Värttinä (yhtye)

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Värttinä
(1983– )
Värttinä Helsingissä vuonna 2007
Värttinä Helsingissä vuonna 2007
Tiedot
Tyylilaji: kansanmusiikki
Kotipaikka: Rääkkylä
Laulukieli: suomi
Jäsenet
Mari Kaasinen laulu
Susan Aho laulu
Karoliina Kantelinen laulu
Matti Kallio harmonikka, kosketinsoittimet
Hannu Rantanen kontrabasso
Mikko Hassinen rummut, lyömäsoittimet

Värttinä on suomalainen nykykansanmusiikkiyhtye, joka syntyi Sari ja Mari Kaasisen perustamana vuonna 1983 Rääkkylässä Pohjois-Karjalassa. Värttinän juuret ovat karjalaisessa perinteessä, erityisesti naisten tavassa laulaa ja niin sanotuissa runolauluissa.

Värttinän kokoonpano on vuosien varrella muuttunut useasti. Yhtyeen muodostaa kuusi muusikkoa, kolme laulajaa ja kolme soittajaa. Laulajina ja keulahahmoina ovat nykyään laulajat Mari Kaasinen, Susan Aho ja Karoliina Kantelinen. Värttinä on kiertänyt ympäri maailmaa 1990-luvun alusta asti, jolloin läpimurtolevy Oi Dai toi yhtyeen ihmisten tietoisuuteen. Kiertueet ovat kattaneet koko Euroopan, Pohjois-Amerikan, Japanin, Australian ja Brasilian. Loppuvuodesta 2005 Värttinä teki uuden levytyssopimuksen Peter Gabrielin omistaman Real World Recordsin kanssa. Levy-yhtiö on erikoistunut maailman tasokkaimpiin ja omaleimaisimpiin maailmanmusiikkiartisteihin. Tammikuussa 2006 ilmestynyt Miero on ensimmäinen tälle levy-yhtiölle tehty levy. Levytyssopimus kattoi kaksi albumia.

Värttinä sävelsi Lord of the Rings -musiikkinäytelmän yhdessä intialaisen Bollywood-säveltäjän A. R. Rahmanin kanssa. Noin 20 miljoonaa euroa maksanut maailman kallein teatterituotanto sai maailmanensi-iltansa Torontossa maaliskuussa 2006 ja kaksi ja puoli vuotta kestänyt sävellystyö saatiin näin ainakin osittain päätökseen. Vuoden 2007 keväällä oli vuorossa ensiesitys Lontoon West Endissä.

Vuonna 2008 Värttinä teki 25-vuotisjuhlakiertueensa.[1]

Värttinä sai vuoden 2012 Womex-artistipalkinnon, jonka yhtye otti vastaan Thessalonikissa, Kreikassa lokakuussa 2012.[2]

Historia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Värttinä Berliinissä 22.4.2006.
Värttinä Berliinissä 22.4.2006.

Vanha Värttinä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Värttinän syntyyn vaikuttivat vahvasti rääkkyläläiset sisarukset Sari ja Mari Kaasinen. Tyttöjen äidin ohjastamana he olivat esittäneet runonlausuntaa jo 70-luvulta alkaen Tsupukat-nimisenä ryhmänä. Tsupukoiden lopetettua perustettiin Värttinä vuonna 1983, jolla tytöt osallistuivat nuorten taidetapahtumaan ja selvisivät loppukilpailuun asti. Seuraavana vuonna lausunta vaihtui laulamiseen, ja samaisissa kisoissa ryhmä ylsi voittoon asti. Vuonna 1985 Värttinä esiintyi ensimmäisen kerran Kaustisen kansanmusiikkijuhlilla ja tuolloin ryhmään kuului jo poikiakin. ”Korkeelta ja kovvoo” kailottava yhtye nousi kansanmusiikkipiirien tietoisuuteen.

Sari Kaasinen oli noussut Värttinän johtohahmoksi, ja rääkkyläläiset lapset halusivat innolla mukaan yhtyeeseen. Suurimmillaan ryhmässä olikin kaksikymmentäyksi lasta. Kun ryhmän kokoa ei enää voitu kasvattaa, Kaasinen perusti Sirmakka-yhtyeen kaikkein nuorimmille tulijoille.

Vuoden 1987 alussa Värttinä valittiin Kaustisella ”Vuoden yhtyeeksi” ja ensimmäisen levyn äänitys aloitettiin. Äänitysstudioon orkesteri meni samana keväänä ja äänitti esikoisalbumi Värttinä soittiminaan kanteleet, akustinen kitara, kontrabasso, viulu, haitari, saksofoni, huilu ja tinapilli. Julkisuus lisääntyi, ja yhtye teki vuoden aikana Sari Kaasisen arvion mukaan yli sata esiintymistä.

Kesällä 1989 julkaistiin seuraava albumi Musta Lindu. Iän ja kokemuksen tuoma parantunut soittotaito ja -varmuus kuuluivat levyltä hyvin. Kappaleet olivat Sari Kaasisen matkoilta keräämiä marilaisia lauluja, ja mukaan mahtui myös yksi Kaasisen oma sävellys. Loppukesällä matkalla Ahvenanmaalta kotiin Rääkkylään Värttinä tunsi tulleensa tiensä päähän. Opiskelujen vuoksi ryhmä oli hajoamassa. Kaasisen siskokset, Janne Lappalainen, Kirsi Kähkönen ja Minna Rautiainen eivät kuitenkaan halunneet luovuttaa juuri kun oma tapa tehdä musiikkia oli löydetty, ja tästä seurasi uuden Värttinän alku.

Uusi Värttinä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Värttinä esiintymässä Helsingissä 12.5.2007.

1990-luvun alkaessa ryhmä oli muuttanut Helsinkiin ja aloittanut harjoittelun Sibelius-Akatemian tiloissa. Sari Kaasinen siirtyi laulajaksi muiden tyttöjen rinnalle. Laulurivistöön tuli lisäksi Sirpa Reiman ja taustalle vakiintui kokoonpano Janne Lappalainen, Tommi Viksten, Tom Nyman, Riitta Potinoja ja Kari Reiman. Värttinä teki demon, joka johti levytyssopimukseen Sonetin kanssa. Syksyllä ilmestynyt single Marilaulu lisäsi yleisön ja tiedotusvälineiden kiinnostusta, ja loppukeväästä 1991 julkaistu albumi Oi dai muodostui yhtyeen läpimurroksi. Yhtyeen tyyliksi oli muotoutunut vahva ja energinen naislaulu, suomalais-ugrilaiseen musiikkiperinteeseen pohjautuvat kappaleet ja akustisilla soittimilla soittava yhtye.

Vuosi 1992 toi mukanaan paljon esiintymisiä sekä Emma-palkinnon, ja kiristyvä tahti aiheutti muutamia jäsentenvaihdoksia. Loppuvuodesta ilmestyi Seleniko-albumi, jolla oli entistä enemmän yhtyeen omia sävellyksiä. Levy nousi Euroopan maailmamusiikkilistan kärkeen ja pysyi siellä kolme kuukautta. Levy julkaistiin myös Yhdysvalloissa, ja seuraavana vuonna, kun myös Oi dai julkaistiin Yhdysvalloissa, Värttinä lähti ensimmäiselle Pohjois-Amerikan kiertueelle.

Selenikon jälkeen kitaristiksi tuli Antto Varilo ja basistiksi Pekka Lehti. Syksyllä 1994 äänitetylle Aitara-levylle tuli rumpaliksi Anssi Nykänen, mutta keikoille rumpujen taakse istui Marko Timonen. Jälleen levy nousi listoille ja siltä nousivat tunnetuimmiksi kappaleiksi Tumala ja Outona omilla mailla. Yhtye lähti keikoille ympäri Pohjois-Amerikkaa ja Eurooppaa. Naisten omaperäinen laulutapa herätti paljon kiinnostusta, ja he vierailivat muun muassa Maggie Reillyn levyllä.

Värttinän kuudes albumi Kokko julkaistiin loppuvuodesta 1996. Kokon kappaleet olivat perinnekappaleiden sijaan yhtyeen omaa käsialaa. Albumin julkaisun jälkeen Värttinä lähti ensimmäisille kiertueilleen Japaniin ja Australiaan. Sari Kaasinen jätti yhtyeen perhesyistä ja laulajiksi jäi kolme naista.

Elokuussa 1998 julkaistiin seitsemäs albumi Vihma, joka tehtiin uudelle Wicklow Records -levy-yhtiölle, jonka oli perustanut Chieftains-yhtyeen Paddy Malone yhdessä BMG-levy-yhtiön kanssa. Vihma-levyn kohdalla voidaan sanoa Värttinän tyylin jossain määrin muuttuneen. Kaikki sävellykset olivat yhtyeen miespuolisten jäsenten tekemiä, ja ne sisälsivät enemmän monimutkaisia tahtilajivaihteluja ja myös laulumelodioista tuli rytmisesti monimuotoisempia. Vihma nousi listoille ympäri maailmaa edeltäjiensä tapaan. Levyn musiikkia kuultiin myös yhdysvaltalaisessa lastenohjelmassa Arthur.

Talven 1998–99 aikana Värttinä koki jälleen miehistönvaihdoksia. Aiemmin Riitta Kossin (o.s. Potinoja) tilalle tullut Susan Aho siirtyi pysyvästi eturiviin laulajaksi, ja hänen tilalleen haitarin soittajaksi liittyi Markku Lepistö. Laulaja Sirpa Reimanin tilalle tuli Riikka Väyrynen.

Kesäkuussa 1999 Värttinä palkittiin BASF Master Awardilla, joka myönnetään artisteille, tuottajille, äänittäjille ja studioille levystä, joka saa listamenestystä ja osoittaa samalla korkeaa teknistä ja taiteellista laatua. Palkinnon jälkeen Värttinä siirtyi studioon valmistelemaan seuraavaa levyään Ilmatar, joka julkaistiin alkuvuodesta 2000. Ilmatar vei Vihmalla kuultua kokeilevaa ja monimuotoista tyyliä yhä pidemmälle ja kuulosti hyvin paljon siltä, miltä Värttinä kuulostaa nykyään. Levyn suosituimmaksi kappaleeksi nousi Äijö, jolla vieraili laulaja Ismo Alanko. Vuoden aikana yhtye keikkaili jälleen Japanissa ja ympäri Eurooppaa päättäen kiertueen Helsingin Savoy-teatteriin, jossa itsenäisyyspäivänä 6.12. äänitettiin samanniminen live-albumi. Levy julkaistiin seuraavan vuoden alussa samaan aikaan sanomalehti Karjalaisen kulttuuritoimittajan Kimmo Nevalaisen kirjoittaman Korkeelta ja kovvoo -kirjan kanssa. Vuonna 2001 Ilmatar julkaistiin Brasiliassa, minkä johdosta Värttinä esiintyi Rio de Janeirossa Rock in Rio-festivaaleilla yli 200 000 hengelle.

Nykyinen Värttinä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Vuonna 2001 Värttinän kokoonpano vaihtui jälleen, kun Johanna Virtanen korvasi ryhmästä eronneen Riikka Timosen (o.s. Väyrynen), ja Jaska Lukkarinen istui rumpali Marko Timosen paikalle. Hieman myöhemmin Värttinästä vielä erosivat viulisti Kari Reiman, basisti Pekka Lehti ja laulaja Kirsi Kähkönen. Reimanin tilalle tuli Lassi Logrén, joka oli jo lapsena ollut mukana ”vanhassa Värttinässä”. Basistiksi pestautui Hannu Rantanen. Molemmat olivat jo aiemmin esiintyneet yhtyeen riveissä sijaisina. Laulajatrion säilyessä muodossa Kaasinen-Aho-Virtanen, Värttinä aloitti ”kolmannen aikakautensa”. Tämän ryhmän ensimmäinen julkaisu oli Iki vuonna 2003, jolloin yhtye vietti myös 20. juhlavuottaan.

Myöhemmin samana vuonna Värttinä kutsuttiin säveltämään musiikkia Taru sormusten herrasta -romaaniin pohjautuvaan musiikkinäytelmään. Esityksen ensiesityksen piti alun perin olla Lontoossa, mutta se siirtyi myöhemmin Torontoon Kanadaan. Maailman kalleimmaksi luonnehditun tuotannon talousarvio oli noin 20 miljoonaa euroa. Värttinä sävelsi musiikkia kaksi ja puoli vuotta yhdessä intialaisen A.R. Rahmanin kanssa koordinaattorinaan englantilainen Christopher Nightingale. Matthew Warchusin ohjaama teos sai maailman ensi-iltansa Torontossa 23. maaliskuuta 2006.

Joulukuussa 2005 Värttinä palkittiin taiteen Suomi-palkinnolla, jonka opetus- ja kulttuuriministeriö myöntää vuosittain huomattavista taiteellisista ansioista ja merkittävistä ammatillisista saavutuksista. Tammikuun lopussa 2006 Värttinä julkaisi 11. levynsä Miero. Levy oli yhtyeen ensimmäinen, joka tehtiin Peter Gabrielin perustamalle Real World Recordsille.

Vuonna 2007 kokoonpano vaihtui jälleen Toni Porthénin korvatessa yhtyeen edellisen rumpalin Jaska Lukkarisen.

Heinäkuussa 2011 Värttinä julkaisi Facebook-sivullaan ilmoituksen, jossa kerrottiin kauan odotetun seuraavan studioalbumin äänitysten alkavat saman vuoden syyskuussa. Myöhemmin elokuussa toisessa ilmoituksessa kerrottiin, että levylle on tulossa ”jännittäviä vieraita”. Marraskuun alussa uuden levyn nimeksi paljastettiin Utu. Levy julkaistiin helmikuussa 2012, ja saman vuoden toukokuussa se nousi WMCE:n (World Music Charts Europe) listan ykkössijalle. Lokakuussa Värttinä vastaanotti Womex Artist Award 2012 -palkinnon Thessalonikissa, Kreikassa. Loppuvuodesta 2012 Värttinään liittyivät laulaja Karoliina Kantelinen sekä rumpali Mikko Hassinen.

Nykyinen kokoonpano[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähde[3]

Diskografia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Studioalbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Livealbumit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Kokoelmat[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Singlet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Marilaulu (1991)
  • Miinan laulu (1991)
  • Miinan laulu (Evinrudemix) (1991)
  • Kylä vuotti uutta kuuta (1992)
  • Pihi neito (1993)
  • Tumala (1994)
  • Mie tahon tanssia (1995)
  • Tuulilta tuleva (1996)
  • Ottajat (1996)
  • Omani (1997)
  • Emoton (1998)
  • Sanat (2000)
  • Nahkaruoska (2002)
  • Tuulen tunto (2003)
  • Riena (2006)
  • Tuuterin tyttäret (2012)
  • Lasetus (2013)

DVD:t[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Katso myös[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Eastpop CD-ROM, Provisual Oy 2000 [1]
  • Nevalainen, Kimmo: Korkeelta ja kovvoo, Like Kustannus Oy 2001
  • DVD:n esittelysivu ja videonäytteitä [2]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Kotirinta, Pirkko: Värttinä aloitti 25-vuotiskiertueensa Martinuksesta varmoin sävelin HS.fi. 30.3.2008. Viitattu 25.12.2013.
  2. Värttinä saa arvostetun Womex-palkinnon. Helsingin Sanomat, 9.8.2012. Artikkelin verkkoversio.
  3. About Värttinä Värttinä.com. Viitattu 25.12.2013. (englanniksi)

Kirjallisuutta[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  • Nevalainen, Kimmo: Värttinä: Mierontiellä ja punaisella matolla. Helsinki: Like, 2008. ISBN 978-952-01-0139-8.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]