Come Together
"Come Together" (1969) on The Beatlesin kappale, joka aloittaa yhtyeen albumin Abbey Road. Kappaleen on säveltänyt John Lennon. Kappaleen sanoitukset ovat sanaleikilliset.
John Lennon haastettiin 1970-luvulla oikeuteen, sillä "Come Together" on samankaltainen kuin Chuck Berryn vuonna 1956 levyttämä kappale "You Can't Catch Me". Asia sovittiin siten, että Lennon levytti albumilleen Rock 'n' Roll kaksi Berryn laulua, joista saadut tekijänoikeuskorvaukset tuottivat Berrylle sen verran rahaa, että hän oli tyytyväinen.
Vuonna 1970 kappaleen on levyttänyt Mary Wilsonin johtama The Supremes, ja se on mukana myös yhtyeen kokoelma-albumilla Stoned Love.
1980-luvun lopussa poptähti Michael Jackson teki oman version kappaleesta ja myös yhtye Aerosmith on tehnyt oman version.