Matti ja Teppo
Matti ja Teppo on turkulaisten veljesten Matti Tapio (s. 8. elokuuta 1949 Turku[1]) ja Teppo Ilmari (s. 1. maaliskuuta 1948 Turku) Ruohosen muodostama iskelmälaulajaduo. Heidän tunnetuimpia kappaleitaan ovat muun muassa "Kissankultaa", "Et voi tulla rajan taa", "Mä joka päivä töitä teen", "Ensimmäinen", "Kaiken takana on nainen", "Mä tanssin hullun lailla" ja "Näitä polkuja tallaan".[1] Ruohosen veljekset myös säveltävät itse laulujaan.
Matti ja Teppo ovat esiintyneet yhdessä jo lapsuusiästä lähtien. Yhdessä veljensä Seppo Ruohosen kanssa Matti ja Teppo esiintyivät erilaisissa tilaisuuksissa. Kun Turun musiikkiopisto aloitti toimintansa, olivat Matti ja Teppo ensimmäisten sinne hyväksyttyjen oppilaiden joukossa. Nuoruudessaan veljekset opiskelivat viulun ja pianon soittoa, mutta sittemmin Matti ryhtyi soittamaan kitaraa ja säveltämään lauluja, kun Teppo toimi sanoittajana. Vuonna 1966 he voittivat Ponnahdus pinnalle -kilpailun folk-sarjan[2][1] ja nousivat lopullisesti suursuosioon vuonna 1969, jolloin he aloittivat esiintymiset tanssilavoilla ja tekivät ensilevytyksensä "Jos olet onnellinen". Seuraavana vuonna kappale "Kissankultaa" nousi listaykköseksi. Vuonna 1972 heiltä ilmestyi ensimmäinen albumi Matti ja Teppo, ja vuonna 1975 he perustivat oman levy-yhtiönsä M&T Tuotanto Oy:n.[1]
Matin ja Tepon kultarajan ylittäneitä levyjä on myyty Suomessa hiukan yli miljoona kappaletta, mikä tekee heistä toiseksi parhaiten Suomessa myyneen artistin Eppu Normaalin jälkeen.[3] Matin ja Tepon albumeista tuplaplatinaa ovat myyneet Et voi tulla rajan taa (121 620 kappaletta) ja Pidä itsestäsi huolta (115 000). Duolla on 7 platinalevyä ja 29 kultalevyä.[4][5]
Sisällysluettelo |
Diskografia [muokkaa]
Albumit [muokkaa]
- Matti ja Teppo (1972)
- Ota kiinni (1975) kultalevy
- Cara mia (1976) kultalevy
- Sait mitä hait (1977) kultalevy
- Et voi tulla rajan taa (1981) kultalevy, platinalevy, tuplaplatina
- Pidä itsestäsi huolta (1982) kultalevy, platinalevy, tuplaplatina
- Minuun voit luottaa (1983) kultalevy, platinalevy
- Kuulut aikaan parhaimpaan (1984) kultalevy
- Lauluja sinulle (1984)
- Matti & Teppo (1986) kultalevy
- Matti ja Teppo ’87 (1987) kultalevy
- Aito tunne (1989) kultalevy, platinalevy
- Joulu on rakkautta (1989) kultalevy
- Suuret valssisuosikit (1990) kultalevy, platinalevy
- Taivaan merkit (1991) kultalevy
- Jää mun luo (1992) kultalevy
- Kaikki peliin (1994) kultalevy
- Suuret valssisuosikit 2 (1995) kultalevy
- Toivon ja hiljaisuuden lauluja (1995) kultalevy
- Luotuja kulkemaan (1997)
- Suuret valssisuosikit 3 (1998)
- Toivon ja hiljaisuuden lauluja 2 (1999)
- Ensimmäinen (2001) kultalevy
- Hänelle (2003) kultalevy
- Joulun aika (2004)
- Pöytä täyteen (2006) kultalevy
- Toivon ja hiljaisuuden lauluja 3 (2006)
- Satoi tai paistoi (2008) kultalevy
- Peruskallio (2010) kultalevy
- Meidän paikka (2012)
Kokoelmat [muokkaa]
- Täyskymppi 1969–1979 (1979) kultalevy
- Parhaat 1 (1985) kultalevy, platinalevy
- Parhaat 2 (1986) kultalevy
- Kaksi alkuperäistä: Pidä itsestäsi huolta / Minuun voit luottaa (1991)
- Vauhti kiihtyy (1993)
- Kaikki hitit (2001) kultalevy
- Kaikkien aikojen valssisuosikit (2002)
- Näin se kesäloma toimii (2002)
- 35 v. juhlalevy (2004) kultalevy, platinalevy
- 40 v. juhlalevy (2009) kultalevy
Versioita Matin ja Tepon kappaleista [muokkaa]
- Huumorimusiikkiyhtye Sleepy Sleepers on levyttänyt albumillisen Matin ja Tepon lauluja (Sleepy Sleepers Sings Matti ja Teppo).
- Metalliyhtye Ensiferum levytti kappaleen "Näitä polkuja tallaan" DVD-julkaisulleen 10th Anniversary Live
- Jope Ruonansuu on levyttänyt muutamista Matin ja Tepon kappaleista omia versioita: "Kaiken takana on nainen" -kappaleesta on tehty versio "Kaiken takana (on piilossa)", joka on albumilla Jope Ruonansuu presidentiksi. Ruonansuun Neuroopan omistajat -albumilla on kappale "Länsirannikolla", joka sisältää potpurina monia Matin ja Tepon kappaleiden sanoja, Ruonansuun omien sanoituksien lisäksi. Tanssii läskien kanssa -albumilta on kappaleesta "Näin se kesäloma toimii" versio "Näin se kesäleski pettää".
Lähteet [muokkaa]
- ↑ a b c d Jukka Saarinen: 60 vuotta huomenna - Pohjan poika ei pelkää hittiputken umpeutumista. Turun Sanomat, 7.8.2009, s. 16.
- ↑ JM: Iskelmälaulajien tasainen kärki Ponnahdus pinnalle-kilpailuissa. Turun Sanomat, 3.5.1966, s. 17.
- ↑ Matti ja Teppo Musiikkituottajat – IFPI Finland. Viitattu 13.6.2011.
- ↑ Kimmo Rantanen: Kultakurkut. Ilta-Sanomat Plus, 19.7.2008, s. 17-19.
- ↑ www.mattijateppo.fi
Aiheesta muualla [muokkaa]
- Virallinen kotisivu
- MTR Music kauppalehden rekisterissä
- Matin laulutuotanto Suomen äänitearkistossa
- Tepon laulutuotanto Suomen äänitearkistossa
- Matti ja Teppo Last.fm-sivustolla (englanniksi)
- YLE Elävä arkisto: Matti ja Teppo - Mä joka päivä töitä teen (1997)
- Heikkilä, M. 2006. Matti ja Teppo. Vitsit & vaiheet. Julkaisija: WSOY, Helsinki. 144 s. ISBN 951-0-32658-5