Buddy Holly

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Charles Hardin Holley
Buddy Holly Briefmarke Deutsche Bundespost 1988 postfrisch Schuschke cropped.png
Syntynyt 7. syyskuuta 1936
Kuollut 3. helmikuuta 1959 (22 vuotta)
Taiteilijanimet Buddy Holly
Kotipaikka Lubbock, Texas, Yhdysvallat
Aktiivisena 1955-1959
Tyylilajit rock and roll ja rockabilly
Laulukieli englanti
Ammatit laulaja-sanoittaja ja kitaristi
Soittimet kitara, piano ja viulu
Yhtyeet The Crickets
Levy-yhtiöt Decca, Brunswick, Coral
Kotisivut www.buddyhollyandthecrickets.com

Charles Hardin Holley eli Buddy Holly (7. syyskuuta 19363. helmikuuta 1959)[1] oli yhdysvaltalainen laulaja, sanoittaja sekä rock and rollin tienraivaaja. Vaikka hänen menestyksensä ennen lento-onnettomuudessa tapahtunutta kuolemaa kesti vain puolitoista vuotta, Hollya on kuvailtu ”rock and rollin varhaiskauden suurimmaksi yksittäiseksi luovaksi voimaksi”. Hänen musiikkinsa on innoittanut useita aikalaisia ja myöhempiä muusikoita, muun muassa The Beatlesia, The Beach Boysia, The Rolling Stonesia ja Bob Dylania.

Hollyn tunnetuimpia kappaleita ovat läpimurtosingle ”That’ll Be the Day”, ”Peggy Sue”, ”Oh Boy” ja ”Not Fade Away”. Hän julkaisi myös Paul Ankan säveltämän ”It Doesn't Matter Anymore” -kappaleen.

Holly oli ensimmäisiä muusikoita, jotka nimettiin Rock and Roll Hall of Fameen vuonna 1986. Vuonna 2004 Rolling Stone -musiikkilehti arvosti Hollyn sijalle 13 ”The Fifty Greatest Artists of All Time” -listalla.

Biografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuoruus[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Charles Hardin Holley syntyi Lubbockissa, Texasissa Lawrence Odell Holleylle ja Ella Pauline Drakelle työn päivänä (Labor Day) vuonna 1936. Perhepiirissä häntä kutsuttiin aina Buddyksi. Holleyt olivat musikaalisia, ja jo nuorena Buddy oppi soittamaan pianoa, kitaraa sekä viulua. Vuonna 1949 hän nauhoitti Hank Snow’n kappaleen ”My Two Timin’ Woman” kaverinsa musiikkiliikkeestä "lainaamalla" nauhurilla.

Saman vuoden syksynä Buddy tapasi Bob Montgomeryn Hutchinson Junior High Schoolissa. Musiikki kiinnosti molempia, ja he muodostivat duon ”Buddy and Bob”. Bluegrassistä vaikutteita ottanut pari lauloi duettoja paikallisilla klubeilla ja high schoolin kisoissa. Buddy lauloi koulun kuorossa, ja hänen kiinnostuksensa musiikkiin kasvoi läpi high school -ajan.

Musiikkiura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nähtyään Elvis Presleyn esiintymisen livenä Lubbockissa vuoden 1955 alussa Buddy vaihtoi bluegrass-musiikista rockiin. 15. lokakuuta hän herätti nashvillelaisen kykyjenetsijän kiinnostuksen esiintyessään ennen Elvistä eräällä keikalla. Buddyn ura rockissa jatkui, kun hän esiintyi ennen Billy Haley & His Comets -yhtyettä paikallisessa rock-show’ssa, jonka organisoi Eddie Crandall, joka oli myös Marty Robbinsin manageri. Esityksen tuloksena Buddy allekirjoitti 8. helmikuuta 1956 Decca Records -levy-yhtiön kanssa levytyssopimuksen, jossa hänen sukunimensä oli kirjoitettu väärin: Holly. Buddy omaksui tämän virheellisen muodon taiteilijanimekseen. Hän muodosti oman yhtyeensä, jota myöhemmin alettiin kutsua nimellä The Crickets.

Samana vuonna Holly lähti Nashvilleen levyttämään tuottaja Owen Bradleyn kanssa. Syntyneiden kappaleiden listaan kuului myös varhainen versio laulusta ”That’ll Be the Day”, jonka nimi tuli John Waynen repliikistä vuoden 1956 elokuvassa Etsijät. Decca julkaisi kaksi singleä, ”Blue Days, Black Nights” ja ”Modern Don Juan”, jotka eivät menestyneet kovin hyvin. 22. tammikuuta 1957 Decca ilmoitti Hollylle, ettei levytyssopimusta enää jatkettaisi, mutta vaati, ettei hän levyttäisi samoja kappaleita kenellekään muulle viiden vuoden aikana.

Holly palkkasi managerikseen Norman Pettyn ja alkoi levyttää tämän studiolla New Mexicossa. Petty markkinoi häntä musiikin julkaisijoille ja levy-yhtiöille. Brunswick Records allekirjoitti The Cricketsien kanssa levytyssopimuksen 19. maaliskuuta. Pian sen jälkeen Buddy Holly allekirjoitti omasta puolestaan levytyssopimuksen Coral Recordsin kanssa. Hän päätyi näin sikäli erikoiseen tilanteeseen, että hänellä oli kaksi levytyssopimusta samaan aikaan.

27. toukokuuta ”That’ll Be The Day” julkaistiin singlenä, ja kappaleesta tuli välittömästi hitti. Laulu oli 23. syyskuuta ensimmäisellä sijalla USA:n ”Best Seller in Stores” -listalla, ja 1. marraskuuta alkaen kolmen viikon ajan Ison-Britannian singlelistalla. 1. joulukuuta The Crickets esitti sen ja toisen hitin, ”Peggy Suen”, The Ed Sullivan Show'ssa.

Holly onnistui rakentamaan siltaa yli rock'n'rollia leimanneen rodullisen kahtiajaon. Siinä missä Elvis teki ”mustasta” musiikista hyväksytympää valkoisten keskuudessa, Holly voitti mustan yleisön suosion, kun The Crickets esiintyi New Yorkin Apollo Theaterissa 16.–22. elokuuta 1956.

Koska Buddy Hollylla oli Deccan kanssa levytyssopimukset sekä sooloartistina että osana The Cricketsiä, julkaistiin kaksi debyyttialbumiakin: The ”Chirping” Crickets 27. marraskuussa 1957 ja Buddy Holly 20. helmikuuta 1958. Singlet ”Peggy Sue” ja ”Oh Boy!” nousivat Top 10:een sekä USA:ssa että Isossa-Britanniassa. Buddy ja The Crickets kiersivät tammikuussa Australiaa sekä maaliskuussa Isoa-Britanniaa. Kolmas ja viimeinen albumi, That’ll Be The Day, koottiin vanhoista äänityksistä ja julkaistiin huhtikuussa 1958.

Avioliitto[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kesäkuussa 1958 Buddy Holly tapasi Maria Elena Santiagon (s. 1935 San Juan, Puerto Rico), joka työskenteli erään newyorkilaisen musiikkijulkaisijan palveluksessa.

Holly kutsui Maria Elenan lounaalle ja pyysi tätä illastamaan kanssaan myöhemmin samana iltana P. J. Clarke'sissa. Hän kosi Maria Elenaa parin ensimmäisillä treffeillä. ”Ollessamme illastamassa hän nousi ylös käsi selän takana. Hän antoi minulle ruusun ja sanoi 'Tämä on sinulle. Tulisitko vaimokseni?'”. Seuraavana aamuna Holly meni kysymään Maria Elenan vanhempien hyväksyntää. Pari vihittiin Lubbockissa 15. elokuuta 1958, alle kaksi kuukautta ensitapaamisensa jälkeen. ”Minulla ei ollut ikinä ollut poikaystävää. En ollut ollut ikinä ennen treffeillä. Mutta kun näin Buddyn, se oli kuin taikaa. Välillämme oli jotain erikoista: rakkautta ensisilmäyksellä”, Maria Elena kertoi Lubbock Avalanche -lehdelle heidän hääpäivänsä 50:ntenä vuosipäivänä. Kuherruskuukauden pari vietti Acapulcossa. Monet fanit eivät ennen Hollyn kuolemaa edes tienneet hänen olleen naimisissa.

Buddy kirjoitti kappaleen ”True Love Ways” suhteestaan nuoreen vaimoonsa. Se nauhoitettiin 21. lokakuuta 1958 Decca's Pythian Temple -studiossa New Yorkissa Maria Elenan läsnä ollessa.

Holly New Yorkissa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kunnianhimoinen Holly kiinnostui New Yorkin musiikki-, levytys- ja julkaisumaailmasta muiden yhtyeen jäsenten halutessa takaisin Lubbockiin. Tämän seurauksena ryhmä hajosi vuoden 1958. Buddy ja Maria Elena muuttivat Greenwich Villageen, New Yorkiin 9th Streetin ja 5th Avenuen kulmaan. Siellä Holly äänitti ”Apartment Tapes” -nimellä tunnetun joukon akustisia kappaleita, muun muassa ”Crying, Waiting, Hoping” ja ”What to Do”, jotka julkaistiin hänen kuolemansa jälkeen.

The Day the Music Died[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Buddy Hollyn, Richie Valensin, ja J.P. Richardsonin (“The Big Bopper”) muistomerkki lento-onnettomuuden tapahtumapaikalla.

Hollylle tarjottiin keskilänteen tehtävää kolmiviikkoista Winter Dance Party -kiertuetta, joka alkaisi 23. tammikuuta 1959. Kiertueella esiintyisivät muun muassa Dion, Belmonts, Ritchie Valens ja J. P. "The Big Bopper" Richardson.

Esiinnyttyään Green Bayssä Wisconsinissa 1. helmikuuta kiertue lähti Iowaan kohti Clear Lakea, jossa esiinnyttiin 2. helmikuuta 1959. Konsertti Clear Lakella ei sisältynyt alkuperäiseen kiertueohjelmaan, joka pitkien välimatkojen ja huonojen kuljetusten vuoksi oli muutenkin rasittava.

Esityksen jälkeen Holly vuokrasi Beechcraft Bonanza -pienkoneen lennättämään hänet ja kaksi uuden taustayhtyeen jäsentä (Tommy Allsup ja Waylon Jennings) Fargoon, Pohjois-Dakotaan. Jennings ei kuitenkaan lähtenyt mukaan ja tämän paikan sai The Big Bopper. Myös Valens halusi päästä koneeseen ja lopulta Allsup ja Valens arpoivat kolikolla. Allsup hävisi.

Lentokone, V-pyrstöinen Beechcraft Bonanza N3794N, lähti lumisateessa ja kovassa tuulessa klo 0.55 3. helmikuuta 1959 ja putosi vain muutaman minuutin päästä noususta. Koneen löysi sen omistaja, Jerry Dwyer, vasta useita tunteja myöhemmin noin 8 kilometrin päästä lentokentältä. Turmassa kuolivat Holly, Valens, Richardson ja koneen 21-vuotias ohjaaja Roger Peterson. Holly, Valens ja Richardson olivat lentäneet ulos koneesta. Kaikki olivat kuolleet törmäyksessä välittömästi. Turman syynä oli ohjaajan virheellinen toiminta sääolosuhteissa, jotka olivat huonommat kuin mihin hänen kelpoisuutensa riitti sekä virheellisesti toiminut Sperryn keinohorisontti, joka toimi päinvastoin kuin mihin Petersonilla oli koulutus. V-pyrstöinen Bonanza oli lisäksi erittäin onnettomuusaltis huonossa säässä. Don McLean kutsui päivää 3. helmikuuta 1959 nimellä ”The Day the Music Died” kappaleessaan "American Pie" (1971) (suom. ”päivä jona musiikki kuoli”).

Vaikka turma saikin suuren huomion paikallisissa uutisissa, sen syrjäytti kansainvälisissä uutisissa toinen lentokoneonnettomuus, joka tapahtui New Yorkissa: American Airlinesin lento 320 putosi kesken laskeutumisen La Guardian lentokentälle, jolloin 65 matkustajaa sai surmansa. Myös uutiset Vincent Astorin kuolemasta peittivät Hollyn turman.

Buddy Hollyn hautajaiset pidettiin 7. helmikuuta 1959 Tabernacale Baptist Churchissä Lubbockissa. Siunauksen toimitti Ben D. Johnson, joka oli vihkinyt Buddyn ja Maria Elenan vain muutamia kuukausia aiemmin. Arkunkantajina olivat Jerry Allison, Joe B. Mauldin, Niki Sulivan, Bob Montgomery, Sonny Curtis ja Phil Everly. Waylon Jennings ei päässyt osallistumaan hautajaisiin ollessaan vielä Winter Dance Party -kiertueella. Holly haudattiin Lubbockin hautausmaalle kaupungin itäpuolelle. Buddy Hollyn hautakivessä hänen sukunimensä on kirjoitettu oikein (Holley) ja siihen on kaiverrettu kuva hänen Fender Stratocaster -kitarastaan.

Hollyn raskaana ollut vaimo Maria Elena jäi leskeksi vain kuuden kuukauden avioliiton jälkeen ja sai pian tämän jälkeen keskenmenon. Maria Elena Holly ei osallistunut hautajaisiin eikä ole ikinä käynyt miehensä haudalla. Myöhemmin hän kertoi Avalanche-lehdelle: ”Tavallaan syytän itseäni. En voinut hyvin hänen lähtiessään. Olin toisella viikolla raskaana ja halusin Buddyn jäävän luokseni, mutta hän oli sopinut olevansa kiertueella. Se oli ainut kerta, kun en ollut hänen mukanaan. Ja syytän itseäni, koska tiedän, että jos vain olisin ollut mukana, Buddy ei olisi ikinä noussut siihen koneeseen.”

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit[2][muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • The "Chirping" Crickets – 1957
  • Buddy Holly – 1958
  • That'll Be the Day – 1958

Kokoelma-albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Valikoidut singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • ”That’ll Be the Day” – 1957
  • ”Peggy Sue” – 1957
  • ”Everyday” – 1957
  • ”Oh Boy!” – 1957
  • ”Not Fade Away” – 1957
  • ”Maybe Baby” – 1958
  • ”Rave On” – 1958
  • ”Heartbeat” – 1958
  • ”Well All Right” – 1958
  • ”It Doesn't Matter Anymore” – 1959
  • ”Raining in My Heart” – 1959
  • ”Peggy Sue Got Married” – 1959
  • ”Crying, Waiting, Hoping” – 1959
  • ”True Love Ways” – 1960
  • ”Reminiscing” – 1962
  • ”Bo Diddley” – 1963
  • ”Brown Eyed Handsome Man” – 1963

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Pasi Lehtomaa: Buddy Holly. Julkaisussa Pop-lehti. Levyjenkeräilijän erikoislehti, ISSN 1456-1964, 2004 n:o 5 sivut 4–15.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Buddy Holly Allmusic.com. Viitattu 4.8. 2011. (englanniksi)
  2. Allmusic.com

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]