Tämä on lupaava artikkeli.

Stevie Nicks

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Stevie Nicks
Stevie Nicks 2.jpg
Stevie Nicks vuonna 2008
Syntynyt 26. toukokuuta 1948 (ikä 67)
Kotipaikka Phoenix, Yhdysvallat
Aktiivisena 1967–
Tyylilajit pop-rock
Ammatit laulaja, lauluntekijä
Soittimet laulu, tamburiini
Yhtyeet Fleetwood Mac

Stephanie Lynn ”Stevie” Nicks (s. 26. toukokuuta 1948, Phoenix, Arizona) on yhdysvaltalainen rocklaulaja ja lauluntekijä. Hänet tunnetaan Fleetwood Mac -yhtyeen laulajana ja soolourastaan, jotka ovat yhteensä tuottaneet yli 140 miljoonaa myytyä albumia.[1]

Nicks aloitti uransa 1960-luvun loppupuolella Kaliforniassa. Hänen ensimmäinen yhtyeensä oli nimeltään Fritz. Sen hajottua 1971 hän muodosti duon nimeltä Buckingham Nicks kitaristi Lindsey Buckinghamin kanssa. Duo julkaisi albumin vuonna 1973, mutta ei menestynyt. Vuonna 1975 Nicks ja Buckingham liittyivät Fleetwood Mac -yhtyeeseen, mikä nosti Nicksin maailmanmaineeseen. Monista Nicksin kirjoittamista lauluista, kuten ”Dreams” ja ”Rhiannon”, tuli yhtyeen tunnetuimpia kappaleita. Nicks laulaa edelleen Fleetwood Macissa, mutta hän on julkaissut myös useita sooloalbumeja, joista ensimmäinen, Bella Donna (1981) nousi listaykköseksi.

Varhainen elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nicks syntyi Phoenixissa perheeseen, joka muutti isän urakehityksen myötä usein osavaltiosta ja kaupungista toiseen. Hänellä on pikkuveli Christopher. Nicks sai lempinimensä Stevie jo pikkulapsena, sillä hän lausui Stephanie-nimensä ”tiidii”[2]. Stevie oppi äidiltään rakkauden satuihin ja fantasiaan, ja hänen countrylaulaja-isoisänsä Aaron opetti hänet laulamaan ja soittamaan kitaraa.[3][4] Stevie esiintyi ensimmäisen kerran neljävuotiaana, kun Aaron otti hänet mukaansa laulamaan kuppiloihin. Seuraavana vuonna Aaron halusi ottaa Stevien jopa mukaansa kiertueille, mutta Stevien vanhemmat kielsivät sen. Tämä aiheutti välirikon Aaronin ja Nicksin perheen välillä, mikä oli silloin raskas isku isoisänsä kanssa läheiselle tytölle.[5]

Vuonna 1963 perhe muutti Los Angelesin esikaupunkialueelle.[4] High schoolissa Nicks oli värikäs ja erikoinen ilmestys mutta pidetty. Hän lauloi usein koulussa, folk-yhtyeiden kanssa ja koulun iltapäiväkerhoissa. Hän harrasti myös balettia, mutta ei mennyt balettikouluun, koska piti sitä liian rajoittavana itseilmaisulleen. Ensimmäisen kitaransa hän sai syntymäpäivälahjana vanhemmiltaan. Nicks oli aina kirjoittanut runoja, ja nyt hän alkoi myös säveltää omia laulujaan.[6]

Nicksit muuttivat 1966 Los Angeleista San Mateoon. Nicks värjäsi hiuksensa hopeanvärisiksi, mistä hän joutui kuudeksi viikoksi kotiarestiin.[7]

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fritz[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

High schoolissa Nicks liittyi yhtyeeseen Changing Times, joka otti vaikutteita The Mamas and the Papasilta. Viimeisellä luokalla ollessaan hän tapasi itseään vuotta nuoremman Lindsey Buckinghamin, kun tämä lauloi ”California Dreaming” -laulua opiskelijoiden illanvietossa.[3][8] Buckingham kuului vuonna 1966 perustettuun Fritz-nimiseen yhtyeeseen. Vuosi Nicksin ja Buckinghamin tapaamisen jälkeen Fritz etsi uutta laulajaa, ja Buckingham ehdotti Nicksiä. Nicks pyydettiin koelauluun ja hyväksyttiin yhtyeeseen loppukesällä 1967, tai joidenkin lähteiden mukaan seuraavana vuonna.[9]

Nicks meni San Jose State Collegeen opiskelemaan puheviestintää ja joutui usein matkustamaan kotikaupunkiinsa Fritzin harjoituksiin ja konsertteihin. Fritz esiintyi muun muassa Janis Joplinin, Jimi Hendrixin ja Creedence Clearwater Revivalin lämmittelijänä. Etenkin Joplin jätti Nicksiin pysyvän vaikutuksen esiintymisellään.[3][8]

Fritz ei onnistunut saamaan levytyssopimusta. Nicksin mukaan yhtyeen miespuoliset jäsenet olivat kateellisia hänen saamastaan huomiosta, eivätkä Fritzin-vuodet olleet Nicksille kovin onnellista aikaa.[3][8]

Buckingham Nicks[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Fritz hajosi 1971. Nicks alkoi seurustella Buckinghamin kanssa, ja pariskunta muutti Los Angelesiin ja jätti opintonsa kesken. He saivat levytyssopimuksen Polydor Recordsilta ja levyttivät Buckingham Nicks -nimellä albumin Buckingham Nicks (1973).[3] Levy myi kuitenkin huonosti, eikä keikoillekaan ollut riittävästi kysyntää. Levy-yhtiö ei jatkanut sopimusta duon kanssa eikä markkinoinut albumia. Buckingham Nicks sai kriitikoilta vaihtelevasti kehuja ja arvostelua. Useimmat arvostelijat kehuivat duon lauluja ja laulutaitoja, mutta Billboard-lehti arvosteli Nicksin ääntä hiomattomaksi ja ylä-ääniä vihloviksi.[10]

Koska duo ei saanut musiikista tarpeeksi rahaa elämiseen, Nicks teki töitä tarjoilijana 1,50 dollarin tuntipalkalla ja elätti Buckinghamia, joka pysytteli kotona harjoittelemassa kitaransoittoa soittokaveriensa kanssa. Nicksin ja Buckinghamin erilainen tapa tehdä lauluja aiheutti heidän välilleen ristiriitoja. Nicks teki lauluihinsa nopeasti sanat ja melodian, kun taas perfektionistinen Buckingham rakensi kappaleensa huolellisesti perustasta ylöspäin. Nicksin mielestä Buckinghamilla ei ollut hauskaa säveltäessään, ja Buckinghamin mielestä Nicks ei ollut niin hyvä kuin olisi voinut olla. Nicks on jälkeenpäin kuvaillut tätä riitaisaa ja köyhää aikaa ”kahden vuoden masennukseksi”.[11] Nicksin vanhemmat olivat huolissaan tyttärensä laihtumisesta ja alakulosta. He suostuttelivat Stevien lupaamaan syksyllä 1974, että tämä palaisi kuuden kuukauden kuluttua Los Angelesista jatkamaan opintojaan vanhempiensa rahoittamana, jos hän ei siihen mennessä olisi alkanut menestyä.[12] Buckingham ja Nicks alkoivatkin valmistella toisen albuminsa äänittämistä, johon he olivat saaneet studiolta mahdollisuuden, vaikka heillä ei ollutkaan levytyssopimusta.[13]

Fleetwood Mac ja supertähteys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Stevie Nicks ja Fleetwood Mac esiintymässä 1977 Frankfurtissa. Nicks piteli yleensä esiintyessään tamburiinia, joka oli kuitenkin vaimennettu roudarinteipillä.[14]

Vuoden 1974 lopulla miehistökadosta kärsineen Fleetwood Mac -yhtyeen rumpali ja johtaja Mick Fleetwood kuuli levytysstudiota Los Angelesissa etsiessään ”Frozen Love” -kappaleen Buckingham Nicks -albumilta ja kiinnostui Lindsey Buckinghamin kitaransoitosta. Vuoden 1974 viimeisenä päivänä hän pyysi duon tuottajaa kysymään Buckinghamilta haluaisiko tämä liittyä yhtyeeseen.[15] Buckingham suostui ja vaati myös Nicksin mukaan, mikä tapahtuikin.[4] Nicks hankki kaikki Fleetwood Macin levyt ja löysi niistä mystiikkaa, jota ryhtyi itsekin tavoittelemaan esiintymisessään.[3] Kauniista Nicksistä tulikin Fleetwood Macin suosittu keulakuva liehuvine esiintymisasuineen ja tansseineen.[4]

Buckingham ja Nicks sopeutuivat Fleetwood Maciin nopeasti ja toivat aiemmin bluesia soittaneeseen yhtyeeseen oman kalifornialaisen poprock-sointinsa.[16] Yhtye alkoi heti nauhoittaa yhteistä albumia, jolle Buckingham ja Nicks toivat lähes valmiita kappaleita tekeillä olleelta toiselta albumiltaan. Levylle tuli myös uusi versio Nicksin tekemästä ja duon levyttämästä laulusta ”Crystal”. Albumin Fleetwood Mac (1975) menestyneimmäksi singleksi ja myöhempien live-esiintymisten kiihkeäksi huippukohdaksi nousi Nicksin mystinen ”Rhiannon”.[17] Yhtye lähti pitkälle kiertueelle heti nauhoitusten päätyttyä ennen albumin ilmestymistä heinäkuussa. Kiertueesta tuli suurmenestys, vaikka Nicksin ja Buckinghamin suhde olikin jo hiipumassa.[18] Fyysisestikin raskas kiertue rasitti myös Nicksin kurkkua ja terveyttä, ja hän laihtui huomattavasti.[19] Nicks ympäröi itsensä tällä ja myöhemmilläkin kiertueillaan huomiotaherättävästi lukuisilla naispuolisilla ystävillään, jotka pukeutuivat samoin kuin hän.[20]

Fleetwood Macin menestysalbumille Rumours (1977) kaikki yhtyeen kolme lauluntekijää kirjoittivat hyvin henkilökohtaisia sanoituksia. Nicksin tuolloin kirjoittamat laulut pohdiskelivat hänen kariutuvaa suhdettaan Buckinghamiin (kuten ”Dreams” ja ”Silver Springs”) tai kokaiinia (”Gold Dust Woman”), jota Nicks ja muu yhtye käyttivätkin runsaasti.[21] Yhtyeen yhdessä tekemäksi kappaleeksi merkityn ”The Chainin” sävel ja sanat olivat myös suurimmaksi osaksi hänen käsialaansa.[22] Nicksille rakas ”Silver Springs” ei pituutensa vuoksi mahtunut albumille, minkä Nicks otti raskaasti. Kappale julkaistiin kuitenkin singlen B-puolena. Muut ylijääneet kappaleensa Nicks säästi myöhempiä sooloalbumeitaan varten.[23] Nicksin ”Dreams” nousi listaykköseksi huhtikuussa 1977 ja on yhtyeen ainoa listaykkössingle Yhdysvalloissa.[24] Albumia seuranneen pitkän ja vaativan kiertueen aikana Nicks kärsi äänensä käheytymisestä ja madaltumisesta.[25]

Nicks solmi seurustelusuhteita muiden tunnettujen muusikoiden kanssa, kun hänen suhteensa Bunckinghamiin oli kariutunut. Syksyllä 1976 Nicks aloitti suhteen Eagles-tähden Don Henleyn kanssa.[26] Henley ei kuitenkaan halunnut sitoutua kuten Nicks.[27] Nicks ja yhä tahollaan naimisissa ollut Mick Fleetwood aloittivat rakkaussuhteen syksyllä 1977.[28] Suhde loppui vuotta myöhemmin, kun Fleetwood ja Nicksin paras ystävä Sara Recor rakastuivat.[29]

Fleetwood Macin seuraava albumi Tusk (1979) oli tupla-albumi, jonka teko kesti 13 kuukautta. Tyylillisesti yhtyeen kolme lauluntekijää olivat jo erkaantuneet toisistaan: Buckingham oli alkanut tehdä kokeellista musiikkia ja Nicks ja Christine McVie tekivät yhä radioystävällistä poppia.[30] Albumin nimi Tusk oli Mick Fleetwoodin omasta peniksestään käyttämä lempinimi; Nicks uhkaili sen vuoksi jättää yhtyeen, mutta nimi pysyi.[31] Nicks vihasi myös albumin kantta, jossa oli kuva koirasta puremassa isäntänsä lahjetta.[32] Nicksin Tuskille kirjoittamia lauluja olivat ”Sara”, ”Sisters Of The Moon”, ”Angel”, ”Beautiful Child” ja ”Storms”.[33] ”Sara” on Nicksin mukaan hänen henkilökohtaisin laulunsa. Se oli aluksi 15-minuuttinen, mutta lyhennettiin albumille alle viisiminuuttiseksi.[34] ”Storms” kertoo Nicksin ja Fleetwoodin päättyneestä suhteesta.[35] Nicks levytti Tuskin nauhoitusten aikana myös dueton ”Whenever I Call You ”Friend”Kenny Logginsin kanssa tämän albumille.[36]

Tuskia seurannut maailmankiertue oli pitkä ja hyvin suosittu. Se ei kuitenkaan tuottanut juurikaan voittoa, sillä yhtye eli kiertueella tuhlailevan ylellistä elämää, ja Nicksin täytyi aina saada yöpyä hotellien presidenttisviiteissä. Kiertue muistetaan myös Australian- ja Uuden-Seelannin-keikoista, joiden aikana lääkkeiden ja alkoholin yhteisvaikutuksesta sekaisin ollut Buckingham häiriköi Nicksin esiintymisiä ja jopa potki tätä lavalla. Kiertueen jälkeen yhtye päätti pitää taukoa, jonka aikana Nicks ja muut jäsenet pääsivät toteuttamaan sooloprojektejaan.[37]

Soolouran alkuvuodet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Soolouransa Nicks aloitti albumilla Bella Donna (1981). Nicks halusi ihailemansa Tom Pettyn tuottavan albumin, mutta Petty suositteli hänelle omaa tuottajaansa Jimmy Iovinea.[38] Tämän kurinalainen työtapa olikin Fleetwood Macin kaoottisiin ja venyviin levytyssessioihin tottuneelle Nicksille tervetullut kokemus, ja albumi valmistui melko ripeästi.[39] Suurin osa sen kappaleista oli Nicksin varhaisempia lauluja, jotka Fleetwood Mac oli torjunut. Alun perinkin sooloalbumille tarkoitettuja olivat vain ”Bella Donna” ja ”Edge of Seventeen”.[40] Tom Pettyn kirjoittama ja kaksikon duona esittämä ”Stop Draggin’ My Heart Around” oli albumin ensimmäinen single. Se nousi top 10:een, ja pian sen jälkeen albumikin nousi listaykköseksi.[41] Karistaakseen ”Rhiannon”-kappaleen ja mustien esiintymisasujensa johdosta saamansa noidan maineen Nicks hylkäsi mustan tyylinsä ja pukeutui kiertueella hyvin värikkäisiin ja koristeellisiin asuihin.[42]

Nicksille diagnosoitiin vuonna 1981 astma, jota oli hoidettava lääkkeillä. Samoihin aikoihin hänen paras ystävänsä Robin Snyder sairastui leukemiaan.[43]

Vuonna 1982 Fleetwood Mac palasi lyhyeltä tauolta ja levytti albumin Mirage. Yhtyeen sisäiset välit olivat edelleen tulehtuneet. Buckingham suhtautui Nicksiin yhä vihamielisesti ja väheksyvästi eikä pitänyt siitä, että Nicks oli ottanut uuden kumppaninsa Jimmy Iovinen mukaan albumin nauhoituksiin.[44] Nicksin lauluista osa oli jo Buckingham Nicksin ajoilta (”That’s Alright”) ja osa vasta Bella Donnan jälkeen kirjoitettuja (”Straight Back”). Kuten aiemminkin, Nicks toi levytyksiin niin paljon lauluja, että suurin osa jätettiin pois albumilta. Albumin merkittävin laulu on Nicksin omaelämäkerrallinen ja Robin Snyderistä kertova ”Gypsy”, jota niin Buckingham kuin Mick Fleetwoodkin ovat ylistäneet.[45] ”Gypsysta” tehtiin myös musiikkivideo, joka oli silloin kaikkien aikojen kallein.[46] Mirage nousi listaykköseksi ja ”Gypsy” singlelistan sijalle 12.[47] Kiertue oli lyhyt ja se keskeytettiin, kun Robin Snyder kuoli.[48]

Bella Donnan teon aikana Nicks ja Jimmy Iovine olivat alkaneet seurustella keskenään.[49] Vuonna 1983 Nicks meni naimisiin Snyderin lesken Kim Andersonin kanssa vain tukeakseen tätä ja voidakseen elättää Snyderin ja Andersonin vastasyntynyttä poikaa.[50] Liitto kesti vain kolme kuukautta, ja Nicks on katunut sitä jälkeenpäin.[51]

Nicksin toinen sooloalbumi The Wild Heart (1983) ei noussut yhtä suosituksi tai arvostetuksi kuin edeltäjänsä, mutta myi silti tuplaplatinaa.[52] Albumin tekijät olivat paljolti samoja kuin Bella Donnalla tuottaja Iovinea myöten. Nicks kirjoitti osan lauluista yhdessä texasilaisen laulaja-lauluntekijä Sandy Stewartin kanssa.[53] Albumilla on jälleen myös duetto Tom Pettyn kanssa.[54] Albumin menestynein kappale, Grammy-ehdokkuudenkin saanut ”Stand Back” on osittain Princen tekemä.[55] The Wild Heartia seuranneen kiertueen alussa Nicks rakastui ex-Eagle Joe Walshiin, joka soitti kiertueella lämmittelijänä, ja he aloittivat suhteen.[56] Nicks on myöhemmin sanonut Walshin olleen elämänsä rakkaus.[8][57]

Nicksin kolmas soololevy Rock a Little (1985) myi platinaa, mutta se sai Nicksin aiempia levyjä varauksellisempaa kritiikkiä.[58] Albumilla on aiempaa enemmän muiden kuin Nicksin kirjoittamia lauluja, ja yksi kappaleista oli Stevien ja hänen Chris-veljensä yhdessä kirjoittama. Albumin ensimmäinen single ”Talk to Me” myi kuitenkin kultaa.[59] Nicksin kokaiininkäyttö haittasi nauhoituksia, ja turhautunut tuottaja Jimmy Iovine lähti kesken kaiken pois.[60] Myös Nicksin ja Joe Walshin suhde loppui vuoden aikana, kun Walsh lähti soittamaan Australiaan.[61]

Huume- ja lääkeongelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nicksin päihdeongelmat olivat kärjistyneet Rock a Littlen tekemisen aikana.[62] Kokaiinin käyttö oli aiheuttanut Nicksille savukkeenmentävän reiän hänen nenänsä sisäseinään, hänen äänensä oli hajalla, ja hänen lavaesiintymisensä olivat muuttuneet sekaviksi.[8] Nicksin vanhemmat, Mick Fleetwood ja muut läheiset saivat hänet taivuteltua hakemaan apua riippuvuuteensa.[63] Nicks pääsi kokaiinista irti 28 päivän vieroituskuurilla Betty Fordin klinikalla. Päästyään klinikalta Nicks liittyi tammikuussa 1987 taas Fleetwood Maciin, joka levytti uutta albumiaan Tango in the Night. Nicksin laulun ”Welcome to the Room... Sara” nimi on suora lainaus terapeutin lausumasta tervehdyksestä salanimellä klinikalle tulleelle Nicksille.[64]

Nicks ryhtyi psykiatrinsa kehotuksesta käyttämään rauhoittavaa lääkettä nimeltä Klonopin. Nicks tuli siitä riippuvaiseksi, ja se teki hänestä väsyneen, tahdottoman, vetäytyneen ja ylipainoisen moneksi vuodeksi.[4][65] Nicks kertoi jälkeenpäin menettäneensä kahdeksan vuotta elämästään pystymättä luomaan sinä aikana mitään merkittävää.[66] Hän pääsi Klonopinista irti vasta vuonna 1993 ja sai terveytensä ja energiansa takaisin.[4] Tuskallinen vieroitus sairaalassa kesti 45 päivää.[67]

Fleetwood Macin hajoaminen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kun Tango in the Night oli julkaistu, Lindsey Buckingham kieltäytyi lähtemästä kiertueelle yhtyeen kanssa. Hänen ja Nicksin välille leimahti raivoisa riita ja tappelu Christine McVien pihalla, minkä seurauksena Buckingham erosi koko yhtyeestä.[68] Albumia seuranneen kiertueen aikana Nicksiä vaivasi Epstein–Barrin virus, joka aiheuttaa kroonista väsymystä. Näihin aikoihin hän myös poistatti rintaimplanttinsa, jotka hän oli ottanut 1976.[69]

Nicksin neljännen sooloalbumin The Other Side of the Mirror tuotti englantilainen Rupert Hine. Albumi nauhoitettiin Nicksin kotona Kaliforniassa ja julkaistiin toukokuussa 1989.[70] Kuten ennenkin, Nicksin sanoitukset kertoivat hänen omasta elämästään. Albumilla vierailevat muun muassa Bruce Hornsby ja Kenny G.[71] Albumi nousi Yhdysvalloissa sijalle 10 ja Britanniassa kolmanneksi.[72]

Ilman Buckinghamia jatkaneen Fleetwood Macin seuraavalle albumille Behind the Mask (1990) Nicks levytti jo aiemmin tekemiään lauluja.[66] Kiertueen lopulla Nicks ilmoitti, ettei enää lähtisi tien päälle yhtyeen kanssa, jotta hän voisi keskittyä soolouraansa.[73]

Vuonna 1991 Nicks julkaisi kokoelmalevyn Timespace, jolla oli myös uusia lauluja. Albumi myi platinaa. Nicks halusi albumille itselleen tärkeän ”Silver Springsin”, mutta Mick Fleetwood esti sen, sillä laulun oli tarkoitus tulla seuraavana vuonna julkaistavalle Fleetwood Mac -kokoelmalle. Nicks suuttui tästä Fleetwoodille ja ilmoitti eroavansa yhtyeestä lopullisesti.[74] Vaikka Nicks ja Buckingham olivatkin lähteneet yhtyeestä, Fleetwood Mac soitti vastavalitun presidentin Bill Clintonin virkaanastujaisjuhlassa 1993 Clintonin omasta pyynnöstä, ja mukana olivat myös Buckingham ja Nicks. Nicks ojensi lavalla Clintonille tamburiininsa, vaikka se olikin vaimennettu kuten aina. Buckingham ei kuitenkaan halunnut edelleenkään olla Nicksin kanssa missään tekemisissä.[75]

Street Angel (1994) sisälsi useita kappaleita, jotka eivät olleet mahtuneet Nicksin aiemmille soololevyille. Klonopinin passivoima Nicks ei enää ollut kyennyt panostamaan lauluntekoon, ja albumia pidetäänkin vaatimattomana.[76] Street Angel myi vain kultaa, ja Nicks on itsekin ollut siihen aina tyytymätön. Hän kärsi tuolloin myös ylipainonsa aiheuttamasta kielteisestä huomiosta mediassa.[77]

Paluu Fleetwood Maciin ja uran myöhemmät vaiheet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nicks ja Buckingham palasivat Fleetwood Maciin 1997 tekemään The Dance -konserttialbumia, josta tehtiin myös konserttielokuva ja kiertue. Nicks laihdutti kiertuetta varten ja lopetti tupakoinnin. Buckingham oli tauon aikana leppynyt, eikä yhtye enää riidellyt entiseen tapaan. Albumi ja kiertue olivat suurmenestyksiä niin musiikillisesti kuin kaupallisestikin, ja albumi toi yhtyeelle useita Grammy-ehdokkuuksia. Christine McVie kuitenkin jätti yhtyeen kiertueen jälkeen moneksi vuodeksi.[78] Nicks nimitettiin Rock and Roll Hall of Fameen vuonna 1998 muun Fleetwood Macin mukana.[3] Nicks on sen jälkeen ollut mukana kaikilla Fleetwood Macin levyillä ja kiertueilla.[79]

The Dancen jälkeen Nicks kokosi uransa tärkeimmät laulut ja joitain julkaisemattomia kappaleita boksisettiin Enchanted (1998) ja lähti kiertueelle, joka alkoi Nicksin 50-vuotissyntymäpäivää seuranneena päivänä.[80] Nicks lahjoitti osan kiertueen tuloista sydänterveystyön hyväksi Arizonassa.[81]

Kokoelmalevyn ja Rumoursin lauluista pitkälti koostuneen Fleetwood Macin yhteenpaluun jälkeen Nicks kertoi halunneensa suunnata katseensa jälleen tulevaisuuteen.[82] Seuraavalla sooloalbumillaan Trouble in Shangri-La (2001) Nicks teki yhteistyötä useiden naispuolisten lauluntekijöiden kanssa, kuten Sherly Crow’n ja Sarah McLachlanin.[83] Albumi nousi Billboardin listalla viidenneksi, mikä oli Nicksin paras listasijoitus 18 vuoteen.[84]

Fleetwood Macin seuraava albumi oli Say You Will (2003). Albumi ei kuulu Nicksin omiin suosikkeihin sen musiikin ja tekovaiheen riitelyn johdosta, mutta sitä seuranneella kiertueella yhtyeessä oli hyvä ilmapiiri.[85]

Vuosina 2005–2006 Nicks teki yhteiskiertueita Don Henleyn, Tom Pettyn ja Dave Stewartin kanssa.[86] Vuonna 2007 hän julkaisi kokoelma-albumin Crystal Visions ja vuonna 2009 ensimmäisen livelevynsä The Soundstage Sessions.[87] Samana vuonna Fleetwood Mac teki pitkän Unleashed-kiertueen.[88] Seuraava sooloalbumi In Your Dreams (2011) oli Dave Stewartin tuottama, ja Stewart myös kirjoitti osan kappaleista Nicksin kanssa. Albumilla on niin uusia kappaleita kuin yksi Nicksin 17-vuotiaana tekemäkin. Albumi nousi listakuutoseksi. Levyn teosta tehtiin myös dokumenttielokuva. Ennen albumin julkaisua Nicks teki kiertueen Rod Stewartin kanssa.[89]

Glee-televisiosarjan jaksossa ”Landslide” (2011) esitettiin Nicksin lauluja, ja nimikappale nousi uudelleen listoille.[51]

Sooloalbumilleen 24 Karat Gold: Songs from the Vault (2014) Nicks levytti 1960-luvun lopun ja 1990-luvun puolivälin välillä tekemiään lauluja, joita hän ei aiemmin ollut levyttänyt.[90]

Fleetwood Mac aloitti ”On With The Show” -kiertueensa syyskuussa 2014, ja Christine McVie oli jälleen mukana.[91]

Tyyli[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nicks esiintymässä vuonna 2011.

Nicks on aina kiinnittänyt paljon huomiota ulkoiseen tyyliinsä esiintyessään. Hänen romanttisen boheemiin esiintymisasuunsa kuuluvat hartiahuivit, korkeat platform-jalkineet, sifonkihameet ja pitsi.[92]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nicks oli 1980-luvulla lyhyesti naimisissa kuolleen ystävättärensä lesken Kim Andersonin kanssa tukeakseen tätä ja näiden poikaa.[93] Sitä lukuunottamatta hän on aina ollut naimaton, eikä hänellä ole lapsia.[51] Hän oli 1970-luvulla raskaana Don Henleylle, jonka kanssa hän silloin seurusteli.[90]

Nicks on kertonut, ettei aio kirjoittaa omaelämäkertaansa vielä pitkään aikaan välttääkseen loukkaamasta entisiä rakastajiaan ja näiden uusia vaimoja.[90]

Nicks harrastaa nykyisin piirtämistä, runoutta ja lukemista, erityisesti vampyyrikirjallisuutta.[51]

Tunnustuksia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nicks on vuoteen 2015 mennessä saanut sooloartistina seitsemän Grammy-ehdokkuutta ja kaksi American Music Award -ehdokkuutta.[94] Rolling Stone -lehti nimesi hänet vuonna 2008 historian 98:nneksi suurimmaksi laulajaksi.[95]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Albumi Sijoitus[96] (Billboard 200)
1981 Bella Donna 1
1983 The Wild Heart 5
1985 Rock A Little 12
1989 The Other Side of the Mirror 10
1994 Street Angel 45
2001 Trouble in Shangri-La 5
2011 In Your Dreams 6
2014 24 Karat Gold: Songs from the Vault 7

Kokoelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuosi Albumi Sijoitus[96] (Billboard 200)
1991 Timespace – The Best of Stevie Nicks 30
1998 Enchanted 85
2007 Crystal Visions – The Very Best of Stevie Nicks 21

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Stevie Nicks, Just Following Her Muse 4.2.2014. New York Times. Viitattu 5.4.2015.
  2. Howe 2014, s. 3.
  3. a b c d e f g Martin ja Lisa Adelson: Stevie Nicks Biography 2002. FleetwoodMac.net. Viitattu 24.8.2012.
  4. a b c d e f Stevie Nicks biography 2012. biography.com. Viitattu 24.8.2012.
  5. Howe 2014, s. 5.
  6. Howe 2014, s. 6–10.
  7. Howe 2014, s. 11.
  8. a b c d e Sylvie Simmons: New Stevie Nicks Interview: Q Magazine May 2008 1.5.2008. Q Magazine. Viitattu 24.8.2012.
  9. Howe 2014, s. 13–14.
  10. Howe 2014, s. 30–32.
  11. Howe 2014, s. 30, 33.
  12. Howe 2014, s. 38.
  13. Howe 2014, s. 37–38.
  14. Howe 2014, s. 76.
  15. Howe 2014, s. 38–40.
  16. Howe 2014, s. 47, 50.
  17. Howe 2014, s. 48–49, 59–60.
  18. Howe 2014, s. 57, 66.
  19. Howe 2014, s. 63.
  20. Howe 2014, s. 64–65.
  21. Howe 2014, s. 74, 77–78, 80, 84.
  22. Howe 2014, s. 86.
  23. Howe 2014, s. 93–95.
  24. Howe 2014, s. 104–105.
  25. Howe 2014, s. 112–113.
  26. Howe 2014, s. 90.
  27. Howe 2014, s. 109.
  28. Howe 2014, s. 115.
  29. Howe 2014, s. 135.
  30. Howe 2014, s. 140–141.
  31. Howe 2014, s. 138.
  32. Howe 2014, s. 141–142.
  33. Howe 2014, s. 130.
  34. Howe 2014, s. 132–133.
  35. Howe 2014, s. 13.
  36. Howe 2014, s. 128.
  37. Howe 2014, s. 143–157.
  38. Howe 2014, s. 163–164.
  39. Howe 2014, s. 165–166.
  40. Howe 2014, s. 167.
  41. Howe 2014, s. 177.
  42. Howe 2014, s. 179–180.
  43. Howe 2014, s. 197.
  44. Howe 2014, s. 185–186, 195.
  45. Howe 2014, s. 189–191.
  46. Howe 2014, s. 193–194.
  47. Howe 2014, s. 203.
  48. Howe 2014, s. 206–207.
  49. Howe 2014, s. 167.
  50. Howe 2014, s. 209.
  51. a b c d Craig McLean: Stevie Nicks: The men, the music, the menopause 25.3.2011. The Guardian. Viitattu 24.8.2012.
  52. Howe 2014, s. 224.
  53. Howe 2014, s. 212.
  54. Howe 2014, s. 216.
  55. Howe 2014, s. 217.
  56. Howe 2014, s. 223.
  57. Who is Stevie Nicks dating? FamousFix Dating. Viitattu 3.4.2015.
  58. Howe 2014, s. 248.
  59. Howe 2014, s. 240–241.
  60. Howe 2014, s. 237–238.
  61. Howe 2014, s. 246.
  62. Howe 2014, s. 244.
  63. Howe 2014, s. 253–254.
  64. Howe 2014, s. 250, 255–256.
  65. Christine Lennon: Stevie Nicks: Wild at Heart 19.4.2011. Harper's Bazaar. Viitattu 24.8.2012.
  66. a b Howe 2014, s. 290–291.
  67. Howe 2014, s. 306.
  68. Howe 2014, s. 267–268.
  69. Howe 2014, s. 273.
  70. Howe 2014, s. 274–277.
  71. Howe 2014, s. 286–287.
  72. Howe 2014, s. 289.
  73. Howe 2014, s. 292–293.
  74. Howe 2014, s. 295–299.
  75. Howe 2014, s. 300–303.
  76. Howe 2014, s. 303–304.
  77. Howe 2014, s. 308–310.
  78. Howe 2014, s. 312–316.
  79. Stevie Nicks: Why is She famous askmen.com. Viitattu 24.8.2012.
  80. Howe 2014, s. 318–325.
  81. Howe 2014, s. 328.
  82. Howe 2014, s. 341.
  83. Howe 2014, s. 337.
  84. Howe 2014, s. 342.
  85. Howe 2014, s. 359–362.
  86. Howe 2014, s. 366–367.
  87. Howe 2014, s. 369–370.
  88. Howe 2014, s. 370.
  89. Howe 2014, s. 375–382.
  90. a b c Rob Tannenbaum: Stevie Nicks Admits Past Pregnancy With Don Henley and More About Her Wild History 26.9.2014. Billboard. Viitattu 5.4.2015.
  91. Dylan Hicks: Fleetwood Mac is back: Christine McVie sings again as the tour starts anew 1.10.2014. The Guardian. Viitattu 22.2.2015.
  92. Joseph Rosenfeld: Stevie Nicks: Style Icon Metroactive. Viitattu 5.4.2015.
  93. Howe 2014, s. 209.
  94. Stevie Nicks Awards ACESHOWBIZ.com. Viitattu 3.4.2015.
  95. 100 Greatest Singers : Stevie Nicks Rolling Stone. Viitattu 3.4.2015.
  96. a b Stevie Nicks : Billboard Albums Allmusic. Viitattu 3.4.2015.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]