Ted Nugent

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Ted Nugent
Ted Nugent
Syntynyt 13. joulukuuta 1948
Kotipaikka Detroit, USA
Aktiivisena 1967 -
Tyylilajit Hard rock
Rock and roll
Soittimet Kitara, Laulu
Yhtyeet The Amboy Dukes, Damn Yankees

Theodore Anthony "Ted" Nugent (s. 13. joulukuuta 1948, Detroit, Michigan) on yhdysvaltalainen rock-muusikko.

Nugent syntyi Detroitissa ja on elämänsä aikana asunut mm. Los Angelesissa ja Jacksonissa. Nykyään hän asuu Teksasissa. Hän valmistui St. Viator High Schoolista 1966.

Nugentin ensimmäinen avioliitto oli Sandra Janowskin kanssa vuosina 19701976. He saivat yhteisiä lapsia, mutta liitto päättyi avioeroon. Janowski kuoli auto-onnettomuudessa 1982.[1] Nugent meni 21. tammikuuta 1989 uusiin naimisiin Shemane Dezielin kanssa.

Metsästyksen harrastajana tunnettu Nugent on vuodesta 1995 lähtien ollut National Rifle Associationin johtokunnan jäsen. Hän on kirjoittanut useisiin vetoomuksiin ja ollut myös poliittisesti aktiivinen. Hän on kertonut julkisuudessa harkinneensa asettumista ehdolle Michiganin kuvernööriksi. Hänet tunnetaan paleokorsenvatistisista mielipiteistään, ja hän on myös ilmoittanut asennoituneensa alkoholia ja huumausaineita vastaan.

Muusikonura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nugent perusti The Amboy Dukes -yhtyeen Chicagossa 1960-luvulla. Yhtye ehti julkaista muutamia albumeita, joista viimeiseksi jäi Tooth, Fang, Claw vuodelta 1974. Yhtye sai kohtuullista menestystä ja osa sen albumeista pääsi Yhdysvalloissa listoille.

Nugent lähti omille teilleen ja solmi vuonna 1975 levytyssopimuksen Epic Recordsin kanssa. Hän jatkaa soolouraansa yhä ja on lisäksi toiminut superyhtyeessä Damn Yankees. Sen debyyttialbumi Damn Yankees (1990) myi moninkertaista platinaa.

Nugentin ensimmäinen sooloalbumi oli Ted Nugent (1975), jonka kaikki laulut yhtä lukuun ottamatta olivat hänen omaa käsialaansa. Viimeksi hän julkaisi kokoelman Hunt Music 2003.

Nugentin kappaleista on myös tehty covereita. Hän herätti vuonna 2006 huomiota sanomalla, että Panteran versiossa hänen laulustaan "Cat Scratch Fever" ei ollut "sielua, ei munaa eikä tunnetta".[2] Hän on esiintynyt useaan otteeseen erilaisissa televisio-ohjelmissa. Hän oli tulossa konsertoimaan Suomeen heinäkuussa 2008, mutta konsertti peruuntui vähäisen lipunmyynnin vuoksi.[3]

Nugent kärsii nykyisin kuulo-ongelmista.[4]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Livealbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokoelma-albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]