Yö (yhtye)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Yo logo 09.jpg
Tiedot
Toiminnassa: 1981
Tyylilaji: suomirock, suomipop
Kotipaikka: Pori, Tampere
Laulukieli: suomi
Sivusto: likaisetlegendat.com
Jäsenet
Olli Lindholm  
Mikko Kangasjärvi  
Jukka Lewis  
Ari Toikka  
Daffy Terävä  
Jari Latomaa  
Entiset jäsenet
Jussi Hakulinen  
Jesu Hämäläinen  
Veikko Lehtiranta  
Juha Mielonen  
Antti Mäkinen  
Jukka Mänty-Sorvari  
Markku Petander  
Juha Rauäng  
Harry Varhala  
Jani Viitanen  
Tapio Wallin  
Levy-yhtiöt
Poko Rekords  

on vuonna 1981 Porissa perustettu suomalainen rock-yhtye, joka kuuluu pitkäaikaisimpiin ja suosituimpiin suomirock-yhtyeisiin. Nykyisen kokoonpanon ainoa alkuperäisjäsen on laulaja Olli Lindholm.[1] Vaikka yhtye on nykyisin tamperelaistunut, se mielletään edelleen usein porilaiseksi. Yö kuului alkuaikoinaan 1980-luvun alussa niihin lyhyen punk-aallon vaikuttamiin suomirock-yhtyeisiin, jotka pian lähtivät kehittämään yleisnimityksenä "Uusi aalto" tyyppistä suuntaa musiikilleen. Nykyään Yö kuitenkin satunnaisesti liitetään myös iskelmämusiikkin.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Perustaminen ja ensilevytykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yö perustettiin vuonna 1981. Yhtyeen nimen keksi sen laulusolisti Olli Lindholm. Lindholmin mukaan idea bändin nimi syntyi toteamuksesta: "Yö on kaunista aikaa". Yhtyeen ensimmäiseen kokoonpanoon kuuluivat laulajat Olli Lindholm ja Jussi Hakulinen, joka soitti myös koskettimia, kitaristi Jani Viitanen, basisti Juha "Liuhu" Rauäng ja rumpali Harry Varhala, jonka sijalle tuli kolmen kuukauden kuluttua Tapio Wallin. Pian perustamisensa jälkeen Yö osallistui rockin SM-kisojen Porin karsintoihin ja sijoittui kolmanneksi kokonaiskilpailussa.

Lindholm on itse sanonut ihastuneensa Hakulisen lauluun ja musiikkitaitoihin yleensäkin. Lindholm on sanonut yhtyeen perustamisesta näin:.[2]

»Kun Talvella 1980 näin Reposaaren VPK:n talolla STRIX-yhtyeen tai kun ensimmäisen kerran kuulin Jussi Hakulisen lauluja, olin myyty mies. Noita lauluja haluan laulaa. Olin oman bändini (T.T. Salonen Judas Bänd) kanssa lämmittelemässä STRIXIÄ kyseisellä VPK-talolla ja minut valtasi outo tunne, jonka olin kokenut kerran aiemminkin kuullessani ensimmäistä kertaa Pelle Miljoonaa ja kappaleen "Häpeän olla valkoinen". En enää muista, minkä laulun Jussilta kuulin, mutta tunne oli sama; vilun väreet, se on suuri asia musiikissa, kun tuntee vilun väreet. Kysyin illan päätteeksi Jussilta, että voisinko laulaa hänen tekemiään kappaleita ja sain myöntävän vastauksen. Kevään -81 aikana meillä oli muutamaan otteeseen ollut puhetta yhteistyöstä, ja kun STRIX loppukeväästä hajosi, perustimme bändin, jolle ei vielä ollut nimeä. Kitaristiksi hommasin Jani Viitasen, joka vaikutti enemmän keskityylin musakuvioissa. Yhteinen harrastus meillä kuitenkin oli: PELMU, Porin Elävän Musiikin Yhdistys, joka oli yhteinen tekijä monelle porilaiselle nuorelle soittajalle. PELMU mahdollisti sen, että meillä oli edes jonkun verran keikkoja.»

Olli Lindholm ja Juha Rauäng perustivat 1980-luvun alussa Appendix-yhtyeen,[1] jonka demonauha julkaistiin myöhemmin Propaganda recordsin punk-kokoelmalla Russia Bombs Finland sekä Pultti-EP:llä. Lindholm ja Rauäng erosivat yhtyeestä ennen sen ensimmäisen albumin Ei raha oo mun valuuttaa ilmestymistä. Lindholmin säveltämästä ja Jussi Hakulisen sanoittamasta kyseisen albumin nimikappaleesta tuli myöhemmin klassikko punk-piireissä.

Yö esiintyi vuoden 1982 alussa vain muutamia kertoja. Sinä aikana rumpali Tapio Wallin vaihtui Veikko ”Veke” Lehtirantaan, joka oli sitä ennen toiminut orkesterissa nimeltä Uiva ooppera. Keväällä kitaristi Jani Viitasen suorittaessa asevelvollisuutta Yön muut jäsenet harjoittelivat viikonloppuisin. Syksyllä yhtye teki demonauhan, jossa ei kuitenkaan levy-yhtiön mukaan ollut "kaupallista potentiaalia". Tämän demonauhan kappaleet olivat kaikki Jussi Hakulisen sanoittamia ja säveltämiä, ja ne päätyivät myöhemmin yhtyeen ensilevylle Varietee.

Syksyllä 1982 Yö voitti rockin-SM-kilpailujen Porin karsinnan. Sitä seuraava Seinäjoella järjestetty karsintakilpailu kesti viikonlopun. Lauantaina kilpailussa esiintyi viisitoista yhtyettä, joista viisi valittiin sunnuntain loppukilpailuun, yhtenä niistä Yö. Karsinnan jälkeen lauantai-iltana yhtye tapasi levy-yhtiö Poko Rekordsin perustajan ja toimitusjohtajan Epe Heleniuksen. Helenius oli jo aiemmin keskustellut Yön managerin Timo Järvenpään kanssa ja sopinut, että riippumatta loppukilpailun tuloksesta yhtye tekisi demonauhan Poko Rekordsille. Yö sijoittui kisassa kolmanneksi. Jäsenet haikailivat myöhemmin, että sijoitus olisi voinut olla parempi ilman edellisillan oluen käyttöä.lähde? Suomen mestariksi valittiin 22 Pistepirkko -yhtye.[3]

Muutama viikko kilpailun jälkeen Yö ryhtyi demonauhan tekoon ulvilalaisessa Laser-studiossa, jossa tehtiin kappaleet ”Likaiset legendat I” ja ”Kuljen”. Viikon kuluttua Helenius soitti ja kertoi, että kappaleista tehtäisiin yhtyeen ensimmäinen single. Yö aloitti levy-uransa 2. tammikuuta 1983 tekemällä singlen MSL-studiolla. Sen A-puoleksi tuli "Likaiset legendat I". Lindholm lauloi singlen uudelleen, koska ei ollut tyytyväinen ensimmäiseen versioon. Yö esiintyi heti levytyksensä jälkeen Poko Recordsin viisivuotisjuhlassa Tampereella hotelli Rosendahlissa. Samana iltana Juice Leskinen tapasi yhtyeen. Yö esiintyi 19. maaliskuuta Leskisen lämmittely-yhtyeenä Köyliön Lallintalolla. Kesällä Yö esiintyi jo Pihtiputaalla Saapasjalkarockissa ja Turussa Ruisrockissa.

Elokuussa 1983 ilmestynyt single "Särkynyt enkeli" nousi singlelistan kärkeen. Syyskuussa Yö levytti Varietee-albumin kuudessa päivässä. Albumi ilmestyi 13. marraskuuta televisiomainonnan vauhdittamana. Uudenvuodenaattona sitä oli myyty yli 50 000 kappaletta. Helenius lähetti yhtyeelle sähkeen, jossa ilmoitti Yön tehneen "musiikin historiaa". Vuonna 1984 Yö kiersi ympäri Suomea ja synnytti teinihysterian: yhtye sai yhdessä päivässä yli 130 kirjettä. Helmikuussa yhtye esiintyi pari kertaa yhteiskeikoilla Eppu Normaalin kanssa.[2]

Yö julkaisi 1984 Tavastian konsertistaan tallenteen ... Ja tapahtui niinä päivinä, joka sisälsi harvinaisia kappaleita. Albumia tehtiin vain 14 000 kappaletta, joista C-kasettina julkaistiin 8 000 kappaletta. Yhtye teki myös kesäsinglen "Laulu meille kahdelle", joka myi melkein 10 000 kappaletta. Kesän kohokohta oli Tuuliajolla-kiertue. Kiertueen loputtua yhtye meni kolmeksi viikoksi Lempäälään studioon. Nuorallatanssija-albumin (1984) kokoamisen jälkeen Yö aloitti kaksiviikkoisen Lapin-kiertueen. Nuorallatanssija-albumi sai nopeasti kultalevyn, joka tiesi yhtyeelle lisää esiintymisiä. Levyn kuudennesta raidasta, kappaleesta Joutsenlaulu, tuli menestys, joka myöhemmin järjestetyssä Radiomafian äänestyksessä sai parhaan kotimaisen kappaleen tittelin. Helsingin Sanomien kesällä 2006 järjestämässä äänestyksessä Suomen synkimmästä laulusta "Joutsenlaulu" sijoittui yhdeksänneksi.[4]

Hakulinen eroaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nuorallatanssija-kevätesityksessä 1985 Yön jäsenet esiintyivät Jussi Hakulisen pyynnöstä melkein selvin päin. Muiden yhtyeen jäsenten oli vaikea noudattaa sitä, koska he halusivat olla kuin muutkin tunnetut yhtyeet. Juhannuksen konsertin jälkeen Hakulinen erosi Yöstä ja siirtyi soolouralle. Hakulinen oli ollut yhtyeelle tärkeä, sillä hän oli sanoittanut ja säveltänyt kaikki yhtyeen siihen mennessä julkaistut kappaleet. Muun muassa Lindholm pelkäsi koko yhtyeen hajoavan eikä ollut selvitä Hakulisen eroamisesta. Lindholm sanoo yhtyeen kotisivuilla Hakulisen eroamisesta näin:.[2]

»Nuorallatanssijan kevätshow, jos sitä nyt siksi voi kutsua, oli meille ehkä siitä uutta että esiinnyimme selvin päin tai ainakin melkein. Se oli Jussin tahto, jota meidän oli vaikea toteuttaa, koska me halusimme olla kuin Juice, Eput ja Popeda. Ja se tarkoitti niin sanottua "reilua meininkiä", halusimme olla vanhan liiton miehiä. Pikkuhiljaa meidän touhut kypsyttivät Jussin ja juhannuskeikan jälkeen, kun menimme Punkaharjulta yöpymään Savonlinnaan, Jussi sanoi että hommat loppu tähän. Hän sanoi tekevänsä enää vain viimeisen juhannuskeikan. Istuimme minä, Jani ja Liuhu Savonlinnassa aamulla itkien ja litkien, vitsit olivat vähissä. Kaikki tuntui tyhjältä, ei näkynyt mitään valoa tai ei ollut mitään käsitystä miten tästä jatketaan eteenpäin. Silloin kun Yö perustettiin, yli puolet biiseistä olivat minun mutta silti laulujani ei ollut Yö levyttänyt, ainoastaan Appendix. Eli ei ihme, jos pisti vakavaksi.»

Hakulisen eroamisen jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Heinäkuussa viisihenkinen yhtye oli muuttunut nelihenkiseksi ja Lindholm sekä soitti kitaraa että lauloi. Yhtye sai kuulla X-dreamsin Jyrki Honkakummulta kitaristi Markku Petanderista ja tapasi tämän elokuun puolivälissä Lahdessa. He harjoittelivat pari päivää yhdessä, ja Petander liittyi yhtyeeseen. Elokuun lopussa Petander esiintyi ensimmäistä kertaa Yön jäsenenä Siilinjärven Huvikummussa.

Syyskuussa Yö oli taas viisihenkinen ja harjoitteli uutta albumia varten. Petanderilla oli paljon teemoja ja säkeitä, mutta yhtyeen täytyi aloittaa alusta, punk-albumin teko ei kiinnostanut enää. Vaikka kaksi studiossa vietettyä viikkoa sisälsivät pitkiä ja raskaita työpäiviä, yhtyeessä vallitsi hyvä yhteishenki.

Pelle Miljoona teki tekstin levylle, ja Lindholm oli onnellinen, koska sai laulaa Pelle Miljoonan kanssa. Loppusyksystä Yö teki Lapin-kiertueen ja esiintyi paljon.[5]

Yö teki keväällä 1986 Lasisilmä-singlen ja jatkoi 120 keikan vuosivauhtia. Syksyllä Lindholm muutti Tampereelle, vähän myöhemmin myös Viitanen ja Rauäng. Juice Leskinen oli mukana niin ”Lasisilmän” teossa kuin syksyllä työvoimaministeriölle tehdyssä musiikkivideossa Et ole liian villi oppimaan, jonka sanoituksissa Leskisen panos oli tärkeä. Yön agentiksi tuli vuoden 1986 alusta Jouko J. Karppanen, joka on siitä saakka myynyt Yön keikat.

Loppusyksystä 1986 Yö levytti studiossa Äänet-levyn. Tässä vaiheessa yhtye kulutti enemmän rahaa kuin ansaitsi.[5]

Yö teki tammikuussa 1987 singlen Tia-Maria, josta tuli 1990-luvulla hitti. Yhtye vietti toukokuun lomalla ja esiintyi kuun lopussa Hämeenlinnan jäähallissa, jossa Petander ilmoitti eroavansa Yöstä heinäkuun lopussa. Hän lähti ex-Dingo basistin Jarkko Even yhtyeen kitaristiksi.

Yö levytti vielä samana kesänä kesäsinglen "Tää kesä". Petanderin esiintymiset yhyeessä päättyivät kesällä 1987 Saapasjalkarockiin. Syksyllä Yö teki Lanka palaa –levyn. Levyllä soitti kitaristina uusi mies nimeltään Juha Mielonen, jonka kanssa Lindholm ei oikein tullut toimeen.

Vuosi 1988 alkoi huonosti. Suomeen alkoi ilmestyä uusia yhtyeitä, kuten Pääkköset. Yön työt alkoivat vähentyä ja sitä myöten yhtyeen ryhmähenki rakoilla.

Loppukesästä 1988 Yö äänitti levyn Toinen puoliaika. Sen valmistuttua sillä oli pituutta B-puolen kanssa vain 27 minuuttia. Poko-levy-yhtiön Epe Helenius hyllyttikin levyn odottamaan, että yhtye löytäisi lisää materiaalia. Tässä vaiheessa levyn tuottaja T. T. Oksala alkoi olla väsynyt.

Yön keikkamäärät olivat pudonneet puoleen eli kuuteenkymmeneen keikkaan vuodessa, ja samalla yhtyeen tulot puolittuneet. Jani Viitanen pääsi Costello Hautamäen ja Mika Sundqvistin studiotyöoppiin, ja Lindholm oli osapäivätöissä, mutta Rauängillä ja Lehtirannalla ei ollut muuta työtä. Syksyllä Yö teki Johnny Lee Michaelsin, Giddyupsin ja Alice in Wastelandin kanssa Fun Rock Tourin. Kiertue ei tuottanut paljon. Vuonna 1989 Olli Lindholm toimi siivoojana Servi Systemsissä ja sai työparikseen ex-Skädäm laulajan Jukka "Frogley" Mänty-Sorvarin.

Yö sai lopulta keväällä 1989 valmiiksi Toinen puoliaika -albumin. Lindholm oli innoissaan kappaleista "Kaipaan luoksesi kotiin" ja "Palapeli" sekä toivoi niiden antavan uutta potkua yhtyeen uralle. Hän joutui kuitenkin toteamaan, että alamäen pysäyttäminen on vaikeampaa kuin ylöspäin nouseminen. Rakastuttuaan Servin työnjohtajaan hän jättäytyi sivummalle musiikkikuvioista ja laiminlöi velvollisuuksiaan yhtyeessä.[5]

Hakulinen taas Yön kanssa yhteistyöhön, Kymmenes kevät ja Täältä tulee yö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Toukokuussa 1990 Yön vappuesiintymisen jälkeen Olli Lindholm soitti helsinkiläiselle puolitutulleen Jesu Hämäläiselle, joka oli aiemmin soittanut Pelle Miljoona Oy:ssä vuosina 1982-83, Pelle Miljoonaliigassa sekä Hanoi Rocksin kanssa ja pyysi tätä Yön basistiksi, koska hänestä tuntui, ettei Yö enää vappuesiintymisen jälkeen voinut soittaa vanhassa kokoonpanossaan.

Hämäläinen oli ihmeissään Lindholmin soitosta, mutta suostui silti. Hämäläinen oli nähnyt Lindholmia viimeisen vuoden aikana hyvin vähän, ja on itse sanonut Lindholmin kutsusta Yöhön tällä tavalla:[6]

»Lämpimänä toukokuun iltapäivänä vuonna 1990 silloisessa Kallion asunnossani Helsingissä soi puhelin, langan toisessa päässä oli Olli Lindholm Tampereelta. Olin yllättynyt Ollin soitosta ja ymmärsin heti, että kysymyksessä oli jokin muu asia kuin arkipäivän kuulumisten kyseleminen. Silloinen Yö oli tullut tiensä päähän ja soittanut viimeisen keikkansa vappuna, Olli etsi soittajia uuteen kokoonpanoon ja kysyi minua Yön basistiksi. Olin hieman yllättänyt kutsusta, olin kyllä törmännyt Olliin satunnaisissa tilanteissa vuosien varrella useinkin ja tiesin hänet rehdiksi ja sanojensa mittaiseksi mieheksi. Lupauduin tulemaan Tampereelle ja kokeilemaan millä intensiviteetillä uudistettu Yö saisi ilmaa siipiensä alle.»

Heinäkuussa 1990 Jani Viitanen erotti kaikki muut yhtyeen jäsenet (= Juha Mielonen, Juha Rauäng ja Veikko Lehtiranta) paitsi itsensä ja Lindholmin. Miehet ryhdistyivät, keräsivät uuden kokoonpanon ja alkoivat äänittää uutta levyä. He myös sopivat erimielisyydet Hakulisen kanssa, joka päätti auttaa Yö-yhtyettä sanoittamalla ja säveltämällä yhtyeelle uusia kappaleita. Jani Viitanen houkutteli uudeksi rumpaliksi Jukka Mänty-Sorvarin, joka suostui heti. Kosketinsoittajaksi tuli Mikko Kangasjärvi, jonka alun perin piti toimia hanuristina ainoastaan yhdessä kappaleessa.

Kokeiltuaan yhdessä soittamista Yön kanssa Harasoo-studiolla, Kangasjärvi, Mänty-Sorvari sekä Hämäläinen liittyivät yhtyeeseen. Hämäläisestä tuli Lindholmin hyvä ystävä. Yö julkaisi uuden singlen, "Vie mut minne vaan", josta tuli menestys. Syyskuusta alkaen Yön esiintymiset lisääntyivät, vaikkakin syksy 1990 kului hiljaisesti yhtyeen äänittäessä syksystä kevääseen asti uutta levyä Antaa soittaa pätkissä.

Vuonna 1992 Yö esiintyi noin 50 kertaa. Esiintymisiä vähensi Lindholmin kolmen kuukauden loma hänen saatuaan lapsen syksyllä. Tuona vuonna yhtye teki myös pienoislevyn Tänä yönä, jossa oli jäsenten omia suosikkikappaleita vuosien takaa Yön uudelleen esittäminä cover-versioina. Levy tehtiin kahdessa päivässä, joista ensimmäisenä tehtiin äänitys ja toisena Viitanen koosti sen. Kappaleesta "Täältä tulee yö" tuli konserttihitti, minkä vuoksi se päätyi vuonna 2001 kokoelmalevylle Legenda.

Vuonna 1993 Yö teki kaksi levyä. Ensimmäinen oli Kymmenes kevät, johon uudelleensanoitettiin Hooters-yhtyeen kappale "Johnny B" nimellä "Angelique" ja johon Hakulinen teki kappaleen "Likaiset legendat III", jonka kunniaksi levyllä oli myös uusi versio kappaleesta "Likaiset legendat I". Toinen levy oli konserttitallenne Täältä tulee yö, joka äänitettiin suurimmaksi osaksi Köyliön Lallintalolla, mutta siihen lisättiin osia muista esiintymisistä. Frogley esitti konserteissa entisen Skädäm-yhtyeensä kappaletta "Katujen kuningatar".

1990-luvun loppupuolisko[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 1994 Kolmas nainen -yhtye lopetti toimintansa,[7] jolloin Lindholm pyysi Pauli Hanhiniemeä tekemään Yölle sanoituksia ja opettamaan Lindholmia laulamaan paremmin. Yö teki albumin Hyviä vuosia, jolla oli menestyskappale "Ihmisen poika" sekä kappale "Koska sydän sanoi niin" duettona Pelle Miljoonan kanssa. Taustalaulajana esiintyi Klamydia. Myös Ari Taskinen oli mukana tekemässä albumia ja soittaa muun muassa kosketinsoittimia kappaleessa "Ihmisen poika".

Vuonna 1995 Yö teki kokoelmalevyn Parhaat, jolle tehtiin uutena kappaleena "Sua muistoistani pois en saa". Kokoelmalevyä mainostettiin televisiokampanjan kera, ja se myi platinaa. Yhtyeen suosio ja konserttien määrä alkoi kasvaa. Jokainen esiintyminen päättyi yhtyeen versioon Pelle Miljoonan kappaleesta "Hyvää yötä maailma" kunnianosoituksena vaiheelle, jolloin kappale on tehty.

Parhaat-kokoelmalevy ja sen vanavedessä albumi "Satelliitti" (1996) myivät hyvin, mutta vuosikymmenen lopussa ilmestyneet kolme levyä Pirstaleet, 13. yö ja Valo myivät huonosti. Lindholm julkaisi soololevyn keväällä 2000. Jani Viitanen lopetti yhtyeessä esiintymisen kesken Tavastian keikan syksyllä 2000.[8]

Syksyllä 2001 Yö piti Tampereen Pakkahuoneella 20-vuotisjuhlakonsertin, josta julkaistiin myös live-levy.[9]

Maineen jatkumista nykyhetkeen 2003-[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Jussi Hakulisen luoma, jo klassikoksi noussut laulu "Rakkaus on lumivalkoinen" ja sitä tukeva saman niminen albumi julkaistiin 2003. Yön levy Kuolematon julkaistiin keskiviikkona 16. helmikuuta 2005. Se myi kahtena ensimmäisenä päivänä platinaa eli ylitti 30 000:n kappaleen myynnin. Tätä ennen on julkaistu single "Rakkauden vahvistama" heinäkuussa 2004 ja "Pettävällä jäällä" 19. tammikuuta 2005. 1. kesäkuuta 2005 julkaistiin single "Yksi askel liikaa", jonka kakkosraita on kappale "Ääni sisälläni."

Yön ensimmäinen single oli 1983 julkaistu "Likaiset legendat I", 1990-luvun ensimmäinen single oli "Vie mut minne vaan" ja 2000-luvun ensisingle oli "Kahvilassa kahden aikaan". Valtakunta-albumi julkaistiin 29. elokuuta 2007. Yössä tapahtui myös miesvaihto rumpali Ari Toikka ottaessa Yön rummut haltuun vuoden 2007 keväällä. Yön uusin albumi, Loisto, julkaistiin 9. syyskuuta 2009.

Yö-yhtyeen solisti Olli Lindholm voitti Iskelmä-Finlandia-palkinnon heinäkuussa 2008.[10] Yön albumi "Loisto" on ylittänyt platinarajan 30 000 kpl. Yö on suomea laulavista bändeistä myydyin 2000-luvulla yli 550 000 kappaleella. Loisto-albumilta julkaistu "Kiitos ja kunnia" -single palkittiin vuoden 2009 parhaana iskelmänä 14. helmikuuta 2010 Iskelmägaalassa. Samassa tilaisuudessa Loisto-äänite (2009) palkittiin vuoden albumina. Valinnat perustuivat Iskelmän nettisivuilla käydyn vuosiäänestyksen tuloksiin.[11]

Vuosi 2011 oli Yön 30-vuotisjuhlavuosi. Tämän kunniaksi Yö teki massiivisen konserttiareenakiertueen Kiitos ja kunnia - 30 vuotta likaisia legendoja. Kiertueella mukana olivat Jussi Hakulinen, Annika Eklund, Suvi Teräsniska, Miina Mikkonen ja Juha Tapio. Juha Tapio esiintyi Yön Hartwall Areenan keikalla 10.12.2011. Juhlavuoden kunniaksi julkaistiin myös Loisto -punaviini. Lisäksi Kustannusosakeyhtiö Siltala julkaisi 2011 syksyllä Yön urasta juhlakirjan, joka sisältää mittavan valikoiman valokuvia 30 vuoden ajalta sekä Yhden Yön tarina -kirjan kirjoittajan Ilpo Rantasen kokoamia Yö-aiheisia haastatteluja yhtyeelle tärkeiltä ihmisiltä.[12]

Uusin studioalbumi, Pelko ja rakkaus, julkaistiin 9. marraskuuta 2012. Levyn ensimmäinen single oli albumin nimikappale Pelko ja rakkaus, jonka on säveltänyt Petri Somer ja sanoittanut Eija Hinkkala. Single ilmestyi digitaalisessa muodossa 10. elokuuta.[13]

Jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nykyinen kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Entiset jäsenet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Promojulkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Rakkaus on lumivalkoinen esittely CD (2003)

Live-albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokoelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Likaiset legendat I (helmikuu 1983)
  • Särkynyt enkeli (lokakuu 1983)
  • Laulu meille kahdelle (toukokuu 1984)
  • Häät (lokakuu 1984)
  • Joutsenlaulu (joulukuu 1984)
  • Kuorotyttö (toukokuu 1985)
  • Niin paljon me teihin luotettiin (marraskuu 1985)
  • Enkelille (huhtikuu 1986)
  • Leijat (kesäkuu 1986)
  • Lasisilmä (kesäkuu 1986)
  • Viisi kaunista yötä (marraskuu 1986)
  • Tia-Maria (maaliskuu 1987)
  • Tää kesä (heinäkuu 1987)
  • Laulu rakkaudelle (joulukuu 1987)
  • Mutta kun tulee aamu (syyskuu 1988)
  • Jestas sentään (tammikuu 1989)
  • Kaipaan luoksesi kotiin (kesäkuu 1989)
  • Vie mut minne vaan (joulukuu 1990)
  • Viivy aamukuuteen (huhtikuu 1991)
  • Kuuhullu (toukokuu 1993)
  • Kanssas tanssin pilviin (kesäkuu 1994)
  • Ihmisen poika (lokakuu 1994 (promo))
  • Sua muistoistani pois en saa (syyskuu 1995)
  • Yötä vastaanottamaan (toukokuu 1996)
  • Sua syliini kaipaan/Satelliitti (syyskuu 1996 (promo))
  • Joulu omin päin (marraskuu 1996)
  • Miehen tie (toukokuu 1997)
  • Ansaan vielä sut saan (marraskuu 1997)
  • Yön pimeä puoli (toukokuu 1998)
  • Löysin paljon oikeaa (syyskuu 1998)
  • Kulkuripoika (helmikuu 1999)
  • Kultakala (maaliskuu 1999)
  • Kuljettaa keväinen tie (toukokuu 1999)
  • Kahvilassa kahden aikaan (kesäkuu 2000)
  • Kultasiipi (lokakuu 2000)
  • Särkyvää/Katujen kuningatar (elokuu 2001)
  • Mysteeri (marraskuu 2001)
  • Kaksintaistelu (syyskuu 2002)
  • Sano että jäät (joulukuu 2002)
  • Rakkaus on lumivalkoinen (helmikuu 2003)
  • Se kerran kirpaisee (toukokuu 2003)
  • Etkö unta saa? (toukokuu 2003)
  • Rakkauden vahvistama (heinäkuu 2004)
  • Pettävällä jäällä (tammikuu 2005)
  • Yksi askel liikaa (kesäkuu 2005)
  • Tie sydämeeni (syyskuu 2005)
  • Satukirjan sankari (toukokuu 2007)
  • Rakkautta vain? (elokuu 2007)
  • Taikasanat (marraskuu 2007)
  • (2008 (radio) / tammikuu 2009 (digisingle))
  • Loisto (toukokuu 2009)
  • Kiitos ja kunnia (syyskuu 2009)
  • Parrasvalot (tammikuu 2010)
  • Onnen Hohteessa (huhtikuu 2011)
  • Kun nuoruus katoaa (elokuu 2011)
  • Tällaisina aikoina (2011)
  • Pelko ja rakkaus (elokuu 2012)
  • Syyt syntyjen (lokakuu 2012)

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Bruun, Seppo ym.: Jee jee jee: Suomalaisen rockin historia. Helsinki: WSOY, 1998. ISBN 951-0-22503-7.
  • Yön parhaat - nuottikirja (ISMN-M-706309-48-4) Love Kustannus Oy (2000)
  • Lindholm, Olli & Rantanen, Ilpo: Yhden Yön tarina. Helsinki: WSOY, 2003. ISBN 951-0-28233-2.
  • Rakkaus on lumivalkoinen - nuottikirja (ISMN-M-706334-32-5) Love Kustannus Oy (2006)
  • Rantanen, Ilpo & Lindholm, Olli (koonneet): Likaiset legendat: 30 vuotta Yötä. Helsinki: Siltala, 2011. ISBN 978-952-234-072-6.

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b Olli Lindholmin oppivuodet 1995/2005. YLE Elävä arkisto. Viitattu 28.2.2010.
  2. a b c Olli Lindholm: 1981-85 ”Täältä tulee Yö” Likaiset Legendat. Yö. Viitattu 5.3.2010.
  3. 22-Pistepirkko: Jealouse ja Joey 1082/2007. YLE Elävä Arkisto.
  4. Synkin laulu -äänestyksen tulokset Helsingin Sanomat 2006
  5. a b c Olli Lindholm: 1985-89 ”Myrskyn jälkeen” Likaiset Legendat. Yö. Viitattu 5.3.2010.
  6. Jesu Hämäläinen: 1990-96 ”Uuteen nousuun” Likaiset legendat. Yö. Viitattu 6.3.2010.
  7. http://www.kolmasnainen.net/index.php?option=com_content&view=article&id=2&Itemid=2
  8. 1996-2000 "Tuhon tiellä” Likaiset legendat. Yö. Viitattu 6.3.2010.
  9. Rantala Juha: Yö on täynnä taikaa (Olli Lindholmin haastattelu) 1.4.2005. POP-lehti.
  10. Iskelmä-Finlandia -voittajaksi Olli Lindholm Iskelmä 25.7.2008
  11. Yön "Kiitos ja kunnia" Vuoden iskelmä POKO records 15.2.2010
  12. Likaiset Legendat Tiedote 13.4.2011
  13. Iskelma.fi Pelko ja rakkaus - kuuntele Yön uusi single

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Commons
Wikimedia Commonsissa on kuvia tai muita tiedostoja aiheesta Yö (yhtye).