Benjamin Netanjahu

Wikipedia
Loikkaa: valikkoon, hakuun
Benjamin "Bibi" Netanjahu
בנימין (ביבי) נתניהו
Portrait of Benjamin Netanyahu.jpg
Israelin 9. ja 13. pääministeri
31. maaliskuuta 2009
Presidentti Shimon Peres
Edeltäjä Ehud Olmert
18. kesäkuuta 19966. heinäkuuta 1999
Presidentti Ezer Weizman
Edeltäjä Shimon Peres
Seuraaja Ehud Barak
Israelin oppositiojohtaja
28. maaliskuuta 2006 – 31. maaliskuuta 2009
Edeltäjä Amir Peretz
Seuraaja Tzipi Livni
Israelin valtiovarainministeri
28. helmikuuta 2003 – 9. elokuuta 2005
Edeltäjä Silvan Shalom
Seuraaja Ehud Olmert
Israelin ulkoministeri
6. marraskuuta 2002 – 28. helmikuuta 2003
Edeltäjä Shimon Peres
Seuraaja Silvan Shalom
Tiedot
Syntynyt 21. lokakuuta 1949 (ikä 64)
Tel Aviv, Israel
Puolue Likud
Uskonto juutalaisuus
Arvonimet kapteeni
Allekirjoitus Benjamin Netanyahu Signature.svg

Benjamin Netanjahu (hepreaksi ‏בִּנְיָמִין נְתַנְיָהוּ‎, Binjamin Netanjahu) (s. 21. lokakuuta 1949 Tel Aviv) on israelilainen Likud-puoluetta edustava poliitikko ja maan nykyinen pääministeri. Hän on aiemmin toiminut pääministerinä vuosina 1996–1999, ulkoministerinä 2002–2003 ja valtiovarainministerinä 2003–2005. Netanjahu erosi valtiovarainministerin tehtävistä elokuussa 2005 protestina hallituksen ilmoitettua vetäytymisestä Gazasta. Netanjahu nousi uudelleen Likudin johtoon 20. joulukuuta 2005 ja pääministeriksi 31. maaliskuuta 2009.

Elämä[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Netajahun isä Benzion Netanyahu oli juutalaisen historian professori ja Ze'ev Jabotinskyn entinen avustaja. Hänen isoveljensä Jonathan Netanyahu kuoli Operaatio Entebbessä pelastaessaan panttivankeja. Netanjahu opiskeli arkkitehtuuria Yhdysvalloissa Massachusetts Institute of Technology -korkeakoulussa, josta valmistui 1976 ja Harvardin yliopistossa.[1]

Poliittinen ura[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Netanjahu nimettiin Israelin YK-edustajaksi 1984, jossa virassa hän toimi vuoteen 1988, jolloin hänet valittiin knessetiin. 1993 hänet valittiin ensimmäisen kerran Likudin puheenjohtajaksi. 1996 pääministeri valittiin Israelissa ensimmäistä kertaa suoralla vaalilla. Yllättäen Netanjahu voitti ennakkosuosikki Shimon Peresin, mutta työväenpuolue voitti enemmistön knessetissä. Netanjahu joutui ottamaan hallitukseensa kaksi uskonnollista pienpuoluetta, joiden sosiaalipolitiikka söi uskottavuutta hänen uusliberalistisilta talousuudistuksiltaan. 1997 hän luovutti Hebronin kaupungin palestiinalaishallinnolle. Hävittyään pääministerivaalin 1999 Ehud Barakille, Netanjahu vetäytyi politiikasta pariksi vuodeksi.[1]

Pääministerikauden jälkeen[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

2002 hänet nimitettiin ulkoministeriksi Ariel Sharonin hallitukseen. Vuoden 2003 vaalien jälkeen hänestä tuli valtiovarainministeri Sharonin toiseen hallitukseen, jossa hän leikkasi sosiaalietuuksia. Netanjahu erosi ministerin tehtävistä 9. elokuuta 2005, hallituksen hyväksyttyä vetäytymisen Gazan kaistalta.[1] Hänet valittiin toisen kerran Likudin puheenjohtajaksi 20. joulukuuta 2005.

Uudelleen pääministeriksi[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Likudin puheenjohtajana Netanjahusta tuli automaattisesti puolueen pääministeriehdokas vuoden 2009 parlamenttivaaleissa. Hänen kampanjansa verkkosivustoon otettiin mallia väreissä, fonteissa ja sosiaalisen median käytössä Yhdysvaltain presidentiksi valitulta Barack Obamalta[2]. Vaikka Likud sai vaaleissa vähemmän ääniä kuin Tzipi Livnin Kadima, yhdessä oikeistopuolueiden kanssa sillä oli hallussaan yli puolet knessetin paikoista, ja näin Netanjahusta tuli pääministeri.

Netanjahu puhui YK:n yleiskokoukselle 24.9.2009 [3]. Puheessaan hän mm. tyrmäsi Iranin presidentti Mahmud Ahmadinedžadin väitteet, ettei holokaustia koskaan tapahtunut. Netanjahu on kritisoinut Iranin ydinohjelmaa ja verrannut Irania Natsi-Saksaan.[1]

Vastoin presidentti Obaman esittämää kantaa, jonka mukaan Israelin ja Palestiinan rajojen täytyy perustua vuotta 1967 edeltäviin rajoihin, joihin voidaan tehdä molemminpuolisia aluevaihtoja, Netanyahu vaatii pysyvää sotilaallista läsnäoloa Jordanin laaksossa, koko Jerusalemia Israelille ja miehitetylle alueelle rakennettujen siirtokuntien liittämistä Israeliin. Israelin–palestiinalaisten rauhanprosessi onkin ollut keskeytyksissä syyskuusta 2010 lähtien.[4][5]

Viitteet[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

  1. a b c d Timonen, Ilkka: "Gazan sota loppui liian aikaisin" Aamulehti, 9.2.2009, s. B15.
  2. Ethan Bronner, Noam Cohen: In Israel, 'Yes we can, too' International Herald Tribune. 14.11.2008. Viitattu 16.1.2009.
  3. Netanjahun puhe YK:n yleiskokoukselle Haaretz. 24.9.2009. Viitattu 28.9.2009.
  4. http://www.voanews.com/english/news/Abbas-Aide-Israeli-PMs-Speech-Creates-Obstacles-to-Peace-122530094.html
  5. http://www.voanews.com/english/news/usa/US-Congress-Gives-Netanyahu-Speech-An-Enthusiastic-Response-122522854.html

Aiheesta muualla[muokkaa | muokkaa wikitekstiä]

Israelin vaakuna Israelin pääministerit
David Ben-GurionMoshe SharettDavid Ben-GurionLevi EshkolGolda MeirJitzhak RabinMenachem BeginJitzhak ShamirShimon PeresJitzhak ShamirJitzhak RabinShimon PeresBenjamin NetanjahuEhud BarakAriel SharonEhud OlmertBenjamin Netanjahu