Bingoksi Lämmin

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Bingoksi Lämmin
Tiedot
Toiminnassa 1978–
Tyylilaji punk, uusi aalto
Kotipaikka Alavus, Suomi
Laulukieli suomi
Jäsenet

Seppo Lämmin, laulu
Juhani Lämmin, kitara
Riku Lämmin, basso
Antti Lämmin, rummut

Bingoksi Lämmin on Alavudelta kotoisin oleva vuonna 1978 perustettu punk- ja uuden aallon yhtye. Yhtyeen laulajana ja lauluntekijänä oli taipaleenkyläläinen Seppo Lämmin (oik. Samppala) yhdessä kitaristi Juhani Lämpimän (oik. Lautamaja), basisti Riku Lämpimän (oik. Perälä) ja rumpali Antti Lämpimän (oik. Järvenpää) kanssa.

Yhtye esiintyi vuoden 1979 rockin SM-kisoissa, joissa se sijoittui neljänneksi. Bingoksi Lämmin voitti SM-kisojen aluekarsinnan, joka pidettiin Vaasassa aiemmin keväällä, ennätyksellisen suurinumeroisesti. Bingoksi Lämmin oli mukana Kemun (Vaasan läänin kehittyvän musiikin yhdistys) julkaisemalla Provinssi-Rock-albumilla (KEMULP 1) ja Heikki ”Hector” Harman toimittamassa Yle TV1:n Tuubi-musiikkiohjelmassa. Lisäksi Bingoksi Lämmin on julkaissut omakustanteen The Early Years of Bingoksi Lämmin, joka valittiin Radiomafian Café Veijon Baarissa viikon nauhoitukseksi keväällä 1999.

Yhtyeen musiikkia on levyttänyt Bill Hota & The Pulvers (Rytmiä rupis, Olarin musiikki 1998 OMCD89 ja Palttua pikkuserkulle, Kansanmusiikki-instituutti 2002 KICD81).

Bingoksi Lämmin -yhtyettä voidaan pitää suomalaisen uuden aallon edelläkävijänä.[1]

Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Provinssi-Rock (KEMULP 1, 1979)[2]
    • ”Lempiä isäntä”
    • ”Tappeli”
  • The Early Years of Bingoksi Lämmin (omakustanne, painos 5 kpl, 1999)

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Seppo Bruun, Jukka Lindfors, Santtu Luoto, Markku Salo: Jee jee jee – suomalaisen rockin historia, WSOY 1998
  2. Kappaleet[vanhentunut linkki]

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]