Rockin Suomen-mestaruus

Wikipedia
Ohjattu sivulta Rockin Suomen mestaruus
Loikkaa: valikkoon, hakuun

Rock SM on suomalainen musiikkikilpailu, jossa etsitään osallistuneiden joukosta paras rock-yhtye. Kilpailu oli suosituimmillaan 1980-luvun alussa, jolloin sen kautta nousi tunnetuksi monia myöhemmin menestyneitä yhtyeitä.

Kilpailu sai alkunsa 1970 Popyhtyeitten Suomen mestaruuskilpailuna joita järjesti Popmuusikot Ry. 1980-luvulle tultaessa nimi vaihtui Rock SM -kilpailuksi.

1990-luvulla kilpailun merkitys ja suosio alkoivat hiipua. Vuonna 1999 nuortenohjelma Jyrki yhdisti sen edellisenä vuotena aloittamaansa Jyrki Hit Challenge -kilpailuun [1]. Kisaan päästettiin uusien kykyjen ohella myös jo tunnettuja artisteja, ja sen kärkikolmikolle oli luvassa rahapalkintoja. Kilpailu televisioitiin MTV3-kanavalla ja voittaja valittiin yleisöäänestyksen perusteella. Vuonna 2002 Rock SM -kilpailu järjestettiin yksittäisenä kilpailuna ja siihen otti osaa 811 yhtyettä. Tauon jälkeen kilpailu järjestettiin taas vuonna 2012.[2]

Sisällysluettelo

Voittajia [muokkaa]

1970 [muokkaa]

  1. Faction (Porvoo)

Muut finalistit: Elonkorjuu (Pori), Waterloo (Hämeenlinna), Isojako (Helsinki), Blue Joint (Hyvinkää) ja Kolera (Helsinki).

Kaikki kuusi finalistia esiintyivät vuonna 1971 julkaistulla Popmestarit-albumilla.

1971 [muokkaa]

  1. Battaglia Nobility (Tornio)

1972 [muokkaa]

  1. Suikkis (Seinäjoki)

Muut finalistit: Tabula Rasa (Tampere), Session (Kouvola), Starmaramba (Helsinki), Mystic (Haapajärvi) ja S.P.Insect (Vaasa).

1973 [muokkaa]

  1. Vanha Isäntä (Espoo)

Muut finalistit: Finnforest (Kuopio), Trampas (Rovaniemi), Octopus, Headache, Ensi-apu ja Omakuva.

1974 [muokkaa]

  1. Fantasia (Pietarsaari)

Muut finalistit: Arktikus (Rovaniemi), Halipatsui (Haapamäki), Palatsikoira (Vihti), Sukellusvene (Lappeenranta), Lepra (Helsinki).

1975 [muokkaa]

  1. Donna (Virrat)

1977 [muokkaa]

  1. Jimi Sumén Dreams (Lappeenranta)
  2. Sukellusvene (progressiivisen musiikin sarjan voittaja)

1978 [muokkaa]

  1. Farout (progressiivisen musiikin sarjan voittaja) (Lappeenranta)
  1. Haukka (keskityyli) (Kouvola)
  1. Rett Saapas (uuden aallon sarja) (Alavus)

Loppukilpailu pidettiin Lappeenrannassa.

1979 [muokkaa]

  1. Kissa (progressiivisen musiikin sarjan voittaja) (Vantaa)
  2. Andromeda
  3. Gabriel
  4. Freeway
  1. Spiders (keskityyli) (Oulu)
  2. St. Petersaari (Pietarsaari)
  3. Bunch
  1. Ratsia (uuden aallon sarja) (Pihtipudas)
  2. Vaavi (Salo)
  3. Top Rank (Kouvola)
  4. Bingoksi Lämmin (Alavus)

Loppukilpailu pidettiin Seinäjoella.

1980 [muokkaa]

  1. Hassisen Kone (uuden aallon sarja) (Joensuu)
  1. Backwoods (keskityylin sarja) (Espoo)
  1. Kari Goskinen Band (KGB) (progressiivisen musiikin sarjan voittaja) (Valkeakoski)

Loppukilpailu pidettiin Oulussa

1981 [muokkaa]

  1. Kerjäläisarmeija (Oulu)
  2. Jonah Vex (Seinäjoki)
  3. Feedback (Kuopio)

Loppukilpailu pidettiin Joensuussa.

1982 [muokkaa]

  1. 22-Pistepirkko (Utajärvi)
  2. JSS (Vantaa)
  3. (Pori)
  4. Tavaramarkkinat
  5. Erich Dorf Band (Kuopio)

Loppukilpailu pidettiin Seinäjoella, mukana myös Purgatory, sittemmin Tarotina tunnettu. Ulkomaisena vieraana loppukilpailutapahtumassa esiintyi alankomaalainen Nits.

1983 [muokkaa]

  1. Ragnar Hare (Pietarsaari)
  2. Chapter One (Vantaa)
  3. Clifters (Vantaa)
  4. Talouskukkaro (Joensuu)

Loppukilpailu pidettiin Jyväskylässä.

1984 [muokkaa]

  1. Peer Günt (Kouvola)
  2. Kolmas Nainen (Alavus)
  3. Keba (Helsinki)

Loppukilpailusta nähtiin jälkilähetyksenä kooste TV:ssä.

1985 [muokkaa]

  1. Claudia (Kokkola)
  2. Himo (Helsinki)
  3. Peyton Place (Rovaniemi)

Finaalissa palkittiin stipendillä parhaista musiikillisista valmiuksista helsinkiläinen Bermuda, joka ehti uransa aikana levyttää maxi-ep:n "Kun sydän lyö" sekä lp:n "Faaraoiden unet".

Järjestettiin keväällä paljon paikallisia alkukarsintoja eri puolilla Suomea, ja alkusyksystä vielä muutamat välikarsinnat. Jo alkukarsinnassa karsiutuneista on tunnetuksi jäänyt Paska.

1986 [muokkaa]

  1. Sata lasta (Helsinki)
  2. Jumalainen Näytelmä (Kajaani)
  3. Ilona (Tampere), paras tyttöbändin sijoitus kilpailun historiassa.

1987 [muokkaa]

  1. Kultakuume (Helsinki)
  2. manic toys (yhtye) (jurva)

1989 [muokkaa]

  1. Statue (Kerava)

1993 [muokkaa]

  1. Pekka ja Susi (Vihti)
  2. Ma bakers soul factory
  3. Sancnity
  4. Ferdys Skerdys (Virrat)
  5. Absoluuttinen Nollapiste (Rovaniemi)

Kilpailun taltioi TV2 ja se esitettiin kanavalla 15. lokakuuta 1993.

1994 [muokkaa]

  1. Rytke (Lahti)

1995 [muokkaa]

  1. Lume (Helsinki)

1996 [muokkaa]

  1. Tarrakuva (Kurikka)

1997 [muokkaa]

  1. Cosmos Tango (Helsinki)
  2. Embraze
  3. Musta Albiino (Virrat)

1998 [muokkaa]

Jyrki Hit Challengen voitti Fake kappaleella "Kylmä".

1999 [muokkaa]

  1. Tiktak kappaleella "Lopeta"

Kilpailu käytiin Jyrki Hit Challenge -nimisenä Tampereen Pakkahuoneella.

2000 [muokkaa]

  1. Nukkekoti kappaleella "Älä sano"

3. Space Bar kappaleella "Popscene" (spacebar.fi)

Kilpailu käytiin Jyrki Hit Challenge -nimisenä. Pääpalkinto oli 25 000 markkaa.

2002 [muokkaa]

Voittaja: The Grammers (Säkylä)

Loppukilpailu pidettiin Helsingin Nosturissa 10.5.2002. Ainoastaan voittaja julkistettiin, ei muita sijoja.

Muut finalistit:

Vierailevana yhtyeenä 22-Pistepirkko.

2012 [muokkaa]

Loppukilpailu järjestettiin 27.10.2012 Helsingin Messukeskuksessa Musiikkimessujen yhteydessä.[2]. Kilpailussa yleisö sai äänestää omaa suosikkiaan. Voittaja valittiin yleisöäänten ja tuomariäänten perusteella. Tuomaristossa istui YleX:n musiikkipäällikkö Tomi Saarinen, tuottaja Jukka Immonen, Mariska, Aki Tykki, Redrama sekä Antti Lehtinen.


Voittaja: Verhot[2]

Kakkonen: Grandeville

Kolmonen ja tuomariston suosikki: Ödeema

Yleisöäänestyksen voitti Roxanna ja myös sijalla kolme.


Muut finalistit:

  • Different Toiminen
  • Luotain

Lähteet [muokkaa]

Aiheesta muualla [muokkaa]