Emma-gaala
Wikipedia
Emma-gaala on Musiikkituottajat ry:n järjestämä gaala, jossa palkitaan suomalaisen musiikkialan henkilöitä. Gaalassa valitaan muun muassa vuoden nais- ja miessolisti, vuoden yhtye ja vuoden yllättäjä. Palkintoa on jaettu vuodesta 1983 alkaen, ei kuitenkaan vuosina 1988–1990.
Saman palkinnon (Vuoden kotimainen artisti) viisi kertaa peräkkäin on saanut vain Lauri Tähkä & Elonkerjuu (vuosina 2006-2010). Chisu on ensimmäinen tuottaja-Emman saanut nainen. Vuoden vientituotteen esiintymiskieli on ollut aina englanti.
[muokkaa] Palkinnot
- Naissolisti ja miessolisti
- Iskelmä-, hiphop-, rock- ja metallialbumi. Lisäksi vuoden albumi sekä debyyttialbumi.
- Pop- ja rock-tulokas
- Vuoden myydyin albumi
- Erikois-Emma
- E-Emma
- Kultainen-Emma
- Yleisöäänestys: Vuoden kotimainen artisti ja vuoden ulkomainen artisti
- Vuoden tuottaja
- Vuoden yhtye
- Vuoden biisi
- Jazz-Emma
- Etno-Emma
- Vuoden kotimainen DVD
- Vienti-Emma
- Vuoden yllättäjä
- Klassinen Emma (ensi kertaa vuonna 2006)
- Kriitikoiden valinta
- Vuoden alternative-/indiealbumi (ensi kertaa vuonna 2010)
- Vuoden etnoalbumi (ensi kertaa vuonna 2010)
- Lasten albumi (ensi kertaa vuonna 2010)
[muokkaa] Palkitut vuosittain
[muokkaa] Vuoden naissolisti
- 1983 Anita Hirvonen
- 1984 Vera Telenius
- 1985 Anneli Saaristo
- 1986 Arja Saijonmaa
- 1987 Paula Koivuniemi
- 1988-1990 ei jaettu
- 1991 Arja Koriseva
- 1992 Anna Hanski
- 1993 Kaija Koo
- 1994 Laura Voutilainen
- 1995 Katri Helena
- 1996 Laura Voutilainen
- 1997 Kaija Koo
- 1998 Marita Taavitsainen
- 1999 Jonna Tervomaa
- 2000 Anna Eriksson
- 2001 Anna Eriksson
- 2002 Emmi
- 2003 Maija Vilkkumaa
- 2004 Jonna Tervomaa
- 2005 Maija Vilkkumaa
- 2006 Emma Salokoski
- 2007 Anna Abreu
- 2008 Anna Abreu
- 2009 Anna Puu
- 2010 Jenni Vartiainen
- 2011 Chisu
[muokkaa] Vuoden naissolisti, tulokas
- 1983-1990 ei jaettu
- 1991 Hanna Ekola
- 1992 Susanna Haavisto
- 1993 Janita
- 1994 Miisa
- 1995-1996 ei jaettu
- 1997 Anna Eriksson
- 1998 Jonna Tervomaa
- 1999 Maija Vilkkumaa
- 2000 Mari Rantasila
- 2001- ei jaettu
- 2010 Yona
[muokkaa] Vuoden miessolisti
- 1983 Matti ja Teppo
- 1984 Kirka
- 1985 Pave Maijanen
- 1986 Neumann
- 1987 Topi Sorsakoski
- 1988-1990 ei jaettu
- 1991 Ressu Redford
- 1992 J. Karjalainen
- 1993 Joel Hallikainen
- 1994 Samuli Edelmann
- 1995 Tommi Läntinen
- 1996 J. Karjalainen
- 1997 Jari Sillanpää
- 1998 Ismo Alanko
- 1999 Kari Tapio
- 2000 Kirka
- 2001 Samuli Edelmann
- 2002 Ismo Alanko
- 2003 Vesa-Matti Loiri
- 2004 Hector
- 2005 Kari Tapio
- 2006 Vesa-Matti Loiri
- 2007 Vesa-Matti Loiri
- 2008 Juha Tapio
- 2009 Samuli Putro
- 2010 Paleface
- 2011 Tuure Kilpeläinen
[muokkaa] Vuoden miessolisti, tulokas
- 1983-1990 ei jaettu
- 1991 Samuli Edelmann
- 1992 Joel Hallikainen
- 1993 Tony Montana
- 1994 Heikki Hela
- 1995 Aki Sirkesalo
- 1996 Sami Saari
- 1997
- 1998 Ville Pusa
- 1999 Janne Tulkki
- 2000- ei jaettu
[muokkaa] Vuoden solisti, tulokas
- 1983-1995 Mies ja naissolistit erikseen tai ei jaettu
- 1996 Jari Sillanpää
- 1997- mies ja naissolistit erikseen
[muokkaa] Vuoden yhtye
- 1983 Yö
- 1984 Dingo
- 1985 Dingo
- 1986 Eppu Normaali
- 1987 Mamba
- 1988-1990 ei jaettu
- 1991 Kolmas Nainen
- 1992 Neljä Ruusua
- 1993 Leningrad Cowboys ja Neljä Ruusua
- 1994 22-Pistepirkko
- 1995 Leevi and the Leavings
- 1996 Aikakone
- 1997 Don Huonot
- 1998 Ultra Bra
- 1999 Nylon Beat
- 2000 HIM
- 2001-
- 2002 Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus
- 2003 The Rasmus
- 2004 Nightwish
- 2005 PMMP
- 2006 Lordi
- 2007 Nightwish
- 2008 Egotrippi
- 2009 PMMP
- 2010 Stam1na
- 2011 Michael Monroe
[muokkaa] Vuoden yhtye, tulokas
- 1983–1986 Ei jaettu
- 1987 Miljoonasade
- 1988–1990 ei jaettu
- 1991 Suurlähettiläät
- 1992 Neon 2
- 1993 Pelimannet
- 1994 Taikapeili
- 1995 Aikakone
- 1996 Rasmus
- 1997 HIM
- 1998 The 3 Some
- 1999 Bomfunk MC's
- 2000–2004 ei jaettu
- 2005 Poets of the Fall
- 2006 Sunrise Avenue
- 2007 Sturm und Drang
[muokkaa] Vuoden tulokas
- 2009 Anna Puu
- 2011: Jare & VilleGalle
[muokkaa] Vuoden sävellys, iskelmä tai biisi
- 1983: Avaa hakas (jaettiin nimellä "vuoden iskelmä")
- 1984: Levoton Tuhkimo (vuoden sävellys)
- 1985: Autiotalo (vuoden sävellys)
- 1986: Kaksoiselämää (vuoden iskelmä)
- 1987: Marraskuu (vuoden iskelmä)
- 1988–1990 ei jaettu
- 1991: Taivasvarjele (vuoden sävellys)
- 1992: Mies, jolle ei koskaan tapahdu mitään (vuoden sävellys)
- 1993: Kuka keksi rakkauden (vuoden sävellys)
- 1994: Ihana ilta (vuoden sävellys)
- 1995: Tuhat yötä (vuoden sävellys)
- 1996: Missä se Väinö on? (vuoden biisi)
- 1997: Riidankylväjä (vuoden biisi)
- 1998: Suljettu sydän (vuoden biisi)
- 1999: Freestyler (vuoden biisi)
- 2000: Sandstorm (vuoden biisi)
- 2001: F-F-F-Falling (vuoden biisi)
- 2002: Surupuku (vuoden biisi)
- 2003: One MC, One Delay (vuoden biisi)
- 2004: Matkustaja (vuoden biisi)
- 2005: Wings of a Butterfly (vuoden biisi)
- 2006: Hard Rock Hallelujah (vuoden biisi)
- 2007: Ihmisten edessä (vuoden biisi)
- 2008: Mun koti ei oo täällä (vuoden biisi)
- 2009: Baden-Baden (vuoden biisi)
- 2010: En haluu kuolla tänä yönä (vuoden biisi)
- 2011: Silkkii (vuoden biisi)
[muokkaa] Erikois-Emma
- 1983 Juice Leskinen
- 1984 Marjatta Pokela
- 1985 Johan Vikstedt
- 1986 Vesa-Matti Loiri ja Kaarina Suonio
- 1987 Tapani Kansa
- 1988–1990 ei jaettu
- 1991 Kirka ja Juha Liedes
- 1992 Katri Helena ja Hector
- 1993 Eino Grön ja Reijo Taipale
- 1994 ei jaettu
- 1995 Danny ja Arto Alaspää
- 1996 Eppu Normaali ja Paula Koivuniemi
- 1997 Erkki Junkkarinen
- 1998 Annikki Tähti ja Remu Aaltonen
- 1999 Karita Mattila ja Kari Tapio
- 2000 Jukka Kuoppamäki ja Vexi Salmi
- 2001 Ismo Alanko ja Marion Rung
- 2002 Pate Mustajärvi
- 2003 Olli Lindholm ja John Eric Westö
- 2004 Jussi Raittinen
- 2005 Pelle Miljoona
- 2006 J. Karjalainen ja Matti ja Teppo
- 2007 Mikko Alatalo ja Hanoi Rocks
- 2008 Leena Hirvonen, Tuomari Nurmio
- 2009 Jake Nyman, Kauko Röyhkä
- 2010 Dave Lindholm
- 2011 Apulanta ja Jukka Haarma
[muokkaa] Vuoden tuottaja
- 1983 ei jaettu
- 1984 Pave Maijanen
- 1985 T. T. Oksala
- 1986 Riku Mattila
- 1987 Riku Mattila
- 1988–1990 ei jaettu
- 1991 Mikko Karmila
- 1992 Janne Haavisto
- 1993 Markku Impiö
- 1994 Pekka Witikka ja Kalle Chydenius
- 1995 Kaippa Kaivola
- 1996 Tommi Viksten
- 1997 Kalle Chydenius
- 1998 Jaakko Salovaara
- 1999 Jaakko Salovaara
- 2000 Jaakko Salovaara
- 2001 Pauli Rantasalmi
- 2002 Risto Asikainen
- 2003 Gabi Hakanen & Illusion Rake
- 2004 Jussi Jaakonaho
- 2005 Jukka Immonen
- 2006 Jori Sjöroos
- 2007 Rauli Eskolin
- 2008 Riku Mattila
- 2009 Chisu
- 2010 Jukka Immonen
- 2011 Chisu
[muokkaa] Vuoden yllättäjä
- 1983–1990 Ei jaettu
- 1991 Värttinä
- 1992 Ei jaettu
- 1993 Janita
- 1994 Kummeli
- 1995 Ei jaettu
- 1996 "Hurriganes Live in Strockholm 1977" (Nimellä Vuoden yllätys)
- 1997 Smurffit
- 1998 Legendat lavalla -projekti
- 1999 ei jaettu
- 2000 Petri Nygård
- 2001–2002 ei jaettu
- 2003 Pikku G
- 2004 Ella ja Aleksi:"Lenni Lokinpoikanen"
[muokkaa] Vuoden muusikko
- 1983–1991 ei jaettu
- 1992 Veli-Matti Järvenpää
- 1993– Ei jaettu
[muokkaa] Jazz-Emma
- 1983–1991 ei jaettu
- 1992 Krakatau - Volition
- 1993 Garden of Time - Perko–Pyysalo Poppoo
- 1994 Unik - Rinneradio
- 1995 Jazzlantis - Trio Töykeät
- 1996 Big Bad Family
- 1997 EQ - Libau
- 1998 Tila - Markus Ketola
- 1999 Umpsukkelis - Pepa Päivinen Trio
- 2000 Music of Olavi Virta - Jukka Perko & Hurmio-orkesteri
- 2001 Karikko - Kari Ikonen
- 2002 Kaira - André Sumelius Lift
- 2003 Mother Tongue - Juhani Aaltonen Trio
- 2004 Universal Four - Teddy Rok Seven
- 2005 Iro Haarla-Ulf Krokfors Loco Motife - Penguin Bequine
- 2006 Music Illustrated - Oddarrang
- 2007 Being Here - Markus Holkko Quartet
- 2008 Hot Corner - The Five Corners Quintet
- 2009 Aurora - Verneri Pohjola
- 2010 Kuára - Psalms and Folk Songs (Markku Ounaskari, Samuli Mikkonen & Per Jørgensen)
- 2011 Vespers - Iro Haarla Quintet
[muokkaa] Vuoden albumi
- 1983–1992 ei jaettu
- 1993 Tuulten viemää – Kaija Koo
- 1994 Villejä lupiineja – J. Karjalainen
- 1995 Mielenrauhaa – Aki Sirkesalo
- 1996 Electric Sauna – J. Karjalainen
- 1997 Hyvää yötä ja huomenta – Don Huonot
- 1998 Pulu – Ismo Alanko Säätiö
- 1999 Mestarit Areenalla – Pave, Hector, Kirka ja Pepe
- 2000 Razorblade Romance – HIM
- 2001 Into – The Rasmus
- 2002 Rajaportti – Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus
- 2003 Ei – Maija Vilkkumaa
- 2004 Once – Nightwish
- 2004 Halo – Jonna Tervomaa
- 2005 Kovemmat kädet – PMMP
- 2006 Leskiäidin tyttäret – PMMP
- 2007 Dark Passion Play – Nightwish
- 2008 Maailmanloppua odotellessa – Egotrippi
- 2009 Veden varaan – PMMP
- 2010 Seili – Jenni Vartiainen
- 2011 Kun valaistun – Chisu
[muokkaa] Debyyttialbumi
- 1983–1995 Ei jaettu
- 1996 Jari Sillanpää - Jari Sillanpää
- 1997 Greatest Lovesongs Vol. 666 - HIM
- 1998 Jonna Tervomaa - Jonna Tervomaa
- 1999 In Stereo - Bomfunk Mc's
- 2000 Before the Storm - Darude
- 2001 Nummela - Anssi Kela
- 2002 Lentoon - Gimmel
- 2003 Räjähdysvaara - Pikku G
- 2004 Vahva - Irina
- 2005 Signs of Life - Poets of the Fall
- 2006 Salaisuuksia, joita yksinäiset huutaa unissaan – Jippu
- 2007 Ihmisten edessä – Jenni Vartiainen
- 2008 Sata vuotta - Herra Ylppö & Ihmiset
[muokkaa] Pop-rock-albumi
- 1983–1999 ei jaettu
- 2000 Into - The Rasmus
- 2001–
- 2002 Rajaportti - Timo Rautiainen & Trio Niskalaukaus
- 2003 Ei - Maija Vilkkumaa
- 2010 Seili - Jenni Vartiainen
[muokkaa] Pop-albumi
- 1983–1999 ei jaetttu
- 2000–2003 pop ja rock-albumi-Emma-palkinto yhdessä
- 2004 Love Beyond This World - Kwan
- 2005 Kovemmat kädet - PMMP
- 2006 Leskiäidin tyttäret – PMMP
- 2007 Tuhannen riemua – Lauri Tähkä & Elonkerjuu
- 2009 Anna Puu - Anna Puu
- 2011 Kun valaistun - Chisu
[muokkaa] Rock-albumi
- 1983–1999 ei jaetttu
- 2000–2003 pop ja rock-albumi-Emma-palkinto yhdessä
- 2004 Halo - Jonna Tervomaa
- 2005 Dark Light - HIM
- 2006 Approach - von Hertzen Brothers
- 2007 Eikä vielä ole edes ilta - Apulanta
- 2008 Kuutio - Apulanta
- 2009 Veden varaan - PMMP
- 2010 Viimeinen Atlantis - Stam1na
- 2011 Sensory Overdrive - Michael Monroe
[muokkaa] Hiphop-, dance-, R&B-albumi
- 1983–2000 ei jaettu
- 2001 Dynasty - Kwan
- 2002 The Die Is Cast - Kwan
- 2003 Breaking Daylight - Don Johnson Big Band
- 2004 Domesticity - Giant Robot
- 2005 Street Music - Redrama
- 2007 My Thing - Tuomo
- 2008 Loppuasukas - Asa
- 2009 Jare Henrik Tiihonen - Cheek
- 2010 Paleface - Helsinki – Shangri-La (hiphop- / elektroninen- / reggae-albumi)
- 2011 Jare & VilleGalle - Mustaa kultaa (hiphop-albumi)
[muokkaa] Iskelmäalbumi
- 1983–2000 ei jaettu
- 2001 Agents Is... Here! - Agents & Jorma Kääriäinen
- 2002 Tää on rankkaa - Yölintu
- 2003 Ystävän laulut - Vesa-Matti Loiri
- 2004 Toiset on luotuja kulkemaan - Kari Tapio
- 2005 Mennyttä miestä - Yölintu
- 2006 Sydänsärkyä - Simo Silmu
- 2007 Timantti - Paula Koivuniemi
- 2008 Kädenjälki - Jorma Kääriäinen & Riku Niemi Orchestra
- 2009 Viimeiseen pisaraan - Kari Tapio
- 2010 Valon pisaroita - Tuure Kilpeläinen
- 2011 Erämaa - Tuure Kilpeläinen
[muokkaa] Hardrock-metalli-albumi
- 1983–2001 ei jaettu
- 2002 Get Heavy - Lordi
- 2003 Helvetistä itään - Kotiteollisuus
- 2004 Once - Nightwish
- 2005 Metallitotuus - Teräsbetoni
- 2006 Uudet kymmenen käskyä – Stam1na
- 2007 Dark Passion Play - Nightwish
- 2008 Blooddrunk - Children of Bodom
- 2009 Skyforger - Amorphis
- 2010 Viimeinen Atlantis - Stam1na
- 2011 Relentless Reckless Forever - Children of Bodom
[muokkaa] Alternative-/indiealbumi
- 2010 Magenta Skycode – Relief
- 2011 Soita mulle – Regina
[muokkaa] Vuoden soundtrack
- 1983–1999 ei jaettu
- 2000 Levottomat
- 2001– ei jaettu
[muokkaa] Huumori-Emma
- 1983–1995 ei Jaettu
- 1996 Jope Ruonansuu
- 1997– Ei jaettu
[muokkaa] Vuoden vienti-Emma
- 1983–1996 ei jaettu
- 1997 Apocalyptica
- 1998 Stratovarius
- 1999 HIM
- 2000 Bomfunk MC's
- 2001 HIM
- 2002 Nightwish
- 2003 The Rasmus
- 2004 Nightwish
- 2005 Children of Bodom
- 2006 Lordi
- 2007 Sunrise Avenue
- 2008 Apocalyptica
- 2009 The 69 Eyes
- 2010 Apocalyptica
- 2011 Sunrise Avenue
[muokkaa] Tulokasiskelmä
- 1983–1999
- 2000 Taikakuu
[muokkaa] Pop-rock-tulokas
- 1983–1999 ei jaettu
- 2000 Kemopetrol
- 2001 Anssi Kela
- 2002 Gimmel
- 2003 PMMP
[muokkaa] Pop-tulokas
- 1983–1999 ei jaettu
- 2000–2003 Pop & Rock-tulokas-Emma yhteispalkinto
- 2004 Irina
[muokkaa] Rock-tulokas
- 1983–1999 ei jaettu
- 2000–2003 Pop & Rock-tulokas-Emma yhteispalkinto
- 2004 Uniklubi
[muokkaa] Hiphop-dance-tulokas
[muokkaa] Kultainen Emma
- 1985 nro 1 Toivo Kärki
- 1986–1990 ei jaettu
- 1991 nro 2 Jaakko Salo
- 1992 nro 3 Kauppaneuvos Roger Lindberg
- 1993 nro 4 George de Godzinsky
- 1994 Ei Jaettu (myös numerointi loppui)
- 1995 Ragni Malmsten–Karjalainen
- 1996 Rolf Kronqvist Ja Johan Vikstedt
- 1997 Jaakko Borg
- 1998 Atte Blom
- 1999
- 2000 Pekka Gronow
- 2001 Rauno Lehtinen
- 2002 Raimo Henriksson
- 2003 John Eric Westö
- 2004 Paavo Einiö
- 2005 Erik Lindström
- 2006 Otto Donner
- 2007
- 2008 Marita Kaasalainen
- 2009 Vasilij Kokljuschkin
- 2010 Sini Perho
[muokkaa] Vuoden kotimainen DVD
- 1983–2002 ei jaettu
- 2003 Olimme kuin veljet - Don Huonot
- 2004 Hei me soitetaan... oikeesti! - Tiktak
- 2005 Kotiteollisuus DVD - Kotiteollisuus
- 2006 Kesäaine – Apulanta
- 2007 Kerjuuvuodet 2000-2007 - Lauri Tähkä & Elonkerjuu
- 2008 Video Vortex - Disco Ensemble
[muokkaa] Vuoden myydyin albumi
- 1983–2002 ei jaettu
- 2003 Räjähdysvaara - Pikku G
- 2004 Once - Nightwish
- 2005 Highest Hopes - Nightwish
- 2006 The Arockalypse – Lordi
- 2007 Dark Passion Play - Nightwish
- 2008 Death Magnetic - Metallica
- 2009 Strike! - Baseballs
- 2011 Nightwish - Imaginaerum (67 932 kpl)
[muokkaa] Vuoden lastenalbumi
- 1983–2004 ei jaettu
- 2004 Kolme muskettisopulia - Ella & Aleksi
- 2005 ei jaettu
- 2006 Paukkumaissi – Paukkumaissi
- 2007 Tosi seedee, Pikku-Orava
- 2008 Tuttirallaa - Satu Sopanen & Tuttiorkesteri
- 2009 Ipanapa Iltalaulut
- 2010 Hirmuliskojen yö
- 2011 Traktori - Ammuu
[muokkaa] Vuoden kotimainen video
- 1983–2004 ei jaettu
- 2005 Huomenna - Uniklubi
- 2010 Jenni Vartiainen - Missä muruseni on (Ohjaaja Mikko Harma)
- 2011 Chisu - Sabotage (Ohjaaja Misko Iho)
[muokkaa] Vuoden urban-electronica-albumi
- 1983–2005 ei jaettu
- 2006 Don Johnson Big Band – Don Johnson Big Band
[muokkaa] Vuoden e-Emma
- 1983–2005 ei jaettu
- 2006 Lordi – Hard Rock Hallelujah
- 2008 Mun koti ei oo täällä - Chisu
[muokkaa] Vuoden Etno-Emma
- 1983–2005 ei jaettu
- 2006 Halituli - Turkka ja Paalanen
- 2007 Huria - Sanna Kurki-Suonio Trio
- 2008 Phurane Mirits - Hilja Grönfors & Latšo džinta
- 2009 Forward - Vilma Timonen Quartet
- 2010 Helsinki – Shangri-La - Paleface (etnoalbumi)
- 2011 SydänJuurilla - Freija (etnoalbumi)
[muokkaa] Vuoden klassisen musiikin Emma
- 1983–2005 ei jaettu
- 2006 Jukka Tiensuu: Minds and Moods, Tampere Filharmonia; Susanna Mälkki, kapellimestari; Juhani Lagerspetz, piano
- 2007 Tulindberg, Rantatie-kvartetti
- 2008 Gamba Nova, Hämeenniemi-Tiensuu-Vuori-Wennäkoski
- 2009 Transient Moods – Rajatiloja, Turun filharmoninen orkesteri
- 2010 Plus Ensemble Tiensuu - Plus Ensemble
- 2011 Isola - Sebastian Fagerlund
[muokkaa] Kriitikoiden valinta
- 1983–2006 ei jaettu
- 2007 Pepe Deluxé - Spare Time Machine
- 2008 The Five Corners Quintet - Hot Corner
- 2009 Vapaa ja yksin - Chisu
[muokkaa] Vuoden kotimainen erikoisjulkaisu
- 2009 Dumari – Raskauttavaa todistusaineistoa 1979–2009, Tuomari Nurmio
[muokkaa] Yleisöäänestykset
[muokkaa] Yleisöäänestys: vuoden kotimainen artisti
- 1983–2003 ei äänestystä
- 2004 Nightwish
- 2005 Nightwish
- 2006 Lauri Tähkä & Elonkerjuu
- 2007 Lauri Tähkä & Elonkerjuu
- 2008 Lauri Tähkä & Elonkerjuu
- 2009 Lauri Tähkä & Elonkerjuu
- 2010 Lauri Tähkä & Elonkerjuu
- 2011 Lauri Tähkä
[muokkaa] Yleisöäänestys: vuoden ulkomainen artisti
- 1983–2003 ei äänestystä
- 2004 Iron Maiden
- 2005 Rammstein
- 2006 Iron Maiden
- 2007 Tokio Hotel
- 2008 Slipknot
- 2009 Tokio Hotel
Sivulta puuttuu