Lynyrd Skynyrd

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Lynyrd Skynyrd
(19641977, 1979, 1987–)
Lynyrd Skynyrd tunnetuimmassa kokoonpanossa vuonna 1973.
Lynyrd Skynyrd tunnetuimmassa kokoonpanossa vuonna 1973.
Tiedot
Tyylilaji: Southern rock, hard rock, boogie rock, country rock, roots rock
Kotipaikka: Yhdysvaltain lippu Jacksonville, Florida, Yhdysvallat
Laulukieli: englanti
Sivusto: lynyrdskynyrd.com
Jäsenet
Johnny Van Zant laulu
Gary Rossington kitara
Rick Medlocke kitara
Mark Matejka kitara
Peter Keys koskettimet
Johnny Colt basso
Michael Cartellone rummut
Dale Krantz Rossington taustalaulu
Carol Chase taustalaulu
Entiset jäsenet
Ronnie Van Zant  
Allen Collins  
Steve Gaines  
Leon Wilkeson  
Billy Powell  
Ean Evans  
Ed King  
Bob Burns  
Artimus Pyle  
Randall Hall  
Kurt Custer  
Leslie Hawkins  
Hughie Thomasson  
JoJo Billingsley  
Cassie Gaines  
Mike Estes  
Greg T Walker  
Levy-yhtiöt
Universal Music Group  
Atlantic Records  
Sanctuary Records  
Roadrunner Records  

Lynyrd Skynyrd on yhdysvaltalainen rock-yhtye, jota pidetään yhtenä southern rock -tyylin suurimmista nimistä. Yhtyeen musiikissa on ominaista kolmen sähkökitaran aikaan saama paksuhko ja raskas soundi. Bändi oli myös tunnettu rankasta alkoholipainotteisesta elämäntavastaan. Suosituimmillaan Skynyrd oli vuosina 19731977, kunnes 20. lokakuuta 1977 yhtyettä kuljettanut lentokone teki pakkolaskun ja syöksyi maahan.[1] Onnettomuudessa surmansa saivat laulaja ja keulakuva Ronnie Van Zant, kitaristi Steve Gaines sekä hänen siskonsa, taustalaulaja Cassie Gaines.[1] Muut jäsenet ja kiertueavustajat saivat vakavia vammoja.[1] Pitkän hiljaiselon jälkeen Lynyrd Skynyrd teki paluun laulaja Van Zantin pikkuveljen, Johnny Van Zantin johdolla 1987. Lynyrd Skynyrdin tunnetuimpia kappaleita ovat mm. ”I Ain't The One”, ”Gimme Three Steps”, ”Free Bird”, "Tuesday's Gone", ”That Smell”, ”What's Your Name”, ”Simple Man”,”Red White And Blue”ja ”Sweet Home Alabama”.

Yhtyeen vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuvuodet 1964–1970[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kesällä 1964 Floridan Jacksonvillessä kaverukset Ronnie Van Zant (laulu), Allen Collins (kitara), Gary Rossington (kitara), Larry Junstrom (basso) ja Bob Burns (rummut) perustivat Lynyrd Skynyrdin.[2] Alkuun yhtye oli nimeltään My Backyard, mutta nimi vaihtui nopeasti Noble Fiveksi.[2] Aikaisia vaikutteita olivat muun muassa Yardbirds, Eric Clapton ja Beatlesit.[2] Joulukuussa 1964 Ronnie Van Zant järjesti yhtyeen ensimmäisen keikan lankonsa joulujuhliin. Yhtye vaihtoi nimeään tiuhaan tahtiin (mm. Wildcats, The Sons of Satan, Conqueror Worm, the Pretty Ones), kunnes alkuvuonna 1968 yhtyeen nimeksi vakiintui kahden vuoden ajaksi One Percent elokuvassa nähdyn moottoripyöräjengin mukaan.[2] Samana vuonna yhtye levytti ensimmäisen single-levynsä paikallisella levy-yhtiöllä, Shade Tree Recordsilla. Levyllä oli kaksi kappaletta, ”Michelle” ja ”Need All My Friends”. Seuraavana vuonna yhtye voitti paikallisen musiikkikilpailun ja levytti palkintorahoilla jälleen kaksi kappaletta, Spoonfulin ja uudelleen jo aikaisemmin levyttämänsä Michellen. Vuonna 1970 yhtyeen koulun, Robert E. Leen lukion, liikunnanopettaja Leonard Skinner (19332010) erotti toistuvien varoitusten jälkeen kitaristi Gary Rossingtonin, sillä tämä rikkoi koulun pukeutumissääntöjä kasvattamalla pitkät hiukset.[2] Tapauksen jälkeen Skinneristä tuli yhtyeen sisällä vitsailun aihe, ja erään keikan aikana yhtye ilmoitti vaihtavansa nimekseen Leonard Skinner.[2] Yleisöstä moni tunsi ankaruudestaan kuulun opettajan, ja osoitti suosiotaan, ja vaikka ilmoitus oli osittain tarkoitettu vitsiksi, nimi jäi. Lisähankaluuksien välttämiseksi nimeä muutettiin hieman, jolloin päädyttiin nimeen, jolla yhtye tuli tunnetuksi: Lynyrd Skynyrd.[2]

Huippuvuodet 1970–1977[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1970 kaikki yhtyeen jäsenet lopettivat koulunkäynnin voidakseen paremmin keskittyä soittamiseen. Yhtye alkoi harjoitella Hells House-nimisellä maatilalla Jacksonvillen ulkopuolella ja sai kosketinsoittajakseen roudarina toimineen Billy Powellin. Samana vuonna yhtye lopetti yhteistyönsä Shade Tree Recordsin kanssa. Alkuvuonna 1970 kitaristi Allen Collins meni tyttöystävänsä Kathy Johnsin kanssa naimisiin[3], ja häissä soitettiin ensimmäisen kerran livenä yhtyeen myöhemmin klassikoksikin muotoutunut hitti, ”Free Bird”.[3] 1971 rumpali Bob Burns lähti yhtyeestä, mutta palasi jo seuraavana vuonna. Tuon ajan hänen tilallaan soitti Rick Medlocke. Loppuvuonna basisti Larry Junstrom lähti ja hänen tilalleen otettiin Leon Wilkeson, joka kuitenkin 1972 yllättäen ilmoitti olevansa liian nuori kiertämään soittamassa ja jätti yhtyeen. Wilkeson kuitenkin palasi yhtyeeseen Ronnie Van Zantin pyynnöstä sen levytettyä ensimmäisen albuminsa. 1973 Lynyrd Skynyrd julkaisi ensimmäisen kokopitkän albuminsa, nimeltään Pronounced Leh-Nerd Skin-Nerd[4], joka myi kultaa. Basisti Wilkesonia levyllä tuurannut Ed King ei laulaja Van Zantin mukaan osannut lainkaan soittaa bassoa ja pyysi tätä vaihtamaan kitaraan. Saman vuoden marraskuussa yhtye soitti lämppärinä The Whon Quadrophenia-kiertueella.[4]

1974 Lynyrd Skynyrd julkaisi toisen albuminsa nimeltään Second Helping, myyden jälleen kultaa. Levyllä oli yhtyeen maailmanmaineeseen saattanut kappale ”Sweet Home Alabama”.[4] Kappale oli humoristinen vastine Neil Youngin kappaleelle ”Southern Man”, joka kuvaa etelävaltioiden asukkaita punaniskoiksi.[4]

1975 yhtye julkaisi kolmannen albuminsa, Nuthin' Fancyn, myyden kultaa jo kolmannen kerran. Yhtye kiersi Yhdysvaltoja The Torture-kiertueellaan, joka on yhtyeen ensimmäinen suurempi kiertue.[5] Samana vuonna rumpali Bob Burns lähti ja hänen tilalleen otettiin Artimus Pyle.[5] Myös kitaristi Ed King jätti yhtyeen.[5] Yhtyeen jäsenmäärä kuitenkin kasvoi, kun taustalaulajaryhmä The Honkettes (laulajat Leslie Hawkins, JoJo Billingsley ja Cassie Gaines), otettiin mukaan yhtyeeseen.[4] Ulkomaillakin mainetta saanut Lynyrd Skynyrd lähti loppuvuodesta kiertueelle Isoon-Britanniaan, jossa yhtye oli erityisessä suosiossa. Mukana kiertuella oli yhtye Golden Earrings.

Syyskuussa 1976 kitaristi Gary Rossington loukkaantui auto-onnettomuudessa, mutta toipui nopeasti. Pian sen jälkeen Lynyrd Skynyrd julkaisi neljännen albuminsa, Gimme Back My Bulletsin, joka toi sille neljännen kultalevyn. Samana vuonna julkaistu yhtyeen ensimmäinen livealbumi, One More From The Road,[4] jolla kolmantena kitaristina hääri Cassien velipoika Steve Gaines,[4] nousi yhtyeen kaikkien aikojen suosituimmaksi albumiksi myyden platinaa ja yhteensä yli miljoona levyä. Suosio Isossa-Britanniassa toi Lynyrd Skynyrdille paikan kiertueella Rolling Stonesin kanssa.

Lokakuussa 1977 julkaistiin yhtyeen kuudes albumi Street Survivors.[4]

Lentoturma 1977[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

20. lokakuuta 1977 Lynyrd Skynyrdiä kiertueella Etelä-Carolinan Greenvillestä Louisianan osavaltion yliopistoon (LSU) kuljettanut Convair 240-lentokone syöksyi polttoaineen loputtua soiseen metsään Mississippin Gillsburgissa. Maahansyöksyssä menehtyivät yhtyeen laulaja ja keulakuva Ronnie Van Zant, kitaristi Steve Gaines ja hänen siskonsa, taustalaulaja Cassie Gaines, sekä molemmat lentäjät ja yhtyeen kiertuemanageri Dean Kilpatrick.[1] Muut yhtyeen jäsenet saivat vakavia vammoja.[1] Rumpali Artimus Pyle pystyi kuitenkin kävelemään ja lähti kahden yhtyeen roudarin kanssa hakemaan apua läheiseltä maatilalta. Maatilan omistaja ei ollut kuullut onnettomuudesta ja nähdessään konetta etsimään tulleen helikopterin ja kolme taloaan lähestyvää rähjäistä miestä, hän luuli miehiä vankikarkureiksi ja käski vaimoaan lukitsemaan ovet ja haki talosta haulikon. Miesten lähestyessä hän ampui varoituslaukauksen ilmaan. Toinen roudareista, Kenneth Peden Jr., huusi haulikollaan uhkailevalle maanviljelijälle ja kertoi lento-onnettomuudesta, jolloin tilanne laukesi. Sitkeän huhun mukaan viljelijä olisi ampunut rumpali Pyleä olkapäähän, mutta näin ei todellisuudessa tapahtunut. Yhtyeen jäsenet ja muut koneen matkustajat kuljetettiin lähialueen sairaalaan ambulanssien vähyyden vuoksi mitä erilaisimmilla ajoneuvoilla.

Onnettomuuden syyksi selvisi tutkimuksissa tekninen vika oikeanpuoleisessa moottorissa ja lentäjien virhearviointi polttoaineen määrästä. Lentäjät olivat laskeneet väärin tankatun polttoaineen määrän lähtöasemalla Floridan Lakelandissa luullen polttoainetta olevan enemmän kuin sitä todellisuudessa oli. Kun tämän lisäksi moottorissa ilmennyttä teknistä vikaa jouduttiin kompensoimaan tavallista suuremmalla polttoaineen kulutuksella, olivat onnettomuuden ainekset kasassa. Lentäjät huomasivat polttoaineen vähyyden liian myöhään ja matkalla varalaskukentälle McCombiin Mississippiin kone sakkasi ja syöksyi maahan.

Yhtyeen vastajulkaistu albumi Street Survivors myi lentoturman jälkeen nopeasti platinaa. Levyn kansikuva kuitenkin vaihdettiin nopeasti onnettomuuden jälkeen, sillä alkuperäisessä kansikuvassa yhtyeen jäsenet seisovat keskellä liekkimerta. Tämän katsottiin olevan epäsovinnaista, ja uudessa kuvassa yhtye seisoo liekkimeren sijaan mustaa taustaa vasten.

Välivuodet 1977–1987[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lentoturman jälkeen Lynyrd Skynyrd hajosi, mutta yhtyeen jäljelle jääneet jäsenet jatkoivat soittamista.[6] Kitaristit Gary Rossington ja Allen Collins perustivat The Rossington-Collins Bandin 1980[3], rumpali Artimus Pyle perusti Artimus Pyle Bandin 1982[7] ja Rossington-Collins Bandin hajottua Collins perusti oman yhtyeen, Allen Collins Bandin 1983.[3]

1978 julkaistiin kokoelma-albumi Skynyrd's First and Last, joka sisälsi Lynyrd Skynyrdin julkaisemattomia kappaleita vuosilta 1970-1972. 1979 julkaistiin toinen kokoelma-albumi, Gold and Platinum.[6] 1980 Allen Collinsin vaimo kuoli yllättäen.[3] Toukokuussa 1982 Gary Rossington meni naimisiin yhtyeensä laulajan, Dale Krantzin kanssa.[1] Saman vuoden joulukuussa julkaistiin Lynyrd Skynyrdin kolmas kokoelma-albumi, Best of the Rest.[8]

Vuonna 1986 Gary Rossington perusti vaimonsa kanssa yhtyeen Rossington.[1] Myöhemmin samana vuonna Allen Collins joutui auto-onnettomuuteen ajaessaan tyttöystävänsä kanssa uudella Ford Thunderbirdillään lähellä kotikaupunkiaan, Floridan Jacksonvilleä. Collins oli humalassa ja menetti auton hallinnan. Collins halvaantui vyötäröstä alaspäin ja hänen tyttöystävänsä kuoli.[3]

1987 julkaistiin Lynyrd Skynyrdin neljäs kokoelma-albumi, Legend, jolla oli yhtyeen keskeneräisiä ja julkaisemattomia kappaleita. Osa kappaleista viimeisteltiin julkaisukuntoon vuonna 1987.[9]

Paluu 1987–1997[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1987, kymmenen vuotta tuhoisan lento-onnettomuuden jälkeen, Lynyrd Skynyrdin jäljellä olevat jäsenet lukuun ottamatta auto-onnettomuudessa halvaantunutta kitaristi Allen Collinsia palasivat yhteen.[1] Allen Collins valitsi lavasijaisekseen Randall Hallin, kiertueella äänitetyllä live-albumilla Collinsin titteli on "arrangment consult" ja kiertuevideolla Collins vilahtaa muutaman kerran pyörätuolissa puhumassa yleisölle. Kitaraa soittivat Gary Rossington ja yhtyeessä 1973-1975 kitaraa soittanut Ed King.[1] Leon Wilkeson soitti bassoa, Billy Powell palasi koskettimien ääreen ja Artimus Pyle rumpuihin. Taustalaulajiksi otettiin kitaristi Gary Rossingtonin vaimo Dale Krantz Rossington ja laulaja Carol Chase. Uuden Lynyrd Skynyrdin laulaja oli edesmenneen Ronnie Van Zantin pikkuveli, Johnny Van Zant. Yhtyeen ensiesiintyminen onnettomuuden jälkeen oli Charlie Daniel's Volunteer Jam:ssä, jonka jälkeen yhtye lähti kiertueelle juhlistamaan paluutaan.[1]

1988 Lynyrd Skynyrd julkaisi ensimmäisen levynsä onnettomuuden jälkeen. Kyseessä oli Southern By Grace of God, jolla oli yhtyeen paluukiertueella äänitettyjä live-kappaleita.[10] Seuraavana vuonna julkaisiin yhtyeen suurimpia hittejä sisältänyt Skynyrd's Innyrds.[11]

1990 Allen Collins kuoli auto-onnettomuudesta johtuneen halvaantumisen jälkiseurauksena keuhkokuumeeseen.[3]

1991 julkaistiin Lynyrd Skynyrd 1991, yhtyeen ensimmäinen uusi albumi 14 vuoteen.[7] Levy saavutti menestystä ja osoitti, ettei Lynyrd Skynyrd ollut palannut yhteen vain soittaakseen vanhoja kappaleitaan. Albumilla olivat muun muassa kappaleet Smokestack Lightning, Keeping The Faith, Southern Women, ja Pure and Simple. Toiseksi rumpaliksi liittynyt Kurt Custer jäi seuraavana vuonna ainoaksi, sillä rumpali Artimus Pyle jätti yhtyeen riitojen jälkeen.[7] Vuonna 1993 julkaistiin albumi The Last Rebel.[12] Kesällä sairaudesta kärsivä basisti Leon Wilkeson ei päässyt yhtyeen kanssa keikoille, ja häntä tuurasi loppuvuoden ajan kitaristi Rossingtonin yhtyeen, Rossingtonin, basisti Timmy Lindsey.

1994 Lynyrd Skynyrd julkaisi ensimmäisen kokonaan akustisen albuminsa, Endangered Speciesin.[13] Kitaristi Ed Kingin sydänvaivat pahenivat ja hän joutui jättämään yhtyeen. Myöhemmin samana vuonna sai ensi-iltansa yhtyeestä kertova elokuva, Freebird ... The Movie.[14] Elokuvan pääsisältö oli yhtyeen Englannissa kuvattu konsertti vuodelta 1976.[14] Vuonna 1996 Lynyrd Skynyrdiin otettiin kaksi uutta jäsentä, kitaristit Hughie Thomasson ja Rick Medlocke, joka oli 1971-1972 soittanut yhtyeessä rumpuja. Yhtye vieraili ensimmäisen kerran Suomessa Järvenpään Puistobluesissa 1996.

Vakiintuminen 1997-[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1997 yhtyeen lentoturmasta tuli kuluneeksi 20 vuotta ja yhtye julkaisi albumin Twenty (=20) ja lähti maailmankiertueelle.[15] Kiertue ulottui myös Suomeen Hartwall Areenalle. Yhtyeen kokoonpanon ollessa sama kuin vuonna 1996. Kitaristikolmikko Gary Rossington - Hughie Thomasson- Rick Medlocke pysyikin yhtyeen eturivissä vuoteen 2005, jolloin Thomasson palasi oman yhtyeensä The Outlawsin pariin. Hän silti osallistui vielä Skynyrdin kappaleiden kirjoittamiseen ja vuoden 2009 levyllä God & Guns on useita Thomassonin kanssa kirjoitettuja kappaleita.

1998 laulaja Johnny Van Zant teki veljensä Donnie Van Zantin kanssa levyn Brother to Brother.[16] Lynyrd Skynyrd julkaisi livealbumin Lyve From Steeltown ja rumpali Owen Halen tilalle tuli Michael Cartellone. Seuraavana vuonna (1999) julkaistiin albumi Edge of Forever[17] ja kokoelmalevy The Best of Lynyrd Skynyrd. Lynyrd Skynyrd päätti toisen vuosituhannen kiertueella ZZ Topin kanssa,[18] joskin ZZ Top vetäytyi kiertueelta kesken jättäen väliin mm. Suomen Oulun konsertin.

Vuonna 2000 julkaistiin uutta ja vanhaa (1970- ja 1990-lukujen) materiaalia sisältänyt kokoelma Then And Now[19] ja yhtye lähti Euroopan kiertueelle. Jouluna julkaistiin vielä joulualbumi Christmas Time Again. Seuraavana vuonna 2001 yhtye kiersi Pohjois-Amerikkaa Deep Purplen ja Ted Nugentin kanssa.[20] Yhtyeen basisti Leon Wilkeson kuoli 27. heinäkuuta 2001 hotellihuoneeseen lähellä Floridan Jacksonvilleä. Kuolinsyynä olivat pitkään jatkuneet keuhko- ja maksasairaudet.[21] Wilkesonin tilalle bassoa soittamaan otettiin Ean Evans, yhtyeen pitkäaikainen ystävä.[22] 2002 julkaistiin kokoelma-albumi Turn It Up[23] ja 2003 yhtye juhlisti 30-vuotispäiviään ja julkaisi albumin Vicious Cycle.[24] 2004 julkaistiin livealbumi Lynyrd Skynyrd LYVE.[25]

Vuonna 2006 Lynyrd Skynyrd valittiin arvostettuun seuraan mm. Elviksen, Led Zeppelinin ja Black Sabbathin rinnalle Rock and Roll Hall of Fameen.[26] Yhtyeen kitaristi Hughie Thomasson menehtyi sydänkohtaukseen kotonaan Brooksvillessa, Floridassa 9. syyskuuta 2007.[27]

Kosketinsoittaja Billy Powell kuoli kotonaan Floridassa 28. tammikuuta 2009 sydänkohtaukseen.[28] Yhtye oli juuri levyttämässä albumiaan God & Guns. Hänen tilalleen yhtyeeseen tuli Peter "Keys" Pisarczyk.[29] Yhtyeen basisti Ean Evans kuoli syöpään 6.5.2009.[30] Menetyksistä huolimatta yhtye aloitti Euroopan kiertueensa 20. toukokuuta Kuopiossa, seuraavana päivänä yhtye siirtyi Helsinkiiin.[31]

Yhtye aloitti seuraavan maailmankiertueensa esiintymisellä Tampereella: Tampere Areenalla 22. helmikuuta 2010.[32]

Elokuussa 2012 yhtye julkaisi uuden levyn Last Of A Dyin' Breed.[33]

Yhtyeen jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lynyrd Skynyrdin kokoonpanot
1964 - 1970
1970 - 1971
1971 - 1972
  • Ronnie Van Zant - laulu
  • Allen Collins - kitara
  • Gary Rossington - kitara
  • Billy Powell - koskettimet
  • Rickey Medlocke - rummut
1972 - 1973
  • Ronnie Van Zant - laulu
  • Allen Collins - kitara
  • Gary Rossington - kitara
  • Leon Wilkeson - basso
  • Billy Powell - koskettimet
  • Bob Burns - rummut
1973 - 1975
  • Ronnie Van Zant - laulu
  • Allen Collins - kitara
  • Gary Rossington - kitara
  • Ed King - kitara (debyyttialbumilla myös basso)
  • Leon Wilkeson - basso
  • Billy Powell- koskettimet
  • Bob Burns - rummut
1975 - 1976
1976 - 1977
  • Ronnie Van Zant - laulu
  • Allen Collins - kitara
  • Gary Rossington - kitara
  • Steve Gaines - kitara
  • Billy Powell- koskettimet
  • Leon Wilkeson - basso
  • Artimus Pyle - rummut
  • Leslie Hawkins, JoJo Billingsley ja Cassie Gaines - taustalaulu
1977-1987 Yhtye ei ollut toiminnassa
1987 - 1992
1992 - 1995
  • Johnny Van Zant - laulu
  • Gary Rossington - kitara
  • Ed King - kitara
  • Randall Hall - kitara
  • Billy Powell - koskettimet
  • Leon Wilkeson - basso
  • Kurt Custer - rummut
  • Dale Krantz Rossington ja Carol Chase - taustalaulu
1995 - 1998
  • Johnny Van Zant - laulu
  • Gary Rossington - kitara
  • Rickey Medlocke - kitara (soitti aikaisemmin rumpuja)
  • Hughie Thomasson - kitara
  • Billy Powell - koskettimet
  • Leon Wilkeson - basso
  • Owen Hale - rummut
  • Dale Krantz Rossington ja Carol Chase - taustalaulu
1998 - 2001
  • Johnny Van Zant - laulu
  • Gary Rossington - kitara
  • Rickey Medlocke - kitara
  • Hughie Thomasson - kitara
  • Leon Wilkeson - basso
  • Billy Powell - koskettimet
  • Michael Cartellone - rummut
  • Dale Krantz Rossington ja Carol Chase - taustalaulu
2001 - 2009
  • Johnny Van Zant - laulu
  • Gary Rossington - kitara
  • Hughie Thomasson - kitara
  • Rickey Medlocke - kitara
  • Billy Powell - koskettimet
  • Ean Evans - basso
  • Michael Cartellone - rummut
  • Dale Krantz Rossington ja Carol Chase - taustalaulu
Nykyinen kokoonpano 2012 -
  • Johnny Van Zant - laulu
  • Gary Rossington - kitara
  • Rick Medlocke - kitara
  • Mark Matejka - kitara
  • Johnny Colt - basso
  • Peter Keys - koskettimet
  • Michael Cartellone - rummut
  • Dale Krantz Rossington ja Carol Chase - taustalaulu

Nykyiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Entiset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit

Kokoelmat ja live-albumit

Singlet

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d e f g h i j Gary Rossington History lynyrdskynyrdhistory.com (englanniksi) Viitattu 28.5.2014.
  2. a b c d e f g Skynyrd History Lessons - Name Changes and Ten Dollar Gigs lynyrdskynyrdhistory.com (englanniksi) Viitattu 28.5.2014.
  3. a b c d e f g Allen Collins History lynyrdskynyrdhistory.com (englanniksi) Viitattu 28.5.2014.
  4. a b c d e f g h History Lynyrd Skynyrd lynyrdskynyrdhistory.com (englanniksi) Viitattu 29.5.2014.
  5. a b c Skynyrd History Lessons - Tow Dowd & Gimme Back My Bullets lynyrdskynyrdhistory.com (englanniksi) Viitattu 28.5.2014.
  6. a b Skynyrd History Lessons - Gold & Platinum lynyrdskynyrdhistory.com (englanniksi) Viitattu 28.5.2014.
  7. a b c History Artimus Pyle lynyrdskynyrdhistory.com (englanniksi) Viitattu 28.5.2014.
  8. Lynyrd Skynyrdin The Best of the Rest Allmusic-sivustolla allmusic.com (englanniksi) Viitattu 29.5.2014.
  9. Lynyrd Skynyrdin Legend Allmusic-sivustolla allmusic.com (englanniksi) Viitattu 29.5.2014.
  10. Lynyrd Skynyrdin Southern by the Grace of God Allmusic-sivustolla allmusic.com (englanniksi) Viitattu 29.5.2014.
  11. Lynyrd Skynyrdin Skynyrd's Innyrds Allmusic-sivustolla allmusic.com (englanniksi) Viitattu 29.5.2014.
  12. Lynyrd Skynyrdin The Last Rebel Allmusic-sivustolla allmusic.com (englanniksi) Viitattu 29.5.2014.
  13. Lynyrd Skynyrdin Endangered Species Allmusic-sivustolla allmusic.com (englanniksi) Viitattu 29.5.2014.
  14. a b History Billy Powell lynyrdskynyrdhistory.com (englanniksi) Viitattu 29.5.2014.
  15. Lynyrd Skynyrdin Twenty Allmusic-sivustolla allmusic.com (englanniksi) Viitattu 29.5.2014.
  16. Van Zant - Brother to Brother Allmusic-sivustolla allmusic.com (englanniksi) Viitattu 29.5.2014.
  17. Lynyrd Skynyrdin Edge of Forever Allmusic-sivustolla allmusic.com (englanniksi) Viitattu 29.5.2014.
  18. Skynyrd, ZZ Top Tour Together articles.dailypress.com (englanniksi) (6.8.1999) Viitattu 29.5.2014.
  19. Lynyrd Skynyrdin Then and Now Allmusic-sivustolla allmusic.com (englanniksi) Viitattu 29.5.2014.
  20. Lynyrd Skynyrd, Deep Purple, Ted Nugent Hook Up For Tour mtv.com (englanniksi) (13.4.2001) Viitattu 28.5.2014.
  21. Lynyrd Skynyrd's Leon Wilkeson Dies mtv.com (englanniksi) (30.7.2001) Viitattu 28.5.2014.
  22. Ean Evans of Lynyrd Skynyrd: A Memorial; Frynds Remember The "Mississippi Kid" swampland.com (englanniksi) Viitattu 28.5.2014.
  23. Lynyrd Skynyrdin Turn it Up Allmusic-sivustolla allmusic.com (englanniksi) Viitattu 29.5.2014.
  24. Vicious Cycle Lynyrd Skynyrdin kotisivulla lynyrdskynyrd.com (englanniksi) Viitattu 28.5.2014.
  25. Lynyrd Skynyrdin LYVE Allmusic-sivustolla allmusic.com (englanniksi) Viitattu 29.5.2014.
  26. Lynyrd Skynyrd's Well Deserved Hall of Fame Induction swampland.com (englanniksi) (joulukuu 2005) Viitattu 28.5.2014.
  27. Outlaw Hughie Thomasson Dies starpulse.com (englanniksi) (14.9.2007) Viitattu 28.5.2014.
  28. Lynyrd Skynyrdin kosketinsoittaja kuoli yle.fi (29.1.2009) Viitattu 28.5.2014.
  29. Five Years Ago: Lynyrd Skynyrd Pianist Billy Powell Dies ultimateclassicrock.com (englanniksi) (28.1.2014) Viitattu 28.5.2014.
  30. Lynyrd Skynyrd menetti jälleen soittajan viikatemiehelle v2.fi (8.5.2009) Viitattu 28.5.2014.
  31. Lynyrd Skynyrd Kuopioon ja Helsinkiin viihdeuutinen.net (28.11.2008) Viitattu 28.5.2014.
  32. Lynyrd Skynyrd: Musiikki yhdistää yli uskonnon ja politiikan mtv.fi (23.2.2010) Viitattu 28.5.2014.
  33. Yksi rockin suurimpia legendoja julkaisi uuden levyn radionova.fi (21.8.2012) Viitattu 28.5.2014.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]