The Beatles

Wikipedia
Ohjattu sivulta Beatles
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Beatles logo.svg
The Beatles vuonna 1964. Vasemmalta oikealle: John Lennon, Paul McCartney, George Harrison ja Ringo Starr.
The Beatles vuonna 1964. Vasemmalta oikealle: John Lennon, Paul McCartney, George Harrison ja Ringo Starr.
Tiedot
Toiminnassa: 19601970
Tyylilaji: rock
pop rock
psykedeelinen rock
rock and roll
beatmusiikki
taiderock
rhythm and blues
Kotipaikka: Englannin lippu Liverpool, Englanti, Yhdistynyt kuningaskunta
Laulukieli: englanti
Sivusto: www.thebeatles.com
Jäsenet
John Lennon laulu, kitara, huuliharppu, koskettimet, 1960-1970
Paul McCartney laulu, basso, kitara, koskettimet, 1960-1970
George Harrison laulu, kitara, sitar, 1960-1970
Ringo Starr rummut, laulu, 1962-1970
Entiset jäsenet
Stuart Sutcliffe basso, 1960-1961
Pete Best rummut, 1960-1962
Levy-yhtiöt
Apple Records  
EMI  

The Beatles oli vuonna 1960 perustettu ja vuonna 1970 hajonnut brittiläinen rock-yhtye. Sen äänitteiden myynti on arvioiden mukaan ylittänyt miljardin kappaleen rajan[1], mikä on tehnyt siitä kaupallisesti menestyksekkäimmän yhtyeen. Beatlesin merkittävimpänä levynä on pidetty albumia Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Band (1967).

The Beatles on popmusiikin keskeisimpiä yhtyeitä. Yhtyeessä ilmeni ensimmäistä kertaa rock- ja popyhtyeiden merkittävimmät osatekijät samanaikaisesti. Yhtyeen jäsenet sävelsivät esitettyä musiikkia itse ja myös esittivät sen itse sekä studiossa että lavalla. Beatles vakiinnutti The Shadowsin ohella peruskokoonpanon kaksi kitaraa, basso ja rummut. Yhtyeessä ei ollut perinteistä tähtisolistia, vaan yhtyettä seurattiin kokonaisuutena, vaikkakin eri jäsenillä oli ihailijoita. Yhtye hyötyi tehokkaasta tiedonvälityksestä ja oheistuotteet olivat merkittävä osa ihailijakulttuuria. Manageri Brian Epstein loi yhtyeelle tietoisen ulkoisen tyylin ja julkisuuskuvan, mutta ei puuttunut musiikkiin. Beatlesilla oli suuri vaikutus siihen, että muusikot alkoivat enemmän itse tehdä musiikkiaan ja että pop-musiikkia alettiin pitää taiteen lajina.

The Beatles aloitti levytysuransa lauluharmonioiden leimaamalla popmusiikilla esittäen albumeilla sekä omia lauluja että cover-versioita. Yhtye kehittyi ja uudistui musiikillisesti sekä studioteknisesti. Vuoteen 1967 mennessä yhtye oli siirtynyt pääasiassa psykedeelisen rockiin ja kokeellisempiin sovituksiin, joissa hyödynnettiin studion teknistä kehitystä. Kuitenkin myös tuolloin melodisuus säilyi kappaleiden ollessa yksittäisiä esityksiä. Psykedelisen kauden jälkeen yhtye pyrki palaamaan studioteknisesti karsitumpaan ilmaisuun.

The Beatles on säilyttänyt suuren suosionsa myös vuonna 1970 tapahtuneen hajoamisensa jälkeen ja sen levytyksistä on otettu uusintapainoksia ja niitä on siirretty uusiin formaatteihin. Beatlesin nousua suursuosioon on musiikin ohella selitetty yhteiskunnan muutoksilla, joita olivat esimerkiksi 1960- luvun voimakas taloudellinen kasvu, suurten ikäluokkien muodostama uusi teiniyleisö ja sen parempi taloudellinen asema. Lakimuutosten myötä parempi mahdollisuus koulutukseenselvennä ja toisaalta lisääntynyt vapaa-aika toivat jo 1950-luvun varhaisteineille uusia näkemyksiä ja mahdollisuuksia kuten soittoharrastuksen ja musiikin kuuntelun.[2]

The Beatlesin jäsenet olivat liverpoolilaiset John Lennon (komppikitara, huuliharppu koskettimet ja laulu), Paul McCartney (basso, kitara ja koskettimet ja laulu), George Harrison (soolokitara, sitar ja laulu) ja Ringo Starr (oik. Richard Starkey, rummut, lyömäsoittimet ja laulu). Lennon ja McCartney, jotka myös sävelsivät suurimman osan yhtyeen tuotannosta olivat pääasiallisimmat solistit. Lennonin ja McCartneyn tekemien kappaleiden tekijöiksi merkittiin sovitusti aina molemmat, vaikka ne olisivat tehdyt suurimmaksi osaksi tai kokonaan yksin. Heillä oli tapana esitellä tekemänsä laulut toisilleen ja ottaa huomioon toisen tekemät muutosehdotukset. Itse sävellettyjen kappaleiden soolo-osuudet lauloi yleensä säveltäjä tai pääasiallinen ideoija. Yhtyeen jäsenet soittivat studiossa useita soittimia, joita ei aina ole ilmoitettu.

Myös yhtyeen jäsenten soolourat ovat olleet menestyksekkäitä.

The Beatlesin musiikki ja musiikillinen tyyli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Beatlesin alkuaikojen levytykset olivat perinteistä, mutta omaleimaista, popmusiikkia, joiden instrumentteina oli kaksi sähkökitaraa, basso ja rummut. Ne olivat suurimmaksi osaksi yksinkertaisia mutta silti kovin nerokkaita kappaleita,kenen mukaan? esimerkkinä mm. "All My Loving" tai "I Want to Hold Your Hand". Lisäksi joissain kappaleissa John Lennon soitti huuliharppua tai hammondia, Paul McCartney tai Beatles-levyjen tuottaja George Martin pianoa ja balladeissa yhtye käytti myös espanjalaista tai akustista kitaraa. Tyypillistä musiikille olivat lauluharmoniat. 1960-luvun alun aikaan oli uutta, että yhtye sävelsi ja sanoitti oman materiaalinsa. The Beatles oli aloittanut uransa esittämällä pääasiassa yhdysvaltalaisten rock'n'roll-artistien kappaleita ja erityisesti 1950-luvun rock´n´roll-tähti Chuck Berry oli nuorien beatlejen suosikki. Näitä 1950-luvun rock´n´roll kappaleiden cover-versioita yhtye myös levytti jonkin verran vuosina 1962-1965. Tunnetuimpia ovat Chuck Berryn "Rock and Roll Music", The Isley Brothersin "Twist and Shout" ja Little Richardin "Long Tall Sally". Suuren osan yhtyeen alkuaikojen levytyksistä muodostavat kuitenkin yhteisesti Lennonin ja McCartneyn nimiin merkityt kappaleet, erityisesti ensimmäisillä levyillä oli vain Lennonin ja McCartneyn sävellyksiä. Kappaleet merkittiin aina molempien tekemiksi muotoon Lennon-McCartney, vaikka vain hyvin harvat kappaleet olivat heidän yhdessä tekemiään, näistä kuitenkin esimerkkeinä "Love Me Do" ja "I Want to Hold Your Hand". Useimmat kappaleet olivat toisen, joko Lennonin tai McCartneyn ideoimia ja pääasiassa toisen säveltämiä, mutta toinen toi kuitenkin hyvin usein, varsinkin alkuaikojen levytyksissä kappaleeseen vielä oman lisänsä. Myös Beatlesin toinen kitaristi George Harrison teki paljon kappaleita, mutta ne eivät aluksi kelvanneet levyille, "bändin johtajien" Lennonin ja McCartneyn sekä tuottaja George Martinin päätöksestä.lähde? Beatlesin vuoden 1963 albumilla With the Beatles on ensimmäinen Harrisonin tekemä kappale, "Dont Bother Me". Joskin jo Beatlesin ensi-levyllä Please Please Me-albumilla Harrison sai laulettavakseen McCartneyn ja Lennonin tekemän kappaleen "Do You Want to Know a Secret". Lähes kaikki Beatlesin alkuaikojen kappaleet kertoivat rakkaudesta, ja tähän tuli muutos vasta vuonna 1965, kun John Lennon teki kappaleen "Nowhere Man", joka ei käsittele aihetta. Sittemmin Beatles teki monia muitakin rakkaudesta kertomattomia kappaleita.

Vuonna 1965 Beatlesin musiikki muuttui myös tyyliltään, ja mm. kappaleissa "Yesterday" ja "Eleanor Rigby" soittaa kyseiset kappaleet laulavan McCartneyn taustalla Beatlesin sijasta sinfonia-orkesterin jousisoittajat.

Vuonna 1967 Beatlesin musiikki muuttui kokeilevammaksi, esimerkkinä vaikkapa "A Day in the Life", jota usein pidetään jopa Beatlesin parhaana kappaleena. Beatlesin musiikkityyli muuttui myös osittain psykedeeliseksi rockiksi, saman vuoden albumilla Sgt. Peppers Lonely Hearts Club Band, jota pidetään usein maailman parhaana ja merkittävimpänä albumina, josta käy esimerkkinä albumin nimikko kappale, "Sgt. Peppers Lonely Hearts Club Band". Myös tuolloin Beatles teki kuitenkin myös muutamia yksinkertaisempia pop/rock-kappaleita, kuten McCartneyn tekemä rumpali Ringo Starrille laulettavaksi annettu "With a Little Help from My Friends". Vuonna 1967 julkaistiin myös menestys-single "Strawberry Fields Forever"/"Penny Lane", jonka molemmat kappaleet olivat singlejen A-puolia. Kappaleista "Strawberry Fields Forever" on Lennonin ja "Penny Lane" McCartneyn tekemiä ja laulamia, ja ne kertovat kumpikin tekijöidensä lapsuuden ympäristöstä, 1940-luvun Liverpoolissa. Kumpikaan kappale ei ole Beatlesin kokeellisempaa puolta.

Myös vuoden 1968 albumilla The Beatles (albumi) on kokeellisia kappaleita, sekä Paul McCartneyn "Helter Skelter"selvennä. Tällä albumilla on myös rumpali Ringo Starrin tekemä kappale "Dont Pass Me By", joka oli ensimmäinen Starrin itse tekemä kappale, jonka Beatles levytti.

Vuonna 1969 Beatles julkaisi viimeisen täysin yhdessä levyttäneensä albumin, Abbey Roadin, jolla psykedeelinen rock ja kokeellisuus jäivät taka-alalle, ja Beatles palasi vanhaan tyyliinsä, yksinkertaisempaan rockiin. Abbey Roadilla George Harrison otti suurempaa roolia yhtyeessä ja teki levylle kaksi kappaletta, "Here Comes the Sun" ja "Something", jotka ovat Beatlesin kaikkien aikojen rakastetuimpia ja suosituimpia kappaleita. Samana vuonna Beatles äänitti myös Get Back -albumia, jonka piti nimensä mukaisesti olla Beatlesin paluu juurille. Levy oli jo lähes valmis, mutta jäsenet olivat tyytymättömiä siihen ja projekti hyllytettiin. Tämän jälkeen Beatles alkoi tehdä Abbey Roadia. Kun Beatles oli hajoamispisteessä vuonna 1970, se teki vielä yhden kappaleen, jonka se levytti yhdessä, kappaleen jäädessä kaikkien aikojen menestyneimmänlähde? ja monien mielestä parhaan yhtyeen viimeiseksi. "Let It Be" äänitettiin alkuvuodesta 1970, ja se oli Beatlesin viimeinen hengenveto. Se lasketaan usein aivan maailman parhaiden kappaleiden joukkoon.lähde? Beatles siis lopetti huipulla tehtyään vielä yhden kappaleen, joka menestyi singlenä heti julkaistuaan loistavasti. "Get Back" -albumin nimi vaihdettiin "Let It Be" -albumiksi ja se julkaistiin muutama kuukausi Beatlesin jo hajottua.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Quarrymen, Beatlesin perustaminen ja alkuajat (1957–1960)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

John Lennon perusti The Quarrymen -nimisen skiffleyhtyeen vuonna 1957. Paul McCartney liittyi siihen jo samana vuonna tehtyään Lennoniin vaikutuksen kitaransoittotaidollaan ja musiikkimaullaan. Paulin ystävä George Harrison liittyi yhtyeeseen vuonna 1958 Paulin esiteltyä tuolloin vasta 14-vuotiaan Georgen Johnille. Lennon piti Georgea liian nuorena bändiin, mutta Harrisonin viritettyä itse kitaransa ja soitettuaan muutaman kappaleen Johnille hän suostui ottamaan Harrisonin mukaan yhtyeeseen. Harrison sai kuitenkin pysytellä hieman sivussa muista heidän kävellessään kadulla ja pysyä syrjässä yhtyeen klubi-keikoilla. Pian Harrisonista tuli kuitenkin täysivaltainen jäsen ja Lennonin hyvä ystävä. The Quarrymen hajosi vuonna 1960. Tuolloin Lennon, McCartney, Harrison ja Stuart Sutcliffe alkoivat soitella nelistään ja saivat pieniä palkkioita esiintyessään liverpoolilaisissa baareissa.[3] Porukalla ei ollut kunnon nimeä, ennen kuin Lennonin ja alkuperäiseen kokoonpanoon kuuluneen basisti Stuart Sutcliffen[4] ideoima nimi The Beatles vakiintui vuonna 1960.

Myöhemmin, kun The Beatles -nimen alkuperää kysyttiin haastattelussa, Lennon kertoi, että "näyssä mies ilmestyi heille liekehtivässä piiraassa ja sanoi: teidän nimenne on oleva Beetles A:lla."[5] "The Beatles"-nimi viittaa beatmusiikkiin, jota yhtye alkuaikoinaan edusti, ja samalla se on kunnianosoitus muille samantyyppisiä nimiä käyttäneille yhtyeille — ennen kaikkea Lennonin ihailemalle Buddy Hollyn The Crickets -yhtyeelle; crickets tarkoittaa sirkkoja, beetles kovakuoriaisia.

Yhtye esiintyi Liverpoolissa mm Jacaranda ja Casbah -klubeilla sekä teki pieniä kiertueita.Saatuaan 1960 keikkatarjouksen Hampurista, Saksasta, yhtyeen piti hankkia vakituinen rumpali, joksi suostui Harrisonin ystävä, Pete Best, Casbah-klubin omistajattaren poika.

Esiintymismatkat Hampuriin, Ringo Starrin liittyminen bändiin ja levytyssopimus (1960–1962)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Hampurissa yhtye asusti pahamaineisella punaisten lyhtyjen alueella, elokuvateatterin takana olevassa varastossa. Yhtyeen jäsenet joivat runsaasti alkoholia ja käyttivät piristäviä lääkkeitä jaksaakseen soittaa joka ilta kahdeksasta kahteen aamulla.[6]. Yhtyeen managerina toimi tuolloin Allan Williams, joka tunnetaan tittelillä "the Man who gave the Beatles away".

Yhtyeen musiikki oli tuolloin rock'n'roll-painotteista, mutta mukana oli myös ikivihreitä balladeita tasapainottamassa ohjelmistoa. George Harrison oli ensimmäisen Hampurin visiitin aikaan vielä alaikäinen. The Beatlesin eräs esiintyminen keskeytyikin äkillisesti, kun hänet pidätettiin kesken keikan ja karkotettiin maasta. Samalla selvisi, että yhtye esiintyi ilman asianmukaista työlupaa. Paljastuminen oli Beatlesin entisen klubin omistajan kosto siitä, että yhtye siirtyi toiseen paikkaan saatuaan paremman palkkio- ja majoitustarjouksen. Harrison on itse kuvaillut Hampurin aikaa näin: "Paikka oli täynnä prostituoituja ja transvestiittejä ja kaiken keskellä olin minä, 17-vuotiaana."

Yhtye palasi Liverpooliin, ja kun Harrison täytti 18 vuotta Beatles suuntasi takaisin Hampuriin, vuonna 1961. Myös tällä kertaa Beatlesin esiintymiset olivat todella pitkiä ja alkoholia kului paljon. He kuitenkin tienasivat enemmän kuin edelliskerralla ja majoitukset olivat parempia. Tuolloin beatlet tutustuivat myös ensi kerran Ringo Starriin joka oli myös Hampurissa yhtyeensä kanssa.

Toisen Hampurin reissun aikana Stuart Sutcliffe tutustui tulevaan kihlattuunsa, valokuvaaja Astrid Kircheriin. Kircherr otti tuolloin monia, nykyisin erittäin kuuluisia valokuvia Beatlesista. Kuvissa Beatlesin jäsenillä oli yllään nahkatakit ja bootsit. Tuo tyyli oli peräisin Hampurin taideopiskelijoilta ja Kircheriltä, jonka takia myös Sutcliffe omaksui tyylin kuten myöhemmin myös muut beatlet. Myös Beatlesin moppitukat ovat peräisin Hampurin ajoilta.

Kun Beatlesin oli aika lähteä takaisin Liverpooliin, ei Sutcliffe tahtonutkaan lähteä vaan jäädä Kircherin kanssa Hampuriin asumaan. Sutcliffe halusi ryhtyä taidemaalariksi sillä hänen työnsä myivät Hampurissa ja hän oli aina tuntenut suurta vetoa taiteilijan ammattiin. Itse asiassa Stuart osti bassokitaransakin puolipakotettuna Lennonin ja McCartneyn toimesta, taideteoksestaan saadulla rahalla, eikä ikinä oppinut soittamaan bassoa keskivertoa paremmin. Sutcliffen jäätyä Hampuriin taiteilijaksi ja erottua yhtyeestä alkoi Paul soittamaan bassoa.

Hampurin aikaisista ystävistä Klaus Voorman myöhemmin suunnitteli Beatlesin menestys-albumi "Revolverin" kannen, Sutcliffe sen sijaan kuoli jo vuonna 1962, aivoverenvuotoon, jonka hän oli mahdollisesti saanut alun perin jouduttuaan tappeluun Hampurin kaduilla tuntemattomia paikallisia vastaan yhtyetovereiden, Pete Bestin ja John Lennonin kanssa.

Brian Epstein oli varakkaan perheen poika, joka hoiti Liverpoolissa äitinsä musiikkikauppaa epäonnistuttuaan pyrkimyksissään näyttelijän uralle. Kun yhä useammat teinitytöt kävivät hänen liikkeessään kysymässä Hampurissa Tony Sheridanin taustayhtyeenä levyttämää "My Bonnie" -levyä, Epstein kiinnostui yhtyeestä. Hän kävi Cavern-klubilla, jossa yhtye esiintyi lähes 300 kertaa, katsomassa yhtyettä, ihastui ja ryhtyi yhtyeen manageriksi. Epstein suunnitteli The Beatlesille uuden imagon, josta heidät parhaiten tunnetaan: puhdas rock-tyyli nahkatakkeineen vaihtui pukuun.[7]

Epstein ryhtyi myös etsimään Lontoossa levytys-sopimusta The Beatlesille saaden kielteisiä vastauksia useilta yhtiöiltä. Esimerkiksi Decca Records -yhtiön edustaja Dick Rowe teki populaarimusiikin historian ehkä pahimman virhearvioinnin torjuessaan yhtyeen sillä perusteella, että "kitarayhtyeet ovat jo menossa pois muodista".[8] The Beatles sai lopulta levytyssopimuksen EMI-yhtiöltä. EMI:n palveluksessa ollut tuottaja George Martin ei hänkään pitänyt The Beatlesin musiikkia kovin kummoisena. Hän kuitenkin piti Lennonin ja McCartneyn lauluäänistä ja ihastui yhtyeen jäsenten karismaan ja huumorintajuun ja päätti antaa heille tilaisuuden. Martin ei kuitenkaan pitänyt Bestiä tarpeeksi kyvykkäänä rumpalina ja käski muiden erottaa hänet yhtyeestä.[9]

Ringo Starr, joka oli aiemman yhtyeensä kanssa esiintynyt myös Hampurissa ja toiminut Bestin sijaisena, korvasi[4] Pete Bestin. Starrin valintaan vaikuttivat sekä soittotaito että persoona.[10][11] The Beatlesin levyttäessä ensimmäisen singlensä kappaleita Love Me Do ja P.S. I Love You, Martin oli varannut levytystä varten lontoolaisen studiomuusikko Andy Whiten tietämättä rumpalin vaihdosta. Kappaleesta tehtiin useita ottoja joita soitti myös Starr. Singlelle päätyi Starrin soittama versio[12] ja albumille Whiten versio. Ne voi erottaa tamburiinista, jota Starr soittaa albumiversiolla ja jota single-versiossa ei ole.

Suurmenestyksen ensimmäiset vuodet ja Britannian valloitus (1962–1963)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Beatles saapuu John F. Kennedyn kansainväliselle lentoasemalle Yhdysvaltain kiertueellaan 7.2.1964
Richard Lesterin puolidokumentaarinen elokuva A Hard Day's Night (1964) lietsoi beatlemaniaa. Elokuvassa oli mukana Wilfred Brambell, joka esitti Paul McCartneyn isoisää.

The Beatlesin ensimmäinen single menestyi kohtalaisesti ja toinen single Please Please Me nousi Britannian listan ykköseksi. Tästä alkoi yhtyeen jättimenestys; ensialbumi "Please Please Me" oli suurmenestys. Se sisälsi mm. "Please Please Men" ja "Love Me Don" sekä cover-version The Isley Brothersin kappaleesta "Twist and Shout", Beatlesin versioimana kappaleesta tuli valtava hitti ja se nousi kaikkille hittilistoille. Itse levy myi loistavasti Britanniassa, ollen listaykkösenä 30 viikkoa. Tämän jälkeen, julkaistiin The Beatlesin toinen albumi, With The Beatles. Albumin kannesta on tullut legendaarinen, sillä siinä ovat kaikkien yhtyeen jäsenten kasvot, joista on häivytetty toinen puoli lähes kokonaan pois. Myös tämä albumi nousi Euroopassa albumilistojen kärkeen ja se oli listaykkösenä Britanniassa 21 viikkoa. Please Please Me ja With The Beatles albumeillaan The Beatles piti Britannian singlelistan ykkös-sijaa hallussaan perätysten liki vuoden, eli 51 viikkoa.

The Beatlesin ensimmäiset albumit sisälsivät pääasiassa pop rockia ja rock and rollia, ja ne molemmat, sekä Please Please Me että With The Beatles, olivat myös teemaltaan hyvin samanlaisia. Albumeilla oli paljon The Beatlesin jäsenten, ja erityisesti Paul McCartneyn ja John Lennonin tekemiä kappaleita, mutta myös useita yhtyeen levyttämiä cover-kappaleita, kuten mm. "Twist and Shout", sekä "Roll Over Beethoven".

Seuraavat listaykkössinglet olivat ”From Me to You” ja ”She Loves You”, jonka kertosäkeestä ”yeah yeah yeah” tuli yksi 1960-luvun alun The Beatlesin tunnusmerkeistä. Näillä kappaleilla Beatles alkoi myös saavuttaa suosiota myös Pohjois-Amerikassa. Koska Beatlemania alkoi Amerikassa, alettiin Beatles-albumeita julkaista kiireellä myös Amerikassa. Amerikkalaiset versiot sisältivät yleensä hieman eri kappaleet kuin Euroopan levyjulkaisuissa. Ensimmäinen Amerikassa julkaistu The Beatlesin albumi, oli vuoden 1964, ainoastaan Amerikassa julkaistu, "Introducing... The Beatles".

Suomessakin Beatlesista tuli huippusuosittu ympäri maan ja alettiin puhua ”jeejee-musiikista”, johtuen She Loves Youn iskevästä kertosäkeestä.

Beatlesin kiertueet Ruotsissa 1963 ja 1964[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtye teki ensimmäisen varsinaisen ulkomaan kiertueensa Ruotsiin Lokakuussa 1963. Konsertit olivat 25.10 Karsltad ja Örebro, 26.10 Tukholma, 27.10 Göteborg, 28.10 Borås ja 29.10 Eskilstuna. Kiertue vaikutti keskeisesti uudenlaisten pop-yhtyeiden syntyyn eri puolilla maata.[13] Tuohon aikaan pääesiintyjän konsertti kesti noin puoli tuntia, mikä mahdollisti useita esiintymisiä päivän aikana.

Beatlesin toista kiertuetta edelsivät esiintymiset Amsterdamissa ja Kööpenhaminassa, ja tietoisena siitä mitä voi tapahtua Göteborg ei halunnut järjestää Beatles-konserttia. Yhtyeellä oli neljä konserttia Tukholmassa kahden päivän aikana 28-29. heinäkuuta 1964 Johanneshovin jäästadionilla (Johanneshovs Isstadion). Beatlesit yöpyivät kiertueella Foresta hotellissa.[14]

Maailmanlaajuisen Beatlemanian alku ja Amerikan valloitus (1964–1965)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1964 julkaistu viides single” I Want to Hold Your Hand” nousi ykköseksi myös Yhdysvalloissa ja teki The Beatlesistä huippusuositun Amerikassakin. Se on McCartneyn ja Lennonin yhdessä tekemä kappale ja sitä myytiin huikeat miljoona kopiota jo muutamassa viikossa, maailmanlaajuisesti.

Vuonna 1964 alkoi Beatlesin jättikiertue Amerikassa, joka oli supersuosittu, ja näin Beatles "valloitti" myös Amerikan kuten se oli "valloittanut" myös Britannian vuoden 1963 kiertueellaan ja singleillään. Beatlemaniaa lietsoivat myös elokuva A Hard Days Night, joka oli puoli dokumentaarinen ja siinä seurattiin beatlejen elämää. Myös saman niminen albumi ja kappale julkaistiin. Lennonin tekemä kappale A Hard Days Night sai alkunsa Ringon lausahduksesta: "It's been a hard days night"(suom. on ollut rankan päivän ilta).

The Beatlesin konserteissa yleisö kirkui hysteerisesti ja yhtyeen jäsenet eivät enää voineet liikkua julkisesti saamatta innokasta fanilaumaa peräänsä.lähde? Ilmiöstä käytettiin nimitystä ”beatlemania”. Kiertueet huipentuivat kaikkien aikojen ensimmäiseen stadionkonserttiin Shea-stadionilla New Yorkissa vuonna 1965.

Vuonna 1965 The Beatlesin musiikki alkoi muuttua entistä monipuolisemmaksi ja kokeilevammaksi. ”Yesterday”-kappaleessa McCartney laulaa jousikvartetin säestyksellä, eikä the Beatles esiinny levyllä lainkaan. ”Eleanor Rigby” -kappale jatkoi samaa linjaa ja ”For No One” -kappaleessa käytetään käyrätorvea, ”Got to Get You into My Lifessa” torvisektiota. Rubber Soul -albumilla Harrison soittaa intialaista sitaria kappaleessa ”Norwegian Wood”. Myös sanoitukset alkoivat muuttua aiempaa taiteellisemmiksi ja moniselitteisemmiksi. .

26. lokakuuta 1965 yhtyeen jäsenet saivat Englannin kuningattarelta MBE-kunniamerkit.[4]

Siirtyminen kokeellisempaan musiikkiin ja psykedeeliseen rockiin, "Sgt. Peppers Lonely Hearts Club Band" (1966–1967)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1. maaliskuuta 1966 John Lennon sanoi "The Beatles on nyt suositumpi kuin Jeesus".[4] Englantilaiset vähät välittivät lausunnosta, mutta Yhdysvalloissa asiasta nousi skandaali, ja osa radiokanavista lopetti The Beatlesin soittamisen. Kristilliset piirit järjestivät tilaisuuksia, joissa ihmiset saivat polttaa kaikenlaista The Beatlesiin liittyvää tavaraa. John Lennon pyysi sanomisiaan julkisesti anteeksi ja väitti, että sanat oli irrotettu asiayhteydestä ja hän vain tarkoitti Beatlesin suosiota ja merkitystä nuorisolle. Viimeiseksi jääneellä kiertuellaan yhtye pelkäsi mm. salamurhaa. Vatikaanin äänenkannattaja roomalaiskatolisen kirkon edustajana julisti anteeksiantoa vihdoin vuonna 2008.

Yhtyeen ollessa maailmalla suosituimmillaan vuonna 1966 se päätti lopettaa keikkailun. Harrison oli kyllästynyt epämiellyttävänä pitämäänsä keikkaelämään, ja voitti Lennoninkin puolelleen, sillä tämä ei enää kestänyt keikoilla kirkuvia faneja, ja tiesi monien tulevan konsertteihin vain The Beatlesin maineen vuoksi. lähde?

Vuonna 1966 Paul McCartney sävelsi kappaleen "Paperback Writer" joka oli Beatlesin ensimmäisiä, jotka eivät kerro rakkaudesta. "Paperback Writerin" idean McCartney sai kun Ringo makoili levytys-studion sohvalla ja luki kirjaa. Kappale oli Beatlesin ainoa listaykkös-single Amerikassa vuonna 1966.

Jo ennen viimeisiä konserttejaan, albumilla Rubber Soul yhtye teki erilaisia kokeiluja ottaen muun muassa mallia folkmusiikista. George Harrison oli innostunut intialaisesta kansanmusiikista ja soitti sitaria kappaleen Norwegian Wood taustalla. Albumit Revolver (1966) ja Sgt Pepper's Lonely Hearts Club Band (1967) ja erosivat jo huomattavasti aiemmasta tuotannosta. Revolverilla yhtye käytti muun muassa nauhaefektejä kuten käännettyjä kitararaitoja. Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Bandillä yhtye muutti myös imagoaan entistä hippimäisemmäksi. Albumi oli yhtyeen kokeilevin ja rikkoi silloisen studiotekniikan rajoja. Sgt. Pepper's Lonely Hearts Club Band on musiikkihistorian ensimmäinen levy, jonka kansilehteen on painettu levyn sisältämien kappaleiden sanoitukset. Levyn kansitaide on muutoinkin poikkeuksellista. Muun muassa Rolling Stones -lehti on valinnut sen vuonna 2003 kaikkien aikojen albumiksi[15]. The Beatles sai kymmenen parhaan joukkoon kolme muuta albumia (Revolver, Rubber Soul ja the Beatles) Abbey Roadin jäädessä 14:nneksi.

"Sgt. Pepperillä" on yksi Beatlesin arvostetuimmista kappaleista, kokeellinen ja nerokas Lennonin ja McCartneyn yhteistyö "A Day in the Life", jonka samainen Rolling Stone-lehti arvosteli Beatlesin parhaaksi kappaleeksi. Kokeellisuudestaan huolimatta, "A Day in the Life" on tyyliltään enimmäkseen perinteinen pop/rock-kappale.

Psykedeelistä rockia levyllä edustaa esimerkiksi John Lennonin "Lucy In The Sky With Diamonds" ja "Being Benefit For Mr. Kite".

Keskinäiset riidat, managerin kuolema ja suurmenestyksen jatkuminen (1967)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Beatles julkaisi 1967 singlen Penny Lane / Strawberry Fields Forever. Se oli niin sanottu tupla-A-single, eli kumpikaan kappaleista ei ollut laadultaan tavallista B-puolimateriaalia. Julkaisua pidettiin myöhemmin virheenä, koska kappaleet söivät toisensa suosiota siten, ettei kumpikaan niistä noussut listan kärkeen. 1967 ilmestynyttä, promootiotarkoitukseen tehtyä Strawberry Fields Forever -videota pidetään ensimmäisenä varsinaisena musiikkivideona. Myös musiikilliset kokeilut jatkuivat, joista esimerkkinä on julkaisematon "Carnival of Light" -levytys The Million Volt Light and Sound Rave -tapahtumaa varten. Vuonna 1967 julkaistiin menestys-albumi Magical Mystery Tour, joka sisälsi "Strawberry Fields Forever" ja "Penny Lanen" lisäksi myös kolmannen jätti-hitin "All You Need Is Love", jonka Beatles esitti ensi kertaa, suorassa tv-lähetyksessä jota katsoivat sadat miljoonat ihmiset. "Magical Mystery Tour"-albumi, oli ikään kuin sivutuote, Beatlesin uudelle samannimiselle elokuvalle, joka julkaistiin samana vuonna. Elokuvassa beatlet ajelevat ympäri Britanniaa kuvausryhmän kanssa. Elokuva ei saanut osakseen kovinkaan suurta arvostusta, mutta albumi sen sijaan nousi Amerikan albumilistalla ykköspaikalle.

Vuonna 1967 myös yhtyeen manageri Brian Epstein menehtyi lääkkeiden väärinkäyttöön noin kaksi viikkoa ennen "Magical Mystery Tourin" ilmestymistä, mikä aiheutti jäsenten välille riitaa raha-asioista ja bändin asioiden tulevasta hoitajasta, musiikillisten erimielisyyksien lisäksi.

"White Album", Beatlesin yhteishenki rakoilee mutta menestys jatkuu (1968)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seuraavalla The Beatles-levyllä (1968) yhtye palasi taas hieman tavanomaisemman rock- ja popmusiikin pariin. Suuri osa albumin kappaleista on sävelletty Beatlesin Intian matkan aikana, jolloin he olivat Rishikeshissä meditaatiokurssilla. The Beatlesillä olevan Helter Skelter -kappaleen on sanottu vaikuttaneen heavy metalin syntyyn. The Beatles albumilla oli myös kuitenkin mukana jälleen hyvin kokeellisia kappaleita kuten John Lennonin instrumentaalinen "Revolution 9". George Harrison oli suuressa roolissa "The Beatles"-albumilla, jota kutsutaan myös "White-albumiksi" sen valkoisen kannen takia, ja hänen kappaleensa "While My Guitar Gently Weeps" kuuluu yleisen mielipiteen mukaan levyn ja koko Beatlesin tuotannon parhaimmistoon. Myös toinen Harrisonin kappale "Piggies", löytyy White Albumilta, kuten myös Ringon ensisävellys "Dont Pass Me By". White Albumin tunnetuimpia kappaleita Harrisonin "While My Guitar Gently Weepsin" lisäksi ovat John Lennonin "Revulution 1" ja "Happines Is a Warm Gun" sekä Paul McCartneyn ja Johnin yhteinen "Back in the U.S.S.R." ja Paulin oma "Ob-La-Di, Ob-La-Da". Albumi menestyi erinomaisesti ja on The Beatlesin menestynein julkaisu Yhdysvalloissa. The Beatlesin äänityksissä oli kuitenkin usein varsin kireä tunnelma, sillä Lennon toi naisystävänsä Yoko Onon levytyssessioihin, mikä ärsytti muita jäseniä. Myös McCartneyn määräily ja perfektionismi omia kappaleitaan kohtaan kiristi tunnelmaa, kuten myös musiikilliset erimielisyydet. Useiihin riitoihin kyllästyneenä rumpali Ringo Starr erosikin yhtyeestä kahden viikon ajaksi sessioiden aikana, mutta palasi pian takaisin. Kun Ringo tuli takaisin hänen rumpusettiään koristivat tervetulotoivotukset ja kukkakoristeet, jotka Harrison oli laittanut.

Yhtyeen viimeisen julkaistun levyn äänitykset tehtiin ennen Abbey Road -albumia työnimellä Get Back, mikä viittasi yhtyeen paluuseen musiikillisia juuriaan kohti. Idea kuitenkin hyllytettiin, sillä yhtye ei erimielisyyksiensä vuoksi saanut koottua yhtenäistä materiaalia albumia varten, vaikka nauhoituksia tehtiin runsaasti. Ainoastaan nimikappale sekä "Get Back" julkaistiin singlenä ja esittäjänä mainittiin The Beatles with Billy Preston. Preston soitti kappaleissa kosketinsoittimia ja oli ensimmäinen nimensä esittäjiin Beatlesin kanssa mukaansaanut muusikko.

Loppuajat ja hajoaminen (1969–1970)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viimeisen kerran The Beatles nähtiin esiintymässä 30. tammikuuta 1969, kun yhtye nousi levy-yhtiö Applen katolle pitämään konserttia osana Get Back -levytyssessiota (jota myöhemmin käytettiin Let It Be -albumin perustana). Tämän jälkeen yhtyeen kaikki neljä jäsentä eivät esiintyneet livenä yhdessä enää missään. Kesällä 1969 yhtye päätti kuitenkin tehdä vielä Abbey Road -studioalbumin, jota tehtäessä yhtye keskittyi edellisiä levytyssessioita vaivanneiden riitelyjen sijasta pääasiaan.

Hajoamisen syistä on erilaisia näkemyksiä. Todennäköisesti merkittävin syy oli manageri Epsteinin kuolema vuonna 1967. Epsteinin kerrotaan olleen yhtyeen jäsenille hyvin tärkeä[16]. Yhtye oli kadottanut suuntansa. Lennon erakoitui hetkeksi ja keskittyi myöhemmin uuteen suhteeseensa kun McCartney pyrki ottamaan ohjat käsiinsä. Tämä loi ristiriitoja. Uuden managerin valintaan vuonna 1969 liittyi erimielisyyttä. McCartney kannatti appeansa Lee Eastmania, kun taas muut kannattivat Allen Kleinia. Klein valittiin manageriksi.[17]

1968 Lennon alkoi seurustella vuonna 1966 tapaamansa japanilaissyntyiseen taiteilija Yoko Onon kanssa. Ono oli marssinut tapaamisen jälkeen studiolle ja vaatinut saada tavata Lennonin, joka häpesi Onon käytöstä eikä ollut kiinnostunut tästä. Ono lähetteli Lennonille kirjeitä vuosina 1966 ja 1967. Vuonna 1968 Ono ja Lennon tekivät "Two Virgins" - albumin nauhoituksen yhden yön aikana jonka jälkeen Lennon päätti erota vaimostaan Cynthiasta. Tämän jälkeen Ono alkoi jatkuvasti ängetä Lennonin mukaan studiolle. McCartneyn kerrotaan suivaantuneen asiaan studiolla. Aikaisemmin yhtye oli työskennellyt nelistään, mutta nyt Ono oli myös mukana ja pyrki jollain tavalla myös vaikuttamaan sävellyksiin. Yhtenä hajoamisen syynä oli varmasti myös se, että yhtyeen jäsenet yksilöityivät yhä enemmän eikä heillä ollut enää riittävästi tilaa ilmaista itseään haluamallaan tavalla. Erilleen kasvaminen oli käytännössä alkanut loppuvuodesta 1967 "Sgt. Pepperin" jälkeen.

McCartney oli ensimmäinen julkinen bändistä lähtijä.[18] Hän oli saanut Lennonin perumaan lähtemisen ja sai yhtyeen vielä kerran studioon tekemään levyä, minkä tuloksena syntyi Abbey Road. "Abbey Road" oli menestysalbumi joka sisälsi useita hittejä ja loistavia kappaleita kuten John Lennonin "Come Together" sekä McCartneyn "Carry That Weight" ja "You Never Give Me Your Money". Myös George Harrison otti levyllä entistä suurempaa roolia yhtyeessä ja hänen kappaleensa Here Comes the Sun ja Something mielletään usein albumin parhaiksi. "Something" oli myös ainoa Harrisonin tekemä kappale joka julkaistiin singlen A-puolena. "Abbey Roadin" viimeinen raita on McCartneyn The End, joka käytännössä päätti Beatlesin tarun. Abbey Road oli myös eräänlainen paluu vanhaan sillä musiikilliset kokeilut oli levyltä jätetty pois, ja se koostui perinteisestä rock- tai popmusiikista ja kokeellistyylisiä kappaleita levyllä edusti oikeastaan vain Lennonin "I Want You", lisäksi Abbey Road oli myös levy jolla Beatles puhalsi jälleen yhteen hiileen, vielä viimeisen kerran ennen hajoamistaan, toisin kuin "White Albumilla", jota on jopa pidetty "neljän huippumuusikon yhteisenä sooloalbumina".lähde? Abbey Roadin tekemisen jälkeen, 10. huhtikuuta 1970, McCartney ilmoitti haastattelussa Beatlesin lopettavan.[19]

Lennon oli ilmoittanut muulle yhtyeelle erostaan jo aiemmin syksyllä 1969. Tätä ennen Harrison oli uhannut lähteä tammikuussa 1969 ja Ringo Starr kesällä 1968. Lopullisen vahvistuksen yhtyeen hajoamiselle antoi kuitenkin vasta tuomioistuimen päätös 1975.

Eroamisen jälkeen Beatles kuitenkin julkaisi vielä yhden albumin. Albumi Let It Be oli menestys ja se oli listaykkösenä useissa maissa. Siihen sisältyivät Beatlesin viimeisessä konsertissa Apple-toimitalon katolla vuonna 1969 soitetut kappaleet "Don’t Let Me Down" ja "Get Back". Vaikka albumi julkaistiin viimeisenä, sen kappaleet oli äänitetty jo ennen Abbey Roadia. Koska siitä ei kuitenkaan tahtonut tulla valmista, eivätkä jäsenet olleet siihen tyytyväisiä, se päätettiin jättää julkaisematta. Poikkeuksen tekee kuitenkin albumin nimikappale "Let it Be", joka oli Beatlesin viimeinen levytys. George Harrisonin "I Me Mine" -kappaleen ohella se päätti historian suurimman ja menestyneimmän rock-yhtyeen tarinan lopullisesti.

The Beatles Reunion, Beatlesin paluu (1995)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1995, Beatles teki paluun levyttämällä John Lennonin säveltämän kappaleen vuonna 1977 äänittämän demonauhan "Free as a Bird" päälle oman versionsa. Beatlesin paluussa ja "Free as a Bird" -singlellä soittivat ja olivat mukana kaikki yhtyeen hengissä olleet jäsenet, Paul McCartney, George Harrison ja Ringo Starr, sillä John Lennon oli menehtynyt jo vuonna 1980, mielisairaan ja seonneen fanin Mark Chapmanin ammuttua Lennonin, hänen kotiovensa eteen Lennonin ollessa menossa katsomaan poikaansa Seania vaimonsa Yoko Onon kanssa. "Free as a Bird" nousi Britannian ja Amerikan singelistoilla molemmissa top-40:een, Britanniassa jopa kolmanneksi, Amerikassakin top 10:een. "Free as a Bird" kappaleen musiikkivideolla nähdän mm. viitteitä Beatlesin kappaleisiin "The Fool on the Hill", "Strawberry Fields Forever", "Piggies", "Penny Lane", "A Day in the Life" ja "Eleanor Rigby", sekä salaliittoteoriaan Paul on kuollut. Videolla nähdään myös Beatlesin jäsenten lapsuus-kuvia sekä kuvia ja videoita albumien nauhoituksista.

The Beatlesin lyhyen paluun syy oli The Beatlesin Anthology-sarja, joka julkaistiin vuosina 1995-1996. Anthology-sarjassa ilmestyi kolme albumia, yhteensä kuusi levyä, ja satoja nauhoitteita, kappaleita, demo-versioita ja harvinaisuuksia. Anthology-sarja oli Beatlesilta, maailman kaikkien aikojen suosituimmalta yhtyeeltä, väkevä paluu musiikkiin yhdessä, sillä USA:ssa kaikki sarjan albumit olivat listaykkösiä, Britanniassa sijoitukset vaihtelivat 1-4 sijan välillä.

George Harrison oli kohdata Lennonin kohtalon, kun hänen taloonsa hyökännyt mielipuoli lävisti veitsellä hänen keuhkonsa vuonna 1999. Harrison kuitenkin selvisi, mutta kuoli keuhkosyöpään vuonna 2001.

Ringo Starr ja Paul McCartney ovat esiintyneet yhdessä muutaman kerran 2000-luvulla. Viimeisimmän kerran vuoden 2014 Grammy-gaalassa, jossa kunnioitettiin The Beatlesia, sillä tuolloin oli kulunut 50 vuotta yhtyeen saapumisesta Amerikkaan.

Tuotanto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Beatlesin alkuperäinen tuotanto julkaistiin Euroopassa 12 LP:n[1] (joista yksi tupla-LP), yhden tupla-EP:n ja lukuisten singlejen muodossa. Monet kuuluisat kappaleet, kuten Hey Jude ja Lady Madonna, julkaistiin alun perin vain singleinä, eivätkä ne ole mukana The Beatlesin varsinaisilla studioalbumeilla.

Levyjen ohella The Beatles teki neljä elokuvaa. Richard Lester ohjasi elokuvat Yeah, yeah, tässä me tulemme (A Hard Day's Night, 1964) sekä Apua! (Help!, 1965). Magical Mystery Tour (1967) oli lähes kokonaan yhtyeen jäsenten käsikirjoittama, ohjaama ja leikkaama elokuva. Let It Be (1970) koostuu lähinnä yhtyeen viimeiseksi julkaistuksi jääneen albumin harjoitus- ja äänityssessioista, ja sen ohjasi Michael Lindsay-Hogg. Lisäksi The Beatles oli mukana Keltainen sukellusvene -piirroselokuvan (Yellow Submarine, 1968) tuotannossa.

Yhtyeestä on julkaistu etenkin englannin kielellä lukemattomia elämäkertateoksia. Suomeksi on julkaistu muun muassa teos The Beatles – Historia ja levytykset (Pop-lehti 2004).

Kokoonpanot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Quarrymen (1957–1958)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • John Lennon (laulu/kitara/huuliharppu 1957–1958)
  • Eric Griffith (kitara 1957–1958)
  • Pete Shotton (pyykkilauta 1957)
  • Colin Hanton (rummut 1957–1958)
  • Bill Smith (teelaatikko-basso 1957)
  • Len Garry (teelaatikko-basso 1957–1958)
  • Paul McCartney (kitara/laulu/piano 1957–1958)
  • George Harrison (kitara/laulu 1958)
  • John Lowe (piano 1958)

The Quarrymen, Johnny and the Moondogs, The Blackjacks, The Silver Beatles (1958–1960)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Beatles (1960–1962)[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Beatles (1962–1970), tunnetuin kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jäsenten esiintymiset Suomessa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

The Beatles ei koskaan esiintynyt Suomessa. Tosin heille kaavailtiin vuonna 1965 konserttia Hyvinkäälle minne he olisivatkin olleet kyllä tulossa soittamaan, mutta aikataulusyistä johtuen konserttijärjestäjät joutuivat vetäytymään.[20]

Paul McCartney on vieraillut Suomessa kolmesti: vuonna 1972 esiintyen Wings-yhtyeensä kanssa Helsingin Messuhallissa ja Turussa Kupittaan jäähallissa, vuonna 2004 Summer Tour-kiertueellaan Helsingin olympiastadionilla sekä vuonna 2011 On The Run-kiertueellaan Helsingin Hartwall Areenalla. Vuonna 1972 hän pyrki tekemään pesäeroa Beatlesiin eikä kyseisen kiertueen keikoilla kuultu lainkaan Beatles-materiaalia lukuun ottamatta Little Richardin alun perin levyttämää Long Tall Sallya josta myös Beatles teki aikanaan coverin. Sen sijaan puolet vuosien 2004 ja 2011 settilistasta koostui McCartneyn itse säveltämistä Beatles-kappaleista.[21]

Ringo Starrin All-Starr Band esiintyi Suomessa Pori Jazzissa 1992 sekä Helsingin jäähallissa 1998. Settilistat sisälsivät myös muutamia Beatlesin kappaleita.[22]

Ringo Starrin edeltäjä, Beatlesissa vuoteen 1962 asti rumpuja soittanut Pete Best oli Parikkalassa vuosittain järjestettävän Kovan Päivän Ilta-tapahtuman pääesiintyjänä vuonna 1999.[23] The Beatlesin edeltäjä The Quarrymen saapui ensimmäistä kertaa Suomeen, kun se soitti keikan Hankasalmen Kihveli soikoon! -tapahtumassa 20. heinäkuuta 2013.[24]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Brittiläinen diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Amerikkalainen diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokoelmat ja muut julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Filmografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c Music Profiles – The Beatles BBC. Viitattu 17.2.2007. (englanniksi)
  2. Koski, Markku: Beatles - Erään yhtyeen anatomia 2.painos. Love-kirjat 1986 WSOY. ISBN 978-951-0-32056-3.
  3. Kurt Loder: Beatles3.html The Beatles – sivu 3 8.6.1998. Time. Viitattu 17.2.2007. (englanniksi)
  4. a b c d The Beatles Rock and Roll Hall of Fame and Museum. Viitattu 17.2.2007. (englanniksi)
  5. Dave Persails: The Beatles: What's In A Name? 1996. (englanniksi)
  6. Coleman, Ray: John Lennon: täydellinen elämäkerta, Kustannus Oy Jalava, 2005
  7. The Beatlesien vuosikymmen YLE Teema. Viitattu 17.2.2007.
  8. The Biggest Blunders In Music History CityNews. 12.3.2008. Rogers Broadcasting Limited. (englanniksi)
  9. Spitz, Bob: The Beatles – The Biography, s. 301, 318 - 319. Little, Brown and Company, 2005. 978-0-316-80352-6. (englanniksi)
  10. Coleman,Ray - John Lennon: Täydellinen elämäkerta: {{{Nimike}}}, s. 270. Jalava, 2005. ISBN 951-887-330-.
  11. Beatles erään yhtyeen anatomia. Love kirjat. ISBN 951-835-101-5.
  12. The Beatles - Past Masters Volume One Parlophone CDP 7 90043 2 kansilehti
  13. Jake Nyman - Onnenpäivät 1 Fanzine 1989 ISBN 951-9287-25-6 s.299
  14. home2.swipnet.se/~w-29168/Beattour1964.htm
  15. www.rollingstone.com.
  16. Barry Miles - Paul McCartney - Eilinen Jalava 2002 s.105
  17. Wenner, Jann: Lennon muistelee, s. 90,142-148 Helsinki: Tammi, 1973. ISBN 951-30-2145-9.
  18. Kurt Loder: Beatles4.html The Beatles – sivu 4 8.6.1998. TIME. Viitattu 17.2.2007. (englanniksi)
  19. Tieteen kuvalehti Historia 6/2013, s.74.
  20. www.aamuposti.fi.
  21. www.rytmi.com.
  22. http://www.geetarz.org/reviews/beatles/ringo-comp.htm
  23. http://www.beatles.fi/2009/03/beatles-muisteloa/
  24. http://www.rytmi.com/uutiset/the-beatlesin-edeltaja-the-quarrymen-suomeen-ensimmaista-kertaa/
  • Ilta-sanomien 50-vuotis Beatles-lehti, 2012
  • Trynka, Paul: The Beatles, "10 Years That Shook the World"
  • Gould, Jonathan: "Cant Buy Me Love - Beatles"

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Tenho Immonen: Historia & levytykset. Pop-Kirja, 2004.
  • Philip Norman, Shout!, The Beatlesien tarina, suom. Juhani Niemi, Otava, 1984, 2. p. 1994 ISBN 951-1-07791-0
  • Jonathan Gould: Can't Buy Me Love - Beatles, Britannia ja Yhdysvallat, suom. Elias Salminen, Johnny Kniga, 2010.
  • Steve Turner: The Beatles ja usko rakkauteen, suom. Kira Poutanen, Kirjapaja, 2008.
  • Howard Sounes, Paul McCartney, suom. Sami Heino, Otava 2011 ISBN 978-951-1-23741-9
  • Kunnas, Mauri: Piitles: Tarina erään rockbändin alkutaipaleesta. Helsingissä: Otava, 2012. ISBN 978-951-1-25542-0.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta The Beatles.