Arja Koriseva
| Arja Koriseva | |
|---|---|
Arja Koriseva Vihreät Niityt -tapahtumassa kesällä 2006. |
|
| Syntynyt | 21. huhtikuuta 1965 (ikä 48) Toivakka |
| Ammatti | laulaja, opettaja |
| Siviilisääty | aviossa |
| Puoliso | Juha-Pekka Karmala |
| Vanhemmat | Senja ja Erkki Koriseva |
| Lapset | Patrik (s. 1995) Karla (s. 2001) Verna (s. 2006) |
| Lempinimet | Aikku |
| Kotisivu | http://www.arjakoriseva.fi |
Arja Sinikka Koriseva-Karmala (s. 21. huhtikuuta 1965 Toivakka) on suomalainen iskelmälaulaja, musikaalitähti ja tv-kasvo. Hänet valittiin vuonna 1989 Tangokuningattareksi.
Arja Korisevan keikkamyynnistä, tiedotuksesta, konserttituotannosta sekä Fan Club -toiminnasta on vastannut 17. maaliskuuta 2003 alkaen Arja Koriseva Oy, jonka hän perusti 1990.[1] Aiemmin hänen esiintymisensä järjesti Fortone Productions Oy. Korisevan oma yhtiö on huolehtinut myös hänen cover-levynsä Kun aika on, joululevyn Joulu joka päivä sekä muutamien sinkkujen tuotannosta.
Arja Koriseva on palkittu niin musiikistaan kuin tv-töistään, lukuisat hänen albumeistaan ovat Suomen kaikkien aikojen myydyimpien levyjen luettelossa ja hänet on palkittu myös "Kaikkien aikojen tangokuningattarena" (1997).
Arja Koriseva on osallistunut kahdesti kansainvälisiin laulukilpailuihin sijoittuen molemmilla kerroilla toiseksi, 1990 Malesiassa, Kuala Lumpurissa Kultainen Leija -laulukipailussa "Kun tunteet kuljettaa" –kappaleella ja 1992 Romaniassa, Kultainen Hirvi -kilpailussa (2 sija) "Huomiseen" –kappaleella. Hän osallistui Suomen Euroviisukarsintoihin vuosina 1991, 1992, 1993 ja 2004.
Sisällysluettelo |
Julkaisut [muokkaa]
Arja Koriseva on tehnyt uransa aikana yli 15 pitkäsoittoa, joista seitsemän on myynyt vähintään kultaa. Platinalevyjä on kertynyt neljä. Esikoisalbumia ”Arja Koriseva” on myyty tuplaplatinaan oikeuttaneet yli 100 000 kappaletta ja se on Suomen 53. myydyin kotimainen albumi.[2] Kesällä 2003 tangosinkku, Voitko vain unohtaa, myi kultaa, eli yli 5 000 kappaletta, Seinäjoen Tangomarkkinoilla.
Arja Korisevasta mainitaan usein, ettei hänellä ole uransa aikana yhtään todellista hittiä. Kuitenkin esimerkiksi iskelmän "Enkelin silmin" (1991) tuntee miltei jokainen suomalainen. Muita soittolistojen kärkisijoille kohonneita kappaleita ovat muun muassa "Rannalla", "Et saa mua unohtaa", "Rakastunut nainen", "Tuulen värit" (Disneyn animaatiosta Pocahontas) sekä "Nauran ja rakastan".
Vuosi 2009 oli Arja Korisevalle uran 20-vuotisjuhlavuosi. Keväällä 2009 Arja Koriseva siirtyi Ile Vainion Edel Records Finlandiin ja artistin 15. studioalbumi Minä taistelen julkaistiin marraskuussa 2009.
Keväällä 2012 Arja levytti yhdessä pianisti Jouni Someron kanssa hengellisen levyn Kirkossa, sekä saman vuoden syksyllä hengellisen joululevyn Joulukirkossa.
Albumit [muokkaa]
- Tangokuningatar Arja Koriseva & Tangokuningas Risto Nevala (1989) kultalevy, platinalevy
- Arja Koriseva (1990) kultalevy, platinalevy, tuplaplatina
- Me kaksi vain (1991) kultalevy, platinalevy
- Saa joulu aikaan sen (1991) kultalevy, platinalevy
- Kun ilta saapuu kaupunkiin (1992) kultalevy
- Naisen tie (1994) kultalevy
- Rakastunut nainen (1995) kultalevy
- Tango Illusion (1996)
- Mieli maailmoja juoksee (1997)
- Yö on hellä (1997) (Arja Koriseva ja Tapani Kansa)
- Pieni kultainen avain (1998)
- Kuuntelitko sydäntäs (2001)
- Joulu joka päivä (2002)
- Nauran ja rakastan (2003)
- Kun aika on (2007)
- Minä taistelen (2009)
- Rakkaudesta jouluun (2011)
- Kirkossa (2012)
- Joulukirkossa (2012)
Kokoelmalevyt [muokkaa]
- Tähdet & tähdet (1991) (Arja Koriseva ja Meiju Suvas)
- Parhaat (1993)
- Suomen parhaat (1994)
- Hymyhuulet, 20 suosikkia (1995)
- Enkelin silmin 1990–1995 (1996)
- Valitut palat (1996)
- Kuningaskobra, 20 suosikkia (1998)
- Kymmenen ensimmäistä vuotta (1999)
- Tähtisarja – 30 suosikkia (2006)
- 40 unohtumatonta laulua (2006)
- Collections (2008)
- The Collection (2009)
- Legendat (2009)
45-kierroksen singlet [muokkaa]
- 1990 Kuningaskobra, Sua ilman rakkain
- 1990 Rakkauden värit, Kun tunteet kuljettaa
- 1991 Taakse taivaanrannan, Lähde pois
- 1992 Kun ilta saapuu kaupunkiin, Meitä on nyt kaksi
- 1992 Anna kaikkien kukkien kukkia (Albumilta Toivo Kärki muistoissamme. Levyn toisella puolella Ressu Redford: Jos vielä oot vapaa)
CD-singlet [muokkaa]
- 1993 Vain taivas yksin tietää, Huomiseen, Hymy vain
- 1994 Kai virheen tein, Rakkaus saa mut muuttumaan
- 1994 Naisen tie, Taittuu multakin Rock´n Roll
- 1994 Et saa mua unohtaa
- 1995 Rakastunut nainen
- 1995 Kattojen Primadonna, Anna Kätesi
- 1996 Tuulen värit, Jokin sisälläni
- 1996 Tähtien katse
- 1996 Yksin, Tango Illusion
- 1997 Suunnaton kaipaus
- 1997 Mieli maailmoja juoksee
- 1997 Kauas tuuli kuljettaa
- 1997 Onnenkyyneleet
- 1998 Rakkaus on ikuinen
- 1998 Kun tyttö rakastuu
- 1998 Valloitan koko maailman
- 1999 Hääsunnuntai
- 1999 Olet kastetta maan
- 2000 Mr. Tango
- 2001 Sun armoillas oon, Tänä yönä, Kuuntelitko sydäntäs
- 2001 Arja Koriseva & Helmut Lotti: All My Life / Näkemiin
- 2002 Kengän kopinaa
- 2003 Nauran ja Rakastan
- 2003 Voitko vain unohtaa
- 2003 Uudet tähdet (vain radiosoittoon)
- 2005 Niin
- 2005 Avaruus
- 2007 Penkki, puu ja puistotie (vain radiosoittoon)
- 2007 Jokainen hetki (vain radiosoittoon)
- 2009 Yövieras, Minä taistelen
Televisio ja elokuva [muokkaa]
Laulamisen ohella Arja Korisevalla on ollut kolme omaa tv-show’ta, Näytönpaikka (1995–1996), Suuri luokkakokous (2000) ja Jos sais kerran (2002–2003) yhdessä Joel Hallikaisen kanssa. Omien ohjelmien lisäksi hän on juontanut muun muassa Speden sallitut leikit- ja Speden tee-se-itse TV -ohjelmia sekä lukuisia yksittäisiä viihde-, gaala- ja hyväntekeväisyysohjelmia. Tangomarkkinoiden finaalia Arja Koriseva on juontanut kolmesti, vuosina 1991, 1994 ja 2004. Hän on vieraillut useissa viihdeohjelmissa, kuten Kymppitonni, Kivikasvot, Bumtsibum, Kokkisota, Kuutamolla ja Levyraati. Hänet on nähty myös valkokankaalla Vääpeli Körmy- ja Hilarius-Hiiri -elokuvissa sekä hän on antanut äänensä Pocahontas-hahmolle Disneyn Pocahontas -elokuviin 1995 ja 1998.
- 1991 Speden sallitut leikit -viihdeohjelma, Kolmoskanava
- 1991 Speden tee-se-itse TV -viihdeohjelma, Kolmoskanava
- 1991 Vääpeli Körmy ja vetenalaiset vehkeet -elokuva, nainen ravintolassa
- 1991 ja 1994 Tangomarkkinat -finaalin juonto yhdessä Heikki Hietamiehen kanssa, MTV3
- 1994 Vääpeli Körmy: Taisteluni – Min Kampp -elokuva, alokas Raija Rokka
- 1995–1996 Näytönpaikka, viihdeohjelma, YLE TV1
- 1995 Pocahontas -piirroselokuva, Pocahontasin ääni
- 1997 Hilarius-hiiri ja Loru-Liisa -lastenelokuva
- 1998 Pocahontas II – matka uuteen maailmaan -piirroselokuva, Pocahontasin ääni
- 2000 Suuri luokkakokous -viihdeohjelma, MTV3
- 2002–2003 Jos sais kerran -viihdeohjelma, YLE TV2
- 2004 Tangomarkkinat -finaalin juonto yhdessä Jari Sillanpään kanssa. MTV3
- 2005 Ylen Hyvä Opettajat -konsertti, juonto yhdessä Heikki Helan kanssa. YLE TV1
- 2008 Nenäpäivä show, Amarillo -video yhdessä mm. Kunto Ojansivun, Tommi Soidinmäen, Jussi Lammen, Heikki Salon, Timo Rautiaisen kanssa.YLE TV2
- 2009 Nenäpäivä show, pöllöilyvideo yhdessä mm. Pete Parkkosen, Hanna Pakarisen, Tommi Soidinmäen ja Mikael Konttisen kanssa. YLE TV2
- 2009 Mestari-tv-sarja, kouluttamassa Sanna Jääskeläistä Tangomarkkinat-kilpailuun YLE TV2
- 2011 Stage, mukana tähtivalmentajana Nelonen
Teatteri [muokkaa]
Vuonna 2005 Arja Koriseva otti vastaan pääroolin Mariana Seinäjoen Kaupunginteatterin musikaalissa The Sound Of Music. Musikaalin ensi-ilta oli 1. syyskuuta 2005 Seinäjoen Kaupunginteatterissa ja viimeinen esitys oli 14. lokakuuta 2006. Musikaali löi kaikki teatterin katsojaennätykset keräten kaikkiaan yli 52 000 katsojaa. Ennen Seinäjokea Koriseva on nähty muun muassa Lahden kaupunginteatterissa (Laulavat sadepisarat 1997–1998) sekä vuonna 2000 Turun Samppalinnan kesäteatterissa musikaalin "My Fair Lady" nimiroolissa. My Fair Lady toi Turkuun teatterin historian menestyksekkäimmän näytöntökauden. Kesän aikana musikaalin näki 64 000 katsojaa. Vuonna 2008 Koriseva palasi "The Sound of Music" -musikaalin päärooliin esittämään koti-opettajatar Mariaa Imatran Teatteriin runsaaksi kahdeksi kuukaudeksi. Syksyllä 2008 Suomen kanta-esityksensä sai Herrasmieshuijarit (Dirty Rotten Scoundrels) -musikaali Tampereen työväen teatterissa. Koriseva esitti siinä naispääosaa, perijätär Christine Colgatea.
Koriseva jatkoi teatteria, tällä kertaa Marilyn Monroen tunnetuksi tekemässä Sugar Kanen roolissa Piukat paikat-musikaalissa, Heinolan kesäteatterissa kesäkuussa 2009. Esitys oli katsojamenestys kaikkien näytösten oltua loppuunmyytyjä.[3]. Vuosina 2010-2011 Koriseva esitti Ava Gardneria Ava & Frank -musikaalissa Tampereella Musiikkiteatteri Palatsissa. Keväällä 2012 Koriseva esiintyi uudessa "Delilah"-musikaalissa Hämeenlinnan kaupunginteatterissa. Kesällä 2012 Koriseva on pääosassa Tampereen komediateatterin tuottamassa "Suuri tangomusikaali" -musikaalissa Laajavuoren kesäteatterisssa Jyväskylässä.
- 1997–1998 Laulavat sadepisarat - musikaali, Lahden Kaupunginteatteri
- 2000 My Fair Lady - musikaali,Samppalinnan kesäteatteri, Turku
- 2005–2006 The Sound of Music - musikaali, Seinäjoen Kaupunginteatteri
- 2008 The Sound of Music - musikaali, Imatran Teatteri
- 2008–2009 Herrasmieshuijarit, Tampereen työväen teatteri
- 2009 Piukat paikat, Heinolan kesäteatteri
- 2010–2011 Ava & Frank, Musiikkiteatteri Palatsi, Tampere
- 2012 Delilah, Hämeenlinnan kaupunginteatteri
- 2012 Suuri tangomusikaali, Laajavuoren kesäteatteri, Jyväskylä
Tunnustukset [muokkaa]
Arja Koriseva on palkittu mm. Emma-patsaalla vuoden naissolistina 1991 sekä Kullervo Linnan säätiön palkinnolla 2004. Näiden lisäksi hän vastaanotti 1992 The World music Awards palkinnon Monte-Carlossa, "Best selling artist of the year". Vuonna 2006 Koriseva sai Tangomarkkinoilla Tango Finlandia-palkinnon, joka jaettiin kolmannen kerran.
- 1989 Tangokuningatar
- 1991 Valkea ruusu "Vuoden naissolisti"
- 1991 Emma "Vuoden naissolisti"
- 1991 Dean Martin Boozing Society "Vuoden viihdyttäjä"
- 1992 The World music Awards Monte-Carlo "Best selling artist of the year"
- 2004 Kullervo Linnan Säätiön palkinto
- 2006 Tango Finlandia
Yksityiselämä [muokkaa]
Arja Koriseva meni naimisiin 20. heinäkuuta 1996 erityisopettaja Juha-Pekka (Pekka) Karmalan kanssa. Heillä on kolme lasta, Paul Patrik Oskar (Patrik) s. 5. elokuuta 1995, adoptiotytär Karla Sol Angel s. 20. heinäkuuta 2001 ja Verna Luna Gunilla s. 8. marraskuuta 2006.
Koulutukseltaan Koriseva on luokanopettaja, mutta tätä työtä hän ei ole tehnyt, kun hän voitti Tangokuningatar-tittelin Tangomarkkinoilla 1989.
Lähteet [muokkaa]
- ↑ Patentti- ja rekisterihallitus ja Verohallitus: Yritys- ja yhteisötietojärjestelmä: Arja Koriseva Oy . Viitattu 24. elokuuta 2007.
- ↑ IFPI: Suomessa myydyimmät kotimaiset äänitteet . Viitattu 6. tammikuuta 2012.
- ↑ Heinolan kaupunki: Heinolan kesäteatteri . Viitattu 9. heinäkuuta 2009.
Sivulta puuttuu