Leevi and the Leavings

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Leevi and the leavings logo.jpg
Tiedot
Toiminnassa: 1978–2003
Tyylilaji: suomirock
pop rock
Kotipaikka: Suomen lippu Suomi
Laulukieli: suomi
Sivusto: www.leavings.net
Jäsenet
Gösta Sundqvist laulu, kitara
Risto Paananen basso
Juha Karastie kitara
Niklas Nylund rummut
Levy-yhtiöt
Love Records 1978–1979
Johanna 1979–1984[1]
Pyramid Musiikki 1984–1989
Johanna Kustannus 1989–2003

Leevi and the Leavings oli suomalainen, vuonna 1978 perustettu pop rock -yhtye. Yhtyeen merkittävin jäsen oli Gösta Sundqvist, joka teki yksin kappaleiden sävellykset, sanoitukset ja sovitukset. Sundqvist oli myös yhtyeen laulaja. Muut jäsenet olivat Risto Paananen, Juha Karastie ja Niklas Nylund, ja he päättivät lopettaa yhtyeen Gösta Sundqvistin kuoltua vuonna 2003. Paananen, Karastie ja Nylund palasivat musiikkielämään keväällä 2011 Leavings-Orkesterina.[2]

Leevi and the Leavings tuli tunnetuksi myös siitä, ettei se tehnyt Euroviisujen alkukarsinnan 1981 lisäksi yhtään julkista esiintymistä. Siitä huolimatta yhtye keräsi laajan kuulijakunnan ja se oli suosittu koko uransa ajan. Yhtyeen menestyksen takana olivat pitkälti Gösta Sundqvistin kirjoittamat kappaleet. Sundqvist käsitteli niissä ihmissuhteita, yhteiskunnallisia asioita, alkoholismia, syrjäytyneisyyttä ja luonnonsuojelua, usein humoristisesti ja ironisesti. Yhtye sai vuonna 1995 vuoden kotimaisen yhtyeen Emma-palkinnon.

Leevi and the Leavings julkaisi yhteensä kuusitoista studioalbumia. Yhtyeen tunnetuimpia kappaleita ovat muun muassa ”Mitä kuuluu, Marja-Leena?”, "Raparperitaivas", "Unelmia ja toimistohommia", ”Poika nimeltä Päivi”, ”Pohjois-Karjala”, ”Teuvo, maanteiden kuningas”, ”Vasara ja nauloja” ja ”Itkisitkö onnesta?”.

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Alkuvaiheet ja yhtyeen perustaminen: 1971–1978[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Leevi and the Leavingsin perustamisajankohtaa ei tiedetä tarkasti. Gösta Sundqvist oli soitellut ystävänsä ”Jogin” kanssa Etelä-Espoon yhteiskoulun aikana jo 1970-luvun alussa. Syksyllä 1971 Jogi esitteli Sundqvistille Juha Partasen,[3] ja kesäkuussa 1972 he soittivat ensimmäisen kerran yhdessä Reijo Innan kanssa tämän mökillä Iittalassa. Sittemmin Jogi jättäytyi pois yhtyeestä, jonka nimi oli silloin Funeral Procession.[4] Mökin pihapiirissä navetassa oli urut, sähkökitara ja rummut, ja kappaleita nauhoitettiin kasettinauhurilla. Sundqvist oli jo tässä vaiheessa tuotteliain jäsen, ja hän kehitteli koko ajan uusia kappaleita ja sanoituksia.[5] Sundqvist lauloi kappaleet englanniksi ja soitti usein niiden väliin huiluriffejä.[6] Inna, Partanen ja Sundqvist soittivat viimeisen kerran yhdessä heinäkuussa 1974. Elokuussa Inna lähti vaihto-oppilaaksi Yhdysvaltoihin ja yhtye hajosi.[7]

Reijo Inna ja Risto Paananen tutustuivat suorittaessaan asepalvelusta Hämeenlinnan jääkäripatteristossa. Pari kuukautta myöhemmin Inna pyysi Paanasta soittamaan Iittalaan mökille, koska porukasta puuttui basisti, ja niin Paananen tapasi Gösta Sundqvistin ensimmäistä kertaa. Sundqvist ja hänen ystävänsä olivat jo pitkän aikaa tehneet Stereogramofoni-kasetteja, joissa he pilailivat eri radio-ohjelmien ja yhtyeiden kustannuksella. Kaseteilla esiintyviä kuvitteellisia yhtyeitä olivat muun muassa The Babyboys, Kyösti Salmenoksan kvintetti ja Leevi and the Leavings.[8] Kasetteja tehtiin kymmenisen kappaletta ja niitä jaettiin ystäväpiirille. Sketseistä suurin osa oli Gösta Sundqvistin käsialaa.[9] Sundqvist halusi pitää nämä omakustanteet noin 20 ihmisestä koostuneen pienen piirin sisällä, sillä hän koki ettei hänen tarvinnut ”näyttää kenellekään mitään”.[10] Juha Partaselle antamassaan haastattelussa 1978 Sundqvist sanoi, että Leevi and the Leavings syntyi varsinaisesti vuoden 1977 syksyllä.[11]

Yhtyeen nimi ”Leavings” valittiin, koska se sopi hyvin Leevin yhteyteen eikä se tuntunut vaikealta lausuttavalta. Leavings myös ”kuulosti kivalta” ja oli helppo muistaa. Sundqvistin mukaan nimi oli myös kunnianosoitus yhtyeille, jotka tekivät ”60-luvun inhimillistä soundia”.[12]

Ensijulkaisusta suosioon: 1978–1986[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Musiikkinäytteet

”Mitä kuuluu, Marja-Leena?”

Mitä kuuluu, Marja-Leena?” (1978) on Leevi and the Leavingsin ensimmäinen single. Sitä mainostettiin lehdissä henkilökohtaista-palstalla hakemalla Marja-Leena-nimistä naista.[13]

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

”Pohjois-Karjala”

Pohjois-Karjala” (1986) on Leevi and the Leavingsin tunnetuimpia kappaleita, ja pohjoiskarjalaiset pitävät sitä eräänlaisena maakuntalauluna.[14] Näyte sisältää kertosäkeen. Kappaleessa on yksinkertainen rumpukomppi, koska yhtyeestä puuttui rumpali.[15]

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Reijo Innan haaveena oli kuitenkin tehdä oikea levy. Kaseteilta valittiin kaksi kappaletta, ”Mitä kuuluu, Marja-Leena?” sekä ”Rakas Annika...”, jotka lähetettiin Atte Blomille Love Recordsiin kuunneltavaksi. Inna teki sen salassa Sundqvistilta, joka ei olisi halunnut tarjota kappaleita julkaistaviksi.[16] Levy-yhtiö tarjoutui kustantamaan levyn, ja ensimmäinen single julkaistiin vuonna 1978. Esikoissingleä mainostettiin epätavallisesti muun muassa Helsingin Sanomien Henkilökohtaista-palstan ilmoituksilla, joissa etsittiin Marja-Leena-nimistä henkilöä.[13] Kun single ilmestyi, sitä arveltiin Juice Leskisen tai Hectorin salanimellä levyttämäksi puolivitsiksi.[17]

Aluksi Gösta Sundqvist vastusti kokonaisen albumin tekoa ja halusi julkaista sen sijaan tuplasinglejä. Niitä ilmestyikin kaksi vuonna 1979. Samana vuonna yhtyeeseen liittyi kitaristi Juha Karastie,[9] joka oli soittanut Sundqvistin kanssa yhdessä jo aikaisemmin.[18] Samoihin aikoihin Inna päätti lähteä yhtyeestä, sillä hän halusi pitää yhtyeen anonyymina, singlejä julkaisevana ryhmänä.[19] Innan mielestä yhtyeellä ei ollut tarpeeksi materiaalia kokonaista LP-levyä varten. Innan tilalle rumpaliksi tuli Risto Paanasen vanha koulukaveri Jarmo Leivo.[9]

Yhtyeen ensimmäinen albumi Suuteleminen kielletty ilmestyi vuonna 1980. Love Records oli mennyt konkurssiin kesällä 1979, joten albumin julkaisua varten perustettiin levymerkki Black Label Series Atte Blomin uuden kustantamon, Johannan, yhteyteen.[9] Aluksi Sundqvist kaavaili Tauno Paloa levyn avaussanojen lausujaksi, mutta sen osoittautuessa mahdottomaksi Atte Blom kutsui tehtävään hyvin tuntemansa Jörn Donnerin. Levyn muista kappaleista merkittävästi poikennut instrumentaaliTuhannen markan seteli” soi aikanaan Urheiluruudun tunnuskappaleena noin kymmenen vuoden ajan.[20]

Myöhemmin, vuonna 1981 Leevi and the Leavings osallistui Euroviisujen Suomen alkukarsintaan kappaleella ”Sinisilmä, mansikkasuu”, mutta kappale karsiutui yleisöäänestyksen perusteella. Euroviisukarsinnoissa yhtye esiintyi julkisesti, mikä jäi ainoaksi kerraksi sen uralla.[21] Yhtye ei koskaan levyttänyt kappaletta, mutta siitä on olemassa taltiointi Aarne Tenkasen esittämänä.[22] Leavings alkoi myös valmistella seuraavaa albumiaan, joka ilmestyi vuonna 1981 nimellä Mies, joka toi rock'n' rollin Suomeen. Seuraavana vuonna Jarmo Leivo lähti yhtyeestä ja hänet korvattiin Markku Mattilalla. Mattila oli mukana albumilla Kadonnut laakso, joka on yhtyeen tuotannon elokuvamaisin levy, aina villi länsi -henkisistä kansikuvasta ja kappalevalinnoista Ennio Morricone -viittauksiin asti.[23]

Vuonna 1983 yhtyeeltä ilmestyi neljän kappaleen EP Jos taivaalta sataisi rahaa. Vuonna 1984 julkaistiin Leevi and the Leavings -kokoelmalevy ja seuraavana vuonna uusi studioalbumi Raha ja rakkaus, jonka kansikuvassa parodioitiin sensaatiolehdistön lööppejä. Levyn menestyneimmäksi kappaleeksi osoittautui ”Poika nimeltä Päivi”.[24] Studioalbumien välillä oli kulunut kolme vuotta, minä aikana esimerkiksi Sundqvist suoritti asepalveluksensa.[25] Vuonna 1986 Leevi and the Leavings vaihtoi taas rumpalia, kun Markku Mattila jättäytyi pois. Mattilalle ei ehditty löytää korvaajaa, joten Sundqvist, Karastie ja Paananen ryhtyivät äänittämään seuraavaa albumia, Perjantai 14. päivä, kolmistaan. Levyn tekeminen ilman rumpalia kesti lähes vuoden, ja albumista tuli edeltäjiään akustisempi ja folkhenkisempi. Kappale ”Pohjois-Karjala” nousi hitiksi,[15] ja sitä pidetään edelleen yhtenä Leevi and the Leavingsin parhaimmista kappaleista.[26]

Suosion huipulla: 1987–1995[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Musiikkinäytteet

”Teuvo, maanteiden kuningas”

Teuvo, maanteiden kuningas” (1988) on Leevi and the Leavingsin kenties tunnetuin kappale, ja se on menestynyt yhtyeen kappaleista parhaiten erilaisissa äänestyksissä.[27][28] Näyte on kappaleen loppupuolelta, josta käy hyvin ilmi kappaleessa käytetty ja yhtyeelle ominainen monikerroksinen sovitus.[29]

Äänitiedostojen kuunteluohjeet

Leevi and the Leavings otti vuonna 1987 uudeksi rumpalikseen Niklas Nylundin, joka oli Risto Paanasen työkaveri.[30] Hänen mukaantulonsa oli yksi tekijä tiellä kohti tulevaa menestystä, sillä Paanasen mukaan ”hän soitti kuin oikea rumpali, ei niin kuin kaveri joka harrastaa rumpujen soittamista”.[31] Heti vuonna 1988 yhtye julkaisi uudistuneella kokoonpanolla Häntä koipien välissä -albumin, josta tuli sittemmin yhtyeen myydyin, kokoelmalevyjä lukuun ottamatta.[32] Suosikin lukijoiden vuosiäänestyksessä albumi pääsi kotimaisten albumien listalla sijalle kahdeksan, ja yhtyesarjassa Leevi and the Leavings oli sijalla 12.[33] Albumia pidetään Leevi and the Leavingsin varsinaisena läpimurtona,[34] jonka myötä yhtye näytti löytäneen oman tyylinsä. Levyllä on myös yksi yhtyeen tunnetuimmista ja suosituimmista kappaleista, ”Teuvo, maanteiden kuningas”.[30][27] Seuraava levy, Musiikkiluokka, on tyyliltään edeltäjänsä kaltainen, mutta siltä ei noussut samankaltaisia kestohittejä.[35]

Yhtye kokeili rajoja myös joulumusiikissa ja äänitti vuonna 1990 albumin Varasteleva joulupukki, johon saatiin idea alun perin vain muutamasta jouluaiheisesta, surkeita kohtaloita esittelevästä laulusta. Myöhemmin vuonna 1995 Rakkauden planeetta -albumin erikoispainoksessa julkaistiin vielä kappale ”Jouluaattona kännissä”. Vuonna 1991 ilmestyi albumi Raparperitaivas, jonka yksi teema on luonnonsuojelu; voimakkaimmin kantaa luonnon puolesta otetaan kappaleessa ”Tikapuut taivaaseen”. Molemmilla albumeilla on Paanasen mukaan myös teemana se, kuinka ”helposti herkkiä asioita voidaan särkeä typerällä käyttäytymisellä”.[36]

Raparperitaivaan jälkeen yhtye piti parin vuoden tauon levyttämisestä, vaikka se julkaisikin vuonna 1992 kokoelmalevyn Menestyksen salaisuus, jolla oli yksi uusi kappale, ”Paskaa lapsille”. Varsinaista studioalbumia saatiin odottaa kuitenkin seuraavaan vuoteen, kun Turkmenialainen tyttöystävä ilmestyi. Vuonna 1995 yhtye julkaisi yhden menestyneimmistä albumeistaan, Rakkauden planeetan. Kestosuosikeiksi nousivat etenkin kappaleet ”Itkisitkö onnesta?” ja ”Vasara ja nauloja”, jonka Rautia otti tunnuskappaleeksi televisiomainoksiin.[37] Levyn kappaleista ”Rakkauden planeetta” ja ”Luonnollinen valinta” ottavat kantaa luonnon suojelemisen puolesta.

1990-luvun puolivälissä yhtye sai useita tunnustuksia. Hannu Puttosen ohjaama musiikkivideo ”Rakkauden työkalu” sai Hopeisen Muuvin vuonna 1994.[38] Seuraavana vuonna Leevi and the Leavings sai vuoden kotimaisen yhtyeen Emma-palkinnon,[39] ja vuonna 1996 Gösta Sundqvistille myönnettiin arvostettu Juha Vainio -palkinto.[40] 1988 Sundqvist alkoi tuottaa myös radiosarjoja, joista tunnetuimmaksi nousi vuodesta 1993 vuoteen 2002 tehty Koe-eläinpuisto.[41][42]

Viimeiset vuodet julkisuudelta piilossa: 1996–2003[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Maalaus Gösta Sundqvistista.

Gösta Sundqvist ei ollut koskaan pitänyt esillä olemisesta, ja päätti vetäytyä julkisuudesta kokonaan vuonna 1996. Yhtye julkaisi yhä tasaiseen tahtiin uusia levyjä, mutta radio- tai lehtihaastatteluja Sundqvist ei enää antanut.[43][44] Sundqvist ei muun muassa saapunut noutamaan voittamaansa sanoittajapalkintoa, vaan totesi viestissään ”ettei elämä julkisuudessa ole ihmisen arvoista elämää, vaikka se laulunaihetta antaisikin”.[40] Hän oli koko yhtyeuran ajan vältellyt muutenkin julkisia huomionosoituksia, muutamaa kultalevytilaisuutta lukuun ottamatta.[45]

Seuraavan albumin Käärmenäyttely yhtye julkaisi 1996. Vuonna 1997 julkaistua kokoelmalevyä Keskiviikko... 40 ensimmäistä hittiä on myyty 149 497 kappaletta, ja se on 16. myydyin kotimainen albumi.[46] 1998 julkaistiin Kerran elämässä, jonka paikallisradioiden musiikkitoimittajat valitsivat kuukauden levyksi.[47] Yhtyeen 2000-luvun ensimmäinen albumi Bulebule poikkesi tyyliltään edeltäjistään, sillä kappaleet olivat sanoituksiltaan vieläkin rohkeampia kuin aiemmilla levyillä. Albumi ylsi lähelle kultalevymyyntiä lähinnä siksi, että Fazerin musiikkikerho oli valinnut Bulebulen kuukauden poplevyksi.[48] Vuonna 2002 yhtye palasi sille ominaiseen tyyliinsä Onnen avaimet -albumilla.[49] Seuraavana vuonna 2003 ilmestyi Leevi and the Leavingsin viimeiseksi jäänyt albumi Hopeahääpäivä, joka nimensä mukaisesti oli yhtyeen 25-vuotisjuhlalevy.[50] Vuonna 2001 julkaistiin kokoelmalevyt Torstai... 40 seuraavaa hittiä ja Stereogramofoni – Sinkkuelämää vuosien varrelta, joilla on paljon harvinaisia kappaleita.

Sundqvistin kuolema[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Minä olen jäänyt koko elämäni paitsi uskosta ja uskonnosta. Jalkapallo on minulle se valoisa filosofia, joka on täyttänyt tuon tyhjiön. Minun maailmankatsomuksessani kaikki päättyy kuolemaan, kaikki sammuu. Se vaan tuntuu loogiselta. Kun puhutaan, että ihminen pääsee kuoleman jälkeen haudan lepoon, se tuntuu hyvältä.

– Gösta Sundqvist[51]

Viimeisten seitsemän elinvuotensa aikana Sundqvist ei antanut haastattelua edes Soundiin, joka oli julkaissut hänestä aikaisemmin laajojakin juttuja, mutta hän oli luvannut päätoimittaja Timo Kanervalle suostuvansa haastatteluun täytettyään 50 vuotta. Ilta-Sanomat julkaisi tosin viikko Sundqvistin kuoleman jälkeen haastattelun, joka perustui vain vähän aikaisemmin käytyyn keskusteluun. Sitä ei kuitenkaan ollut ollut tarkoitus julkaista haastatteluna, sillä Sundqvist oli halunnut välttää siitä seuraavia haastattelupyyntöjä. Juha Partasen mukaan Sundqvist piti näinä vuosina etäisyyttä myös muihin ihmisiin.[44]

Gösta Sundqvist kuoli 46-vuotiaana sydänkohtaukseen Helsingissä 16. elokuuta 2003.[52] Paananen oli puhunut Sundqvistin kanssa puhelimessa muutama päivä aikaisemmin; heidän suunnitelmissaan oli tehdä seuraavasta levystä ”iloista poppia”. Viimeisenä iltana he menivät studioon ja tekivät yhdestä edellisen albumin kappaleesta uuden version, joka jäi ”julkaisemattomaksi kappaleeksi”.[53] Sundqvistin kuoleman jälkeen Risto Paananen, Juha Karastie ja Niklas Nylund päättivät yhdessä lopettaa yhtyeen toiminnan, sillä he eivät halunneet jatkaa ilman Sundqvistia.[54] Kuitenkin vielä seuraavan vuoden syksyllä julkaistiin yhtyeen viimeiseksi jäänyt kokoelmalevy Keskeneräinen sinfonia. Albumilla julkaistiin myös yli kaksikymmentä vuotta pimennossa ollut ”Haloo”-kappale.[55]

Syksyllä 2004 järjestettiin Sundqvistin muistoksi neljä Malja Göstalle -muistokonserttia. Konserteissa useat suomalaiset artistit, kuten Ismo ja Ilkka Alanko, Tuomari Nurmio, Maarit Hurmerinta, Timo Rautiainen, Samuli Putro, Marjo Leinonen ja Pauli Hanhiniemi, tulkitsivat Leevi and the Leavingsin kappaleita. Ohjelma lähetettiin myös televisiossa nimellä Isälle Göstalta marraskuussa 2004.[56] Konserteista kaksi järjestettiin Helsingin juhlaviikkojen Huvilateltassa 30. ja 31. elokuuta 2004 ja kolmas Tampere-talon isossa salissa 11. syyskuuta 2004. Neljäs konsertti järjestettiin Lahdessa Sibeliustalossa.[57]

Ominaispiirteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Musiikki[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Mun biisithän on hyvin simppeleitä kolmen-neljän soinnun popkappaleita, mutta mun tapani sovittaa on sellainen, että ne tuntuu sitten vähän täyteläisemmiltä. Meidän soundi muodostuu kuitenkin seitsemästätoista tingeltangelista mitä kilkutellaan triangelilla ja millä lie, ja nauhanopeutta muuttelemalla niin että se alkaa kuulostaa meiltä ja se kuva minkä mä näen silmissäni alkaa saada värejä.

– Gösta Sundqvist[58]

Leevi and the Leavingsin musiikki on suomirockia, joka rikkoo rockin ja iskelmän rajoja.[40] Alkuvaiheessa yhtyeen iskelmällisyys oli ainakin osittain tarkoituksellista, sillä Sundqvist halusi pilkata ”turhantärkeitä kukkopoikia, mitkä kuvittelee et ne on jotain helvetin rokkenrolltähtiä”.[59] Yhtye kokeili myös monia muita tyylilajeja heti alusta alkaen: toisella albumilla diskomusiikkia[60] ja kolmannella rockabillya ja syntetisaattoripoppia.[61] Tero Lietteen mukaan Sundqvistin tuotantoa määrittelee melodisuus ja brittiläisestä folkmusiikista omaksuttu akustisuus; myös Sundqvistin mukaan melodisuus oli hänelle tärkeää.[62]

Gösta Sundqvist oli nuorempana avannut c-kasetteja ja kääntänyt nauhat juoksemaan toiseen suuntaan kuullakseen musiikin takaperin. Sundqvistin mukaan ”se oli ihan toinen musiikkimaailma”, ja hän sai siitä paljon oivalluksia studiossa käytettäväksi.[63] Sundqvistin suurimpia innoittajia olivat Jethro Tull, yhtyeen johtohahmo Ian Anderson ja Amazing Blondel.[64] Progressiivisen rockin lisäksi Sundqvist piti myös klassisesta musiikista, erityisesti Sergei Rahmaninovista.[65] Italoiskelmä nerokkaine sovituksineen oli myös tehnyt häneen lähtemättömän vaikutuksen.[59]

Yhtyeen rumpalin Niklas Nylundin mukaan musiikissa ei ollut taukoja ja hänellä oli jatkuvasti vaikeuksia hahmottaa kappaleiden rakenteita: ”Tahdit eivät mene esimerkiksi 8/16, vaan siitä puuttuu tahti, tai sitten tulee yksi ylimääräinen.” Nylundin kollega Harri Ala-Kojola oli kerran joutunut hankkimaan projektiaan varten ”Teuvo, maanteiden kuningas” -kappaleen rumpukompit mutta todennut ne liian epäloogisiksi. Nylundin mukaan kappaleet eivät ole soittoteknisesti hankalia, vain epäloogisia.[66]

Yhtyeen yksittäisten kappaleiden soittajatietoja ei ole tallella. Risto Paanasen mukaan yhtyeen jäsenet soittivat mitä osasivat. Juha Karastie soitti pääasiassa soolokitaraa, ja myös rumpali Niklas Nylund saattoi soittaa kitaraa. Paananen itse soitti komppikitaraa ja bassoa. Sundqvist puolestaan soitti usein kitarateemojen lisäksi kosketinsoittimia.[67]

Sanoitukset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Missä on tabu tai muuten poliittisesti epäkorrekti aihe, siellä on Sundqvist sulkakynineen piikittelemässä. Leevi and the Leavingsin laulujen läpi puhuvat yksinäiset, syrjäytyneet, kylähullut, rikolliset, huorat, transvestiitit, yksinhuoltajaäidit, erolapset – koko tarkkaan varjellun pohjoismaisen hyvinvoinnin hyssytelty kääntöpuoli. Gösta Sundqvistin eetos taiteilijana oli ihmiselämän mittainen projekti: tehdä ruma ja piiloteltu rehellisen kauniiksi ja näkyväksi.

– Olavi Uusivirta[68]

Leevi and the Leavingsia on pidetty yhtyeenä, joka kuvaa ensisijaisesti suomalaisuutta. Yhtyeen rumpali Nylund on sanonut, että hänen mielestään Sundqvist halusi osin leikitellä näillä mielikuvilla ja dramatisoida niitä: ”Tämä luuserimiehen tarina löytyy kuitenkin myös vaikka Ahmed Ahneesta ja Aku Ankasta, se on niin yleispätevä.” Sundqvist ei itse pitänyt hänelle annetusta ”suomalaisuuden sanansaattajan” asemasta vaan piti itseään ajatusmaailmaltaan enemmän belgialaisena kuin suomalaisena.[69] Jee jee jee: suomalaisen rockin historia -kirjassa yhtyeen sanoitusten tyyliä kutsutaan ”surkuhupaisaksi”, sillä se on sekoitus ironiaa ja empatiaa, tragediaa ja komiikkaa. Vaikka Sundqvist tarkasteli hahmojaan komiikan avulla, hän käsitteli silti elämän perusasioita usein syvemmältä kuin monet, jotka yrittivät tehdä sitä vakavissaan. Kolmas nainen -yhtyeen Sakari Pesola kommentoi Leavingsin tyyliä ”kansallisromanttis-parodiseksi”.[70] Tero Valkosen mukaan sanoituksille on ominaista absurdit tarinat ja se, ettei laulaja ota kantaa henkilöiden toimintaan.[71]

Soundin toimittaja Jarkko Fräntilä totesi Onnen Avaimet -albumin arvostelussaan, että ”joistakin Gösta Sundqvistin hengentuotteista on tullut osa suomalaista identiteettiä”, ja kutsui joitakin tunnetuimpia kappaleita ”laulun muotoon puetuiksi mininovelleiksi”.[72] Toinen Soundin toimittaja, Pertti Ojala, kiitti Torstai... 40 seuraavaa hittiä -kokoelman arvostelussaan Sundqvistin tarkkanäköisyyttä ”suomalaisen arjen, machouden ja äärimmäisen junttiuden kuvaajana”. Hän antoi myös tunnustusta kappaleiden kaksimielisistä sanoituksista.[73] Juha Vainio -palkinnon myöntäneen raadin perusteluissa mainittiin, että sanoituksista piirtyy esiin ”viisaan talonmiehen” näkemä ”suomalainen sielunmaisema”. Samoin laulujen sanottiin auttavan ”meitä suomalaisia ymmärtämään toisiamme ja ehkä myös hiukan itseämme”.[40] Länsi-Savon toimittaja Anssi Mehtälä kutsui Sundqvistia ”suureksi suomalaiseksi kertojaksi” ja ”suomalaisen kansanluonteen kiteyttäjäksi”.[74]

Gösta Sundqvist vastusti tulkintoja, joiden mukaan laulujen sanoitukset viittaisivat hänen omaan elämäänsä.[75] Hän ei myöskään tahtonut tulkita sanoituksiaan edes yhtyeen jäsenille.[76] Ekologiset teemat olivat hänelle tärkeitä, ja hän otti ne esille myös haastatteluissa.[77] Sundqvistilla ei esimerkiksi ollut ajokorttia, koska hänen mielestään autoa saisi ajaa vain, jos kyydissä olisi vähintään kolme ihmistä. Kannanotot ympäristön puolesta tulevat hyvin ilmi Raparperitaivas-albumilla, jonka nimikkokappaleessa lauletaan: ”Kun on ihminen pelkästään tuskaa tuoden tuhonnut maapalloaan.”[36] Raparperitaivasta seurannut Turkmenialainen tyttöystävä on tunnelmaltaan iloisempi, mutta Rakkauden planeetta taas yhteiskunnallisesti kantaa ottava. Sundqvist olisi halunnut julkaista Rakkauden planeetan pahvikansissa, mutta ne eivät olisi sopineet suurten markettien varkaudenestojärjestelmiin.[78]

Sundqvist oli saanut sanoitustekniikkaansa vaikutteita Reino Helismaalta ja Sauvo Puhtilalta, ja hän tunnusti vuonna 1996 tärkeimmäksi esikuvakseen Juha Vainion.[40] Lempikirjailijakseen hän mainitsi Anton Tšehovin, jonka tragikomiikasta hän sai inspiraatiota tekstintekijänä.[79] Sundqvist tuli harvoin äänitysstudioon valmiiden tekstien kanssa, vaan hän viimeisteli ne useimmiten vasta sitten, kun kappale oli muuten jo valmis. Toisinaan hän saattoi käskeä muut kahville voidakseen kirjoittaa sanoitukset loppuun rauhassa. Tämä ei tarkoita, etteikö Sundqvist olisi jo etukäteen miettinyt laulujen teemoja tai tarinoita; hän ei vain halunnut kertoa niistä etukäteen muille. Paanasen mukaan Sundqvist piti tarinat pimennossa myös siksi, ettei loppuratkaisu olisi paljastunut soitossa.[80]

Esiintymättömyys[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Uskon, että Göstan tekstit on monelle suomalaiselle tärkeämpiä kuin se musiikki. Ne tekstien tarinat on yleisölle kaikkein tärkeimpiä. Niissä oli tiettyä vaatimattomuutta ja syvää ymmärrystä. Ehkä ihmiset tykkäsivät myös siitä, että Leavings oli bändi, joka ei nostanut omaa egoaan millään tavalla. Diivan elkeet tuhoaa usein suosion suomalaisten silmissä.

– Risto Paananen[81]

Leevi and the Leavings oli tunnettu siitä, että se ei esiintynyt koskaan julkisesti. Yhtye ei kertonut sille mitään keskeistä syytä, mutta aluksi kyse oli ilmeisesti vain Leevi-mytologialla leikittelystä.[82] Alkuvaiheessa yhtyeen oli tarkoitus julkaista vain singlejä ja sen julkikuvaan kuului faktan ja fiktion sekoittaminen, mihin levy-yhtiö antoi vapaat kädet. Atte Blom ja Gösta Sundqvist vetäytyivät muutaman viikon ajan päivittäin luomaan kansissa esiintyviä hahmoja ja tapahtumia, joiden myötä alkoi syntyä Leavings-maailma ja -mytologia. Esikoissinglen kannessa esittäjäksi mainitaankin pelkkä ”The Leavings”.[83]

Gösta Sundqvist vertasi ensimmäisessä Leavings-haastattelussa vuonna 1978 yhtyettä Pink Floydiin: Jos Leevi and the Leavings olisi esiintynyt, Sundqvist olisi halunnut samanlaisen lavashow'n kuin Pink Floydilla. Keikoista olisi pitänyt tulla unohtumattomia ja kerta kerralta parempia. Sundqvistin nuoruudenystävän Juha Partasen mukaan yhtyeelle oli helpompaa rakentaa mainetta muiden keinojen, kuten videoiden avulla.[84]

Yhtyeen kappaleita olisi ollut vaikea soittaa keikalla täysipainoisesti, sillä levyillä kappaleissa on useita päällekkäisäänityksiä ja trikkejä. Kappaleet olisi pitänyt sovittaa uudelleen, eikä Sundqvistin ääni myöskään kuulostanut luonnossa samanlaiselta kuin levyllä.[84] Sovitustyyli johti ennen pitkää tilanteeseen, jossa keikoille olisi pitänyt palkata lukuisia lisämuusikoita. Yhtye ei halunnut myöskään käyttää taustanauhoja, sillä se olisi tuntunut ”huijaukselta”.[85]

Lisäksi Sundqvist ei pitänyt suurista väkijoukoista tai matkustamisesta. Koska hän oli myös tinkimätön ja halusi tehdä asiat oman päänsä mukaan, konserttijärjestelyistä olisi todennäköisesti tullut hankalia. Sundqvist viihtyi parhaiten perheensä parissa, mitä esiintyminen olisi rajoittanut.[84] Päätös keikkailemattomuudesta ei ollut yksinomaan Sundqvistin, vaikka toisinaan yhtyeen muut jäsenet kaipasivatkin keikoilta saatavaa suoraa yleisöpalautetta. Tarjouksia kuitenkin tuli jatkuvasti, ja Sundqvist kertoi niistä yleensä jälkikäteen – esimerkiksi eräs suomalainen merkittävä rockfestivaali tarjosi 600 000 markan esiintymispalkkiota 1980–90-lukujen vaihteessa.[86]

Sundqvist totesi myös useaan otteeseen yhtyeen olevan sen jäsenille vain harrastus, ja hän kertoi suhtautuvansa esimerkiksi jalkapalloon paljon vakavammin kuin musiikin tekemiseen. Vuoden 1984 haastattelussa Yleisradiolle hän totesi, että yhtye esiintyisi, jos se ei olisi niin epäkaupallinen ja harrastelijamainen.[87] Sundqvist myös epäili vuoden 1990 haastattelussaan Soundissa, että keikkailu olisi todennäköisesti ”polttanut hänet loppuun”.[84]

Leevi and the Leavings teki kuitenkin kaksi ”keikkaa” Äimärock-festivaaleilla Iittalassa kesällä 1978 nimillä Rife Paananen & Kyytipojat ja Tarmon Dynamo. Väliaikamusiikkina soitettiin jo studiossa äänitetyt ”Mitä kuuluu, Marja-Leena?” ja ”Rakas Annika...”, jotka julkaistiin singlenä myöhemmin kesällä.[88] Leevi and the Leavingsin ainoa julkinen esiintyminen tapahtui Suomen vuoden 1981 Euroviisu-alkukarsinnassa, jossa yhtye putosi jatkosta yleisöäänestyksen perusteella.[89][21] Ylen Mediakomppania-ohjelmassa vuonna 1990 yhtye esitti livenä kappaleensa ”Matkamuistoja”.[90]

Perintö[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Ei minulla ole hinkua saada Leavingsia ykkösbändiksi. Olisi paljon hienompaa jos joku löytäisi Leevi and the Leavingsin uudelleen kolmenkymmenen vuoden kuluttua ja sanoisi, että olihan se Leavings kova juttu aikanaan.

– Gösta Sundqvist[91]

Marraskuussa 2007 ilmestyi tribuuttialbumi Melkein vieraissa, jonka julkaisi suomalainen musiikkiyhtiö Elements Music. Levyllä kuullaan Leevi and the Leavingsin suurimpia menestyskappaleita muun muassa Happoradion, Maija Vilkkumaan, Viikatteen ja Egotripin esittäminä. Jokainen esiintyjä teki itse sovitukset.[92] 22. lokakuuta 2008 julkaistiin viiden CD:n ja yhden DVD:n kattava kokoelmaboksi Matkamuistoja – kaikki singlet 1978–2003. Kokoelmassa on 98 kappaletta, ja sen mukana julkaistiin 36-sivuinen kirjanen, joka sisältää haastattelumateriaalia.[93]

Vaikutus suomalaiseen kulttuuriin[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Cover-yhtye LeeWings on soittanut Leevi and the Leavingsin kappaleita keikoillaan vuodesta 1998.[94] Ohjaaja Jussi Parviainen teki televisioon keväällä 1999 minisarjan Elina, mitä mä teen?, joka perustui yhtyeen lauluihin. Sarjassa näyttelivät muun muassa Ismo Apell, Kari Sorvali ja Outi Alanen.[95] Leevi and the Leavingsin lauluihin perustuva musikaali Teuvo sai kantaesityksensä Hämeenlinnan Kaupunginteatterissa helmikuussa 2006. Esitys oli teatterin vuoden suosituimpia ja sai lähes 20 000 katsojaa.[96] Musikaalia on esitetty sen jälkeen myös muualla, esimerkiksi Vaasan ylioppilasteatteri Rampissa kesällä 2010.[97] Yhtyeen musiikin kautta kerrottu sanaton näytelmä Finnhits sai ensi-iltansa Espoon kaupunginteatterissa syyskuussa 2010. Näytelmä on sukukronikka, joka kertoo yhden perheen tarinan kolmen sukupolven ajalta.[98]

PMMP:n vuoden 2006 albumilla Leskiäidin tyttäret julkaistu kappale ”Henkilökohtaisesti” on kunnianosoitus Leevi and the Leavingsille.[99] Yhtye on ollut innoittaja sekä PMMP:n sanoituksille että musiikille; musiikkitoimittaja Ilkka Mattilan mukaan ”Sundqvistmaiset tarinat ja melodiat ovat olleet suurelle yleisölle tarttumapinta PMMP:n kappaleisiin”.[100] YUP-yhtyeen Jarkko Martikainen on kertonut, että on yrittänyt ”omaksua häneltä (Sundqvistilta) sitä asennetta, että laulussa ei välttämättä pidä esittää vahvoja väitteitä”.[71] Apulannan Sipe Santapukki on sanonut, ettei löydä ”tarpeeksi hienoja sanoja” kertoakseen yhtyeestä, joka muutti hänen elämänsä ja joka edustaa hänelle täydellisyyttä.[101]

Äänestykset[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Radiomafian top 500 -äänestyksessä vuonna 1995 haettiin kaikkien aikojen parasta kappaletta. Ainoa Leevi and the Leavingsilta listalle päässyt kappale oli ”Teuvo, maanteiden kuningas”, mutta se jäi kauas kärjestä.[27] Rumban ”Suomirockin parhaat biisit” -kriitikkoäänestyksessä 1998 sama kappale pääsi sijalle 22. Listalla oli kahdeksan Leevi and the Leavingsin kappaletta, joista toiseksi korkeimmalle, 37:nneksi, sijoittui ”Pohjois-Karjala”.[28]

Vuonna 2001 Helsingin Sanomien Nyt-liite järjesti äänestyksen parhaista suomalaisista albumikansista. Leevi and the Leavingsin albumi Suuteleminen kielletty pääsi 18:nneksi ja Perjantai 14. päivä 32:nneksi.[102] Soundi listasi 50 parasta suomalaista rock-albumia vuonna 2005, jolloin Häntä koipien välissä valittiin sijalle 19.[103] Helsingin Sanomat järjesti Sata rakkainta suomirockia -äänestyksen lukijoilleen vuonna 2007. Leevi and the Leavingsiltä äänestettiin yhteensä 17:ää kappaletta,[104] joista lopulliselle listalle valittiin kolme: ”Mitä kuuluu Marja-Leena?”, ”Pohjois-Karjala” ja ”Teuvo, maanteiden kuningas”.[26] Yhtye ei kuitenkaan päässyt lopullisessa äänestyksessä kymmenen parhaan joukkoon.[105] Yhtyeen kappale ”Jos Helsinki on kaunis” sijoittui kolmannelle sijalle Nyt-liitteen Kaunein Helsinki-aiheinen kappale -verkkoäänestyksessä 2010.[106]

Leavings-Orkesteri[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Yhtyeen vanhat jäsenet Risto Paananen, Juha Karastie ja Niklas Nylund ilmoittivat huhtikuussa 2011 palaavansa Leavings-Orkesteri-nimisenä yhtyeenä. Leavings-Orkesteri julkaisi Arpapeliä-nimisen albumin 25. toukokuuta. Levyn sisältö on kokonaan orkesterin omaa käsialaa. Leavings-Orkesteri kiertää uuden levyn myötä myös esiintymässä.[107]

Kokoonpanot[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

1978–1979[108]

1979–1982[108]

1982–1986[108]

1986–1987[108]

1987–2003[108]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Palkintoja[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Alanko, Tero ym.: Leevi and the Leavings – Matkamuistoja -kansivihko. Johanna Kustannus, 2008.
  • Bruun, Seppo ym.: Jee jee jee: Suomalaisen rockin historia. Helsinki: WSOY, 1998. ISBN 951-0-22503-7.
  • Ketvel, Roo: Sanoista. Helsinki: Zappa Oy, 1989. ISBN 951-8966-00-1.
  • Luoto, Santtu: Raparperitaivas. Helsinki: Johnny Kniga, 2004. ISBN 951-0-29667-8.
  • Partanen, Juha: Cyrano ja hullu koira: Nuoruusvuosia Leevi and the Leavingsin Gösta Sundqvistin kanssa: Muistelma. Espoo: Mediakasvo, 2006. ISBN 952-92-0973-8.
  • Mediakomppania, Dokumentti Gösta Sundqvistista (otteita dokumentista Elävässä arkistossa), Yleisradio, 1990

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Nieminen, Jouni: Vanha ja uusi Johanna - levymerkin tarinaa 2003. Suomen muusikkojen liitto. Viitattu 6.4.2011.
  2. Leaving-Orkesterilta uusi albumi Leavings-Orkesterin kotisivut: Leavings-Orkesteri, Sony Music Entertainment Finland. Viitattu 14.8.2012.
  3. Partanen 2006, s. 30.
  4. Partanen 2006, s. 38.
  5. Partanen 2006, s. 40–41.
  6. Partanen 2006, s. 47.
  7. Partanen 2006, s. 102.
  8. Luoto 2004, s. 14–17.
  9. a b c d Saario, Heidi: Yhtye – Leevi and the Leavings Leavings.net. Viitattu 29.7.2010.
  10. Ketvel 1989, s. 37
  11. Partanen 2006, s. 124
  12. Partanen 2006, s. 126
  13. a b Luoto 2004, s. 21.
  14. Jarva, Hannu: Muhkea paketti Leevi and the Leavingsia Karjalainen. Pohjois-Karjalan Kirjapaino Oy. Viitattu 30.7.2010.
  15. a b Luoto 2004, s. 70–72
  16. Luoto 2004, s. 4.
  17. Luoto 2004, s. 12
  18. Luoto 2004, s. 43
  19. Luoto 2004, s. 26.
  20. Luoto 2004, s. 26–30.
  21. a b Lindfors, Jukka: Leevi and the Leavings: Sinisilmä mansikkasuu Elävä arkisto. 27.5.2010. Yleisradio Oy. Viitattu 27.7.2010.
  22. Luoto 2004, s. 40
  23. Luoto 2004, s. 51–53
  24. Luoto 2004, s. 59–62
  25. Luoto 2004, s. 57
  26. a b Sata rakkainta suomirockia. Äänestä omaa suosikkiasi näistä! Helsingin Sanomat. 22.6.2007. Sanoma. Viitattu 28.7.2010.
  27. a b c Radiomafian Top 500 (v. 1995) Yleisradio. Viitattu 29.7.2010.
  28. a b Luoto, Santtu, 2004, s. 153
  29. Luoto 2004, s. 95
  30. a b Luoto 2004, s. 80
  31. Luoto 2004, s.86
  32. Leevi and the Leavings Suomen Ääni- ja kuvatallennetuottajat ÄKT ry. Viitattu 28.7.2010.
  33. Luoto 2004, s. 86
  34. Alanko ym. 2008, s. 17
  35. Luoto 2004, s. 88
  36. a b Luoto 2004, s. 96–98
  37. Mainosaikatutkimus 11–12/2004 (PDF) (”taustalla soi Vasara ja nauloja kappale ja miesääni sanoo 'Telemarkit ja tasajalat tarjoaa Rautia'”) Viestintäviraston julkaisuja 3/2005. Viestintävirasto. Viitattu 6.8.2010.
  38. a b Muuvi-palkinnon voittajat ifpi.fi. Suomen Ääni- ja kuvatallenne-tuottajat ry. Viitattu 29.7.2010.
  39. a b Emma-gaala 1995 emmagaala.fi. Suomen Ääni- ja kuvatallenne-tuottajat ry. Viitattu 29.7.2010.
  40. a b c d e f Säveltäjät ja Sanoittajat Elvis ry Pomus.net. Viitattu 28.7.2010.
  41. Pullinen, Petri: Gösta Sundqvistin Yleisradiolle tekemät ohjelmat lähetysaikoineen Viitattu 6.8.2010.
  42. Luoto 2004, s. 107
  43. Kostiainen, Pasi: Kolumni: Elvis ja Gösta Ilta-Sanomat. 16.8.2007. Sanoma News Oy. Viitattu 4.8.2010.
  44. a b Partanen 2006, s. 163
  45. Alanko ym. 2008, s. 12
  46. Kaikkien aikojen myydyimmät kotimaiset albumit Ifpi.fi. Suomen Ääni- ja kuvatallennetuottajat ÄKT ry. Viitattu 28.7.2010.
  47. Luoto 2004, s. 125
  48. Luoto 2004, s. 126–127
  49. Valkonen, Tero: Onnen avaimet Nyt-liite. 12.4.2002. Sanoma. Viitattu 13.8.2010.
  50. Niemi, Jussi: Hopeahääpäivä Soundi. 2003. A-lehdet. Viitattu 13.8.2010.
  51. Soundi (1990)
  52. Mattila, Ilkka: Gösta Sundqvist kuollut Helsingin Sanomat. 16.8.2003. Sanoma. Viitattu 28.7.2010.
  53. Luoto 2004, s. 134–135
  54. Leavings-orkesteri Viitattu 4.4.2011.
  55. Luoto 2004, s. 136
  56. Lindfors, Jukka: Malja Göstalle Elävä arkisto. Yleisradio Oy. Viitattu 13.8.2010.
  57. Cyde Hyttinen Klassinen.fi. Nemesys Oy. Viitattu 13.8.2010.
  58. Bruun ym. 1998, s. 421 (sitaatin alkuperäinen julkaisu: Rumba 1995)
  59. a b Bruun ym. 1998, s.288
  60. Luoto 2004, s. 48
  61. Luoto 2004, s. 52
  62. Alanko ym. 2008, s. 7
  63. Luoto 2004, s. 17.
  64. Partanen 2006, s. 73
  65. Partanen 2006, s. 77
  66. Luoto 2004, s. 114–115.
  67. Alanko ym. 2008, s. 29
  68. Alanko ym. 2008, s. 4
  69. Luoto 2004, s. 116–117
  70. Bruun ym. 1998, s. 357
  71. a b Valkonen, Tero: Satiirikko pehmentää otettaan Selvis. 2005. Säveltäjät ja sanoittajat Elvis Ry. Viitattu 4.8.2010.
  72. Fräntilä, Jarkko: Leevi and the Leavings: Onnen avaimet Soundi. huhtikuu 2002. A-lehdet. Viitattu 28.7.2010.
  73. Ojala, Pertti: Leevi and the Leavings: Torstai... 40 seuraavaa hittiä Soundi. 2001. A-lehdet. Viitattu 28.7.2010.
  74. Mehtälä, Anssi: Lauluja meistä ihmisistä Länsi-Savo. 7.11.2008. Etelä-Savon Viestintä. Viitattu 30.7.2010.
  75. Partanen 2006, s. 161.
  76. Luoto 2004, s. 64
  77. Lehtola, Jouko: Musiikin Aarne Tarkas syytää ylpeänä kioskikirjallisuuttaan levymarkkinoille. Helsingin Sanomat, 11.7.1995. Sanoma. Artikkelin verkkoversio Viitattu 22.3.2011.
  78. Luoto 2004, s. 101–102
  79. Luoto 2004, s. 36
  80. Luoto 2004, s. 63–64
  81. Alanko ym. 2008, s. 24–25
  82. Luoto 2004, s. 31–32
  83. Luoto 2004, s. 21–24
  84. a b c d Partanen 2006, s. 151–152
  85. Luoto 2004, s. 32
  86. Luoto 2004, s.33–35
  87. Lindfors, Jukka: Leevi ja Leavings – antirockia Suomesta Elävä arkisto. Yleisradio Oy. Viitattu 4.8.2010.
  88. Alanko ym. 2008, s. 21
  89. Murtomäki, Asko: Finland 12 points! Suomen Euroviisut, s. 114. Teos, 2007. ISBN 978-951-851-106-2.
  90. Mediakomppania: Dokumentti Gösta Sundqvistista, 1990
  91. Soundi 3/1984
  92. STT: Leevi & The Leavingsille tribuuttilevy Helsingin Sanomat. 6.11.2007. Sanoma. Viitattu 28.7.2010.
  93. Leevi and the Leavings: Matkamuistoja - Kaikki singlet 1978-2003 Johanna kustannus. Viitattu 27.7.2010.
  94. LeeWings: Info LeeWings. Viitattu 2.4.2011.
  95. Luoto 2004, s. 122
  96. STT: Hämeenlinnan teatterissa ennätys kp24.fi. 27.12.2006. Keski-Pohjanmaan Kirjapaino Oyj. Viitattu 29.7.2010.
  97. Laurila, Anne: Rampin kesänäytelmässä soi Leevi and the Leavings Pohjalainen. 8.7.2010. I-Mediat Oy. Viitattu 29.7.2010.
  98. Finnhits Espoon kaupunki. Viitattu 22.9.2010.
  99. Veijalainen, Jarkko: PMMP - Leskiäidin Tyttäret (Albumi) 07.01.2007. Noise.fi. Viitattu 28.7.2010.
  100. Blåfield, Ville: Viimeinen kesä. Kuukausiliite, 3.8.2013, nro 8, s. 22–29. Sanoma.
  101. Alanko ym. 2008, s. 34
  102. Levyraati – Suomen paras levynkansi -äänestys Nyt-Liite. lokakuu 2001. Sanoma. Viitattu 28.7.2010.
  103. 50 parasta suomalaista rock-albumia Soundi. 2005. A-lehdet. Viitattu 30.7.2010.
  104. Ahlroth, Jussi: Sata rockia, joita suomalaiset rakastavat Helsingin Sanomat. 22.6.2007. Sanoma. Viitattu 28.7.2010.
  105. Mattila, Ilkka: Nämä kappaleet olivat lukijoiden kymmenen suosikkia Helsingin Sanomat. 7.7.2007. Sanoma. Viitattu 28.7.2010.
  106. Arbelius, Jenni: Teuvo on kaupungin kuningas Nyt-liite. 23.6.2010. Sanoma. Viitattu 28.7.2010.
  107. Kulttibändi Leevi and the Leavings palaa: Keikkoja ja uusi albumi Aamulehti. 4.4.2011. Alma. Viitattu 4.4.2011.
  108. a b c d e Valkonen, Tero: Leevi and the Leavings Populaarimusiikin museo. Kevyen Musiikin Museon kannatusyhdistys ry. Viitattu 29.7.2010.
  109. Luoto 2004, s. 72

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Wikiquote-logo-en.svg
Wikisitaateissa on kokoelma Gösta Sundqvist -sitaatteja.