Seppo Ruohonen

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Tämä artikkeli käsittelee oopperalaulajaa. Helsingin energian toimitusjohtaja on myös nimeltään Seppo Ruohonen.

Seppo ”Sepi” Juhani Ruohonen (s. 25. huhtikuuta 1946 Turku) on suomalainen, Turusta kotoisin oleva oopperalaulaja. Nykyisin Seppo Ruohonen esiintyy muun muassa Tijuana Taxi -yhtyeen kanssa. Hänen pikkuveljensä Matti ja Teppo Ruohonen ovat tunnettuja suomalaisia iskelmälaulajia.

Historiaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Seppo Ruohonen on yli kolmekymmentä vuotta esiintynyt arvostetuissa kansainvälisissä oopperataloissa ja merkittävimmillä suomalaisilla musiikkijuhlilla. Vuosina 19711973 hän opiskeli Wienin Valtionoopperan oopperastudiossa sekä Wienin musiikkikorkeakoulussa, jossa hän suoritti kolme erillistä loppututkintoa parhain mahdollisin arvosanoin.

Valmistumisensa jälkeen Ruohonen oli kiinnitettynä Suomen Kansallisoopperaan, Frankfurt am Mainin oopperaan, Deutsche Oper Berliiniin sekä useampiin Saksan suurimpiin oopperataloihin. Kiinnitystensä ohella Ruohonen vieraili 1980-luvulla muun muassa Lontoossa, Moskovassa, Pietarissa, Madridissa, Triestessä, Venetsiassa, Sofiassa, Winnipegissä, Montrealissa ja Wienissä. 1990-luvulla vierailut jatkuivat edellä mainittuihin kaupunkeihin sekä Tel Aviviin, Brysseliin, Edinburghiin, Reykjavikiin, Tukholmaan, Glasgow`n ja Los Angelesiin. Yhteistyökumppaneinaan hänellä on ollut merkittäviä kapellimestareita kuten Zubin Mehta, Giuseppi Sinopoli, Michael Gielen, Giuseppe Patane, Neeme Järvi sekä kaikki johtavat suomalaiset kapellimestarit.

Ruohosen repertuaariin lukeutuu lähes 100 tenoriroolia. Keskeisimpiä oopperarooleja ovat olleet esimerkiksi Verdin ja Puccinin tenoripääosat, Lohengrin, Tannhäuser, Salomen Herodes, Les Troyensin Aeneas ja Cagen Europa 1 ja 2. Ruohonen on esiintynyt useiden TV-oopperoiden päärooleissa esimerkiksi Mantovan Herttuana, Lenskinä, Alfredona ja Angelika oopperan Casanovana. Hän on tehnyt myös useita oopperanauhoituksia radiolle. BBC taltioi Royal Opera Covent Gardenista alkuperäisversion Berliozin Les troyens, jossa Ruohonen lauloi tenoripääosan. Myöhemmin Ruohonen valittiin Suomen suosituimmaksi miesoopperalaulajaksi MTV:n katsojaäänestyksessä. Vuonna 2000 Ruohonen esitti presidentti Kekkosta Olympiastadionilla Paavo Nurmi -oopperassa, joka televisioitiin kaikkiin Euroopan maihin. Vuonna 2003 Seppo Ruohonen oli kuoleman roolissa Pehr Henrik Nordgrenin teoksen ”Tuuri” kantaesityksessä, joka oli Yleisradion tilausteos.

Ruohosen ohjelmistoon lukeutuvat lied, oratorio, operetti ja hengelliset konsertit niin Suomessa kuin ulkomailla. Hän on levyttänyt monipuolisesti niin klassista, hengellistä kuin operettimusiikkia. Kansainvälisen oopperauransa lisäksi Ruohonen on toiminut vuodesta 1998 Sibelius-Akatemian oopperakoulutuksen professorina sekä vuodesta 2001 alkaen Lohjan Tenoripäivien taiteellisena johtajana.

Vuonna 2007 Seppo Ruohonen esiintyi Turun kaupunginteatterissa esitettävässä suurmusikaalissa Thorin vasara.

Vuonna 2011 Ruohonen palkittiin Pro Finlandia -mitalilla.[1]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Pro Finlandia -mitali 13 taiteilijalle 1.12.2011. MTV3. Viitattu 5.12.2011.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]