Tanel Padar
Tanel Padar (s. 27. lokakuuta 1980 Haljala) on virolainen laulaja. Hän on julkaissut kaksi studioalbumia, kaksi unplugged-levyä ja yhden live cd+dvd -setin. Tanel kirjoittaa itse suurimman osan laulujen sävellyksistä ja teksteistä. Hän voitti vuoden 2001 Eurovision laulukilpailun yhdessä Dave Bentonin ja poikabändi 2XL:n kanssa kappaleella Everybody.
Nykyisin hän laulaa The Sun -yhtyeessä. The Sun on voittanut Virossa 13 Emmaa vastaavaa patsasta ja ollut kaksi kertaa ehdokkaana MTV Best Baltic Act -palkinnon listoilla (toinen sija 2006 ja 2007). The Sunin video Hopelessness You esitettiin MTV Baltic -kanavalla hulppeat 1594 kertaa vuonna 2007. Jokainen yhtyeen levy on myynyt kotimaassaan Virossa yli 10.000 kappaletta, mikä on huima määrä väkilukuun nähden. 26. maaliskuuta 2008 uusi levy Here Comes the Sun tuli myyntiin Suomessa (Playground).
| 1950- | |
|---|---|
| 1960- |
Jacqueline Boyer · Jean-Claude Pascal · Isabelle Aubret · Grethe & Jørgen Ingmann · Gigliola Cinquetti · France Gall · Udo Jürgens · Sandie Shaw · Massiel · Frida Boccara · Lenny Kuhr · Lulu · Salomé |
| 1970- |
Dana · Séverine · Vicky Leandros · Anne-Marie David · ABBA · Teach-In · Brotherhood of Man · Marie Myriam · Izhar Cohen / Alphabeta · Gali Atari / Milk & Honey |
| 1980- |
Johnny Logan · Bucks Fizz · Nicole · Corinne Hermès · Herreys · Bobbysocks · Sandra Kim · Johnny Logan · Celine Dion · Riva |
| 1990- |
Toto Cutugno · Carola · Linda Martin · Niamh Kavanagh · Paul Harrington / Charlie McGettigan · Secret Garden · Eimear Quinn · Katrina and the Waves · Dana International · Charlotte Nilsson |
| 2000- |
Olsen Brothers · Tanel Padar / Dave Benton / 2XL · Marie N · Sertab Erener · Ruslana · Elena Paparizou · Lordi · Marija Šerifović · Dima Bilan · Alexander Rybak |
| 2010- |
Lena · Ell & Nikki · Loreen · Emmelie de Forest |
Sivulta puuttuu