä, muut merkitykset ovat sivulla LSD (täsmennyssivu)
Lysergihapon dietyyliamidi
LSD-2D-skeletal-formula-and-3D-models.png
Tunnisteet
CAS-numero 50-37-3
IUPAC-nimi (6aR,9R)-N,N-dietyylil-7-metyyli-4,6,6a,7,8,9-heksahydroindolo-[4,3-fg]kinoliniini-9-karboksiamidi
SMILES CN1[C@](C2=C[C@@H](C(N(CC)CC)=O)C1)([H])CC3=CNC4=C3C2=CC=C4
Päihdelinkki LSD
Ominaisuudet
Kemiallinen kaava C20H25N3O
Moolimassa 323,43 g/mol
Sulamispiste 80 °C (353 K)
Sadan mikrogramman käyttöannoksen sisältäviä LSD-lappuja.

Lysergihapon dietyyliamidi, lyhennettynä LSD eli lysergidi (puhekielessä myös happo) on puolisynteettinen psykedeeli, joka tunnetaan sen tuottamista aistihavaintojen muutoksista, kuten synestesiasta, epätavallisista ajatuskuluista ja hengellisistä kokemuksista sekä sen keskeisestä roolista Yhdysvaltojen 60-luvun vastakulttuurissa, erityisesti hippiliikkeessä. LSD:tä käytetään pääasiassa enteogeeninä, päihteenä ja psykedeelisessä terapiassa. LSD ei aiheuta riippuvuutta eikä sen tiedetä aiheuttavan aivovaurioita ja sillä on erittäin vähäinen toksisuus suhteessa annokseen, mutta psykologisia haittavaikutuksia, kuten ahdistusta ja vainoharhaisuutta saattaa esiintyä.

Lyhenne LSD johtuu saksankielisen nimen Lysergsäurediäthylamid ensikirjaimista.[1]

Ensimmäistä kertaa LSD:tä valmisti Albert Hofmann torajyvästä saatavasta ergotamiinista vuonna 1938. LSD:tä on käytetty psyykenlääkkeenä 1947–65. CIA ja Yhdysvaltain armeija on testannut sitä myös totuusseerumina ja aivopesuaineena. LSD:n käyttö päihteenä alkoi 1960-luvulla.[2]

LSD:tä käytetään yleensä suun kautta. Hyvin pienen kerta-annoksen takia LSD nautitaan yleensä esimerkiksi imeytettynä paperiin tai sokeripalaan, tai esimerkiksi liuoksessa. Puhdas LSD on väritöntä, hajutonta ja mautonta.

LSD:tä ja sen ajatustoimintoihin vaikuttamatonta johdannaista 2-Bromo-LSD:tä voidaan käyttää lääkkeenä muun muassa erinäisiin hermosärkyihin, kuten Hortonin syndroomaan, mutta lääkekäyttö ei ole toistaiseksi yleistynyt. Särkyä estäviä vaikutuksia havaittiin myös muilla LSD:n kaltaisilla tryptamiineilla, kuten psilosybiinillä.[3] LSD keksittiinkin nimenomaan uutta migreenilääkettä etsineessä tutkimuksessa.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

LSD:n kemiallinen rakenne Hofmannin piirtämänä

LSD:n syntetisoi ensimmäisen kerran Sandoz-yrityksen kemisti Albert Hofmann Baselissa, Sveitsissä, vuonna 1938 etsiessään migreenilääkkeeksi sopivaa yhdistettä. Tuolloin Hofmann ei kiinnittänyt LSD:hen huomiota, mutta palasi tutkimaan ainetta uudestaan vuonna 1943. Tällöin hän ilmeisesti vahingossa sai pienen annoksen ainetta ja huomasi outoja muutoksia tajunnantilassaan. Hofmann ei keksinyt muutokselle muuta syytä kuin tutkimansa LSD:n, ja niinpä hän kokeili ensimmäisenä ihmisenä maailmassa tietoisesti LSD:tä 19. huhtikuuta 1943. Hän arveli ottavansa pienen ja varovaisen määrän, 250 µg, mutta annos osoittautui voimakkaaksi kokemukseksi. Hofmann kuoli vuonna 2008 102-vuotiaana yhä vakuuttuneena keksimänsä aineen merkittävyydestä.

1940-luvun lopulla LSD:tä alettiin tutkia psykiatrian apuvälineenä USA:ssa. 1950-luvulla CIA tutki LSD-projekteissaan sen käyttöä muun muassa totuusseerumina MKULTRA-projektissa.

1960-luvulla LSD:n käyttö siirtyi tutkimuslaitoksista kaduille. Sen käyttö yleistyi nopeasti, ja vuonna 1966 se kiellettiin Kalifornian osavaltiossa ja vuotta myöhemmin koko Yhdysvalloissa. Vuonna 1971 säädettiin YK:n yleinen huumausainesäädös, jossa oli kiellettyjen huumausaineiden listalla myös LSD kategoriassa I, mikä esti kaiken tutkimuksen YK:n jäsenmaissa. Ison-Britannian parlamentin alainen tieteellinen elin Science and Technology Committee laati vuonna 2006 kattavan luokittelun päihteiden suhteellisesta haitallisuudesta ihmiselle. Siinä LSD on luokiteltu vähemmän haitalliseksi kuin kannabis, tupakka ja alkoholi.[4]

Ensimmäinen legitiimi tutkimus kolmeenkymmeneenviiteen vuoteen LSD:n käytössä psykoterapiassa käynnistyi Sveitsissä Solothurnin kaupungissa vuonna 2008. Tutkimuksessa tarkkaillaan aineen vaikutusta kuolemansairaiden potilaiden mielialaan ja ahdistukseen ja näiden kautta epäsuorasti prognoosiin.[5]

Käyttötavat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

DEA:n takavarikoimia LSD:n valmistukseen käytettyjä laitteita.

Puhdas LSD on valkoista, hajutonta vesiliukoista jauhetta, joka tavallisesti on liuotettu nesteeseen. Muussa kuin lääketieteellisessä tutkimuskäytössä LSD on yleensä valmiiksi imeytettynä pienissä, erilaisin kuvioin varustetuissa imupaperilappusissa, joista käytetään nimitystä blotter. LSD:tä on saatavilla myös erittäin pieninä pillereinä, jotka ovat noin riisinjyvän kokoisia, ja niistä käytetään usein nimeä microdot.

Liuosmuodossa olevaa LSD:tä käytetään suoraan ihon lävitse tai kielelle, mutta usein liuosmuotoinen LSD imeytetään tippa kerrallaan haluttuun hygroskooppiin, esimerkiksi sokeripalaseen.

Yksi annos LSD:tä voi olla 100 — 500 mikrogrammaa, pienin vaikuttava annos voi olla vain 25 mikrogrammaa.[6][7]

Vaikutukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

LSD vaikuttaa voimakkaasti aivoihin, sitoutumalla muun muassa emootioita ja tunnetiloja sääteleviin keskuksiin (hippokampus) sekä aisteja, havaintoja ja kognitiivisia toimintoja koordinoivaan aivokuoreen, sekä liikeratoja sääteleviin aivorunkoon ja pikkuaivoihin. LSD vaikuttaa useisiin eri välittäjäainejärjestelmiin. Hallusinogeenisten, aistiharhoja aiheuttavien ominaisuuksien katsotaan johtuvan aineen vaikutuksesta serotoniini- ja dopamiinijärjestelmiin.[2]

LSD:n vaikutukset ilmenevät yleensä noin tunnin sisällä ja kestävät monesti yli kymmenenkin tuntia. Ensin alkavat fyysiset vaikutukset, joihin kuuluvat pupillien laajeneminen sekä jossain määrin sydämen lyöntitiheyden nopeutuminen ja lievä verenpaineen kohoaminen.

Varsin pian fyysisten vaikutusten alkamisen jälkeen aistihavainnot ja mieliala muuttuvat. Ajan, välimatkojen, painovoiman tai itsensä ja ympäristön suhteiden kokeminen voi muuttua. Kokemusten laatu ja voimakkuus ovat poikkeavia eri käyttäjillä ja eri käyttökerroilla – siksi puhutaankiin usein "hyvistä tripeistä" ja "huonoista tripeistä" (paha matka).

LSD voi aiheuttaa voimakkaita aistiharhoja.[8] Vaikutukset ovat usein suuntaan tai toiseen vahvasti värittyneitä: käyttäjät kuvailevat toisaalta ekstaattista pyhyyden ja valaistumisen kokemusta, jonka vaikutukset kantavat läpi elämän, ja toisaalta hirvittäviä kauhun ja paniikin kokemuksia. Monesti kokemus sisältääkin aineksia molemmista ääripäistä.[2] Kokemuksen samakaltaisuudesta skitsofreniaan verrattuna johtuen koehenkilö saattaa myös kokea "mielen pirstoutumista". Kuvaus on hyvin samanlainen jolla skitsofreniapotilaat kuvaavat tilaansa. Juuri tämä kaaottinen kokemus monesti saattaa aiheuttaa paniikin.

Käyttö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Useat mielenterveysalan ammattilaiset, jotka ovat olleet tekemisissä LSD:n tutkimuksessa (tunnetuimpina Harvardin psykologian professorit tohtori Timothy Leary ja tohtori Richard Alpert), ovat tulleet vakuuttuneiksi LSD:n mahdollisuuksista olla apuna henkisessä kasvussa. Heidän tutkimuksistaan tuli enemmän kiistanalaisia, kun Leary ja Alpert väittivät löytäneensä yhteyden LSD-matkan ja uskonnollisen valaistumistilan välillä. Heitä arvosteltiin akateemisessa psykologiayhteisössä ja heiltä poistettiin oikeus lailliseen huumeen hankintaan. Tohtorit Leary ja Alpert hankkivat ison erän LSD:tä ja siirtyivät yksityiseen kartanoon, jossa he jatkoivat tutkimuksiaan. Kokeilut menettivät tieteellisen luonteensa, kun heistä kehittyi vastakulttuurin hengellisiä opettajia, jotka yhteistyössä hippiliikkeen kanssa kehottivat ihmisiä kyseenalaistamaan arvovallat ja vallitsevan tilanteen. Tämä tiivistyi Learyn sanontaan "Turn on, tune in, drop out".

Vuoden 1966 LSD:n myyntikiellosta huolimatta LSD:n laiton viihde- ja terapeuttinen käyttö jatkuivat monessa maassa mustanpörssin ja kovan kysynnän ansiosta. Lailliset, akateemiset tutkimukset LSD:n toimintamekanismeistä ovat myös johtaneet tapauksiin, tosin harvoihin, joissa on kokeiltu aineitta testihenkilöihin. Huolimatta sen tuomitsemisesta, jatkoi hippiliike LSD:n säännöllisen käytön edistämistä, Learyn kaltaisten hahmojen ja psykedeelisten rock-bändien, kuten The Doors ja The Grateful Dead, johdolla.

Albert Hoffmannin mukaan Francis Crick oli nauttinut pieniä määriä LSD:tä ajatuksen stimuloimista varten DNA:n löytymiseen johtaneen tutkimusprosessinsa aikana.[9]

Vaikutus alkoholismiin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2012 norjalaiset tutkijat julkaisivat Journal of Psychopharmacology -sarjassa meta-analyysin 1960- ja 1970-luvuilla tehdyistä kokeista, joissa tutkittiin LSD:n vaikutuksia alkoholismiin. 59 prosenttia tutkitusta 500 alkoholistista kykeni LSD:tä nautittuaan hallitsemaan alkokoholinkäyttöään paremmin. Lumelääkettä saaneilla vastaava osuus oli 38 prosenttia. Yhden annoksen vaikutus kesti vähintään puoli vuotta.[10]

Käytön haitat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Skitsofreenisen episodin riski on olemassa geneettisesti skitsofrenialle alttiilla käyttäjällä. LSD:n käytöstä toisinaan seuraavia pysyviä aistimuutoksia, esimerkiksi jälkikuvia, tekstuurien hengittämistä ja pintojen aaltoilua kutsutaan DSM-IV tautimäärityksessä HPPD-häiriöksi. Erikseen puhutaan myös niin kutsutusta takaumailmiöstä, jossa jokin aiempaan psykedeelikokemukseen liittyvä ärsyke saattaa laukaista voimakkaan tunteen aiemman kokemuksen toistumisesta. Tällaiset takaumat eivät ole pelkästään psykedeelien ominaisuus, vaan muutkin voimakkaat elämykset saattavat jättää muistijälkiä, joita erilaiset aistiärsykkeet saattavat laukaista.

Täyttä varmuutta takautumien yhteydestä aiempaan LSD:n käyttöön ei ole[2]. Epäselvää on, voiko myös psykoosi kehittyä LSD:n käyttäjälle, joka ei muutoin olisi sille altis.

Yliannostus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

LSD:n yliannostuksen riski on hyvin vähäinen. Potentiaalisesti tappava annos on kymmeniätuhansia kertoja suurempi kuin normaaliannos.[11]

Riippuvuuspotentiaali[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

LSD:n käytöstä seuraa sietokyvyn kasvamista siten, että jopa suurien annosten vaikutus on vähäinen tai olematon. Tämä ei kuitenkaan käytännössä ole kovin yleistä sillä ainetta tulisi toleranssin kohoamiseksi nauttia hyvin suuria määriä lyhyen ajan sisällä. Psykedeelit eivät aiheuta fyysistä riippuvuutta. Mahdollisuus psyykkiseen riippuvuuteen on olemassa, vaikka se kehittyy vain pienelle osalle LSD:n säännöllisistä käyttäjistä.[12] Käytön lopettamisesta ei seuraa fyysisiä vieroitusoireita[2].

Lainsäädäntö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

LSD:n haitat alkoivat Yhdysvalloissa tulla tietoon 1960-luvulla, ja sen valmistus ja käyttö kiellettiin.[13] Yhdysvaltojen maatalousministeriön raportti kuvaili sitä seuraavasti.

»Vaikka havainnot LSD:n hyödystä aluksi olivat hyvin optimistisia, myöhemmät empiiriset tulokset eivät ole osoittautuneet yhtä lupaaviksi… Vaikka LSD:n ja muiden hallusinogeenien tutkimus lisäsi tietämystä aineiden vaikutuksesta ihmismieleen, sen käyttöä psykoterapiassa ei enää hyväksytä. Sillä ei ole sukuviettiä kiihottavia vaikutuksia, se ei lisää luovuutta, sillä ei ole myönteisiä vaikutuksia alkoholismin tai rikollisten hoidossa… eikä se aiheuta välittömiä persoonallisuuden muutoksia. Tutkimukset ovat kuitenkin vahvistaneet, että tämän huumeen voimakkaat hallusinogeeniset vaikutukset voivat aiheuttaa hyvin voimakkaita vastakkaisia reaktioita, kuten akuutin paniikkireaktion, psykoottisen kriisin ja takaumia, etenkin niillä käyttäjillä, joilla ei ole keinoja käsitellä traumojaan.[14]»

LSD on luokiteltu laittomaksi psykotrooppiseksi aineeksi YK:n vuoden 1971 psykotrooppisten aineiden luettelossa I, lukuunottamatta tieteellistä tai hyvin rajoitettua lääkekäyttöä.[15] Suomessa LSD on luokiteltu sosiaali- ja terveysministeriön päätöksellä 1709/1993 huumausainelain tarkoittamaksi laittomaksi päihteeksi, jonka valmistus, myynti, maahantuonti ja hallussapito on kielletty. LSD katsotaan myös oikeuskäytännössä rikoslain (50. luku, § 5) tarkoittamaksi erittäin vaaralliseksi huumeeksi, jonka valmistuksesta tai levityksestä voidaan rangaista törkeänä huumausainerikoksena vähintään yhden ja enintään kymmenen vuoden vankeudella. Huumausaineen käyttörikoksesta suurin mahdollinen rangaistus Suomessa on puolen vuoden vankeus.[16]

Suomen pimeillä markkinoilla LSD:tä esiintyy vain satunnaisesti.[17] Aineen valmistaminen edellyttää korkeatasoista kemian tuntemusta, ja syntetisointiin tarvittavista kemikaaleista osa on erittäin vaarallisia (mm. rikkihappo, kloroformi, fosforyylikloridi, dietyylieetteri, metanoli, ammoniakki, etanoli).[18]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Koulu.M, Tuomisto.J: Farmakologia ja Toksikologia. Kustannus Oy Medicina, 2007, 7.p. ISBN 978-951-97316-2-9.

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Lyhenneluettelo 10.04.2013. Kotimaisten kielten keskus. Viitattu 17.4.2013.
  2. a b c d e Päihdelinkki: LSD
  3. Halpern JH, Passie T, Huertas PE, Karst M.: Attack cessation and remission induction with 2-bromo-LSD for cluster headache. Abstracts for the 14th Congress of the International Headache Society, 10–13 September 2009, Philadelphia, PA, USA. Cephalalgia. Oct. 2009; 29(Suppl. 1): P088 p. 46. DOI Free PDF IHS-IHC-2009 Poster Presentation Dr. John Halpern
  4. http://news.bbc.co.uk/2/shared/bsp/hi/pdfs/31_07_06_drugsreport.pdf
  5. http://www.maps.org/research/psilo-lsd/
  6. Greiner T, Burch NR, Edelberg R: Psychopathology and psychophysiology of minimal LSD-25 dosage; a preliminary dosage-response spectrum. AMA Arch Neurol Psychiatry, 1958, 79. vsk, nro 2.
  7. Stoll, W.A. (1947). Ein neues, in sehr kleinen Mengen wirsames Phantastikum. Schweiz. Arch. Neur. 60,483.
  8. http://www.uta.fi/hyper/projektit/paataitse/lsd.htm
  9. Juha Alakulppi: Matka Baseliin Kaltio. Kesäkuu 2006. Viitattu 7.1.2010.
  10. Jani Kaaro: Tutkijat etsivät LSD:stä apua alkoholismin hoitoon HS.fi. 9.3.2012. Helsingin Sanomat. Viitattu 10.3.2012.
  11. http://www.lycaeum.org/languages/finnish/psykoakt/old/synteettiset.html#lsd
  12. http://www.recovery.org.uk/druginfo/index.html
  13. United States Congress: Staggers-Dodd Bill, Public Law 90-639 1968-10-24. Viitattu 2011-09-21.
  14. DEA - Publications - LSD in the US - The Drug
  15. CONVENTION ON PSYCHOTROPIC SUBSTANCES (sivu 5 ja liite 1) 1971. YK. Viitattu 26.8.2013.
  16. Rikoslaki, 50 luku, 2a§
  17. Mitä Missä Milloin 2001: "Huumeongelma koskettaa koko Suomea", s. 287
  18. TiHKAL LSD-25

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Hämeen-Anttila, Jaakko: Trippi ihmemaahan: Huumeiden kulttuurihistoria. Helsingissä: Otava, 2013. ISBN 978-951-1-27259-5.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta LSD.