The Beatles

Wikipedia
Ohjattu sivulta Beatles
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Beatles logo.svg
The Beatles vuonna 1964. Vasemmalta oikealle: John Lennon, Paul McCartney, George Harrison ja Ringo Starr.
The Beatles vuonna 1964. Vasemmalta oikealle: John Lennon, Paul McCartney, George Harrison ja Ringo Starr.
Tiedot
Toiminnassa: 19601970
Tyylilaji: pop rock
psykedeelinen rock
rock and roll
beatmusiikki
taiderock
Kotipaikka: Englannin lippu Liverpool, Englanti Iso-Britannia
Laulukieli: englanti
Sivusto: www.thebeatles.com
Jäsenet
John Lennon laulu, kitara, huuliharppu, koskettimet, 1960-1970
Paul McCartney laulu, basso, kitara, koskettimet, 1960-1970
George Harrison laulu, kitara, sitar, 1960-1970
Ringo Starr rummut, laulu, 1962-1970
Entiset jäsenet
Stuart Sutcliffe basso, 1960-1961
Pete Best rummut, 1960-1962
Levy-yhtiöt
Apple Records  
EMI  

The Beatles oli vuosina 19601970 toiminut brittiläinen erittäin menestyksekäs rock/pop-yhtye. Sen äänitteiden myynti on arvioiden mukaan ylittänyt miljardin kappaleen rajan[1], mikä tekee siitä maailman ylivoimaisesti kaupallisesti menestyksekkäimmän yhtyeen.

The Beatles on popmusiikin suurimpia vaikuttajia. Yhtyeen sanotaan muuttaneen popmusiikin koko olemuksen. The Beatles aloitti levytysuransa harmonisten vokaaliosuuksien leimaamalla perinteisellä popmusiikilla. Vuoteen 1967 mennessä yhtye oli siirtynyt pääasiassa psykedeelisen rockin ja kokeellisten sovitusten kautta huomattavasti monimutkaisempaan ilmaisuun. Kuitenkin myös tuolloin Beatles teki yhä myös yksinkertaisempaa pop-musiikkia. The Beatlesistä tuli populaarimusiikin keskeisimpiä suunnannäyttäjiä. Se on säilyttänyt suuren suosionsa myös vuonna 1970 tapahtuneen hajoamisensa jälkeen.

Ennen The Beatlesia laulusolistit olivat hallinneet pop-musiikkia, mutta The Beatlesin läpimurron jälkeen yhtyeet ja etenkin niiden soittajat saivat laulusolisteja vastaavan suosion yleisön keskuudessa. Beatlesilla oli myös suuri vaikutus siihen, että muusikot alkoivat enemmän itse tehdä musiikkiaan, ja että pop-musiikkia alettiin pitää taiteen lajina. Beatlesin merkittävimpänä levynä on pidetty albumia Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Band (1967).

The Beatlesin jäsenet olivat liverpoolilaiset John Lennon (komppikitara, huuliharppu ja koskettimet), Paul McCartney (basso, kitara ja koskettimet), George Harrison (soolokitara ja sitar) ja Ringo Starr (oik. Richard Starkey, rummut ja lyömäsoittimet). Yhtyeen kaikki jäsenet myös lauloivat, vaikka päävastuun siitä kantoivat Lennon ja McCartney, jotka myös sävelsivät suurimman osan yhtyeen tuotannosta. Lennonin ja McCartneyn tekemien kappaleiden tekijöiksi merkittiin aina molemmat, vaikka yleensä ne oli tehnyt kaksikosta jompi kumpi suurimmaksi osaksi tai kokonaan yksin. Heillä oli tosin tapana esitellä tekemänsä laulut toisilleen ja ottaa huomioon toisen tekemät muutosehdotukset. Kappaleiden soolo-osuudet lauloi yleensä säveltäjä tai pääasiallinen ideoija.

Myös yhtyeen jäsenten soolourat, eniten McCartneyn, ovat olleet menestyksekkäitä.

Sisällysluettelo

The Beatlesin musiikki ja musiikillinen tyyli[muokkaa]

Beatlesin alkuaikojen levytykset olivat perinteistä, mutta omaleimaista, popmusiikkia, joiden instrumentteina oli kaksi sähkökitaraa, basso ja rummut. Ne olivat suurimmaksi osaksi yksinkertaisia mutta silti kovin nerokkaita kappaleita,kenen mukaan? esimerkkinä mm. "All My Loving" tai "I Want to Hold Your Hand". Lisäksi joissain kappaleissa John Lennon soitti huuliharppua tai hammondia, Paul McCartney tai Beatles-levyjen tuottaja George Martin pianoa ja balladeissa yhtye käytti myös espanjalaista tai akustista kitaraa. Tyypillistä musiikille olivat lauluharmoniat. 1960-luvun alun aikaan oli uutta, että yhtye sävelsi ja sanoitti oman materiaalinsa. The Beatles oli aloittanut uransa esittämällä pääasiassa yhdysvaltalaisten rock'n'roll-artistien kappaleita ja erityisesti 1950-luvun rock´n´roll-tähti Chuck Berry oli nuorien beatlejen suosikki. Näitä 1950-luvun rock´n´roll kappaleiden cover-versioita yhtye myös levytti jonkin verran vuosina 1962-1965. Tunnetuimpia ovat Chuck Berryn "Rock and Roll Music", The Isley Brothersin "Twist and Shout" ja Little Richardin "Long Tall Sally". Suuren osan yhtyeen alkuaikojen levytyksistä muodostavat kuitenkin yhteisesti Lennonin ja McCartneyn nimiin merkityt kappaleet, erityisesti ensimmäisillä levyillä oli vain Lennonin ja McCartneyn sävellyksiä. Kappaleet merkittiin aina molempien tekemiksi muotoon Lennon-McCartney, vaikka vain hyvin harvat kappaleet olivat heidän yhdessä tekemiään, näistä kuitenkin esimerkkeinä "Love Me Do" ja "I Want to Hold Your Hand". Useimmat kappaleet olivat toisen, joko Lennonin tai McCartneyn ideoimia ja pääasiassa toisen säveltämiä, mutta toinen toi kuitenkin hyvin usein, varsinkin alkuaikojen levytyksissä kappaleeseen vielä oman lisänsä. Myös Beatlesin toinen kitaristi George Harrison teki paljon kappaleita, mutta ne eivät aluksi kelvanneet levyille, "bändin johtajien" Lennonin ja McCartneyn sekä tuottaja George Martinin päätöksestä.lähde? Beatlesin vuoden 1963 albumilla With the Beatles on ensimmäinen Harrisonin tekemä kappale, "Dont Bother Me". Joskin jo Beatlesin ensi-levyllä Please Please Me-albumilla Harrison sai laulettavakseen McCartneyn ja Lennonin tekemän kappaleen "Do You Want to Know a Secret". Lähes kaikki Beatlesin alkuaikojen kappaleet kertoivat rakkaudesta, ja tähän tuli muutos vasta vuonna 1965, kun John Lennon teki kappaleen "Nowhere Man", joka ei käsittele aihetta. Sittemin Beatles teki monia muitakin rakkaudesta kertomattomia kappaleita.

Vuonna 1965 Beatlesin musiikki muuttui myös tyyliltään, ja mm. kappaleissa "Yesterday" ja "Eleanor Rigby" soittaa kyseiset kappaleet laulavan McCartneyn taustalla Beatlesin sijasta sinfonia-orkesterin jousisoittajat.

Vuonna 1967 Beatlesin musiikki muuttui kokeilevammaksi, esimerkkinä vaikkapa "A Day in the Life", jota usein pidetään jopa Beatlesin parhaana kappaleena. Beatlesin musiikkityyli muuttui myös osittain psykedeeliseksi rockiksi, saman vuoden albumilla Sgt. Peppers Lonely Hearts Club Band, jota pidetään usein maailman parhaana ja merkittävimpänä albumina, josta käy esimerkkinä albumin nimikko kappale, "Sgt. Peppers Lonely Hearts Club Band". Myös tuolloin Beatles teki kuitenkin myös muutamia yksinkertaisempia pop/rock-kappaleita, kuten McCartneyn tekemä rumpali Ringo Starrille laulettavaksi annettu "With a Little Help from My Friends". Vuonna 1967 julkaistiin myös menestys-single "Strawberry Fields Forever"/"Penny Lane", jonka molemmat kappaleet olivat singlejen A-puolia. Kappaleista "Strawberry Fields Forever" on Lennonin ja "Penny Lane" McCartneyn tekemiä ja laulamia, ja ne kertovat kumpikin tekijöidensä lapsuuden ympäristöstä, 1940-luvun Liverpoolissa. Kumpikaan kappale ei ole Beatlesin kokeellisempaa puolta.

Myös vuoden 1968 albumilla The Beatles (albumi) on kokeellisia kappaleita, sekä Paul McCartneyn "Helter Skelter"selvennä. Tällä albumilla on myös rumpali Ringo Starrin tekemä kappale "Dont Pass Me By", joka oli ensimmäinen Starrin itse tekemä kappale, jonka Beatles levytti.

Vuonna 1969 Beatles julkaisi viimeisen täysin yhdessä levyttäneensä albumin, Abbey Roadin, jolla psykedeelinen rock ja kokeellisuus jäivät taka-alalle, ja Beatles palasi vanhaan tyyliinsä, yksinkertaisempaan rockiin. Abbey Roadilla George Harrison otti suurempaa roolia yhtyeessä ja teki levylle kaksi kappaletta, "Here Comes the Sun" ja "Something", jotka ovat Beatlesin kaikkien aikojen rakastetuimpia ja suosituimpia kappaleita. Samana vuonna Beatles äänitti myös Get Back -albumia, jonka piti nimensä mukaisesti olla Beatlesin paluu juurille. Levy oli jo lähes valmis, mutta jäsenet olivat tyytymättömiä siihen ja projekti hyllytettiin. Tämän jälkeen Beatles alkoi tehdä Abbey Roadia. Kun Beatles oli hajoamispisteessä vuonna 1970, se teki vielä yhden kappaleen, jonka se levytti yhdessä, kappaleen jäädessä kaikkien aikojen menestyneimmänlähde? ja monien mielestä parhaan yhtyeen viimeiseksi. "Let It Be" äänitettiin alkuvuodesta 1970, ja se oli Beatlesin viimeinen hengenveto. Se lasketaan usein aivan maailman parhaiden kappaleiden joukkoon.lähde? Beatles siis lopetti huipulla tehtyään vielä yhden kappaleen, joka menestyi singlenä heti julkaistuaan loistavasti. "Get Back" -albumin nimi vaihdettiin "Let It Be" -albumiksi ja se julkaistiin muutama kuukausi Beatlesin jo hajottua.

Historia[muokkaa]

Aikaisemmat yhtyeet, Beatlesin perustaminen ja alkuajat (1958–1960)[muokkaa]

John Lennon perusti The Quarrymen -nimisen skiffleyhtyeen vuonna 1957. Paul McCartney liittyi siihen jo samana vuonna tehtyään Lennoniin vaikutuksen kitaransoittotaidollaan ja musiikkimaullaan. Paulin ystävä George Harrison liittyi yhtyeeseen vuonna 1958 Paulin esiteltyä tuolloin vasta 14-vuotiaan Georgen Johnille. Lennon piti Georgea liian nuorena bändiin, mutta Harrisonin viritettyä itse kitaransa ja soitettuaan muutaman kappaleen Johnille hän suostui ottamaan Harrisonin mukaan yhtyeeseen. Harrison sai kuitenkin pysytellä hieman sivussa muista heidän kävellessään kadulla ja pysyä syrjässä yhtyeen klubi-keikoilla. Pian Harrisonista tuli kuitenkin täysivaltainen jäsen ja Lennonin hyvä ystävä. The Quarrymen hajosi vuonna 1960. Tuolloin Lennon, McCartney, Harrison ja Stuart Sutcliffe alkoivat soitella nelistään ja saivat pieniä palkkioita esiintyessään liverpoolilaisissa baareissa. [2] Porukalla ei ollut kunnon nimeä, ennen kuin Lennonin ja alkuperäiseen kokoonpanoon kuuluneen basisti Stuart Sutcliffen[3] ideoima nimi The Beatles vakiintui vuonna 1960.

Myöhemmin, kun The Beatles -nimen alkuperää kysyttiin haastattelussa, Lennon kertoi, että "näyssä mies ilmestyi heille liekehtivässä piiraassa ja sanoi: teidän nimenne on oleva Beetles A:lla."[4] "The Beatles"-nimi viittaa beatmusiikkiin, jota yhtye alkuaikoinaan edusti, ja samalla se on kunnianosoitus muille samantyyppisiä nimiä käyttäneille yhtyeille — ennen kaikkea Lennonin ihailemalle Buddy Hollyn The Crickets -yhtyeelle; crickets tarkoittaa sirkkoja, beetles kovakuoriaisia.

Yhtye esiintyi Liverpoolissa mm Jacaranda ja Casbah -klubeilla sekä teki pieniä kiertueita.Saatuaan 1960 keikkatarjouksen Hampurista, Saksasta, yhtyeen piti hankkia vakituinen rumpali, joksi suostui Harrisonin ystävä, Pete Best, Casbah -klubin omistajattaren poika.

Esiintymismatkat Hampuriin, Ringo Starrin liittyminen bändiin ja levytyssopimus (1960–1962)[muokkaa]

Hampurissa yhtye asusti pahamaineisella punaisten lyhtyjen alueella, elokuvateatterin takana olevassa varastossa. Yhtyeen jäsenet joivat runsaasti alkoholia ja käyttivät piristäviä lääkkeitä jaksaakseen soittaa joka ilta kahdeksasta kahteen aamulla.[5]. Yhtyeen managerina toimi tuolloin Allan Williams, joka tunnetaan tittelillä "the Man who gave the Beatles away".

Yhtyeen musiikki oli tuolloin rock'n'roll-painotteista, mutta mukana oli myös ikivihreitä balladeita tasapainottamassa ohjelmistoa. George Harrison oli ensimmäisen Hampurin visiitin aikaan vielä alaikäinen. The Beatlesin eräs esiintyminen keskeytyikin äkillisesti, kun hänet pidätettiin kesken keikan ja karkotettiin maasta. Samalla selvisi, että yhtye esiintyi ilman asianmukaista työlupaa. Paljastuminen oli Beatlesin entisen klubin omistajan kosto siitä, että yhtye siirtyi toiseen paikkaan saatuaan paremman palkkio- ja majoitustarjouksen. Harrison on itse kuvaillut Hampurin aikaa näin: "Paikka oli täynnä prostituoituja ja transvestiittejä ja kaiken keskellä olin minä, 17-vuotiaana."

Yhtye palasi Liverpooliin, ja kun Harrison täytti 18-vuotta Beatles suuntasi takaisin Hampuriin, vuonna 1961. Myös tällä kertaa Beatlesin esiintymiset olivat todella pitkiä ja alkoholia kului paljon. He kuitenkin tienasivat enemmän kuin edelliskerralla ja majoitukset olivat parempia. Tuolloin beatlet tutustuivat myös ensikerran Ringo Starriin joka oli myös Hampurissa yhtyeensä kanssa.

Toisen Hampurin reissun aikana Stuart Sutcliffe tutustui tulevaan kihlattuunsa, valokuvaaja Astrid Kircheriin. Kircherr otti tuolloin monia, nykyisin erittäin kuuluisia valokuvia Beatlesista. Kuvissa Beatlesin jäsenillä oli yllään nahkatakit ja bootsit. Tuo tyyli oli peräisin Hampurin taideopiskelijoilta ja Kircheriltä, jonka takia myös Sutcliffe omaksui tyylin kuten myöhemmin myös muut beatlet. Myös Beatlesin moppitukat ovat peräisin Hampurin ajoilta.

Kun Beatlesin oli aika lähteä takaisin Liverpooliin, ei Sutcliffe tahtonutkaan lähteä vaan jäädä Kircherin kanssa Hampuriin asumaan. Sutcliffe halusi ryhtyä taidemaalariksi sillä hänen työnsä myivät Hampurissa ja hän oli aina tuntenut suurta vetoa taitelijan ammattiin. Itse asiassa Stuart osti bassokitaransakin puolipakotettuna Lennonin ja McCartneyn toimesta, taideteoksestaan saadulla rahalla, eikä ikinä oppinut soittamaan bassoa keskivertoa paremmin. Sutcliffen jäätyä Hampuriin taiteilijaksi ja erottua yhtyeestä alkoi Paul soittamaan bassoa.

Hampurin aikaisista ystävistä Klaus Voorman myöhemmin suunnitteli Beatlesin menestys-albumi "Revolverin" kannen, Sutcliffe sen sijaan kuoli jo vuonna 1962, aivoverenvuotoon, jonka hän oli mahdollisesti saanut alunperin jouduttuaan tappeluun Hampurin kaduilla tuntemattomia paikallisia vastaan yhtyetovereiden, Pete Bestin ja John Lennonin kanssa.

Brian Epstein oli varakkaan perheen poika, joka hoiti Liverpoolissa äitinsä musiikkikauppaa epäonnistuttuaan pyrkimyksissään näyttelijän uralle. Kun yhä useammat teinitytöt kävivät hänen liikkeessään kysymässä Hampurissa Tony Sheridanin taustayhtyeenä levyttämää "My Bonnie" -levyä, Epstein kiinnostui yhtyeestä. Hän kävi Cavern-klubilla, jossa yhtye esiintyi lähes 300 kertaa, katsomassa yhtyettä, ihastui ja ryhtyi yhtyeen manageriksi. Epstein suunnitteli The Beatlesille uuden imagon, josta heidät parhaiten tunnetaan: puhdas rock-tyyli nahkatakkeineen vaihtui pukuun.[6]

Epstein ryhtyi myös etsimään levy-yhtiötä The Beatlesille. Useat lontoolaiset levy-yhtiöt sanoivat yhtyeelle 'kiitos ei'. Esimerkiksi Decca Records -yhtiön edustaja Dick Rowe teki populaarimusiikin historian ehkä pahimman virhearvioinnin torjuessaan yhtyeen sillä perusteella, että "kitarayhtyeet ovat jo menossa pois muodista".[7] The Beatles sai lopulta levytyssopimuksen EMI-yhtiöltä. EMI:n palveluksessa ollut tuottaja George Martin ei hänkään pitänyt The Beatlesin musiikkia kovin kummoisena. Hän kuitenkin piti Lennonin ja McCartneyn lauluäänistä ja ihastui yhtyeen jäsenten karismaan ja huumorintajuun ja päätti antaa heille tilaisuuden. Martin ei kuitenkaan pitänyt Bestiä tarpeeksi kyvykkäänä rumpalina ja käski muiden erottaa hänet yhtyeestä.[8]

Ringo Starr, joka oli aiemman yhtyeensä kanssa esiintynyt myös Hampurissa ja toiminut Bestin sijaisena, korvasi[3] Pete Bestin The Beatlesin levyttäessä ensimmäisen singlensä kappaleita Love Me Do ja P.S. I Love You. Levytystä varten Martin oli kuitenkin hankkinut lontoolaisen studiomuusikko Andy Whiten, joten The Beatlesin ensimmäisellä singlellä Starr ei vielä soittanut. Hän kuitenkin sopeutui nopeasti uuteen bändiinsä, ja Lennon sanoi: "Pete on hyvä rumpali, mutta Ringo on hyvä beatle."lähde?

Suurmenestyksen ensimmäiset vuodet ja Britannian valloitus (1962–1963)[muokkaa]

The Beatles saapuu John F. Kennedyn kansainväliselle lentoasemalle Yhdysvaltain kiertueellaan 7.2.1964
Richard Lesterin puolidokumentaarinen elokuva A Hard Day's Night (1964) lietsoi beatlemaniaa. Elokuvassa oli mukana Wilfred Brambell, joka esitti Paul McCartneyn isoisää.

The Beatlesin ensimmäinen single menestyi kohtalaisesti ja toinen single Please Please Me nousi Britannian listan ykköseksi. Tästä alkoi yhtyeen jättimenestys; ensialbumi "Please Please Me" oli suurmenestys. Se sisälsi mm. "Please Please Men" ja "Love Me Don" sekä cover-version The Isley Brothersin kappaleesta "Twist and Shout", Beatlesin versioimana kappaleesta tuli valtava hitti ja se nousi kaikkille hittilistoille. Itse levy myi loistavasti Britanniassa, ollen listaykkösenä 30 viikkoa. Tämän jälkeen, julkaistiin The Beatlesin toinen albumi, With The Beatles. Albumin kannesta on tullut legendaarinen, sillä siinä ovat kaikkien yhtyeen jäsenten kasvot, joista on häivytetty toinen puoli lähes kokonaan pois. Myös tämä albumi nousi Euroopassa albumilistojen kärkeen ja se oli listaykkösenä 21 viikkoa.

The Beatlesin ensimmäiset albumit sisälsivät pääasiassa pop rockia ja rock and rollia, ja ne molemmat, sekä Please Please Me että With The Beatles, olivat myös teemaltaan hyvin samanlaisia. Albumeilla oli paljon The Beatlesin jäsenten, ja erityisesti Paul McCartneyn ja John Lennonin tekemiä kappaleita, mutta myös useita yhtyeen levyttämiä cover-kappaleita, kuten mm. "Twist and Shout", sekä "Roll Over Beethoven".

Seuraavat listaykkössinglet olivat ”From Me to You” ja ”She Loves You”, jonka kertosäkeestä ”yeah yeah yeah” tuli yksi 1960-luvun alun The Beatlesin tunnusmerkeistä. Näillä kappaleilla Beatles alkoi myös saavuttaa suosiota myös Pohjois-Amerikassa. Koska Beatlemania alkoi Amerikassa, alettiin Beatles-albumeita julkaista kiireellä myös Amerikassa. Amerikkalaiset versiot sisältivät yleensä hieman eri kappaleet kuin Euroopan levyjulkaisuissa. Ensimmäinen Amerikassa julkaistu The Beatlesin albumi, oli vuoden 1964, ainoastaan Amerikassa julkaistu, "Introducing... The Beatles".

Suomessakin Beatlesista tuli huippusuosittu ympäri maan ja alettiin puhua ”jeejee-musiikista”, johtuen She Loves Youn iskevästä kertosäkeestä.

Maailmanlaajuisen Beatlemanian alku ja Amerikan valloitus (1964–1965)[muokkaa]

Vuonna 1964 julkaistu viides single” I Want to Hold Your Hand” nousi ykköseksi myös Yhdysvalloissa ja teki The Beatlesistä huippusuositun Amerikassakin. Se on McCartneyn ja Lennonin yhdessä tekemä kappale ja sitä myytiin huikeat miljoona kopiota jo muutamassa viikossa, maailmanlaajuisesti.

Vuonna 1964 alkoi Beatlesin jättikiertue Amerikassa, joka oli supersuosittu, ja näin Beatles "valloitti" myös Amerikan kuten se oli "valloittanut" myös Britannian vuoden 1963 kiertueellaan ja singleillään. Beatlemaniaa lietsoivat myös elokuva A Hard Days Night, joka oli puoli dokumentaarinen ja siinä seurattiin beatlejen elämää. Myös saman niminen albumi ja kappale julkaistiin. Lennonin tekemä kappale A Hard Days Night sai alkunsa Ringon lausahduksesta: "It's been a hard days night"(suom. on ollut rankan päivän ilta).

The Beatlesin konserteissa yleisö kirkui hysteerisesti ja yhtyeen jäsenet eivät enää voineet liikkua julkisesti saamatta innokasta fanilaumaa peräänsä.lähde? Ilmiöstä käytettiin nimitystä ”beatlemania”. Kiertueet huipentuivat kaikkien aikojen ensimmäiseen stadionkonserttiin Shea-stadionilla New Yorkissa vuonna 1965.

Vuonna 1965 The Beatlesin musiikki alkoi muuttua entistä monipuolisemmaksi ja kokeilevammaksi. ”Yesterday”-kappaleessa McCartney laulaa jousikvartetin säestyksellä, eikä the Beatles esiinny levyllä lainkaan. ”Eleanor Rigby” -kappale jatkoi samaa linjaa ja ”For No One” -kappaleessa käytetään käyrätorvea, ”Got to Get You into My Lifessa” torvisektiota. Rubber Soul -albumilla Harrison soittaa intialaista sitaria kappaleessa ”Norwegian Wood”. Myös sanoitukset alkoivat muuttua aiempaa taiteellisemmiksi ja moniselitteisemmiksi. Beatlesin vuoden 1965 kappale, John Lennonin tekemä, Help!, kohosi suurhitiksi ja kun se soitettiin Beatlesin konserteissa teinityttöjen kirkuminen oli usein suurimmillaan. Kappale oli vuoden 1965 menestys-albumilta Help!, joka on yksi Beatlesin menestyneimmistä ja arvostetuimmista albumeista,lähde? oltuaan listaykkösenä niin Britanniassa kuin Amerikassakin. Listoilla se oli Britanniassa 37 viikkoa, eli 3/4 vuodetta ja Amerikassa 33 viikkoa.

26. lokakuuta 1965 yhtyeen jäsenet saivat Englannin kuningattarelta MBE-kunniamerkit.[3]

Siirtyminen kokeellisempaan musiikkiin ja psykedeeliseen rockiin, "Sgt. Peppers Lonely Hearts Club Band" (1966–1967)[muokkaa]

1. maaliskuuta 1966 John Lennon sanoi "The Beatles on nyt suositumpi kuin Jeesus".[3] Englantilaiset vähät välittivät lausunnosta, mutta Yhdysvalloissa asiasta nousi skandaali, ja osa radiokanavista lopetti The Beatlesin soittamisen. Kristilliset piirit järjestivät tilaisuuksia, joissa ihmiset saivat polttaa kaikenlaista The Beatlesiin liittyvää tavaraa. John Lennon pyysi sanomisiaan julkisesti anteeksi ja väitti, että sanat oli irrotettu asiayhteydestä ja hän vain tarkoitti Beatlesin suosiota ja merkitystä nuorisolle. Viimeiseksi jääneellä kiertuellaan yhtye pelkäsi mm. salamurhaa. Vatikaanin äänenkannattaja roomalaiskatolisen kirkon edustajana julisti anteeksiantoa vihdoin vuonna 2008.

Yhtyeen ollessa maailmalla suosituimmillaan vuonna 1966 se päätti lopettaa keikkailun. Harrison oli kyllästynyt epämiellyttävänä pitämäänsä keikkaelämään, ja voitti Lennoninkin puolelleen, sillä tämä ei enää kestänyt keikoilla kirkuvia faneja, ja tiesi monien tulevan konsertteihin vain The Beatlesin maineen vuoksi. lähde?

Vuonna 1966 Paul McCartney sävelsi kappaleen "Paperback Writer" joka oli Beatlesin ensimmäisiä, jotka eivät kerro rakkaudesta. "Paperback Writerin" idean McCartney sai kun Ringo makoili levytys-studion sohvalla ja luki kirjaa. Kappale oli Beatlesin ainoa listaykkös-single Amerikassa vuonna 1966.

Jo ennen viimeisiä konserttejaan, albumilla Rubber Soul yhtye teki erilaisia kokeiluja ottaen muun muassa mallia folkmusiikista. George Harrison oli innostunut intialaisesta kansanmusiikista ja soitti sitaria kappaleen Norwegian Wood taustalla. Albumit Revolver (1966) ja Sgt Pepper's Lonely Hearts Club Band (1967) ja erosivat jo huomattavasti aiemmasta tuotannosta. Revolverilla yhtye käytti muun muassa nauhaefektejä kuten käännettyjä kitararaitoja. Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Bandillä yhtye muutti myös imagoaan entistä hippimäisemmäksi. Albumi oli yhtyeen kokeilevin ja rikkoi silloisen studiotekniikan rajoja. Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Band on musiikkihistorian ensimmäinen levy, jonka kansilehteen on painettu levyn sisältämien kappaleiden sanoitukset. Levyn kansitaide on muutoinkin poikkeuksellista. Muun muassa Rolling Stones -lehti on valinnut sen vuonna 2003 kaikkien aikojen albumiksi[9]. The Beatles sai kymmenen parhaan joukkoon kolme muuta albumia (Revolver, Rubber Soul ja the Beatles) Abbey Roadin jäädessä 14:nneksi.

"Sgt. Pepperillä" on yksi Beatlesin arvostetuimmista kappaleista, kokeellinen ja nerokas Lennonin ja McCartneyn yhteistyö "A Day in the Life", jonka samainen Rolling Stone-lehti arvosteli Beatlesin parhaaksi kappaleeksi. Kokeellisuudestaan huolimatta, "A Day in the Life" on tyyliltään enimmäkseen perinteinen pop/rock-kappale.

Psykedeelistä rockia levyllä edustaa esimerkiksi John Lennonin "Lucy In The Sky With Diamonds" ja "Being Benefit For Mr. Kite".

Keskinäiset riidat, managerin kuolema ja suurmenestyksen jatkuminen (1967)[muokkaa]

The Beatles julkaisi 1967 singlen Penny Lane / Strawberry Fields Forever. Se oli niin sanottu tupla-A-single, eli kumpikaan kappaleista ei ollut laadultaan tavallista B-puolimateriaalia. Julkaisua pidettiin myöhemmin virheenä, koska kappaleet söivät toisensa suosiota siten, ettei kumpikaan niistä noussut listan kärkeen. 1967 ilmestynyttä, promootiotarkoitukseen tehtyä Strawberry Fields Forever -videota pidetään ensimmäisenä varsinaisena musiikkivideona. Myös musiikilliset kokeilut jatkuivat, joista esimerkkinä on julkaisematon "Carnival of Light" -levytys The Million Volt Light and Sound Rave -tapahtumaa varten. Vuonna 1967 julkaistiin menestys-albumi Magical Mystery Tour, joka sisälsi "Strawberry Fields Forever" ja "Penny Lanen" lisäksi myös kolmannen jätti-hitin "All You Need Is Love", jonka Beatles esitti ensi kertaa, suorassa tv-lähetyksessä jota katsoivat sadat miljoonat ihmiset. "Magical Mystery Tour"-albumi, oli ikään kuin sivutuote, Beatlesin uudelle samannimiselle elokuvalle, joka julkaistiin samana vuonna. Elokuvassa beatlet ajelevat ympäri Britanniaa kuvausryhmän kanssa. Elokuva ei saanut osakseen kovinkaan suurta arvostusta, mutta albumi sen sijaan nousi Amerikan albumilistalla ykköspaikalle.

Vuonna 1967 myös yhtyeen manageri Brian Epstein menehtyi lääkkeiden väärinkäyttöön noin kaksi viikkoa ennen "Magical Mystery Tourin" ilmestymistä, mikä aiheutti jäsenten välille riitaa raha-asioista ja bändin asioiden tulevasta hoitajasta, musiikillisten erimielisyyksien lisäksi.

"White Album", Beatlesin yhteishenki rakoilee mutta menestys jatkuu (1968)[muokkaa]

Seuraavalla The Beatles-levyllä (1968) yhtye palasi taas hieman tavanomaisemman rock- ja popmusiikin pariin. The Beatlesillä olevan Helter Skelter -kappaleen on sanottu vaikuttaneen heavy metalin syntyyn. The Beatles albumilla oli myös kuitenkin mukana jälleen hyvin kokeellisia kappaleita kuten John Lennonin instrumentaalinen "Revolution 9". George Harrison oli suuressa roolissa "The Beatles"-albumilla, jota kutsutaan myös "White-albumiksi" sen valkoisen kannen takia, ja hänen kappaleensa "While My Guitar Gently Weeps" kuuluu yleisen mielipiteen mukaan levyn ja koko Beatlesin tuotannon parhaimmistoon. Myös toinen Harrisonin kappale "Piggies", löytyy White Albumilta, kuten myös Ringon ensisävellys "Dont Pass Me By". White Albumin tunnetuimpia kappaleita Harrisonin "While My Guitar Gently Weepsin" lisäksi ovat John Lennonin "Revulution 1" ja "Happines Is a Warm Gun" sekä Paul McCartneyn ja Johnin yhteinen "Back in the U.S.S.R." ja Paulin oma "Ob-La-Di, Ob-La-Da".

Yhtyeen viimeisen julkaistun levyn äänitykset tehtiin ennen Abbey Road -albumia työnimellä Get Back, mikä viittasi yhtyeen paluuseen musiikillisia juuriaan kohti. Idea kuitenkin hyllytettiin, sillä yhtye ei erimielisyyksiensä vuoksi saanut koottua yhtenäistä materiaalia albumia varten, vaikka nauhoituksia tehtiin runsaasti. Ainoastaan nimikappale sekä "Get Back" julkaistiin singlenä ja esittäjänä mainittiin The Beatles with Billy Preston. Preston soitti kappaleissa kosketinsoittimia ja oli ensimmäinen nimensä esittäjiin Beatlesin kanssa mukaansaanut muusikko.

Loppuajat ja hajoaminen (1969–1970)[muokkaa]

Viimeisen kerran The Beatles nähtiin esiintymässä 30. tammikuuta 1969, kun yhtye nousi levy-yhtiö Applen katolle pitämään konserttia osana Get Back -levytyssessiota (jota myöhemmin käytettiin Let It Be -albumin perustana). Tämän jälkeen yhtyeen kaikki neljä jäsentä eivät esiintyneet livenä yhdessä enää missään. Kesällä 1969 yhtye päätti kuitenkin tehdä vielä Abbey Road -studioalbumin, jota tehtäessä yhtye keskittyi edellisiä levytyssessioita vaivanneiden riitelyjen sijasta pääasiaan.

Hajoamisen syistä on erilaisia näkemyksiä. Todennäköisesti merkittävin syy oli manageri Epsteinin kuolema vuonna 1967. Epsteinin kerrotaan olleen yhtyeen jäsenille hyvin tärkeä[10]. Yhtye oli kadottanut suuntansa: Lennon makoili kartanossaan tai rakensi uutta suhdettaan, kun McCartney pyrki ottamaan ohjat käsiinsä. Tämä loi ristiriitoja. Uuden managerin valintaan vuonna 1969 liittyi erimielisyyttä: McCartney kannatti appeansa, Lee Eastmania, kun taas muut kannattivat Allen Kleinia. Klein valittiin manageriksi.

Samoihin aikoihin (v 1968) Lennon alkoi seurustella, vuonna 1966 tapaamansa japanilaissyntyiseen taiteilija Yoko Onon kanssa. Ono oli marssinut tapaamisen jälkeen studiolle ja vaatinut saada tavata Lennonin, joka häpesi Onon käytöstä eikä ollut kiinnostunut tästä. Ono myös lähetteli Lennonille kirjeitä vuosina 1966 ja 1967. Vuonna 1968 Ono ja Lennon viettivät yhteisen yön, jonka jälkeen Lennon erosi vaimostaan Cynthiasta ja alkoi seurustella Onon kanssa. Tämän jälkeen Ono alkoi jatkuvasti ängetä Lennonin mukaan studiolle. McCartneyn kerrotaan suivaantuneen asioihin studiolla: aikaisemmin yhtye oli työskennellyt nelistään, mutta nyt Ono oli myös mukana ja pyrki jollain tavalla myös vaikuttamaan sävellyksiin. Yhtenä hajoamisen syynä oli varmasti myös se, että yhtyeen jäsenet yksilöityivät yhä enemmän eikä heillä ollut enää riittävästi tilaa ilmaista itseään haluamallaan tavalla. Erilleen kasvaminen oli oikeastaan alkanut jo vuonna 1967, loppuvuodesta, "Sgt. Pepperin" jälkeen-

McCartney oli ensimmäinen julkinen bändistä lähtijä.[11] Hän oli saanut Lennonin perumaan lähtemisen ja sai yhtyeen vielä kerran studioon tekemään levyä, minkä tuloksena syntyi Abbey Road. "Abbey Road" oli menestysalbumi joka sisälsi useita hittejä ja loistavia kappaleita kuten John Lennonin "Come Together" sekä McCartneyn "Carry That Weight" ja "You Never Give Me Your Money". Myös George Harrison otti levyllä entistä suurempaa roolia yhtyeessä ja hänen kappaleensa Here Comes the Sun ja Something mielletään usein albumin parhaiksi. "Something" oli myös ainoa Harrisonin tekemä kappale joka julkaistiin singlen A-puolena. "Abbey Roadin" viimeinen raita on McCartneyn The End, joka käytännössä päätti Beatlesin tarun. Abbey Road oli myös eräänlainen paluu vanhaan sillä musiikilliset kokeilut oli levyltä jätetty pois, ja se koostui perinteisestä rock- tai popmusiikista ja kokeellistyylisiä kappaleita levyllä edusti oikeastaan vain Lennonin "I Want You", lisäksi Abbey Road oli myös levy jolla Beatles puhalsi jälleen yhteen hiileen, vielä viimeisen kerran ennen hajoamistaan, toisin kuin "White Albumilla", joka on jopa pidetty "neljän huippumuusikon yhteisenä sooloalbumina". Abbey Roadin tekemisen jälkeen, alkuvuodesta 1970 McCartney ilmoitti julkisesti lähtevänsä yhtyeestä.

Lennon oli ilmoittanut muulle yhtyeelle erostaan jo aiemmin syksyllä 1969. Tätä ennen Harrison oli uhannut lähteä tammikuussa 1969 ja Ringo Starr kesällä 1968. Lopullisen vahvistuksen yhtyeen hajoamiselle antoi kuitenkin vasta tuomioistuimen päätös 1975.

Eroamisen jälkeen Beatles kuitenkin julkaisi vielä yhden albumin. Albumi Let It Be oli menestys-albumi ja se oli listaykkösenä useissa maissa. Sille sisältyivät Beatlesin viimeisessä konsertissa Apple-toimitalon katolla vuonna 1969 soitetut kappaleet Dont Let Me Down ja Get Back, vaikka albumi julkaistiin viimeisenä sen kappaleet oli jo äänitetty ennen "Abbey Roadia", mutta koska siitä ei tahtonut tulla valmista eivätkä jäsenet olleet tyytyväisiä siihen, se päätettiin jättää julkaisematta. Poikkeuksen tähän tekee kuitenkin albumin nimikkokappale Let It Be (kappale) oli Beatlesin viimeinen levytys, George Harrisonin kappaleen "I Me Mine" ohella, ja se päätti historian suurimman ja menestyneimmän rock-yhtyeen tarinan lopullisesti.

The Beatles Reunion, Beatlesin paluu (1995)[muokkaa]

Vuonna 1995, Beatles teki paluun levyttämällä John Lennonin säveltämän kappaleen vuonna 1977 äänittämän demonauhan "Free as a Bird" päälle oman versionsa. Beatlesin paluussa ja "Free as a Bird" singelellä soittivat ja olivat mukana kaikki yhtyeen hengissä olleet jäsenet, Paul McCartney, George Harrison ja Ringo Starr, sillä John Lennon oli menehtynyt jo vuonna 1980, mielisairaan ja seonneen fanin Mark Chapmanin ammuttua Lennonin, hänen kotiovensa eteen Lennonin ollessa menossa katsomaan poikaansa Seania vaimonsa Yoko Onon kanssa. "Free as a Bird" nousi Britannian ja Amerikan singelistoilla molemmissa top-40:een, Britanniassa jopa kolmanneksi, Amerikassakin top 10:een. "Free as a Bird" kappaleen musiikkivideolla nähdän mm. viitteitä Beatlesin kappaleisiin "The Fool on the Hill", "Strawberry Fields Forever", "Piggies", "Penny Lane", "A Day in the Life" ja "Eleanor Rigby", sekä salaliittoteoriaan Paul on kuollut. Videolla nähdään myös Beatlesin jäsenten lapsuus-kuvia sekä kuvia ja videoita albumien nauhoituksista.

George Harrison oli kohdata Lennonin kohtalon kun mielipuoli lävisti veitsellä hänen keuhkonsa, mielipuolen hyökättyä Harrisonin taloon, vuonna 1999. Harrison kuitenkin selvisi, mutta kuoli keuhkosyöpään, vuonna 2001.

Ringo Starr ja Paul McCartney ovat esiintyneet yhdessä muutaman kerran 2000-luvulla.

Tuotanto[muokkaa]

The Beatlesin alkuperäinen tuotanto julkaistiin Euroopassa 12 LP:n[1] (joista yksi tupla-LP), yhden tupla-EP:n ja lukuisten singlejen muodossa. Monet kuuluisat kappaleet, kuten Hey Jude ja Lady Madonna, julkaistiin alun perin vain singleinä, eivätkä ne ole mukana The Beatlesin varsinaisilla studioalbumeilla.

Levyjen ohella The Beatles teki neljä elokuvaa. Richard Lester ohjasi elokuvat Yeah, yeah, tässä me tulemme (A Hard Day's Night, 1964) sekä Apua! (Help!, 1965). Magical Mystery Tour (1967) oli lähes kokonaan yhtyeen jäsenten käsikirjoittama, ohjaama ja leikkaama elokuva. Let It Be (1970) koostuu lähinnä yhtyeen viimeiseksi julkaistuksi jääneen albumin harjoitus- ja äänityssessioista, ja sen ohjasi Michael Lindsay-Hogg. Lisäksi The Beatles oli mukana Keltainen sukellusvene -piirroselokuvan (Yellow Submarine, 1968) tuotannossa.

Yhtyeestä on julkaistu etenkin englannin kielellä lukemattomia elämäkertateoksia. Suomeksi on julkaistu muun muassa teos The Beatles – Historia ja levytykset (Pop-lehti 2004).

Kokoonpanot[muokkaa]

The Quarry Men (1957–1958)[muokkaa]

  • John Lennon (laulu/kitara/huuliharppu 1957–1958)
  • Eric Griffith (kitara 1957–1958)
  • Pete Shotton (pyykkilauta 1957)
  • Colin Hanton (rummut 1957–1958)
  • Bill Smith (teelaatikko-basso 1957)
  • Len Garry (teelaatikko-basso 1957–1958)
  • Paul McCartney (kitara/laulu/piano 1957–1958)
  • George Harrison (kitara/laulu 1958)
  • John Lowe (piano 1958)

The Quarry Men, Johnny and the Moondogs, The Blackjacks, The Silver Beatles (1958–1960)[muokkaa]

The Beatles (1960–1962)[muokkaa]

The Beatles (1962–1970), tunnetuin kokoonpano[muokkaa]

Jäsenten esiintymiset Suomessa[muokkaa]

The Beatles ei koskaan esiintynyt Suomessa. Tosin heille kaavailtiin vuonna 1965 konserttia Hyvinkäälle minne he olisivatkin olleet kyllä tulossa soittamaan, mutta aikataulusyistä johtuen konserttijärjestäjät joutuivat vetäytymään. [12]

Paul McCartney on vieraillut Suomessa kolmesti: vuonna 1972 esiintyen Wings-yhtyeensä kanssa Helsingin Messuhallissa ja Turussa Kupittaan jäähallissa, vuonna 2004 Summer Tour-kiertueellaan Helsingin olympiastadionilla sekä vuonna 2011 On The Run-kiertueellaan Helsingin Hartwall Areenalla. Vuonna 1972 hän pyrki tekemään pesäeroa Beatlesiin eikä kyseisen kiertueen keikoilla kuultu lainkaan Beatles-materiaalia lukuunottamatta Little Richardin alunperin levyttämää Long Tall Sallya josta myös Beatles teki aikanaan coverin. Sen sijaan puolet vuosien 2004 ja 2011 settilistasta koostui McCartneyn itse säveltämistä Beatles-kappaleista. [13]

Ringo Starrin All-Starr Band esiintyi Suomessa Pori Jazzissa 1992 sekä Helsingin jäähallissa 1998. Settilistat sisälsivät myös muutamia Beatlesin kappaleita. [14]

Ringo Starrin edeltäjä, Beatlesissa vuoteen 1962 asti rumpuja soittanut Pete Best oli Parikkalassa vuosittain järjestettävän Kovan Päivän Ilta-tapahtuman pääesiintyjänä vuonna 1999. [15]

Diskografia[muokkaa]

Brittiläinen diskografia[muokkaa]

Kokoelmat ja muut julkaisut[muokkaa]

Filmografia[muokkaa]

Lähteet[muokkaa]

  1. a b c Music Profiles – The Beatles BBC. Viitattu 17.2.2007. (englanniksi)
  2. Kurt Loder: Beatles3.html The Beatles – sivu 3 8.6.1998. Time. Viitattu 17.2.2007. (englanniksi)
  3. a b c d The Beatles Rock and Roll Hall of Fame and Museum. Viitattu 17.2.2007. (englanniksi)
  4. Dave Persails: The Beatles: What's In A Name? 1996. (englanniksi)
  5. Coleman, Ray: John Lennon: täydellinen elämäkerta, Kustannus Oy Jalava, 2005
  6. The Beatlesien vuosikymmen YLE Teema. Viitattu 17.2.2007.
  7. The Biggest Blunders In Music History CityNews. 12.3.2008. Rogers Broadcasting Limited. (englanniksi)
  8. Spitz, Bob: The Beatles – The Biography, s. 301, 318 - 319. Little, Brown and Company, 2005. 978-0-316-80352-6. (englanniksi)
  9. http://www.rollingstone.com/music/lists/6862/35223/48213
  10. Barry Miles - Paul McCartney - Eilinen Jalava 2002 s.105
  11. Kurt Loder: Beatles4.html The Beatles – sivu 4 8.6.1998. TIME. Viitattu 17.2.2007. (englanniksi)
  12. http://www.aamuposti.fi/artikkeli/25052-beatles-olisi-tullut
  13. http://www.rytmi.com/paluu-beatlesin-saundiin-paul-mccartney-654
  14. http://www.geetarz.org/reviews/beatles/ringo-comp.htm
  15. http://www.beatles.fi/2009/03/beatles-muisteloa/
  • Ilta-sanomien 50-vuotis Beatles-lehti, 2012
  • Trynka, Paul: The Beatles, "10 Years That Shook the World"
  • Gould, Jonathan: "Cant Buy Me Love - Beatles"

Kirjallisuutta[muokkaa]

  • Tenho Immonen: Historia & levytykset. Pop-Kirja, 2004.
  • Philip Norman, Shout!, The Beatlesien tarina, suom. Juhani Niemi, Otava, 1984, 2. p. 1994 ISBN 951-1-07791-0
  • Jonathan Gould: Can't Buy Me Love - Beatles, Britannia ja Yhdysvallat, suom. Elias Salminen, Johnny Kniga, 2010.
  • Steve Turner: The Beatles ja usko rakkauteen, suom. Kira Poutanen, Kirjapaja, 2008.
  • Howard Sounes, Paul McCartney, suom. Sami Heino, Otava 2011 ISBN 978-951-1-23741-9
  • Kunnas, Mauri: Piitles: Tarina erään rockbändin alkutaipaleesta. Helsingissä: Otava, 2012. ISBN 978-951-1-25542-0.

Aiheesta muualla[muokkaa]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta The Beatles.