Isac Elliot

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Isac Elliot Lundén
20140724-DSC 0723.jpg
Isac Elliot Qstockissa vuonna 2014.
Syntynyt 26. joulukuuta 2000 (ikä 13)
Taiteilijanimet Isac Elliot
Tyylilajit teini-pop, pop
Laulukieli englanti
Ammatit laulaja
Levy-yhtiöt Sony Music (2012–)

Isac Elliot (oik. Isac Elliot Lundén[1][2], s. 26. joulukuuta 2000[3]) on suomenruotsalainen poplaulaja.[4] Elliotin tunnetuin kappale on platinaa myyneen Wake Up World -esikoisalbumin ensimmäinen single ”New Way Home”.

Ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2012–2013: Esikoisalbumi Wake Up World[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isac Elliotin musiikkia kuultiin ensimmäisen kerran joulukuussa 2012 ensi-iltansa saaneessa Ella ja kaverit -elokuvassa, jossa soi hänen ”Pop Goes My Heart” -kappaleensa.[5] Kappaletta ei toistaiseksi ole julkaistu Elliotin omalla levyllä.

Elliotin debyyttisingle ”New Way Home” julkaistiin 14. helmikuuta 2013[5] ja sen virallinen musiikkivideo 5. huhtikuuta 2013.[6] Kappale menestyi Suomessa hyvin sijoittuen muun muassa singlelistan ensimmäiseksi. Norjassa ”New Way Home” nousi singlelistan 14:nneksi ja se lisättiin NRK mP3-radiokanavan.[7] Kappale sai radiosoittoa myös Ruotsissa ja Singaporessa, jossa se nousi Hot FM 91.3 -kanavan 22. soitetuimmaksi kappaleeksi.[8]

Maaliskuussa 2013 Isac Elliot noteerattiin yhdysvaltalaisella tulevaisuuden tähtiä ennakoivalla Billboard Next Big Sound -listalla, sijalla 11.[9]

Joonas Angerian tuottama debyyttialbumi Wake Up World julkaistiin 24. toukokuuta 2013.[10][11] Albumi nousi Suomessa albumilistan kärkeen ja myi kultaa. Artisti kertoi kesäkuussa 2013 julkaisevansa saman vuoden jouluksi joululevyn,[12] mutta sen tekeminen ilmeisesti peruuntui, sillä Elliot julkaisi 29. marraskuuta uudistetun version debyyttialbumistaan.[13]

Alkuvuodesta 2014 Isac Elliot palkittiin Emma-gaalassa vuoden 2013 innovaattorina ja tulokkaana esikoisalbuminsa Wake Up Worldin ansiosta.[14][15]

2014–: Dokumenttielokuva Dream Big – The Movie ja uutta musiikkia[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Elliotin urasta kertova, Sami Joensuun ohjaama dokumenttielokuva Isac Elliot: Dream Big – The Movie sai ensi-iltansa elokuvateattereissa 14. helmikuuta 2014.[16] Elokuva sai teatterilevityksen paitsi Suomessa myös Norjassa,[17] ja myöhemmin elokuvaa esitetään myös Ruotsissa ja Baltian maissa.[17] Suomessa elokuvan kävi katsomassa elokuvateatterissa hieman alle 6000 ihmistä.[18] DVD:llä elokuva julkaistiin 7. toukokuuta 2014.[19]

Isac Elliot valmistelee toista albumiaan Tukholmassa tuottaja RedOnen johdolla. Albumin ensimmäinen single ”Baby I” julkaistiin 18. kesäkuuta 2014.[20]

Taustaa[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Isac Elliot on laulanut Cantores Minores -poikakuorossa[5] ja on ollut mukana Svenska Teaternin musikaaleissa Cabaret ja Kristina från Duvemåla.[5] Laulajan isä on The Capital Beat -yhtyeen solisti ”Fredi”.[21][22] Isac Elliot asuu Kauniaisissa.[23] Suosikkiartistikseen hän on maininnut Justin Timberlaken.[23]

Julkaisut[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Dokumentit[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Lähteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. Nissinen, Hanna: Isac Elliot haluaa kansainvälisen uran. Metro, 15.5.2013, s. 16. Helsinki: Artikkelin verkkoversio Viitattu 1.1.2014.
  2. Weckström, Belén: ”Tosi hyvä näytelmä” – ”Johan är snäll, artig – och busig”. KaunisGrani, 20.3.2012, nro 4, s. 3. Artikkelin verkkoversio.
  3. Lukka, Päivi: ”Menestys tuntuu mageelta!”. Iltalehti, Taustat & tekijät -osio, 18.4.2013, s. 20.
  4. Teini-idoli Isac Elliot paljastaa yksityiskohtia tulevasta musiikkivideostaan YleX. Viitattu 13.9.2014.
  5. a b c d UUSI TÄHTI ON SYTTYNYT: ”Isac Elliot on tämän vuoden kovin musiikkikomeetta josta povataan Suomen Justin Bieberiä!” Sony Music. Viitattu 14.2.2013.
  6. Isac Elliotin odotettu musiikkivideo julkaistiin ylex.yle.fi. 5.4.2013. Helsinki: Yleisradio. Viitattu 6.4.2013.
  7. Suomalainen Isac Elliot radiosoittoon Norjassa YleX. Viitattu 10.3.2013.
  8. 12-vuotiaan suomalaispopparin maailmanvalloitus jatkuu - biisi radiosoittoon Singaporessa YleX. Viitattu 1.5.2013.
  9. Suomalaisartisti Billboardin Next Big Sound -listalle YleX. Viitattu 10.3.2013.
  10. 12-vuotias suomalaispoppari Isac Elliot on kuin Suomen Justin Bieber YleX. Viitattu 14.2.2013.
  11. Isac Elliot @ Facebook – 3.4.2013 Isac Elliot. Viitattu 3.4.2013.
  12. Teinisensaatio Isac Elliot paljastaa: Joululevy ja uusi albumi ovat tulossa YleX. Viitattu 1.6.2013.
  13. Isac Elliotin menestyslevystä ”Wake Up World” julkaistaan jouluksi kaksi uutta versiota Sony Music. Viitattu 6.11.2013.
  14. Isac Elliott iloitsee Spotifyn Vuoden Innovaattori -palkinnosta: "En olisi voinut tehdä tätä ilman fanejani" Radio Nova. Viitattu 8.3.2014.
  15. Emma Gaala voittajat Emma Gaala. Viitattu 8.3.2014.
  16. Isac Elliot: Dream Big The Movie -ensi-ilta on 14. helmikuuta 2014 Finnkino. Viitattu 17.12.2013.
  17. a b Isac Elliot -elokuvassa totuus kuullaan aikuisten suusta Yle. Viitattu 14.2.2014.
  18. Kotimaisten elokuvien katsojaluvut 2014 Suomen elokuvasäätiö. Viitattu 18.5.2014.
  19. Isac Elliot studioon maailmankuulun huipputuottajan kanssa 16.5.2014. Sony Music. Viitattu 18.5.2014.
  20. Isac Elliotin uuden ”Baby I”-singlen ensiesitys sai aikaan kaaoksen Helsingin Forumin kauppakeskuksessa! 19.6.2014. Sony Music. Viitattu 22.6.2014.
  21. Espoon ihmepoika haastaa Robinin ja Bieberin YleX. Viitattu 24.3.2013.
  22. Isac Elliot – tolvårig popstjärna 15.2.2013. Svenska Yle. Viitattu 22.5.2014. (ruotsiksi)
  23. a b Svanbäck, Andrea: Isac Elliot: Fansen är min chef. Hufvudstadsbladet, 17.12.2013, s. 12.
  24. Isac Elliot – Waking Up The World 4.12.2013. YLE X3M. Viitattu 17.12.2013. (ruotsiksi)
  25. a b Kaksi kertaa Isac Elliot 28.11.2013. YLE. Viitattu 18.12.2013.

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]