Taustalaulaja

Wikipediasta
(Ohjattu sivulta Taustalaulu)
Siirry navigaatioon Siirry hakuun

Taustalaulaja on henkilö, joka laulaa yhdessä yhtyeen varsinaisen laulajan kanssa, esimerkiksi kertosäkeen aikana. Taustalaulaja on usein merkittävä henkilö yhtyeessä, sillä hänen avullaan laulusta saadaan monipuolisempaa. Taustalaulajina toimivat yleensä yhtyeen kitaristit ja basistit, toisinaan myös rumpalit ja kosketinsoittajatkin. Joskus, varsinkin levytettäessä, taustalaulajana voi toimia myös yhtyeen ulkopuolinen jäsen, niin sanottu vieraileva artisti. Äänitteitä tehtäessä varsinainen laulaja saattaa laulaa myös taustalauluraitoja. Toisinaan taustalaulajalla on oma stemma, jota hän laulaa.

Tuplaaja on rap-artistin konsertissa esiintyvä taustalaulaja, joka räppää artistin mukana kappaleiden avainriimejä tai -sanoja. Hänellä saattaa olla konsertissa myös pieniä soolo-osuuksia.

Tämä laulajaan liittyvä artikkeli on tynkä. Voit auttaa Wikipediaa laajentamalla artikkelia.