Hey Jude

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Hey Jude on The Beatles-yhtyeen kappale, jonka sävelsi Paul McCartney. Yhtyeen käytännön mukaan se on kuitenkin merkitty Lennon/McCartney-yhteistyöksi. Se julkaistiin singlenä vuonna 1968, ja siitä tuli yksi kaikkien aikojen myydyimmistä singleistä. Se myös sai useita Grammy-ehdokkuuksia, muttei voittanut yhdessäkään kategoriassa.

Hey Jude -kappaleen oli tarkoitus alun perin tulla Beatlesien The White Album -tuplalevylle (1968), mutta suunnitelmien muuttuessa se päätettiin jättää pois. Sitä ei ikinä julkaistu millään varsinaisella Beatles-levyllä, vaan ainoastaan kokoelma-albumeilla.

Kappaleen pituus on 7 minuuttia ja 11 sekuntia, mikä tekee siitä kolmanneksi pisimmän virallisesti julkaistun Beatles-kappaleen. Se oli aikoinaan myös yksi kaikkien aikojen pisimmistä singlenä julkaistuista kappaleista, ollen julkaisuajankohtanaan pisin Brittilistan ykköspaikan koskaan saavuttanut single.

Alun perin laulun nimi oli "Hey Jules", mutta nimi vahtui pian helpommin laulettavaksi "Judeksi". McCartney kirjoitti laulun lohduttaakseen yhtyetoverinsa John Lennonin poikaa Julian Lennonia, kun John Lennon ja hänen ensimmäinen vaimonsa Cynthia Powell erosivat. John Lennon kuitenkin sanoi aina kuulleensa kappaleen itselleen kirjoitettuna. Hän harkitsi tuohon aikaan yhtyeestä lähtöä tehdäkseen enemmän yhteistyötä vaimonsa Yoko Onon kanssa.

Tämä musiikkisingleen liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.