Bess (laulaja)

Wikipediasta
Siirry navigaatioon Siirry hakuun
Bess
Henkilötiedot
Koko nimi Essi Miia Marianna Launimo
Syntynyt22. huhtikuuta 1993 (ikä 30)
Ammatti laulaja
Muusikko
Taiteilijanimi BESS
Laulukielet suomi
Aktiivisena 2017–
Tyylilajit pop
Levy-yhtiöt Universal Music

Bess (tyyliteltynä BESS, oikealta nimeltään Essi Miia Marianna Launimo, s. 22. huhtikuuta[1] 1993[2])[3] on suomalainen laulaja. Hän yhdistelee musiikissaan poppia, elektroa ja housea.[4] Bess tekee musiikkia yhdessä tuottajansa Nopsajalan kanssa.[5]

Bessin ensisinglet julkaistiin vuonna 2017, joista etenkin kappale ”Tempo” menestyi. Se oli parhaimmillaan Suomen virallisen latauslistan kolmantena ja singlelistan sijalla 13.[6] Sitä on kuunneltu yli 10 miljoonaa kertaa, mikä oikeuttaa tuplaplatinalevyyn.[7] Yhteensä Bessin musiikkia on kuunneltu jo yli 40 miljoonaa kertaa.[7]

Bessin esikoisalbumi Bess julkaistiin marraskuussa 2019. Se ylitti kultalevyyn oikeuttavan kuuntelumäärän jo ennen julkaisuaan.[8] Bess osallistui vuoden 2022 Uuden Musiikin Kilpailuun kappaleella ”Ram pam pam”,[9] joka sijoittui kilpailussa kolmanneksi.[10]

Vuoden 2023 Emma-gaalassa Bess voitti neljä palkintoa kategorioista Vuoden artisti, Vuoden biisi, Vuoden pop ja Vuoden striimatuin kotimainen biisi.[11]

Bessin toinen albumi Kädet ylös julkaistiin huhtikuussa 2023. Albumi debytoi albumilistan viidentenä. Hän myös voitti vuoden 2023 Masked Singer Suomi -ohjelman Kolibri-hahmollaan.[12]

Bess vieraili Salatut elämät -saippuasarjassa helmikuussa 2024 esittämällä kaksi kappalettaan eräissä juhlissa.[13]

Yksityiselämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Bess on suorittanut kaksoistutkintona parturi-kampaajan opinnot.[4] Lisäksi hän on opiskellut ammattimuusikoksi Pop & Jazz -konservatoriossa.[14]

Bess on seurustellut kesästä 2020 lähtien tanskalaisen näyttelijän Danny Bærtelsenin kanssa. Bærtelsen on näytellyt muun muassa yhdysvaltalaiselokuvassa Happy Endings Sleepover.[15]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Albumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimi Julkaisutiedot Lista Myynti
Albumilista
Bess
  • Julkaistu: 22. marraskuu 2019
  • Formaatti: digitaalinen
  • Levy-yhtiö: Universal Music
29[16] platinaa
Kädet ylös 5[18]

EP:t[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimi Julkaisutiedot Lista Myynti
Remix Vol. 1 Albumilista

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Nimi Vuosi Listasijoitukset Albumi
Single-
lista
Radio-
lista
”En pysty lopettaa” 2017 Bess
”Tempo” 13[20]
”Uneton”
”Yhden liikaa” 2018
”Kuuma”
”Feng Shui” 2019
”Pidä musta kii”
”Läpinäkyvää”
(feat. F)
”Aja” 2020 20[21] Kädet ylös
”Melodia” 52[22]
”Peace” 2021
”Viisi kesää”
(feat. Nopsajalka)
12[23] 43[24]
”Valoo” 83[25] Kädet ylös
Ram pam pam 2022 1[26] 1[26]
”Rakastan en rakasta” 17[27] 40[27]
”Sammumaton” 15[28] 3[28]
”Lähtee käsistä” 2023 49[29]
”Kädet ylös” 19[18]
”Missio” 10[30] 25[30]
”Riivattu” 35[31]
”Paremmin ku kukaan muu”
(feat. Benjamin)
2024 13[32] 17[32]

Vierailevana artistina[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Patentti- ja rekisterihallitus: BESSNESS Oy. Kaupparekisteriote 13.12.2023.
  2. Verokone haulla Essi Launimo hs.fi. 2009. Viitattu 29.11.2022.
  3. BESS muistuttaa bilebiisillään Ram pam pam, että unelmat pitää toteuttaa nyt Yle.fi. 14.1.2022. Viitattu 26.1.2022.
  4. a b Wetterstrand, Ninni: Tulokasartisti Bess on kulkenut kummallisen matkan hevin ja jazzin kautta uudenlaisen reggae-vaikutteisen popin pariin – kohtaaminen Nopsajalan kanssa muutti urasuunnitelmat täysin Yle.fi. 10.3.2017. Viitattu 28.1.2022.
  5. BESS hogmusic.fi. Viitattu 20.12.2017.
  6. Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista - Artistit www.ifpi.fi. Viitattu 20.12.2017.
  7. a b Kovassa nosteessa oleva Bess julkaisee uuden singlen Universal Music Finland. 19.2.2021. Viitattu 13.12.2021.
  8. BESS julkaisi debyyttialbuminsa - "Etsintä, kupliva jännitys, ilonpito ja pieni vaarantuntu ovat vahvasti läsnä" Findance.com. Viitattu 20.12.2019.
  9. Saulo, Sandra: Tässä ovat vuoden 2022 UMK-kilpailijat! yle.fi. 12.1.2022. Yleisradio. Viitattu 12.1.2022. (suomeksi)
  10. Finland: Uuden Musiikin Kilpailu 2022 eurovisionworld.com. Viitattu 17.9.2022.
  11. Mattila, Mattias: Bess kahmi peräti neljä Emma-pystiä – katso tästä kaikki palkitut yle.fi. 3.2.2023. Yle Uutiset. Viitattu 4.2.2023. (suomeksi)
  12. Tässä on Masked Singer -voittaja – Nähtiin jo kertaalleen ilman maskia iltalehti.fi. Viitattu 26.11.2023.
  13. Jokinen, Teresia: Yllätysesiintyminen! Artisti Bess piipahtaa Salatut elämät -sarjassa MTV Uutiset. 14.2.2024. Viitattu 22.2.2024.
  14. Bess oli lapsimiljoonääri joka oli lopettaa uransa ennen kuin se edes alkoi – yllättävä kohtaaminen muutti kaiken iltalehti.fi. Viitattu 28.1.2022.
  15. Hittilaulaja Bess esitteli uuden rakkaansa: Danny-kulta on tanskalainen näyttelijä - kuvat! "Tapasimme Sunnevan kesähäissä" | Seiska Seiska.fi. Viitattu 27.1.2022.
  16. Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Bess - Bess Musiikkituottajat. Viitattu 19.1.2021.
  17. Bessin odotettu levy ilmestyy huhtikuussa – laulaja mukana viikonloppuna alkavalla Antti Tuiskun areenakiertueella Rumba.fi. 28.3.2023. Viitattu 29.3.2023.
  18. a b Suomen Virallinen Lista: Bess - Kädet Ylös Musiikkituottajat. Viitattu 21.4.2023.
  19. ”REMIX VOL. 1”. 2023-07-13. fi
  20. Suomen virallinen lista: Bess – Tempo Musiikkituottajat. Viitattu 19.1.2022.
  21. Suomen virallinen lista: Bess – Aja Musiikkituottajat. Viitattu 19.1.2022.
  22. Suomen virallinen lista: Bess – Melodia Musiikkituottajat. Viitattu 19.1.2022.
  23. Suomen virallinen lista: Bess, Nopsajalka – Viisi Kesää Musiikkituottajat. Viitattu 19.1.2022.
  24. Suomen virallinen lista: Bess Feat. Nopsajalka – Viisi Kesää Musiikkituottajat. Viitattu 19.1.2022.
  25. Suomen virallinen lista: Bess – Valoo Musiikkituottajat. Viitattu 19.1.2022.
  26. a b Suomen virallinen lista: Bess – Ram pam pam Musiikkituottajat. Viitattu 1.5.2022.
  27. a b Suomen virallinen lista: Bess – Rakastan en Rakasta Musiikkituottajat. Viitattu 9.10.2022.
  28. a b Suomen virallinen lista: Bess – Sammumaton Musiikkituottajat. Viitattu 14.4.2023.
  29. Suomen virallinen lista: Bess – Lähtee Käsistä Musiikkituottajat. Viitattu 31.3.2023.
  30. a b Suomen virallinen lista: Bess – Missio Musiikkituottajat. Viitattu 29.9.2023.
  31. Suomen virallinen lista: Bess – Riivattu Musiikkituottajat. Viitattu 10.11.2023.
  32. a b Musiikkituottajat - Tilastot - Suomen virallinen lista: Benjamin, BESS - Paremmin Ku Kukaan Muu Musiikkituottajat. Viitattu 29.3.2024.